Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa 8 vuotta joista naimisissa 3 vuotta. Kaiken kaikkiaan ollut ihanaa aikaa, paljon on yhdessä koettu ja nähty, olemme olleet aina toistemme parhaat ystävät, paljon ollut yhteistä, nauraneet ja jutelleet olemme aina paljon. Nauttineet toisistamme. Rakastaneet lujaa.
Ensimmäisen lapsen jälkeen sairastuin masennukseen ja syömishäiriöön (rankat lapsettomuushoidot takana) joka on aaltona edennyt aina tähän päivään saakka. Mies on joutunut paljon olemaan tukena, välillä minulla tosin ollut hyviäkin päiviä.
Kuopus syntyi vuosi sitten jolloin kaikki muuttui. Mies muuttui väsyneeksi ja minä kamppailin edelleen masennuksen kanssa. Hoidimme vuorotellen kahta korvakierrelasta ja kotia, siinä sivussa parisuhdettakin. Mielestäni kaikki oli suurin piirtein hyvin, yhteistä aikaa vaan on ollut minimaalisesti.
Kuukausi sitten mies pudotti pommin, hän ei jaksa enää, on väsynyt minun masennukseeni ja perhe-elämään (tämä ei ollut sitä mitä hän on halunnut ?!?!). Minulla masennus hyvässä mallissa, käyn terapiassa ja lääkitys kohdallaan.
Hän on harkinnut eroa. Pitkien puhumisten jälkeen hän halusi vielä että yritetään tosissamme ja ehdotti pariterapiaa jossa olemme käyneet nyt kaksi kertaa.
En vaan tiedä enää mitä ajatella. Uskoa miehellä ei kuulemma enää ole, toivoa kylläkin.
Voiko tästä päästä yli?
Ensimmäisen lapsen jälkeen sairastuin masennukseen ja syömishäiriöön (rankat lapsettomuushoidot takana) joka on aaltona edennyt aina tähän päivään saakka. Mies on joutunut paljon olemaan tukena, välillä minulla tosin ollut hyviäkin päiviä.
Kuopus syntyi vuosi sitten jolloin kaikki muuttui. Mies muuttui väsyneeksi ja minä kamppailin edelleen masennuksen kanssa. Hoidimme vuorotellen kahta korvakierrelasta ja kotia, siinä sivussa parisuhdettakin. Mielestäni kaikki oli suurin piirtein hyvin, yhteistä aikaa vaan on ollut minimaalisesti.
Kuukausi sitten mies pudotti pommin, hän ei jaksa enää, on väsynyt minun masennukseeni ja perhe-elämään (tämä ei ollut sitä mitä hän on halunnut ?!?!). Minulla masennus hyvässä mallissa, käyn terapiassa ja lääkitys kohdallaan.
Hän on harkinnut eroa. Pitkien puhumisten jälkeen hän halusi vielä että yritetään tosissamme ja ehdotti pariterapiaa jossa olemme käyneet nyt kaksi kertaa.
En vaan tiedä enää mitä ajatella. Uskoa miehellä ei kuulemma enää ole, toivoa kylläkin.
Voiko tästä päästä yli?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Uusavuttomien parisuhde tahtoo aina purkautua.
te molemmat ryhdistäydytte.
Mutta sinä et voi ryhdistäytyä miehesi puolesta. Ryhdistäydy siis itse omasta puolestasi. Se on tarpeen myös siltä varalta, että jäät yksin.
Kerrot, että olet tukeutunut mieheesi heikkoina hetkinäsi. Nyt kun miehelläsi on heikko hetki, sinun täytyy olla vahva. Kaksi lasta ja huusholli ei ole ylivoimainen urakka.
Ota vastuu itsestäsi ja lapsistasi. Muuten ei toivoa ole.
teidän välillä on pienikin rakkauden kipinä jäljellä. Sen voi saada leimahtamaan aivan uuteen hehkuun, jos sitä molemmat haluatte.
Miehet nyt ei usko mihinkään ennen kun ne näkee.
Hyvä kuitenkin, että on myöntänyt vielä toivovansa.
Minusta se on aika paljon.
Vieläkö itse todella haluat?
Rakastatko miestäsi, eli onko vielä tunteita?
Jos vastasit myöntävästi, niin tuo sinä siihen suhteeseen se uskominen ja tee parhaasi suhteen eteen, kyllä se siittä.
Tehkää kaikkea ja kaikki eritavoin, kuin tähän asti. Ilmeisesti olette kyllästyneet rutiineihin ja päivästä toiseen samanlaiseen elämään.
