onko näköni

Minulla ei ole vielä digiboxia(kaapeli). Television näyttö on noin 21 tuumaa. Aikaisemmin näin ihan hyvin. Nyt syksyllä esimerkiksi seitsemän uutisissa juoksee alhaalla pääotsikoita. En enää näe niitä sillä tavalla, että saisin selvää. Oikeastaan sama juttu kaikilla kanavilla. Jos on tekstiä, esimerkiksi ohjaajien nimet (suomalaisissa), ei oikein näy niinkuin ennen. Mutta kaikissa ulkolaisissa sarjoissa oleva tekstitys näkyy kuten ennenkin. Onko vika silmissäni? Jos vika on lähetyksissä korjaantuuko, jos hankin digiboxin? Vaan en uutta telkkaria. Mitä tämä oikein on?
4191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

lisätään vielä se että kaapelissa voi kanavat nykyään näkyä "analogisina" huonommin kuin digiboksilla. Eli voi olla että tahallaan huonontavatkin analogisina näkyvien laatua jotta porukka marssisi kauppaan boksiostoksille.

Jokatapauksessa Maikkarin uutisten alaosassa oleva uutisotsikkobanneri on pienemmällä fontilla kuin esim. leffojen tekstitys ja näin on ollut aina.

Äänestä
  • Kun Maikkarin uutiset siirtyivät laajakuvamuotoon, alalaidassa aina varsin pienellä ollut banneri meni ainakin näennäisesti pienemmälle fontille (ilmeisesti? kirjasin säilyi täysin samana, se vain litistettiin 16:9-koon mukaiseksi, huono ratkaisu). Silmissä tuskin on sinulla mitään vikaa, 21" tavallisesta televisiosta nähtynä varmaan meneekin melkoiseksi mössöksi toi banneri. On ollut varmasti hankala luettava aiemminkin, nyt tuon kokoisella telkulla mahdoton.

    Digiboksi ei auta tässä tapauksessa asiaa, tekstit muuallakin kuten nyt esim. urheilulähetysten numerot, ovat pienentyneet muutaman vuoden aikana melkoisesti johtuen ehkä juuri televisioiden koon ja tarkkuuden kasvamisesta. Mutta 21" laitteeseen liian pieni teksti on vain liian pieni teksti, oli sitten digi tai ei.

    Onneksi niissä bannereissa ei lue mitään, mikä uutisissakaan ei tule, itseäni se suoraan sanottuna jopa vituttaa siellä alalaidassa vierimässä.

    Äänestä

  • Se kaapelien analoginen lähetys muunnetaan digitaalisesta lähetyksestä. Nimenomaan tuohon muuntoon kaapeliyhtiöt saivat luvan helmikuun loppuun asti. Muunnon laatu riippuu kaapeliyhtiöiden laitteistosta, muttei se mitenkään tavatonta olisi, että formaattia muuttaessa tapahtuu informaatiohävikkiä.

    Jostain luin väitteen, että boksi aiheuttaisi häiriöitä televisiolle. En ole itse asiaa sen enempää tutkinut, mutta vertaapa sitä analogikuvaa boksi päällä ja boksi irti seinästä.

    Äänestä

korvien välissäsi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huonontunut? kirjoitti:

Minulla ei ole vielä digiboxia(kaapeli). Television näyttö on noin 21 tuumaa. Aikaisemmin näin ihan hyvin. Nyt syksyllä esimerkiksi seitsemän uutisissa juoksee alhaalla pääotsikoita. En enää näe niitä sillä tavalla, että saisin selvää. Oikeastaan sama juttu kaikilla kanavilla. Jos on tekstiä, esimerkiksi ohjaajien nimet (suomalaisissa), ei oikein näy niinkuin ennen. Mutta kaikissa ulkolaisissa sarjoissa oleva tekstitys näkyy kuten ennenkin. Onko vika silmissäni? Jos vika on lähetyksissä korjaantuuko, jos hankin digiboxin? Vaan en uutta telkkaria. Mitä tämä oikein on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu