Sokean miehen erottamisesta?

Tällä palstalla ei juuri muuta olekaan kuin lestadiolaisten mustamaalaamista ja SRK:n toimihenkilöiden herjaamista. Kun joskus joku vaivautuu laittamaan muutaman faktan niin, että kuka tahansa voi tietystä tarinasta nähdä, että se on ihan pelkkää palturia, haukutaan SRK:n kätyriksi, julmaksi hoitomieheksi, sankaksi pelkurijoukoksi tms.

Asiallinen keskustelu ei siis onnistu ollenkaan, eikä asioita ole tarvetta saada korjatuksi? Onko johtopäätökseni oikea?

näin.. kirjoitti:

Tällä palstalla ei juuri muuta olekaan kuin lestadiolaisten mustamaalaamista ja SRK:n toimihenkilöiden herjaamista. Kun joskus joku vaivautuu laittamaan muutaman faktan niin, että kuka tahansa voi tietystä tarinasta nähdä, että se on ihan pelkkää palturia, haukutaan SRK:n kätyriksi, julmaksi hoitomieheksi, sankaksi pelkurijoukoksi tms.

Asiallinen keskustelu ei siis onnistu ollenkaan, eikä asioita ole tarvetta saada korjatuksi? Onko johtopäätökseni oikea?

missä kaikki ovat aina samaamieltä kaikseta (ainakin näennäisesti) joten et ymmärrä, että SRK:takin voi kritisoida.

Tarkoitin vammaisten eristämistä sota-aikana ja varsinkin sitä edeltäneenä aikana, jolloin monilla olivat esikuvina Euroopan totalitääriset diktatuurit. Sodan jälkeen meillä oli uutena ihmisryhmänä sotavammaiset, mikä yhdessä uuden "fasisminvastaisen" ilmapiirin kanssa loi pohjaa vapaamielisemmälle suhtautumiselle vammaisiin ja muihin vähemmistöihin.

paljon lukeva kirjoitti:

Tarkoitin vammaisten eristämistä sota-aikana ja varsinkin sitä edeltäneenä aikana, jolloin monilla olivat esikuvina Euroopan totalitääriset diktatuurit. Sodan jälkeen meillä oli uutena ihmisryhmänä sotavammaiset, mikä yhdessä uuden "fasisminvastaisen" ilmapiirin kanssa loi pohjaa vapaamielisemmälle suhtautumiselle vammaisiin ja muihin vähemmistöihin.

Kun itse asiaan (eli näkövammaisen nöyryyttämiseen) osata sanoa mitään, niin aletaan vänkäämään sivuseikoista. Oletko oikeasti ollut joka paikassa mukana sotiemme aikana, että voit varmuudella sanoa ettei ketään näkövammaista ollut kirkolla diakoniatyössä. Et tietenkään, mutta pääasia, että saatte vängätä ja viedä keskustelua pois itse asiasta (eli julmuudestanne)...

paljon lukeva kirjoitti:

Tarkoitin vammaisten eristämistä sota-aikana ja varsinkin sitä edeltäneenä aikana, jolloin monilla olivat esikuvina Euroopan totalitääriset diktatuurit. Sodan jälkeen meillä oli uutena ihmisryhmänä sotavammaiset, mikä yhdessä uuden "fasisminvastaisen" ilmapiirin kanssa loi pohjaa vapaamielisemmälle suhtautumiselle vammaisiin ja muihin vähemmistöihin.

Kaiken järjen ja tietämyksen mukaan sopisi kuvioihin, että sodan jälkeisenä aikana olisi näkövammainen kierrellyt avustustyöntekijöiden mukana jakamassa avustuspaketteja ja tekemässä yms. diakoniatyötä sotainvalidien, sotaorpojen, köyhien yms. parissa. Mutta että sota-aikana rintamalla. Ei se ei sovi. Se pudottaa pohjan keromuksen uskottavuudelta.

