Aivot

Hetken oikein pelästyin, että pääministerin turvallisuuspoliittinen ajattelu alkaisi vähitellen taipua perusjärjenkäytön normeihin, mutta väärä hälytys. Politiikan toimittajien (pitkällä?) lounaalla puhunut Vanhanen lähti analyysissään aivan oikein siitä, että rahat eivät tulevaisuudessa riitä nykyvahvuisen armeijan ylläpitoon. Ehdin jo muodostaa mielessäni loogisen johtopäätöksen Vanhasen yksinkertaiselle faktatoteamukselle: Suomen olisi tiivistettävä yhteistyötään muiden eurooppalaisten maiden kanssa, eli käytännössä haettava Nato-jäsenyyttä niin kauan kuin se on mahdollista. Mutta ei. Vanhanen tuli lopulta siihen tulokseen, että ikuinen rauhanaika on alkanut ja, että koko armeija-instituutiota voitaisiin yhtä hyvin alkaa ajaa alas, mikä tuntuikin olevan pääministerin nimenomainen tahto jo hänen 1. hallituksensa aikana. Tuntuu, että mitä epävarmempaan suuntaan itänaapurin kehitys menee, sitä syvemmin päättäjät tuudittautuvat siihen, ettei mitään kuitenkaan tapahdu ja joku meistä kuitenkin huolen pitää, vaikka tapahtuisi. Samalla kuitenkin valta Venäjällä keskittyy entisestään Kremlin pienille sisäpiireille, nationalismi nousee ja energiasta tulee uudenlaisen imperialismin väline. Kestämättömän tuntuinen yhtälö.
6139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tyhmää kokoomuslaista ajattelua.

Äänestä
  • On todella hämmentävää todeta, kuinka laajalle on levinnyt se uskomus, että ikuinen rauha on puhjennut ja turvallisuuspoliittiset huolemme ovat ohi. Tässä tuntee itsensä ilonpilaajaksi ja synkäksi militaristiksi, kun koettaa selittää, että maailmassa on kovin moni kielteinenkin asia mahdollinen ja Venäjänkin kehitys voi saada monenlaisia käänteitä. Se, että kehitys Venäjällä menisi meidän kannaltamme huonoon suuntaan, ei ole poissa laskuista.

    Äänestä

  • ulkona. kirjoitti:

    On todella hämmentävää todeta, kuinka laajalle on levinnyt se uskomus, että ikuinen rauha on puhjennut ja turvallisuuspoliittiset huolemme ovat ohi. Tässä tuntee itsensä ilonpilaajaksi ja synkäksi militaristiksi, kun koettaa selittää, että maailmassa on kovin moni kielteinenkin asia mahdollinen ja Venäjänkin kehitys voi saada monenlaisia käänteitä. Se, että kehitys Venäjällä menisi meidän kannaltamme huonoon suuntaan, ei ole poissa laskuista.

    sotaisasti kuten kokkari-ipanat.

    Äänestä

  • Ei kiihkoile kirjoitti:

    sotaisasti kuten kokkari-ipanat.

    Ahtisaaren muotoilema peruste, missä demokraattinen Suomi etsiytyy sotilaallisesti siihen seuraan, mihin se on aiemmin jo taloudellisesti ja poliitisesti integroitunut. Tähän integraatioperusteiseen NATO-ryhmään kuulu Kokoomuksesta ainakin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen.

    Minulla on se käsitys, että kummankin ryhmän voimia tarvitaan, jotta Suomi saadaan NATO:n jäseneksi. Meitä Venäjän-pelkoisia löytynee Suomen Keskustasta, osittain siksi, että tuosssa puolueessa on paljon Karjalan evakkojen jälkeläisiä. SDP:ssä Ahtisaaren esittämä peruste purree paremmin, koska SDP on pitkään ollut integraatiolle ja kansainväliselle yhteistyölle myönteinen puolue.

    Äänestä

  • heikkoutta kirjoitti:

    Kansa on toista mieltä.

    Kokoomusteinit temmeltää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

narikassa kirjoitti:

Hetken oikein pelästyin, että pääministerin turvallisuuspoliittinen ajattelu alkaisi vähitellen taipua perusjärjenkäytön normeihin, mutta väärä hälytys. Politiikan toimittajien (pitkällä?) lounaalla puhunut Vanhanen lähti analyysissään aivan oikein siitä, että rahat eivät tulevaisuudessa riitä nykyvahvuisen armeijan ylläpitoon. Ehdin jo muodostaa mielessäni loogisen johtopäätöksen Vanhasen yksinkertaiselle faktatoteamukselle: Suomen olisi tiivistettävä yhteistyötään muiden eurooppalaisten maiden kanssa, eli käytännössä haettava Nato-jäsenyyttä niin kauan kuin se on mahdollista. Mutta ei. Vanhanen tuli lopulta siihen tulokseen, että ikuinen rauhanaika on alkanut ja, että koko armeija-instituutiota voitaisiin yhtä hyvin alkaa ajaa alas, mikä tuntuikin olevan pääministerin nimenomainen tahto jo hänen 1. hallituksensa aikana. Tuntuu, että mitä epävarmempaan suuntaan itänaapurin kehitys menee, sitä syvemmin päättäjät tuudittautuvat siihen, ettei mitään kuitenkaan tapahdu ja joku meistä kuitenkin huolen pitää, vaikka tapahtuisi. Samalla kuitenkin valta Venäjällä keskittyy entisestään Kremlin pienille sisäpiireille, nationalismi nousee ja energiasta tulee uudenlaisen imperialismin väline. Kestämättömän tuntuinen yhtälö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu