Näyttää siltä, että nimimerkki Vapaus saa täällä aina hillittömästi lokaa niskaansa. Mistähän se alunperin on alkanut? Itse en ole huomannut kyseisen nimimerkin kirjoittelussa mitään niin kummallista. Kovasti puolustaa yhdessäoloa alastomana, mutta niinhän suurin osa tälle palstalle kirjoittajista on sellaisesta kiinnostunut. Mikä siis mättää? Olis kiva tietää.
Vapaudesta
ihmettelijä77
8707
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos et ole huomannut mikä pojun kirjoituksissa mättää, niin taidat kuulua samaan kaartiin, eli siihen porukkaan, joka nauttii AINOASTAAN TOISTEN ALASTOMUUDESTA, ei NATURISMISTA.
En ymmärrä miksei saa nauttia toistenkin alastomuudesta?? Taitaa jollakin olla pipo kireällä.
Tämä nimimerkki puolustaa kylpyläsaunoissa tapahtuvaa kyttäämisen Vapautta, eikä hän sallisi MITÄÄN kyttäämistä haittaavia toimenpiteitä kylpylöiden taholta.
Toiseksi hän on pelotellut tavallisilla uimarannoilla alastonta auringonottamista suunnittelevia sakottavilla poliiseilla, vaikka Suomen laki sallii alastomuuden julkisilla paikoilla, eikä poliisi ole sakottanut nykyisen järjestyslain aikana ketään alastomuudesta.
Eniten hänessä mättää se, että hän haukkuu KAIKKI kanssaan eri mieltä olevat heti ALASTOMUUDENVASTUSTAJIKSI ilman mitään perusteita.
Vapauden mielestä kyttäämiseen puuttuvat ovat automaattisesti "alastomuusvastaisia" jne, jne.
Sinä ja muut kaltaisesi haluatte vain hettää lokaa jonkun päälle, ellei joku ymmärrä teidän epämääräisen ahdasmielisiä ajatuksianne, hän on automaattisesti "Vapauden" kannattaja ja "kylpyläkyttääjä".
Eniten teidänlaisissanne mättää, ettette osaa lukea mitä kirjoitetaan, vaan yritätte etsiä rivienvälisiä merkityksiä ja takerrutte asiayhteydestään irroitettuihin sanoihin.
Seuraavaksi alkavaan huutoon: En ole nimim. "Vapaus". Ihan totta, en ole.
nim. vapaus on ainut täysjärkinen tällä palstalla. te jotka haluatte väen väkisin niitä kaiteita yms. saunoihin minkä takia??? oletteko kenties liikuntarajoitteisia ja kun itse ette voi vapaasti valita missä istutte ei kukaan muukaan saa. te voitte yhdessä miekkailla vaikka pihlikses siellähän ei ole ymmärtääkseni useinkaan naisia joten teidän ei tarvitse olla huolissaan josko joku mies näkisi alastoman naisen.pspsps. en myöskään minä ole vapaus
Jos joku esittää PAKKOalastomuutta, niin hän ei voi olla oikea Naturisti, sillä naturismi on suvaitsevainen aate.
Oikean naturistin mielestä naturistien kanssa oleskeleva vaatetettu tai pyyhkeen suojiin kietoutunut ihminen ennenm pitkään heittää verhonsa pois, kun hän huomaan naturismin olevan ihan tavallista oleilua ilman vaatteita. Muuta eroa naturistilla tekstiiliväkeen nähden ei olekaan.
Naturisti saa katsoa toisia alastomia ihan samalla lailla, kuin vaatetetutkin katsovat toisiaan. Naturistin toiseen ihmiseen arvioiva katsahdus on todellisuudessa lyhyempikestoinen, kuin vaateväellä, sillä naturistin ei tarvitse riisua mielessään sitä katseen kohdetta, kun hän on jo valmiiksi riisuttu.
Eihän tekstiili-ihmisetkään TUIJOTA toisiaan pitkään, vai mitä olet tästä mieltä?
Jos joku sallii vaatetetut alastomien joukkoon, häntä ei todellakaan voi sanoa ahdasmieliseksi.
Parempi olisikin ilman kaiteita, mutta syy kaiteisiin on kaupallinen.
Kylpyläsaunoihin pesiytyi järjeltään köyhiä kyttääjiä, jotka oleskelivat heti naisten sisäänkäynnin vieressä ja hyökkäsivät heti saunaan tulevien naisten viereen kyttäämään. Mitkään ohjelaput ovissa ei heitä pidätellyt, niin kylpylöiden ylläpitäjät ratkaisivat ongelman halvimmalla mahdolisella tavalla. Rakennettiin kaiteet pitämään kyttääjät omalla puolellaan saunaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut tarkkailun lisääminen saunoissa, mutta jokainenhan tietää, kuinka kalliksi se olisi Suomessa tullut. Niinpä kaide oli halvempi yksinkertsainen ratkaisu kyttäysongelmaan.
Tämän voit mennä ihan ite katsomaan lähimmän viihdekylpylän saunaan. Samalla voit kysyä henkilökunnalta, miksi saunan kaide on rakennettu?
Saunojille pitää taata saunarauha, tai saunojat loppuvat kaupallisista kylpylöistä kyttäämisen takia.
Jeps, olen huomannut että "kyttääjät" ovat jonkinlainen puheenaihe tällä palstalla. Itselläni on useampia vuosia siitä, kun viimeksi olin yhteissaunassa. Silloin ei vielä tietääkseni puhuttu mitään mistään kyttääjistä, enkä itse sellaista edes huomannut tuolloin, kun muutamia kertoja kävin kylpylöissä.
Taitaa ajat olla muuttuneet tässäkin asiassa. Tietty ei ole mukavaa, jos vähänkään vastenmielisen oloinen tyyppi jää roikkumaan tuntumaan ja vilkuilee. Kun itse kävin viimeksi yhteissaunassa, olin pelkkä teinipoitsu. Ihan taatusti katselin rouvia ja neitejä ihan avoimesti, enkä ainakaan silloin huomannut, että kukaan olisi sellaisesta pahastunut. Muistanpa lisäksi vielä useammankin nätin hymyn noilta reissuilta. Mutta ehkä teinipojat on asia erikseen, jotain nuoruuden "viattomuutta" on tietty helpompi hyväksyä.
Joo, itse en ole kauhean tarkka mielestäni, kuka ketäkin katsoo. Myöskään tyttöystävää ei pahemmin haittaa, vaikka joku vanhempikin, eikä enää niin "good looking" katselee - kunhan peruskäytös säilyy, eli että ei ihan tuntumaan tulla.