Juttele miehesi kanssa mitä kaikkea voisitte yhdessä keksiä, vaikka vain kokeeksi tehdä toisin kuin tähän asti.
Vaihtakaa vaikka huvikseen rooleja siellä kotona vähäks aikaa. Vaihtakaa puolia sängyssä.
Laittakaa hammasharjat eri järjestykseen ja koko elämänne uuteen uskoon. Se saattaa jo sinänsä piristää ja tuoda uusia näkökulmia. Ainakin makkari näyttä erilaiselta, kun sitä katsoo sieltä toisen puolelta välillä. Täten voitte laajentaa sitä katsomista, miltä sen toisen näkökulmasta yhteiselo mahtaakaan näyttää. Huumoria ja leikkimieltä. Kaikkea mahdollista sellaista peliin, mitä teillä oli silloin alussa, jonka olette jo kokonaan unohtaneet.
Onnea teille!
Minulla särähti tuo "onko vielä tunteita". Mielstäni juuri ne tunteet ovat kompastuskivi. niiden pohjalta kun aletaan liittoja kasata, niin vikaanhan se menee. Ihmisen tunteet ovat niin ailahtelevaiset. Tänään puoliso on ääliö, huomenna ihana mussukka ja seuraavana päivänä jopa seksikäs jne. Ja sitten tulee se päivä kun työkaveri onkin se seksikäs... Eli tunteiden perässä ken juoksee niin juosta saa!
Eli liiton pohjana on TAHTO. Sanotaanhan kirkossakin tahdon, ei että lupaan rakastaa, vaan tahdon. Siis tahdon jatkaa tunteista huolimatta. Tahdon jatkaa niin myötä- kuin vastamäessäkin.
Olen itse sairastanut keskivaikean masennuksen yhden lapsemme syntymän jälkeen. Kun mies silloin mutisi että tämmöistäkö tämä meidän elämä nyt sitten on, muistutin hänelle että hän sanoi kerran tahtovansa rakastaa minua myös vastmäessä. Sanoin että nyt on tosi jyrkkä vastamäki, mutta pitäköön hän sanansa. Ja hän piti. ei hänellä varmasti ollut minuun silloin mitään rakastavia tunteita. Elämämme oli kauheaa. Mutta jotenkin rämmimme eteenpäin. Ja nyt on elämämme taas mallillaan. Minulla tulee välillä heikkoja aikoja ja mies tietää sen.
Eli toivoa teilläkin on, mutta tunteita on turha miettiä. Pitää olla tahtoa jatkaa eteenpäin. Ja sitä täytyy olla jos on yhteisiä lapsia ja yhteinen koti!
Ei elämä ole helppoa. Ei sellaista pidä kuvitella. Ei elämässä pidä tavoitella helppoutta. Pitää ajatella kokonaisuutta ja sitä mikä on oikein. Ja oikein on pitää perhe kasassa ja tukea omia perheenjäseniä. Toivotavasti miehesi oivaltaa tämän. Onnea on turha lähteä etsimään mistään, sen eteen on tehtävä työtä niillä välineillä joita elämä on antanut. Te olette saaneet jo perheen ja sen eteen on nyt tehtävä töitä.
Toivotan teille sydämestäni kaikkea hyvää, toivon että liittonne kestää! Perheenne on arvokkainat mitä teillä on!
P.S Tämä teksti on kyllä miehellesi, itse tunnut jo nämä asiat oivaltaneenkin...
Kyllä,avioliitto on tahtoa SITOUTUA toisen kanssa
niin hyvinä kuin huonoina päivinä.
Tarkoittaa sitä että kun tulee vaikeuksia niin
myös niitä yhdessä selvitään.
Nykyisin puolet avioliitoista purkautuu kun ei ole
sitouduttu kumppanin kanssa.
Ongelmat eivät ratkea erossa vaan ne viedään uuteen suhteeseen.
On monta kertaa tullut mieleen, että masennuksen ja avioerojen ja muun kurjuuden taustalla on se leppymätön, heltymätön onnellisuuden, rakkauden ja äärettömän aktiivisen sukupuolielämän vaade, jota esitetään joka puolelta kioskikirjallisuudesta jopa "asiantuntijatahoihin".
Ei normaalielämä ole sellaista. Normaalielämä on suurimmaksi osaksi työntekoa, kodin- ja lastenhoitoa ja nukkumista. Epäonnistumisia ja pettymyksiä tulee päivittäin. Glamouria on aika vähän. Päätä särkee ja päähän ottaa ja päähän potkitaan.
