Onko tätä keskustelupalstaa seuraavista nuorista aikuisista kukaan kokenut itsenäistymistä hankalaksi prosessiksi paniikkihäiriön takia?
Omalla kohdallani kotoa pois muuttaminen tuntuu ajoittain utopistiselta vaihtoehdolta, koska ahdistun eniten juuri silloin, kun joudun olemaan yksin. Kotona on aina joku pitämässä kiinni kädestä, kun pelko iskee, mutta on toki luonnollista, että muuttohalu alkaa olla iän myötä muuten aika kova. Tunnen siis olevani puun ja kuoren välissä: toisaalta olisi oikein mukavaa hankkia oma koti ja ottaa etäisyyttä vanhemmista; toisaalta tähän "tuttuun helvettiin" jääminen tuntuu tässä vaiheessa ainoalta realistiselta vaihtoehdolta.
Onko kukaan siis painiskellut samanlaisten ristiriitojen kanssa kuin minä? Kiitos kaikista asiallisista vastauksista.
Omalla kohdallani kotoa pois muuttaminen tuntuu ajoittain utopistiselta vaihtoehdolta, koska ahdistun eniten juuri silloin, kun joudun olemaan yksin. Kotona on aina joku pitämässä kiinni kädestä, kun pelko iskee, mutta on toki luonnollista, että muuttohalu alkaa olla iän myötä muuten aika kova. Tunnen siis olevani puun ja kuoren välissä: toisaalta olisi oikein mukavaa hankkia oma koti ja ottaa etäisyyttä vanhemmista; toisaalta tähän "tuttuun helvettiin" jääminen tuntuu tässä vaiheessa ainoalta realistiselta vaihtoehdolta.
Onko kukaan siis painiskellut samanlaisten ristiriitojen kanssa kuin minä? Kiitos kaikista asiallisista vastauksista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Painiskelen vieläkin,tässä 19 vuotiaana,että onko hyvä asua yksin. Olen toisaalta asunut parivuotta yksin. Kun iskee paniikki,olen oppinut että annan sen tulla. Sitten panikoin ja hypin seinille ja sitten taas jatkan mitä olin tekemässä. ps. puhelimet on keksitty. Pakkohan sitä joskus on itseänäistyä.milloin? Sen tietää kyllä sitten,kokeilemallakin. Mieti omia fiiliksiäsi,ja juttele ihmisten kanssa. :> Tsemppii!
Olenpa juuri muuttanut pois kotipaikkakunnaltani ensimmäiseen omaan asuntoon poikaystävän kanssa ja kohtaus iski ekaa kertaa kun poikaystävä lähti työkomennukselle toiselle paikkakunnalle..vietin ensimmäisen vuorokauteni yksin eikä hyvin mennyt, mietin että mitenkä jatkossa jos jään yksin, mitenkä pääsen ylitse tästä ja mitenköhän se itsenäistyminen onnistuu..??
Minun paniikkihäiriöni sai vauhtia äitini sairauskohtauksen myötä. Asun eri paikkakunnalla yksin ja äiti on aina ollut minulle tuki ja turva. Äiti voi nyt hyvin mutta minä yritän päästä ahdistuksesta eroon lääkärivoimin ja mahdollisesti terapialla eli haen aktiivisesti hoitoa. Sitä miettii elämän perusturvaa, kun sosiaaliset piirit ovat kapeat. Toisaalta voi ajatella niinkin, että laatu korvaa määrän. Sitä pitäisi osata hellittää itsensä suhteen, aloittaa pienestä, tehdä mukavia asioita. Minulla on huono työitsetunto: alisuoriudun koska olen jännittäjätyyppi. Tässä ahdingossa päätin päästää kaiken ulos ja kerroin pomolle ongelmastani. Vyyhtiä pitää keriä auki toisten ihmisten tuella vaikka!
Itse olen pohtinut saman tyyppisiä juttuja..
Muutin pois kotoa n.3kk sitten.Kaikki on mennyt ihan hyvin,mutta nyt sain elämäni ensimmäisen "ison" kohtauksen..kauheeta..
Asun siis kihlattuni kanssa,enkä yksin..En pystyisi olla yksin nyt..
Meinasimme erota tossa äskettäin,mutta sitten olisi lähtenyt tuki ja turva..ja olisin jäänyt ihan yksin pelkojen ja paniikin kanssa..joten..
Mutta toivottavasti löydät oman tapasi..