Likinäkönen kirjoitti:

Kaiken järjen ja tietämyksen mukaan sopisi kuvioihin, että sodan jälkeisenä aikana olisi näkövammainen kierrellyt avustustyöntekijöiden mukana jakamassa avustuspaketteja ja tekemässä yms. diakoniatyötä sotainvalidien, sotaorpojen, köyhien yms. parissa. Mutta että sota-aikana rintamalla. Ei se ei sovi. Se pudottaa pohjan keromuksen uskottavuudelta.

muttemme juuri tätä entistä diakonia!" Kaikkea se SRK keksiikin valhemaailmansa ylläpitämiseksi...

lopu! kirjoitti:

Kun itse asiaan (eli näkövammaisen nöyryyttämiseen) osata sanoa mitään, niin aletaan vänkäämään sivuseikoista. Oletko oikeasti ollut joka paikassa mukana sotiemme aikana, että voit varmuudella sanoa ettei ketään näkövammaista ollut kirkolla diakoniatyössä. Et tietenkään, mutta pääasia, että saatte vängätä ja viedä keskustelua pois itse asiasta (eli julmuudestanne)...

on todella tapahtunut oikeastikin.

Olis ollut hienoa, kun olisit valottanut sitä, mikä tekee uhkailusta parhaan mahdollisen tavan hoitaa tuonkaltaisia asioita.

Täällä on taatusti oikeitakin kertomuksia tuollaisia tapauksia.

Miten Kristuksen rakkaus näkyy noissa hoitokokouksissa? Hän itse sanoo, ettei Hän ole tullut tuomitsemaan..

Jos Jeesus Kristus asuu vanhoillisen sydämellä niin ei hän myöskään tuomitse, vaan saarnaa parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Tapahtuuko niin?

1. Viime sodat käytiin 40-luvun alussa, ei siis 70-luvun lopussa. Silloin ei ollut vielä kännyköitä, moottorikelkkoja tai invatakseja

2. 40-luvun alussa vammaisten asema oli huomattavan paljon epätasa-arvoisempi johtuen osaksi siitä, että ei ollut varaa panostaa yhteiskunnan antamaan apuun, että sokeatkin olisivat kyenneet samoihin saavutuksiin kuin näkevät. Sokea olisi tarvinnut rintamalla liikkuessaan vähintään yhden saattajan ja kulkuneuvon sekä paljon apua sotaväeltä, mihin ei yksinkertaisesti ollut resursseja.

3. Rintamalle ei päästetty siviilejä. Armeijan oma porukka hoiti kirkollisen työn ja avun jakamisen rintamalla.

4. Luterilaisen kirkon diakoniatyö ei ollut samalla tavalla organisoitu kuin tänään. Läheskään joka seurakunnassa ei ollut diakoniatyöntekijää. Diakoniatyön sisältö oli erilaista, mitä se on tänään. Toisten ihmisten auttaminen oli jokapäiväistä. Sokea saattoi olla mahdollisuuksien mukaan paljonkin avuksi kotirintamalla.

5. Diakoniatyö oli pelkästään paikallisseurakuntien varassa. Seurakunnissa oli puutetta työntekijöistä. Pelkästään sotilaspappeina oli yhteensä rintamilla sotien aikana melkein tuhat miestä. Kaikki liikenevä työväki oli kiinni kotirintaman tehtävissä.

6. Tavaroista oli puutetta, elettiin säännöstelyn aikaa. Esimerkiksi kotirintamalta lähetetyt joulupaketit saattoivat olla vanhoista vaatteista tehtyjä ”uusia vaatteita”. Mistä sisältö olisi otettu paketteihin ja millä seurakunnalla olisi ollut siihen varaa?

7. Suurin avun tarve oli kotirintamalla, jossa koteja ja perheenjäseniä oli menetetty. Avun tarve keskitettiin sinne. Myös sotilaspapit tekivät paljon työtä kotien auttamiseksi.

8. Mielikuvituksen tuote ei muutu todeksi, vaikka sitä solkenaan tuotettaisiinkin ja kukaan ei sitä kiistäisi. Ei edes silloin, vaikka se olisi painettua tekstiä tai tulisi TV:stä.

Vai edustatko arvostettuna uskonto- ja yhteiskuntatieteiden tutkijana sitä koulukuntaa, että hoitomiehet olivat niin julmia, että on paikallaan herjata heitä myös keksittyjen tarinoiden perusteella?

faktoja kirjoitti:

1. Viime sodat käytiin 40-luvun alussa, ei siis 70-luvun lopussa. Silloin ei ollut vielä kännyköitä, moottorikelkkoja tai invatakseja

2. 40-luvun alussa vammaisten asema oli huomattavan paljon epätasa-arvoisempi johtuen osaksi siitä, että ei ollut varaa panostaa yhteiskunnan antamaan apuun, että sokeatkin olisivat kyenneet samoihin saavutuksiin kuin näkevät. Sokea olisi tarvinnut rintamalla liikkuessaan vähintään yhden saattajan ja kulkuneuvon sekä paljon apua sotaväeltä, mihin ei yksinkertaisesti ollut resursseja.

3. Rintamalle ei päästetty siviilejä. Armeijan oma porukka hoiti kirkollisen työn ja avun jakamisen rintamalla.

4. Luterilaisen kirkon diakoniatyö ei ollut samalla tavalla organisoitu kuin tänään. Läheskään joka seurakunnassa ei ollut diakoniatyöntekijää. Diakoniatyön sisältö oli erilaista, mitä se on tänään. Toisten ihmisten auttaminen oli jokapäiväistä. Sokea saattoi olla mahdollisuuksien mukaan paljonkin avuksi kotirintamalla.

5. Diakoniatyö oli pelkästään paikallisseurakuntien varassa. Seurakunnissa oli puutetta työntekijöistä. Pelkästään sotilaspappeina oli yhteensä rintamilla sotien aikana melkein tuhat miestä. Kaikki liikenevä työväki oli kiinni kotirintaman tehtävissä.

6. Tavaroista oli puutetta, elettiin säännöstelyn aikaa. Esimerkiksi kotirintamalta lähetetyt joulupaketit saattoivat olla vanhoista vaatteista tehtyjä ”uusia vaatteita”. Mistä sisältö olisi otettu paketteihin ja millä seurakunnalla olisi ollut siihen varaa?

7. Suurin avun tarve oli kotirintamalla, jossa koteja ja perheenjäseniä oli menetetty. Avun tarve keskitettiin sinne. Myös sotilaspapit tekivät paljon työtä kotien auttamiseksi.

8. Mielikuvituksen tuote ei muutu todeksi, vaikka sitä solkenaan tuotettaisiinkin ja kukaan ei sitä kiistäisi. Ei edes silloin, vaikka se olisi painettua tekstiä tai tulisi TV:stä.

Vai edustatko arvostettuna uskonto- ja yhteiskuntatieteiden tutkijana sitä koulukuntaa, että hoitomiehet olivat niin julmia, että on paikallaan herjata heitä myös keksittyjen tarinoiden perusteella?

Sotien aikana järjestettiin toki keräyksiä. Ne olivat vähän erityyppisiä kuin nykyisin. Talvisodan aikana puolustusvoimilla oli huutava pula resursseista. Niinpä kansalaiset keräsivät sille, ei pelkästään kultasormuksia, vaan myös käyttöesineitä ja mm. hevosille heiniä. Maanlaajuinen romukeräys sai tuolloin vauhtia. Sitäkin tehtiin puolustusvoimien hyväksi. Kierrätys oli arkipäivää ja se tehostui sotien aikana, vaikka tuota termiä ei käytetty.

Talkoot olivat sota-aikana yleisiä. Saatettiin organisoida vaikkapa polttopuiden hakkuutalkoot jollekin kylälle. Keräyksiä järjestettiin myös kotirintaman oloja helpottamaan. Esimerkiksi Kristittyjen veljesapu –niminen keräys antoi apua erityisesti Lapin ja Koillis-Suomen asukkaille. Aseveliliike järjesti myös merkittäviä keräyksiä. Kerrotaan asemasodan aikaan asevelihuoltotyönä tehdyn korsuissa kokonaisia taloja, jotka siirrettiin osina kotirintamalle. Asevelikylät syntyivät myös tämän liikkeen ponnistelujen tuloksena.

Pakettejakin lähetettiin kodeista rintamalle paljon. Myös tuntemattomille sotilaille eli kenelle tahansa lähetettiin paketteja. Aika usein sisältönä oli vaatteita. Talvisodan alussa vain kahvi ja sokeri oli säännösteltyä, joten syötävääkin saattoi olla mukana. Jatkosodan edetessä ja säännöstelyn lisääntyessä ruokapaketit vähenivät. Kurjuus oli ajoittain käsin kosketeltavaa sekä kotona että rintamalla.

Kotirintamalle ei annettu tietoja etulinjan joukko-osastojen sijoituksista. Kenttäpostissakin käytettiin osoitteiden sijaan peitelukuja. Jos seurakunnat olisivat halunneet omille seurakuntalaisilleen lähettää tervehdyksiä ja paketteja, omien seurakuntalaisten sijaintipaikkojen etsiminen olisi keskimäärin ollut epätoivoista hommaa. Sitä ei mikään estänyt, että joku seurakunta olisi lähettänyt paketteja tuntemattomille sotilaille, mutta ketään saattajaa ei missään nimessä olisi pystynyt lähettämään mukaan.

Kirkko oli kyllä paljon mukana sodan aikaisessa huollossa, mutta eri tavalla kuin ”jakamalla pieniä paketteja sotilaille” –keräyksillä. Puolustusvoimilla oli oma kirkollisen työn tekijäjoukko, niin kuin nytkin, sotilaspapisto. Sielunhoito oli tietysti merkittävin. Toinen tärkeä osa-alue oli kaatuneiden sotilaiden huolto ja toimittaminen kotiseurakunnan multiin. Kolmas juttu oli saattaa sotilaiden taustat paremmalle tolalle eli auttaa kotirintamaa: autettiin tiedonkulussa ja annettiin materiaaliapua. Erityisesti isänsä menettäneiden ja sotainvalidien perheitä autettiin. Asevelipapisto oli osa asevelihuoltotyötä.

faktoja kirjoitti:

1. Viime sodat käytiin 40-luvun alussa, ei siis 70-luvun lopussa. Silloin ei ollut vielä kännyköitä, moottorikelkkoja tai invatakseja

2. 40-luvun alussa vammaisten asema oli huomattavan paljon epätasa-arvoisempi johtuen osaksi siitä, että ei ollut varaa panostaa yhteiskunnan antamaan apuun, että sokeatkin olisivat kyenneet samoihin saavutuksiin kuin näkevät. Sokea olisi tarvinnut rintamalla liikkuessaan vähintään yhden saattajan ja kulkuneuvon sekä paljon apua sotaväeltä, mihin ei yksinkertaisesti ollut resursseja.

3. Rintamalle ei päästetty siviilejä. Armeijan oma porukka hoiti kirkollisen työn ja avun jakamisen rintamalla.

4. Luterilaisen kirkon diakoniatyö ei ollut samalla tavalla organisoitu kuin tänään. Läheskään joka seurakunnassa ei ollut diakoniatyöntekijää. Diakoniatyön sisältö oli erilaista, mitä se on tänään. Toisten ihmisten auttaminen oli jokapäiväistä. Sokea saattoi olla mahdollisuuksien mukaan paljonkin avuksi kotirintamalla.

5. Diakoniatyö oli pelkästään paikallisseurakuntien varassa. Seurakunnissa oli puutetta työntekijöistä. Pelkästään sotilaspappeina oli yhteensä rintamilla sotien aikana melkein tuhat miestä. Kaikki liikenevä työväki oli kiinni kotirintaman tehtävissä.

6. Tavaroista oli puutetta, elettiin säännöstelyn aikaa. Esimerkiksi kotirintamalta lähetetyt joulupaketit saattoivat olla vanhoista vaatteista tehtyjä ”uusia vaatteita”. Mistä sisältö olisi otettu paketteihin ja millä seurakunnalla olisi ollut siihen varaa?

7. Suurin avun tarve oli kotirintamalla, jossa koteja ja perheenjäseniä oli menetetty. Avun tarve keskitettiin sinne. Myös sotilaspapit tekivät paljon työtä kotien auttamiseksi.

8. Mielikuvituksen tuote ei muutu todeksi, vaikka sitä solkenaan tuotettaisiinkin ja kukaan ei sitä kiistäisi. Ei edes silloin, vaikka se olisi painettua tekstiä tai tulisi TV:stä.

Vai edustatko arvostettuna uskonto- ja yhteiskuntatieteiden tutkijana sitä koulukuntaa, että hoitomiehet olivat niin julmia, että on paikallaan herjata heitä myös keksittyjen tarinoiden perusteella?

Hoitokokouksista on niin paljon vielä eläviä ihmisiä ja dokumentteja jäljellä, että kenelläkään ei ole tarvetta keksiä näitä tapauksia. Mutta kuten sanoin, niin minulla ei ole omaa tietoa tästä tapauksesta. Sen sijaan tiedän todeksi tapauksen, jossa hoidettavalta meinasi sydän pettää usean hoitomiehen monen tunnin paahtamisen jälkeen. Armoa ei annettu, vaan todettiin että nitroja on ja paahtaminen jatkui...

Nyt vaikuttaa valitettavasti siltä, että asioista keskustelemisen sijaan paneudutaan kiistämään hämmästyttävällä tasolla. Jos asiasta olisi skannattu dokumentti, niin sekin varmaan tuomittaisiin väärennökseksi väittämällä ettei 70-luvulla olisi ollut kirjoituskonetta, joka moista fonttia tekee. Tämä on toki lahjakasta argumentointia ja ymmärrettävääkin, sillä se vie keskustelun tehokkaasti pois itse asiasta.

Joitakin huomioita kuitenkin ns."faktoihin"

>> Sokea olisi tarvinnut rintamalla liikkuessaan vähintään yhden saattajan ja kulkuneuvon sekä paljon apua sotaväeltä, mihin ei yksinkertaisesti ollut resursseja. > 3. Rintamalle ei päästetty siviilejä. Armeijan oma porukka hoiti kirkollisen työn ja avun jakamisen rintamalla. > Mistä sisältö olisi otettu paketteihin ja millä seurakunnalla olisi ollut siihen varaa? > hoitomiehet olivat niin julmia, että on paikallaan herjata heitä myös keksittyjen tarinoiden perusteella?

admata. kirjoitti:

Hoitokokouksista on niin paljon vielä eläviä ihmisiä ja dokumentteja jäljellä, että kenelläkään ei ole tarvetta keksiä näitä tapauksia. Mutta kuten sanoin, niin minulla ei ole omaa tietoa tästä tapauksesta. Sen sijaan tiedän todeksi tapauksen, jossa hoidettavalta meinasi sydän pettää usean hoitomiehen monen tunnin paahtamisen jälkeen. Armoa ei annettu, vaan todettiin että nitroja on ja paahtaminen jatkui...

Nyt vaikuttaa valitettavasti siltä, että asioista keskustelemisen sijaan paneudutaan kiistämään hämmästyttävällä tasolla. Jos asiasta olisi skannattu dokumentti, niin sekin varmaan tuomittaisiin väärennökseksi väittämällä ettei 70-luvulla olisi ollut kirjoituskonetta, joka moista fonttia tekee. Tämä on toki lahjakasta argumentointia ja ymmärrettävääkin, sillä se vie keskustelun tehokkaasti pois itse asiasta.

Joitakin huomioita kuitenkin ns."faktoihin"

>> Sokea olisi tarvinnut rintamalla liikkuessaan vähintään yhden saattajan ja kulkuneuvon sekä paljon apua sotaväeltä, mihin ei yksinkertaisesti ollut resursseja. > 3. Rintamalle ei päästetty siviilejä. Armeijan oma porukka hoiti kirkollisen työn ja avun jakamisen rintamalla. > Mistä sisältö olisi otettu paketteihin ja millä seurakunnalla olisi ollut siihen varaa? > hoitomiehet olivat niin julmia, että on paikallaan herjata heitä myös keksittyjen tarinoiden perusteella?

pyytää anteeksi, että satuin kirjoittamaan. Asioiden taustoistako ei olisi saanut kirjoittaa mitään? Sallittua on siis vain kirjoittaa kauhistelevaan sävyyn, että hoitokokous, hoitokokous, hoitokokous…?

Ei nämä mun jutut mitään tasokkaita ole, siis mitenkään hämmästyttävällä tasolla. Muutama fakta vaan sodan ajoilta. Ei ollut tarkoitus suututtaa. Sitä paitsi ketjun aiheena oli tuon erikoisen jutun todenperäisyyden epäily.

Faktoista vielä:

Siviilejä rintamilla ja niiden läheisyydessä oli paljonkin, mm. lotat ja muut työvelvolliset naiset. Totta on myös, että viihdekiertueet kiertelivät ihan eturintamassakin. Niissä oli myös siviilejä, kuten naisia. Runkona näillä musiikki- ja teatteriporukoilla oli kuitenkin armeijan oma väki. Mm. Tauno Palo, Olavi Virta, Georg Malmsten ja Tapio Rautavaara olivat palveluksessa. Valtion tiedotusosasto hoiti näitä juttuja, ei Luterilaisen kirkon yhteinen diakoniatyöala, koska yhteistyötä diakoniatyön saralla seurakuntien välillä ei vielä ollut.

Just kirjoitin paketeista tuntemattomille sotilaille. Niihin tuli materiaalia myös ulkomailta, yrityksiltä ja, aivan oikein, erilaisilta järjestöiltä ja erilaisten kansanryhmien yhdessä kokoamana. Huomattava osa tällaisista suurehkojen toimittajien välittämistä tavaroista paketoitiin lottien käsien kautta, ei Luterilaisen kirkon yhteisen diakoniatoimijoiden kautta, koska sellaista ei ollut vielä organisoitu.

Lottienkin lähettämät paketit, niin kuin kaikki muutkin paketit, menivät kenttäpostin kautta. Kukaan ei kiikuttanut omia pussukoitaan kotoaan suoraan rintamalle. Kenttäposteissa oli tarkastus molempiin suuntiin, ettei mustanpörssin kauppa pakettien sisällöillä alkaisi rehottaa ja vastaavasti, että salaiset tiedot rintamilta eivät leviäisi tarpeettoman laajalle alueelle.

Viime sodat käytiin edelleenkin tietääkseni 40-luvun alussa. Silloin oli olemassa jo sähkökirjoituskoneitakin ;)


Jos keksittyjen tarinoiden perusteella voidaan esittää ”propagandaa hoitokokousvalheista”, niin pitäisikö alkaa spekuloimaan sillä, että Albert olisi joku SRK:n kätyri, koska hän tällaisilla tarinoilla nakertaa kenties kaikkien muidenkin juttujen uskottavuutta? :) Niin hulppeita ovat hänen juttunsa.

Eikö kuitenkin ole tärkeämpää fundeerata sitä, että miten ihmiset kokevat asiat ja miten he pystyisivät käsittelemään ja sopimaan näitä juttuja, kuin että on läjäpäin todistusaineistoa, joilla päästä niskan päälle väittelyissä, jotka eivät johda mihinkään järkevään lopputulokseen?

oli todella kirjoitti:

on todella tapahtunut oikeastikin.

Olis ollut hienoa, kun olisit valottanut sitä, mikä tekee uhkailusta parhaan mahdollisen tavan hoitaa tuonkaltaisia asioita.

Täällä on taatusti oikeitakin kertomuksia tuollaisia tapauksia.

Miten Kristuksen rakkaus näkyy noissa hoitokokouksissa? Hän itse sanoo, ettei Hän ole tullut tuomitsemaan..

Jos Jeesus Kristus asuu vanhoillisen sydämellä niin ei hän myöskään tuomitse, vaan saarnaa parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Tapahtuuko niin?

huonoja uskovaisia. Keskitien tallaajat se antaa kulkea laumansa mukana, mutta vammaisille Se on todella ankara.

faktoja kirjoitti:

1. Viime sodat käytiin 40-luvun alussa, ei siis 70-luvun lopussa. Silloin ei ollut vielä kännyköitä, moottorikelkkoja tai invatakseja

2. 40-luvun alussa vammaisten asema oli huomattavan paljon epätasa-arvoisempi johtuen osaksi siitä, että ei ollut varaa panostaa yhteiskunnan antamaan apuun, että sokeatkin olisivat kyenneet samoihin saavutuksiin kuin näkevät. Sokea olisi tarvinnut rintamalla liikkuessaan vähintään yhden saattajan ja kulkuneuvon sekä paljon apua sotaväeltä, mihin ei yksinkertaisesti ollut resursseja.

3. Rintamalle ei päästetty siviilejä. Armeijan oma porukka hoiti kirkollisen työn ja avun jakamisen rintamalla.

4. Luterilaisen kirkon diakoniatyö ei ollut samalla tavalla organisoitu kuin tänään. Läheskään joka seurakunnassa ei ollut diakoniatyöntekijää. Diakoniatyön sisältö oli erilaista, mitä se on tänään. Toisten ihmisten auttaminen oli jokapäiväistä. Sokea saattoi olla mahdollisuuksien mukaan paljonkin avuksi kotirintamalla.

5. Diakoniatyö oli pelkästään paikallisseurakuntien varassa. Seurakunnissa oli puutetta työntekijöistä. Pelkästään sotilaspappeina oli yhteensä rintamilla sotien aikana melkein tuhat miestä. Kaikki liikenevä työväki oli kiinni kotirintaman tehtävissä.

6. Tavaroista oli puutetta, elettiin säännöstelyn aikaa. Esimerkiksi kotirintamalta lähetetyt joulupaketit saattoivat olla vanhoista vaatteista tehtyjä ”uusia vaatteita”. Mistä sisältö olisi otettu paketteihin ja millä seurakunnalla olisi ollut siihen varaa?

7. Suurin avun tarve oli kotirintamalla, jossa koteja ja perheenjäseniä oli menetetty. Avun tarve keskitettiin sinne. Myös sotilaspapit tekivät paljon työtä kotien auttamiseksi.

8. Mielikuvituksen tuote ei muutu todeksi, vaikka sitä solkenaan tuotettaisiinkin ja kukaan ei sitä kiistäisi. Ei edes silloin, vaikka se olisi painettua tekstiä tai tulisi TV:stä.

Vai edustatko arvostettuna uskonto- ja yhteiskuntatieteiden tutkijana sitä koulukuntaa, että hoitomiehet olivat niin julmia, että on paikallaan herjata heitä myös keksittyjen tarinoiden perusteella?

Minusta tuntuu, ettei sotiemme aikana ollut näkövammaisia, joten valhetta ovat kaikki Albertin tarinat.

auttamisesta sotien aikana kirjoitti:

Sotien aikana järjestettiin toki keräyksiä. Ne olivat vähän erityyppisiä kuin nykyisin. Talvisodan aikana puolustusvoimilla oli huutava pula resursseista. Niinpä kansalaiset keräsivät sille, ei pelkästään kultasormuksia, vaan myös käyttöesineitä ja mm. hevosille heiniä. Maanlaajuinen romukeräys sai tuolloin vauhtia. Sitäkin tehtiin puolustusvoimien hyväksi. Kierrätys oli arkipäivää ja se tehostui sotien aikana, vaikka tuota termiä ei käytetty.

Talkoot olivat sota-aikana yleisiä. Saatettiin organisoida vaikkapa polttopuiden hakkuutalkoot jollekin kylälle. Keräyksiä järjestettiin myös kotirintaman oloja helpottamaan. Esimerkiksi Kristittyjen veljesapu –niminen keräys antoi apua erityisesti Lapin ja Koillis-Suomen asukkaille. Aseveliliike järjesti myös merkittäviä keräyksiä. Kerrotaan asemasodan aikaan asevelihuoltotyönä tehdyn korsuissa kokonaisia taloja, jotka siirrettiin osina kotirintamalle. Asevelikylät syntyivät myös tämän liikkeen ponnistelujen tuloksena.

Pakettejakin lähetettiin kodeista rintamalle paljon. Myös tuntemattomille sotilaille eli kenelle tahansa lähetettiin paketteja. Aika usein sisältönä oli vaatteita. Talvisodan alussa vain kahvi ja sokeri oli säännösteltyä, joten syötävääkin saattoi olla mukana. Jatkosodan edetessä ja säännöstelyn lisääntyessä ruokapaketit vähenivät. Kurjuus oli ajoittain käsin kosketeltavaa sekä kotona että rintamalla.

Kotirintamalle ei annettu tietoja etulinjan joukko-osastojen sijoituksista. Kenttäpostissakin käytettiin osoitteiden sijaan peitelukuja. Jos seurakunnat olisivat halunneet omille seurakuntalaisilleen lähettää tervehdyksiä ja paketteja, omien seurakuntalaisten sijaintipaikkojen etsiminen olisi keskimäärin ollut epätoivoista hommaa. Sitä ei mikään estänyt, että joku seurakunta olisi lähettänyt paketteja tuntemattomille sotilaille, mutta ketään saattajaa ei missään nimessä olisi pystynyt lähettämään mukaan.

Kirkko oli kyllä paljon mukana sodan aikaisessa huollossa, mutta eri tavalla kuin ”jakamalla pieniä paketteja sotilaille” –keräyksillä. Puolustusvoimilla oli oma kirkollisen työn tekijäjoukko, niin kuin nytkin, sotilaspapisto. Sielunhoito oli tietysti merkittävin. Toinen tärkeä osa-alue oli kaatuneiden sotilaiden huolto ja toimittaminen kotiseurakunnan multiin. Kolmas juttu oli saattaa sotilaiden taustat paremmalle tolalle eli auttaa kotirintamaa: autettiin tiedonkulussa ja annettiin materiaaliapua. Erityisesti isänsä menettäneiden ja sotainvalidien perheitä autettiin. Asevelipapisto oli osa asevelihuoltotyötä.

kokonaisuudessaan vai hyökkäätkä tätä kyseista hoitokokousta vastaan ainoastaan?

mun ny kirjoitti:

pyytää anteeksi, että satuin kirjoittamaan. Asioiden taustoistako ei olisi saanut kirjoittaa mitään? Sallittua on siis vain kirjoittaa kauhistelevaan sävyyn, että hoitokokous, hoitokokous, hoitokokous…?

Ei nämä mun jutut mitään tasokkaita ole, siis mitenkään hämmästyttävällä tasolla. Muutama fakta vaan sodan ajoilta. Ei ollut tarkoitus suututtaa. Sitä paitsi ketjun aiheena oli tuon erikoisen jutun todenperäisyyden epäily.

Faktoista vielä:

Siviilejä rintamilla ja niiden läheisyydessä oli paljonkin, mm. lotat ja muut työvelvolliset naiset. Totta on myös, että viihdekiertueet kiertelivät ihan eturintamassakin. Niissä oli myös siviilejä, kuten naisia. Runkona näillä musiikki- ja teatteriporukoilla oli kuitenkin armeijan oma väki. Mm. Tauno Palo, Olavi Virta, Georg Malmsten ja Tapio Rautavaara olivat palveluksessa. Valtion tiedotusosasto hoiti näitä juttuja, ei Luterilaisen kirkon yhteinen diakoniatyöala, koska yhteistyötä diakoniatyön saralla seurakuntien välillä ei vielä ollut.

Just kirjoitin paketeista tuntemattomille sotilaille. Niihin tuli materiaalia myös ulkomailta, yrityksiltä ja, aivan oikein, erilaisilta järjestöiltä ja erilaisten kansanryhmien yhdessä kokoamana. Huomattava osa tällaisista suurehkojen toimittajien välittämistä tavaroista paketoitiin lottien käsien kautta, ei Luterilaisen kirkon yhteisen diakoniatoimijoiden kautta, koska sellaista ei ollut vielä organisoitu.

Lottienkin lähettämät paketit, niin kuin kaikki muutkin paketit, menivät kenttäpostin kautta. Kukaan ei kiikuttanut omia pussukoitaan kotoaan suoraan rintamalle. Kenttäposteissa oli tarkastus molempiin suuntiin, ettei mustanpörssin kauppa pakettien sisällöillä alkaisi rehottaa ja vastaavasti, että salaiset tiedot rintamilta eivät leviäisi tarpeettoman laajalle alueelle.

Viime sodat käytiin edelleenkin tietääkseni 40-luvun alussa. Silloin oli olemassa jo sähkökirjoituskoneitakin ;)


Jos keksittyjen tarinoiden perusteella voidaan esittää ”propagandaa hoitokokousvalheista”, niin pitäisikö alkaa spekuloimaan sillä, että Albert olisi joku SRK:n kätyri, koska hän tällaisilla tarinoilla nakertaa kenties kaikkien muidenkin juttujen uskottavuutta? :) Niin hulppeita ovat hänen juttunsa.

Eikö kuitenkin ole tärkeämpää fundeerata sitä, että miten ihmiset kokevat asiat ja miten he pystyisivät käsittelemään ja sopimaan näitä juttuja, kuin että on läjäpäin todistusaineistoa, joilla päästä niskan päälle väittelyissä, jotka eivät johda mihinkään järkevään lopputulokseen?

Mitään hoitokokouksia ei ole koskaan ollutkaan! Pelkkää epäuskoisten pilkkaa koko homma.