Kehujako?

Ylänurkka: Manöövereitä ja salahankkeita
24.09. - 20:22 (Luotu: 19:29)


Onko ulkopoliittisen keskustelun taso Suomessa näinä päivinä hyvä, surkea vai keskinkertainen?

Ette pysty sanomaan, vai kuinka? Ja kuka pystyisi, kun ulko- ja turvallisuuspolitiikassa puheoikeutta rajoitetaan, asiallisetkin avaukset puoluepolitisoidaan ja päälle päätteeksi kuorrutetaan päättömillä uhkakuvilla.

Ilmeisen tahattomasti mainion näytteen keskustelun tasosta tuli antaneeksi sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma MTV3:n haastattelussa viime perjantaina. Hän sanoi olevansa aivan äimän käkenä, kun ei pysty hahmottamaan, mitä nykyhallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisella rintamalla on tapahtumassa.

Siis äimän käkenä. Mitähän manöövereitä ja salahankkeita oppositiojohtaja päättelee näkevänsä lähinnä tietysti kokoomuksen suunnalla, kun hän vaatii pääministeriä astumaan esiin ja varmistamaan, että hallituksella on yksi tahto.

Siis yksi tahto, kun ensimmäistäkään riviä ei ole kirjoitettu hallituksen ja tasavallan presidentin yhdessä valmistelemasta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta.

Tämä ehkä riittää kuvaamaan Heinäluoman käsitystä maailman muuttumattomuudesta ja sdp:n muokkaamasta ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun lajityypistä.

Kun Liisa Jaakonsaari päivitteli sitä, että ensin vaaditaan ulkopoliittista konsensusta ja sitten keskustellaan, kun järjestyksen pitäisi olla päinvastainen, hän taisi osoittaa sanansa oman puolueensa puheenjohtajalle.



* * *

Jotain uhkaavaa demarit näkevät siinä, että Jyrki Katainen haluaa "maallistaa" ulkopoliittista keskustelua, jota hänestä on leimannut nostalginen vetäytyvyys ja sokea ideologisuus.

Muuta ei sitten tarvittukaan kuin puolustusministeri Kari Häkämiehen retorisesti epäonnistunut Venäjä-analyysi.

Kun Paavo Lipponen pääministerinä kyseli, mitä pahaa on Natossa, nyt voisi kysäistä, mitä pahaa on kokoomuksen ulkopoliittisissa tavoitteissa: aktiivisuudessa, tosiasioiden tunnustamisessa ja tavoitteellisuudessa.



* * *

Pääministeri Matti Vanhanen on vaikuttanut hieman saamattomalta, kun sdp on käynyt kokoomuksen ja sitä kautta koko hallituksen kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Aika laiskasti hän on käyttänyt puhevaltaansa myös ulkopoliittisten päättäjien pyhässä kolmiossa ja jäänyt ulkoministeri Ilkka Kanervan varjoon.

Tosin onhan Vanhanen pee-sannut presidenttiä, kun Tarja Halonen vähätteli kokoomusjohtajan ulkopoliittista puheoikeutta ja katsoi, että muut ministerit ovat ulkopolitiikassa hänelle itselleen, pääministerille ja ulkoministerille "alisteisia".

Mutta mitäpä pääministeri lähtisi ulkopolitiikassa turhaan reuhtomaan, kun asiat hänen mielestään ovat reilassa. (TS 23.9.) Puhutaan mitä puhutaan, että kokoomus vie ja keskusta vikisee, pääministeri vakuuttaa pitävänsä ulkopolitiikan ohjaksia tiukasti käsissään.

Sitä ei vain huomata - ei edes hänen omassa puolueessaan.

Riitta Järventie
2103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vanhanen on vetäytynyt saamattomuuteensa, koska se estää parhaiten hänen suosionsa romahtamisen.

Niinhän se on, että jos poliitikko jotain sanoo, niin aina joku kritisoi, mistä Matti ei ollenkaan tykkää ja on mieluummin hiljaa.

Äänestä

Matti on paras.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nahjus-matille kirjoitti:

Ylänurkka: Manöövereitä ja salahankkeita
24.09. - 20:22 (Luotu: 19:29)


Onko ulkopoliittisen keskustelun taso Suomessa näinä päivinä hyvä, surkea vai keskinkertainen?

Ette pysty sanomaan, vai kuinka? Ja kuka pystyisi, kun ulko- ja turvallisuuspolitiikassa puheoikeutta rajoitetaan, asiallisetkin avaukset puoluepolitisoidaan ja päälle päätteeksi kuorrutetaan päättömillä uhkakuvilla.

Ilmeisen tahattomasti mainion näytteen keskustelun tasosta tuli antaneeksi sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma MTV3:n haastattelussa viime perjantaina. Hän sanoi olevansa aivan äimän käkenä, kun ei pysty hahmottamaan, mitä nykyhallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisella rintamalla on tapahtumassa.

Siis äimän käkenä. Mitähän manöövereitä ja salahankkeita oppositiojohtaja päättelee näkevänsä lähinnä tietysti kokoomuksen suunnalla, kun hän vaatii pääministeriä astumaan esiin ja varmistamaan, että hallituksella on yksi tahto.

Siis yksi tahto, kun ensimmäistäkään riviä ei ole kirjoitettu hallituksen ja tasavallan presidentin yhdessä valmistelemasta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta.

Tämä ehkä riittää kuvaamaan Heinäluoman käsitystä maailman muuttumattomuudesta ja sdp:n muokkaamasta ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun lajityypistä.

Kun Liisa Jaakonsaari päivitteli sitä, että ensin vaaditaan ulkopoliittista konsensusta ja sitten keskustellaan, kun järjestyksen pitäisi olla päinvastainen, hän taisi osoittaa sanansa oman puolueensa puheenjohtajalle.



* * *

Jotain uhkaavaa demarit näkevät siinä, että Jyrki Katainen haluaa "maallistaa" ulkopoliittista keskustelua, jota hänestä on leimannut nostalginen vetäytyvyys ja sokea ideologisuus.

Muuta ei sitten tarvittukaan kuin puolustusministeri Kari Häkämiehen retorisesti epäonnistunut Venäjä-analyysi.

Kun Paavo Lipponen pääministerinä kyseli, mitä pahaa on Natossa, nyt voisi kysäistä, mitä pahaa on kokoomuksen ulkopoliittisissa tavoitteissa: aktiivisuudessa, tosiasioiden tunnustamisessa ja tavoitteellisuudessa.



* * *

Pääministeri Matti Vanhanen on vaikuttanut hieman saamattomalta, kun sdp on käynyt kokoomuksen ja sitä kautta koko hallituksen kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Aika laiskasti hän on käyttänyt puhevaltaansa myös ulkopoliittisten päättäjien pyhässä kolmiossa ja jäänyt ulkoministeri Ilkka Kanervan varjoon.

Tosin onhan Vanhanen pee-sannut presidenttiä, kun Tarja Halonen vähätteli kokoomusjohtajan ulkopoliittista puheoikeutta ja katsoi, että muut ministerit ovat ulkopolitiikassa hänelle itselleen, pääministerille ja ulkoministerille "alisteisia".

Mutta mitäpä pääministeri lähtisi ulkopolitiikassa turhaan reuhtomaan, kun asiat hänen mielestään ovat reilassa. (TS 23.9.) Puhutaan mitä puhutaan, että kokoomus vie ja keskusta vikisee, pääministeri vakuuttaa pitävänsä ulkopolitiikan ohjaksia tiukasti käsissään.

Sitä ei vain huomata - ei edes hänen omassa puolueessaan.

Riitta Järventie

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu