Yhtäkkiä se "isi" tupshahti elämääni kun 16 vuotta tuli täyteen. Piti ihan kysästä että missäs se oli viimeset 15 vuotta. Ei tainnut hermot kestää enää yhden vuoden lapsen hoidon jälkeen vaan piti otta jalat alle ja lähteä muualle. Juu tosi hyvä isihän se on ollut. Elatusmaksut aina ajan tasalla ja synttäri rahaa tulee kyllä jos ei ilmaannu itse paikalle.
Niin että ihan sattumalta muutti samaan kaupunkiin takaisin ja nyt olettaa että minä alan johonkin "isä ja poika" meininkiin. Onhan se sitä tosin enneki yrittäny mutta mä en jaksa sellasta ihmistä joka voi sanoa samana päivänä että jää kotiin mut lähtee jo illalla muualle. Oma on vikansa että menee itse 16 vuotiaana pistämään paksuksi äitini ja sitten jättää lapsensa yksin.
Ajattelikohan että nyt kun olen melkein aikuinen että ymmärtäisin paremmin asioita että minun olisi helmpompi hyväksyä hänen tekonsa ja nyt kun ei tarvii vaippaa vaihtaa eikä tarvii varhaisteinin kiukutteluja kuulla niin sitten kinnostutaan. Uskomaton logiikka 32-vuotiaalla miehellä. Ihan niiku mä olisin joku lelu jolla voi tarvittaessa leikkiä ja sitten viskata laatikkoon takaisin.
Terapeutti sano että mun kannattas "avata ovea isälle" koska se on kumminkin mun isä ja kiinnostunut musta (ehkä tai sillä on jotain taka-ajatuksija)Inhoan kun ne käyttää näitä vertauskuvia. Se ovi on nyt lukossa ja tiukasti kiinni eikä mulla ole avainta. Mihin mä enää tarvitsen isukin syliä kun olen melkein aikuinen ja mihin hittoon jotain "miesmallia". terapeutti on akka ja samaa ne muutkin vikisee. Liian myöhästä. Mä en ole mikään muotoiltavan mielen omaava lapsi enää eikä tollaset "isä ja poika" jutut pure.
Iskä on ravannu täällä nyt 4 kertaa yhden viikon aikana ja täytyy ihmetellä että miksi äiti edes päästää sen sisälle. Aina sama stoori tai sit haluaa mut vaan mukaansa jonnekin. Äiti ei kenenkään muun miehen kanssa ole ollut missään tekemisissä paitsi kuin yrittänyt seurustella mutta musta tuntuu että se ei edes halua toista miestä sen elämään. Äiti pilaa elämäänsä. Musta tuntuu että se toivoo jotain unelmaperhettä tai elää unelmissa. Mä haluaisin muuttaa pois kotonta mutta en taho jättää äitiä yksin.
Ihan niinku tässä ei tarpeeksi ongelmia olisi ja yöunet menee sen ukon takia. Mä teen vielä selväks jos se huomenna tulee että mä en ala mihinkään saunailtoihin tai muihin ajanvietteisiin sen kanssa. Toisaalta mä ihmettelen sitä että se ei lakkaa yrittämästä. Mutta musta tuntuu väärältä päästä se elämääni. En halua loukkaantua uudestaan. Mut ansaitseeko se sitä? Helvetin vaikeeta ollu kasvaa yksin ja nyt ilman mitään varotusta pitäs olla valmis kaikkeen. Ketä mä uskon..terapeuttia ja äitiä vai itseäni?
Niin että ihan sattumalta muutti samaan kaupunkiin takaisin ja nyt olettaa että minä alan johonkin "isä ja poika" meininkiin. Onhan se sitä tosin enneki yrittäny mutta mä en jaksa sellasta ihmistä joka voi sanoa samana päivänä että jää kotiin mut lähtee jo illalla muualle. Oma on vikansa että menee itse 16 vuotiaana pistämään paksuksi äitini ja sitten jättää lapsensa yksin.
