Vuotoksen

Milloin ryhdytään rakentammaan?
Tarttis ensitalvena töitä.
4133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

pitää osata jotain, lapioon nojaus ei riitä.

Äänestä

> Milloin ryhdytään rakentammaan?
> Tarttis ensitalvena töitä.

Hei Uuno!

Kiitos yhteydenotostanne. Valitettavasti emme tarvi seniori-ikäistä lapiomiestä tai rippikouluiän ikäistä traktoria Vuotoksen työmaalle. Meillä on ihan omat parin kymmenen hengen reissaavat työporukat Kemijoki Oy:ssä sitä varten ja loput työmiehet tuodaan tarvittaessa Ukrainasta ja Balkanilta ja maansiirtokoneet Siperiasta.

Tuo tarvittaessa oli sitä varten, että koko tekoallasta ei tule ellei todella suurta ihmettä tapahdu ja Suomea saada eroon EU-jäsenyydestä. Ellet ole sattunut huomaamaan Vuotoksen tekoallas hanke on haudattu myös lopullisesti. Syynä tähän on kotimainen vesilaki, luonnonsuojelulaki, perustuslaki, pari KHO:n päätöstä ja sitten kaiken sinettinä se, että Kemihaaran suot liitettiin naturaan eikä natura-alueille saada rekentaa millään verukkeella niin kauan aikaa kun Suomen tasavalta on EU:n jäsen.

Suosittelenkin sinulle Uuno, että jatkat niiden ansaitsemiesi eläkepäivien viettoa rauhassa ja vietät hyvät 85-vuotis synttärisi hyvillä mielin ensi talvena. Jos hommaa tarvit ajankuluksi, niin suosittelen, että otat yhteyttä meidän tukemiimme ja vaalirahalla voitelemiimme ministereihin eli Paavo Lehtomäkeen ja Paula Väyryseen, sillä uskoisin heillä löytyvät aina jotain hommaa kyvykkäälle huru-ukolle! Se on moro !

Äänestä
  • Joko taas peräpukamat pukkaa häijyiksi.

    Äänestä

ja ölyn heikkenemisen suurein merkki, Uunotella kansalaisia !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


altaat kirjoitti:

Milloin ryhdytään rakentammaan?
Tarttis ensitalvena töitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu