Kuinka monella skorpionilla käy näin. Eli joskus suuttuu ns. mitättömästä asiasta, ja sitten se saa lumipallon vierimään rinnettä alas. Ja sitten huomaatkin päästelleesi suusta niin suuria sammakoita ja kiukkuisia sanoja, että nolostus on monen päivän asia.
Itse kiukustun harvoin, mutta sitten kun se väärä sana väärään aikaan, väärässä paikassa tulee korviin, niin huh, sanainen arkku aukeaa, ja voi sitä ihmisparkaa joka joutuu purkauksen kohteeksi.
Oppiikohan tuota itsehillintää ikinä?
Skorpioneille
9
1774
Vastaukset
- skrppionitar*
niin kiukkukin alkaa laantumaan ja itse ainakin mietin kahdesti ennenkuin päästelen tulemaan mutta jos asia niin vaatii annan kyllä palautetta.
- Maaliskuun Idus
skorppari, mutta mies on, ja kertoo nuorempana olleensa aikamoinen kuumakalle. Nyt hän on 46 vuotias, ja kyllä niitä sammakoita tulee sieltä vieläkin, mutta pinna venyy kuin kuminauha, eli ei sellasta tilanneta kauhean herkästi tule.
- -skorpioness-
suutahtaa noin kerran pari vuodessa, kyllä aikuisuus tekee paljon minäkin jo 41v.
Mutta kun suutun tosissani, sanon ilkeästi ja piikikkäästi. Onneksi tuo pinna on pidentynyt huomattavasti sitten nuoruuden. Silloin sitä kimmastui harva se viikko jostakin.
Mutta ainakin positiivinen puoli on se että kun suutun niin se on kuin tuli ja leimaus, ja sitten se meni jo... Eli ei mitään mökötyksiä.
Aikuisuus auttaa asiaa - skorpionitäti
Minusta tuo kuvailemasi en ole mitenkään tyypillistä skorpionille, ainakaan kehittyneelle sellaiselle.
Skorpionin tavaramerkkihän on itsehillintä. Jos skorpioni päästää suustansa jotain piikikästä, niin se on harkittua toimintaa. Piikikkäät kommentit voivat myös liittyä skorpionin ironiaan taipuvaiseen perusluonteeseen.- skorpioniakka
..mä hillitsen itseni yleensä viimeiseen asti, koska
tiedän mihin suuttumus voi johtaa. Niistä kamalista asioista, joita tulee vihaisutksissaan sanottua, ei selviä pään silittelyllä. Ainakin omalta kohdaltani se on laaki ja vainaa..eli jos jostain syystä suutun niin pahasti, että itsehillintä pettää, syy on niin todellinen itselleni, että vastapuoli lakkaa olemasta. Ja voi voi sitä itseinhon määrää, mikä tästä seuraa..
- 123
EN TIEDÄ. OLEN MYÖS SKORPIONI JA EN TIEDÄ MITÄ TEHDÄ. MUTTA KUN MINULLE TAPAHTUU JO NIIN PALJON MUUTENKIN NIIN ASIASTA ON ALKANUT TULLA JO SIVU SEIKKA.T: MTH
- kuuntis
mä olen kylmä taktikko, eli kun sanon jotain ilkeää, se on mietitty ja kohdistettu juuri oikein. Harvoin suutun kunnolla, mutta silloin kun suutun, osaan kyllä löytää ihmisen akilleen kantapään. Manipulointi on myös skorpparille tuttua, ja olenkin saanut yleensä tahtoni läpi, ainakin mieheltäni :D
21v tumma ja tulinen - skorppariemo
Hei!
Valitettavasti et ole ainut kyseisten sammakoitten sylkemisen mestari. Asialle ei voi kylläkään mitään ja monet lähimmäiseni ovat olleet tunnekuohujen kohteena. Onneksi osaavat varoa suututtamasta ainakaan aiheettomasti!
T:Skorppariemo - MET
Mulla sama ongelma etenkin nuorempana. Iän karttuessa olen oppinut, että vika on itsessäni eli en osaa "pitää puoliani" tai antaa asiallista palautetta vaan kerään ikäviä/pahoja sanoja sisääni kunnes mitta on täysi ja räjähtää. Tilanne ei pelkällä itsehillinnällä muutu vaan on opeteltava uusi tapa kommunikoida...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1573986Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv3792937Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12249Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k502150Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll161854No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....111745Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1651383- 931263
Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel21246Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu931110