Ajattelikohan että nyt kun olen melkein aikuinen että ymmärtäisin paremmin asioita että minun olisi helmpompi hyväksyä hänen tekonsa ja nyt kun ei tarvii vaippaa vaihtaa eikä tarvii varhaisteinin kiukutteluja kuulla niin sitten kinnostutaan. Uskomaton logiikka 32-vuotiaalla miehellä. Ihan niiku mä olisin joku lelu jolla voi tarvittaessa leikkiä ja sitten viskata laatikkoon takaisin.
Terapeutti sano että mun kannattas "avata ovea isälle" koska se on kumminkin mun isä ja kiinnostunut musta (ehkä tai sillä on jotain taka-ajatuksija)Inhoan kun ne käyttää näitä vertauskuvia. Se ovi on nyt lukossa ja tiukasti kiinni eikä mulla ole avainta. Mihin mä enää tarvitsen isukin syliä kun olen melkein aikuinen ja mihin hittoon jotain "miesmallia". terapeutti on akka ja samaa ne muutkin vikisee. Liian myöhästä. Mä en ole mikään muotoiltavan mielen omaava lapsi enää eikä tollaset "isä ja poika" jutut pure.
Iskä on ravannu täällä nyt 4 kertaa yhden viikon aikana ja täytyy ihmetellä että miksi äiti edes päästää sen sisälle. Aina sama stoori tai sit haluaa mut vaan mukaansa jonnekin. Äiti ei kenenkään muun miehen kanssa ole ollut missään tekemisissä paitsi kuin yrittänyt seurustella mutta musta tuntuu että se ei edes halua toista miestä sen elämään. Äiti pilaa elämäänsä. Musta tuntuu että se toivoo jotain unelmaperhettä tai elää unelmissa. Mä haluaisin muuttaa pois kotonta mutta en taho jättää äitiä yksin.
Ihan niinku tässä ei tarpeeksi ongelmia olisi ja yöunet menee sen ukon takia. Mä teen vielä selväks jos se huomenna tulee että mä en ala mihinkään saunailtoihin tai muihin ajanvietteisiin sen kanssa. Toisaalta mä ihmettelen sitä että se ei lakkaa yrittämästä. Mutta musta tuntuu väärältä päästä se elämääni. En halua loukkaantua uudestaan. Mut ansaitseeko se sitä? Helvetin vaikeeta ollu kasvaa yksin ja nyt ilman mitään varotusta pitäs olla valmis kaikkeen. Ketä mä uskon..terapeuttia ja äitiä vai itseäni?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Selvästi isäsi on huomannut minkä virheen on nuorena tehnyt. 3-kymppisenä tulee monille "kriisi": yhtäkkiä sitä huomaakin olevansa vanha, ja tajuaa miten olisi pitänyt elää.
Isäsi on huomannut vasta nyt, että loppupeleissä vain lapset ja perhe merkitsevät elämässä jotain.
Isäsi on ehkä huomannut miten muut ikätoverit sortuvat alkoholiin, huumeisiin, saavat sairaskohtauksia tai kuolevat onnettomuuksissa. 3-kymppinen huomaakin olevansa vain kuolevainen.
3-kymppisenä huomaa fyysisestikin olevansa vanha. Ei jaksa enää samanlaisia urheilusuorituksia, monet alkavat kaljuuntua ja paino kertyy vyötärölle helpommin kuin se lähtee.
Isäsi lienee nyt elämänsä käännekohdassa, ja siihen liittyy oleellisesti myös sinä, isäsi poikana.
Voi olla vaikea kuvitella, mutta mieti itseäsi 20 vuoden päästä. Jos nyt "hyväksyt" isäsi, olet saanut tuntea hänet ja viettää aikaa hänen kanssaan 20 (mahdollisesti hyvää) vuotta. Jos et hyväksy, olet täsmälleen samassa pisteessä kuin nyt.
Tunnet oikeutetusti kiukkua, ja isäsi pitäisi syvästi hävetä käytöstään.
Mutta näiden tunteiden esittämisten jälkeen osapuolten pitäisi "päästä tilanteen yli". Mitä tilanteen yli pääseminen tarkoittaa ja mikä on sen lopputulos, riippuu teistä.
Kirjoitit että jos ei faijaansa hyväksy nyt niin jää samaan pisteeseen. Etpä voisi enempää väärässä olla.
Elämä jatkuu, ja faijansa voisi hyväksyä sen että hylkäsi perheensä aikanaan, ja elää sen mukaisesti.
Vastuuta ei pitäisi omista mokuistaan mennä lapsen päälle kaatamaan näin vuosien jälkeen. Se on halpamaista ja julmaa.
Faija on täysin vieras lapselleen, ja lapsi osaa jo valita ne ihmiset joihin haluaa tutustua, hyvä niin. Pelkkä faijuus ei ole suositus, jos on, niin huono sellainen, kun on hoidettu ihan perseestä.
Ajatteleppa asiaa hieman toisesta näkövinkkelistä: Itse en tunne yhtään 16-vuotiasta miehenalkua, joka ei lähtisi isäsi lailla karkuun lapsen syntymää. 16-vuotias nuori mies on yleensä vielä täysi lapsi, jolta ei voi vaatia eikä odottaa järkevää tai vastuullista käytöstä näin isossa ja raskaassa asiassa. Äitisikään ei selvästi ole ollut kauhean vastuullinen, kun on ehkäisystä huolehtiminen jäänyt hoitamatta. Syytä on selvästi molemmissa.
Ajattele itseäsi. Olisiko sinusta isäksi tai kunnon parisuhteeseen? Entäpä, jos huomaistkin, ettet tulekaan tyttöystäväi kanssa toimeen? Onko sinulla aavistustakaan, miten vaikeaa aikaa raskausaika on monelle aikuisellekin parille. Suuri osa aikuisten liitoistakaan ei kestä lasten tuloa, saati sitten teinien seurusteluista.
Älä ole idiootti vaan yritä luoda isääsi suhde, kun sinulla on kerrankin siihen mahdollisuus.
parisuhde raskautumisen, ihan ilman iästä riippumatta.
Kehtaat sitten vielä vetää äidinkin lokaan ehkäisyn puutteesta? Ala-arvoista puhetta.
Alkuperäiselle sanoisin, ettei sinulla todellakaan ole mitään velvoitetta, tai et ole isällesi mitään velkaa, tai että pitäisi nyt tutustua tuohon karkuun juoksijaan. Ei pidä, eikä todennäköisesit edes kannatakkaan? Ei hänellä ole sinulle mitään hyvää henkistä annettavaa. Moraaliton retku, ei ne muuksi muutu. - Jatka elämääsi, kehoita häntäkin jatkamaan omaansa. Näin olette kaikki onnellisempia ilman enää yhteentörmäyksiä elämässä.
Eikös 17-vuotiaana (melkein 18) pitäisi jo alkaa olla periaatteessa aikuinen? Vuosi siitä kun synnyin niin se häippäsi. Vastuu se on kannettava, ei 17 vuotias ole enää lapsi.
"...Moraaliton retku, ei ne muuksi muutu..."
Just joo, oli tässäkin neuvo, minusta ala-arvoista puhetta tämäkin. Mistä kukaan voi nettikirjoituksen perusteella tietää, onko joku retku vai ei. Keskittyisit ongelmaan, etkä sättimään miestä, joka haluaa ehkä vain korjata nuoruuden erheensä. Sikäli miten se nyt on jälkikäteen mahdollista.
Kuule, jopa mies voi aikuistua ja tajuta 3-kymppisenä tehneensä nuorena tyhmiä juttuja.
Sinä et ollut virhe, en ikinä niin ajatellutkaan, etkä sitä epäillytkään.
Jos isäsi on päihteetön ja muutoinkin ihan "normaali", mikä estää tutustumasta häneen?
Kuule, ei meistä kukaan ole virheetön ja täydellinen, ei yksikään meistä.
Jos sinulla tulee jokin moka ja et saisi sitä anteeksi, vaikka kuinka ymmärtäisit virheesi ja tahtoisit uuden mahdollisuuden, niin eikö olisikin hirvittävää, jos et saisi uutta mahdollisuutta?
Olen aina toivonut, että isäsi ottaisi yhteyttä sinuun ja alkaisi rakentamaan siltoja sinuun uudestaan.
Olen varma, ettei yksi hyvä käytöksinen ja tapainen isä olisi pahitteeksi kenenkään meidän elämässä. Sen verran rankkaa muutoinkin elämä voi olla.
Itselläni oli ja on hyvä isä, sekä maallinen että taivaallinen isä, siksi toivoisinkin niin kovin, että sinäkin voisit tehdä rauhan isäsi kanssa.
Sillä nyt ymmärrän, miten paljon olen saanut tukea molemmilta, kriisienkin aikoina. Ei ollut kovin helppoa kasvattaa lasta yksin tälläisenä aikana, jolloin tulee niin helposti tuomituksi ja tallotuksi.
Mutta nyt on uusi aika sinun elämässäsi, toivon sinulle ja perheellesi ihanaa ja rakastettavaa tulevaa.
Ei kannata enää menneitä muistella, sillä uusi puhkeaa jo kukkaan.
Itse asiassa kukaan meistä ei ole näin virheellinen että hylkäisi lapsensa kuudeksitoista vuodeksi, ja vetoaisi sitten että "vähän mokasin".
MOKA ON MIELETÖN. Ja vaikkei katkeruutta olisikaan, ymmärrän sen ettei lapsi pysty tuntemaan mitään tälläistä ihmistä kohtaan, mielummin sitten tutustuu vaikkapa talkkariin tai maitomieheen, jos sitä miehen mallia kaipaa. NE eivät ole mokanneet niin mojovasti ensin. Ei miehen mallin tarvitse olla biologinen isä. Usein on parempi ettei se todellakaan ole hän.
MITÄÄN syytä ei ole alkaa paikkaamaan aikuisen ihmisen mokia hänen puolestaan, vaan kantakoon ne ihan itse, hänen valintansahan ne aikoinaan ovat olleet. Olkoon niistä nyt tyytyväinen.
isä ukkosi suhteen, et sinä häntä enää tarvitse. Ei hänkään sinua tarvinnut kun olit pieni.
Ei se sen kummoisempi asia ole. Sanot vain isällesi että ei kiinnosta, minkäs teet?
Nyt olet sitten vapaa tekemään elämälläsi mitä vain, Uskonpa vain jotenkin ettet sinä aikanasi hylkää lapsiasi, vaan suojelet ja pidät hyvänäsi huonoina ja parempina päivinä - niinkuin pitääkin.
Neuvo on tässä jos olet pärjännyt hyvin etkä ole juurikaan isääsi kaivannut/tarvinnut-Niin elä päästä sitä enään elämään-Et tarvitse sitä enään tuossa vaiheessa etkä myöhemminkään-
Mutta jos yhtään tuntuu siltä että haluat tutustua häneen,niin ei ole mitään menetettävää päinvastoin-
Kovin on risainen tilanne ja risaisia myös ihmiset siinä:
Nuori poika, joka nuoruutensa ehdottomuudella tuomitsee isänsä, äiti, joka on kykenemätön elämään alämäänsä kuin lapsensa kautta ja isä, joka pyrkii hyvittämään tekemättömiä tekojaan.
Jos sinulla, ap, olisi elämänkokemusta, huomaisit, että tuon tilanteenne on rakentanut kaksi ihmistä. Miä tiedät vanhempiesi suhteesta ja olosuhteista, jotka vallitsivat silloin, kun he aivan penskoina sinut saivat maailmaan laitettua? Onko äitisikin ollut vasta 16-vuotias sinun syntyessäsi?
Kuule, sinä et ole vastuussa kummankaan vanhempasi elämän eheyttämisestä, vaan itsesi ja oman elämäsi rakentamisesta.
Et ole itsenäistynyt (harva tuossa iässä onkaan) äidistäsi, kun koet ettet voi häntä "jättää" yksin. Onko sinulla koskaan ollut minkäänlaista miehen mallia elämässäsi?
Jos ei, niin se tulee vaikeuttamaan omaa kasvuasi.
Sinun olisi tärkeää antaa anteeksi kummallekin vanhemmallesi ja nähdä heidät - ei paholaisena ja pyhimyksenä - vaan kahtena melkein lapsena, jotka YHDESSÄ saivat tuon tilanteen sotkettua.
On lapsellista nähdä asiat noin yksipuolisesta vinkkelistä - ja tuhoisaa juuttua tuollaiseen asenteeseen. Jos kannat katkeruutta mukanasi, sinun on vaikea elää elämääsi ilman menneisyyden taakkaa.
Älä suotta pelottele nuorta, mitään ei menetä jos ei isäänsä tutustu.
Kas, paneminen ei tee isäksi. Ja se on tosi asia. Isyys on jotain ihan muuta. Miehen malli myös.
Biologinen vanhemmuus on yliarvostettua, varsinkin silloin kun se ei ole kiinnostanut alkuunkaan.
Tunnonvaivojaan paikkaavat biologiset vanhemmat pitäsi pistää ihan muualle, psykiatrille vaivojaan valittelemaan. Ei lapselle.
Aina on helpompaa sulkea isäsi pois elämästäsi, usko pois, niin se helppo elämä menee!
Vain heikko antaa toiselle mahdollisuuden.
Kuitenkin ehdotan aidosti seuraavaa: Olkaa yhdessä "heikkoja" ja käykää yhdessä lävitse koko paska. Sen jälkeen on helpompi sanoa toiselle tervetuloa tai tervemenoa. Homma ei oikena välttämättä yhdellä 30 minuutin kahvin juontikeikalla.
Voimaa ja rohkeutta teille kummallakin todella ison kysymyksen edessä!
Ei ole sinun etusi mukaista alkaa tukemaan keski-ikäistä katuvaa luuseria. Ei sinun etuasi aja kukaan muu kuin sinä itse, (ja äitisi)
Anna äijän kiehua mehuissaan. Itse hän on mehunsa keittänyt. Juokoon sen nyt. Hyvää tekee hänelle ja ehkei sitten tee penskoja ympäri kyliä.
tolla "isi"-hommalla. Isä mies on sitten jos on huolehtinut lapsestaan. Biologisuus ei isäksi miestä tee. Moni "äidin uusi" täyttää satakertaa paremmin isän kriteerit monessa perheessä. Sulla sellaista ei ole, mutta usko mua, et tarvitsekkaan.
Kyllä miehen mallia voi ottaa elämässä monesta kohdasta, ei sen tarvitse olla saman katon alta.
Ei 15 vuotta niin vain takaisin oteta.Isäsi on ollut täysi idiootti aikanaan ja on näköjään sitä vieläkin.
Sinulla on ihan täysi oikeus olla vihainen ja kieltäytyä olemasta tekemisissä tämän miehen kanssa.
Ota sellainen asenne,että tiedostat ukon olemassaolon,mutta tee selväksi että juuri nyt elämässäsi ei ole hänelle aikaa.
Jaksamista sinulle!
Jos vihaat isääsi nyt, vihaat häntä varmasti myös huomenna ja jne. Jos et tutustu nyt isääsi, koska pääset yli isäsi käytöksestä menneisyydessä? Et todennäköisesti koskaan.
Miksi tuhlata oma elämä katkeruudessa elämiseen ja vihaamiseen.
Olet nuori, ja isäsi on nuori. Anna isällesi nyt tilaisuus, ja voit tutustua isääsi kunnolla ja elää isänä ja poikana vielä pitkään.
Ei isyys tai isänä olo koske vain lapsuutta. Isä on isä vielä vanhainkodissakin.
Ikävistä ja traumaattisista asioista pitää päästä yli. Muuten yksi asia menneisyydestä pilaa koko elämän. Kun asian kanssa tekee sovinnon, saa mielenrauhan, ja voi keskittyä olennaiseen, eli sopusointuiseen elämään.
Oma neuvoni on: ÄLÄ kuuntele tunteitasi, tunteet kuohuvat ja kuuluvat hetkeen, ajattele tulevaisuuttasi, ja ajattele sitä positiivisesti.
Älä ajattele asioita niin kuin ne ovat nyt, vaan ajattele sitä mitä ne voisivat olla.
Usein ulkopuolinen näkee tilanteen parhaiten. Kysyt ketä uskot; älä "usko" ketään, mutta kuuntele terapeuttiasi.
Samat terveiset minultakin, taas.
Isä-sananakin jo voimakas ja turvallinen.
Täydellisiä ei olla yksikään, joten minä annoin exälleni anteeksi, samaa toivon lapselleni.
Sillä mikä olisikaan hirvittävämpi kohtalo, kuin olla katkera ja vihamielinen, se kun tarttuu vielä kanssa-ihmisiinkin.
"Jos isäsi on päihteetön ja muutoinkin ihan "normaali" ihminen, hänestä tulee vielä hyvä tuki ja turva nuoren miehen elämään, luota siihen.
Oma neuvoni on: ÄLÄ kuuntele tunteitasi, tunteet kuohuvat ja kuuluvat hetkeen, ajattele tulevaisuuttasi, ja ajattele sitä positiivisesti.
Älä ajattele asioita niin kuin ne ovat nyt, vaan ajattele sitä mitä ne voisivat olla."
Aivan samoin itse ajattelen ja pyrin elämään sen todeksi.
Jokainen meistä ansaitsee tilaisuuden, eikö vain?
Vaikka isäsi on ollut biologisesti isä pitkään, ei hän ole ollut isänä. Eli jos ajatellaan hänen tilannettaan, niin hän on kokematon ja osaamaton olemaan kanssasi. Halua ja välittämistä kuitenkin olisi (varmaan ollut jollain tavalla koko ajan, kun on rahalla muistanut). Nyt vähän vanhempana ja kun on tullut tilaisuus olla kanssasi, hän on varmaan vähän yli-innokas keksimään kaikkia juttuja joita voisitte tehdä. Ei teidän ole pakko olla tekemisissä jos homma ei ala pikku hiljaa sujua, mutta itse malttaisin ja antaisin aikaa kokeilla ja hakea sitä systeemiä, joka teillä toimii. Eikä sun tarvitse aina innostua hänen ehdottamistaan asioista. Voit ottaa aloitteen itsellesi ja itsekin miettiä ehdotusta, mitä sinä voisit tehdä isäsi kanssa.
Jos on 15 vuotta ollut poissa, ei voi heti alkaa täysillä olla kaveria. Uskon, että jos isäsi on kunnollinen muuten ja hänen sanaansa voi luottaa, niin teillä on mahdollisuus kehittää toimiva suhde. Jos teidän tapaamiset ovat mielestäsi periaatteessa OK, mutta tapaatte liian usein niin kannattaa ehdottaa tapaamisia vaikka vähän harvemmin aluksi. Jos saatte välinne jollain tavalla kuntoon, siitä on varmasti apua monessa käytännön asiassa sitten vähän vanhempana, opiskeluaikana ja vaikka kun muutat omaan asuntoon. Teidän suhteenne tulee olemaan nyt erilainen kuin mitä se olisi ollut lapsena. Eli isäsi ei voi kuvitella ottavansa takaisin menetettyä lapsen isyyttä, vaan rakentaa suhdetta aikuistuvaan poikaan.
Olet melkein aikuinen, mutta vielä isojen muutosten keskellä. Aikuisenakin vielä kasvaa ja kehittyy, eli ei ihminen yhtäkkiä "tule valmiiksi" kun täyttää 18 vuotta. Tässä prosessissa voi olla hyväksi olla mukana äitisi lisäksi muukin läheinen aikuinen (mies).
Kysyit, ketä uskoa. Ehdotan, että kuuntelet avoimella mielellä muita ja uskot omaan harkintaasi.
NÄIN OMAN ISÄNI PARINKYMPIN IKÄISENÄ EKA KERRAN.!! MINULLA EI OLLUT EDES VALOKUVAA HÄNESTÄ, KAIKEN OLI AVIO-ERO HÄVITTÄNYT MENNESSÄÄN..(HUOKAISEE)-OLIN VUODEN KUN VANHEMPANI EROSIVAT..
-EN KOSKAAN LAKANNUT USKOMASTA, ETTÄ JOSSAKIN TUOLLA ON ISÄ JOKA EHKÄ MINUAKIN RAKASTAA JA KAIPAA.
-SINULLE SANOISIN , LAPSI HYVÄ..-OTA ISÄSTÄSI KIINNI NYT KUN SINULLA ON SIIHEN TILAISUUS.!!!! OPETTELE LUOTTAMAAN HÄNEEN, KUUNTELE HÄNEN TARINAANSA, ANNA HÄNELLE ANTEEKSI, JUTTELE, NAURA, HÖRÖTÄ, ANNA HÄNELLE TILAISUUS OLLA SINUN ISÄSI.ÄLÄ VIHAA HÄNTÄ.(EI HYÖDYTÄ) EHKÄ AIKUISILLA (ÄIDILLÄSI JA ISÄLLÄSI) ON OMAT JÄNNITTEENSÄ KESKENÄÄN, EIKÄ HÄN VOI SIKSI JÄÄDÄ YÖKSI(tai isäs tuntee olevansa tiellä tai jotain). ÄLÄ RAKENNA PILVILINNOJA ISI/POIKA SUHTEESTA..SE LÄMPENEE PIKKU HILJAA..-HÄN MUISTAA SINUA SYNTTÄRINÄ..ITSE EN SAANUT KORTTIAKAAN..HÄN HOITI ELATUSMAKSUT..MITÄ NE EES ON?EI TIETOA..
MIETI NY..
SULLA ON OMAT NUORUUDEN JUTUT JUST SILLAIN EESSÄ JA MIETIT JO HYVIN PALJON OMAA AIKUISUUTTASI, EHKÄ MUUTTOA OMAAN PIKKU YKSIÖÖN. HEITTÄYDY SEKAAN VAAN, ELÄMÄN VIRRAN VIETÄVÄKSI!!EI SE MITÄÄN HAITTAA JOS VANHEMPAS ON JOSKUS VUONNA KIRVES JA KYPÄRÄ SEKOILLU, NE ON VAAN HALUNNU NAUTTIA TOISISTAAN, RAKASTANEET TOISIAAN JA HUPS, SÄ SAIT ALKUS(EHKÄ ÄIDILLÄS EI EDES TUOLLOIN OLLUT VARAA/TIETOA MISTÄÄN EHKÄISYSTÄ).MITÄ SITTEN!EI ELÄMÄ SIHEN KAADU!!!!
-EI SUN SITÄ TARTTE ISÄKS SANOO, KUTSU NIMELTÄ JOS SE TUNTUU PAREMMALTA..NIIN MÄKIN TEEN.
-ODOTAN OMAA ISÄÄNI KOVASTI..HÄN ON KERRAN USKALTAUTUNUT MINUN OMAAN KOTIINI...IKÄVÖIN HÄNTÄ NIIN..-HÄN ON MINUN ISÄNI, VAIKKA OLEMME NÄHNEET VAIN MUUTAMAN KERRAN..-VÄLIMATKA ON VAIN NIIN SUURI..JA EDELLISESTÄ NÄKEMIS KERRASTA VUOSI..
t:TYTTÖ KOLMEKYMPPINEN