Se, joka osaa löytää ilon ja ihmeen elämän suurista pienistä asioista, on onnekas. Siitä, että on ruokaa pöydässä. Siitä, että on viikonloppu. Siitä, että maanantaina pääsee taas työhön. Ja ennen kaikkea lapsista. Siitä, että on lapsilleen maailman paras vanhempi. Siitä, että on saanut maailman parhaat lapset. Siitä, että polvi on pojasta ja tytöstä parantunut kummankin vanhemman kohdalla.
Ja siitäkin voi hetken tuntea kiitollisuutta, että se epäsiisti, tunteeton ja tökerö mies tulee taas kotiin vaimon ja lasten luo ja tuo palkkansa yhteiseen käyttöön. Ja pelastaa heidät kovan paikan tullen vaikka oman henkensä uhalla pinteestä kuin pinteestä.
miehellesi, että hän on luvannut RAKASTAA myötä- ja vastoinkäymisissä.
Rakkaus ja rakastaminen on juuri sitä tunnetta mitä tarkoitin, siis olisi kai pitänyt kysyä, että onko vielä rakkautta välillänne.
Ethän sinäkään muistuttanut miehellesi, että hän on tahtonut tahtoa, vaan juuri, rakastaa, mikä on syvintä tunnetta, mitä voi tuntea toista kohtaan.
Kirjoituksesi oli ihana! (nimimerkki asiaa!). Juuri noista elämän pienien asioiden arvostamisesta löytyy onni. Kunpa sen aina vain itsekin muistaisin.
että, mites, oletko jaksanut pitää huolta ulkonäöstäsi, vai oletko antanut itsesi "plösähtää" oikein kunnolla.
Katsoppas peilistä, näkyykö sieltä enää mitään siitä naisesta johon miehesi aikanaan rakastui.
Aina sanotaa, että ei ulkonäöllä muka ole merkitystä ja monet miehet haluavat, ettei heidän vaimonsa meikkaa eikä laita itseään, mutta kummasti heidän katseensa ja mielenkiintonsa seuraa juuri niitä kauniiksi laittautuneita naisia kohtaan.
Oli miten tahansa, niin kyllä pienikin ulkonäön kohennus piristää myös omaa mieltä ja sitä kautta taas tuo muitakin positiivisia seurauksia.
Ainakin herättää miehessäsi uteliaisuuden, et mikäs juttu tää on, tai näkee sinut uusin silmin.
Kokeile, ellet sitten jo ole muuttuja ja uuden kokeilija jo ennestään.
Jos sairastaa masennusta, ei pysty huolehtimaan mistään. Ei varsinkaan ulkonäöstään. Eli ensin on hoidettava se masennus ja sitten voi taas pohtia ulkonäköään. Jos kysyjä on jo voiton puolella masennuksensa kanssa hän voi jaksaa katsella peiliin ja meikata tms. Masentunut kun katsoo peiliin niin itkuhan siinä tulee. Masennus on kuin maanpäälinen helvetti eikä siinä auta "itseä niskasta kiinni". Se on sairaus.
Mutta muuten tuo on hyvä vinkki parisuhteeseen!
itsekin masennuksen läpikäyneenä. Sanoin niin, koska alottaja taisi mainita, että on aika hyvässä vaiheessa jo masennuksen kanssa. Tiedän, et viiminen asia mikä kiinnostaa masentunutta on just se ulkonäkö, eikä masentunut näytä kauniilta, vaikka jotain yrittäisikin. Siinä mielessä on totta, että sisältä se kauneus kuitenkin kumpuaa, siis se mieli näkyy päällepäin. Masentuneena ja vielä pineten lasten äitinä ei jaksa omaan ulkonäköön kiinnittää huomiota ja kyllä se mieskin sen huomaa ja itse masentuu kahta enemmän kun katsoo peiliin.
Eli jos vain suinkin jaksais niin kannattais ihan omaksi piristykseksikin jotain tehdä.
Aivan liian monet nuoret naiset, lasten teon jälkeen, laiminlyövät itsensä hoitamisen ja nättinä pitämisen.
Antavat itsensä lihoa lähes muodottomiksi ja sitten vaan isoja epänaisellisia vaatteita, tuulipukua ja lenkkareita. Sanon suoraan, et se on kauhea näky.
Olen usein ihmetellyt, et kuinka toi mies vielä viitsii katella, kun naimisiin mennessä vaimo oli niin kaunis ja siro. Lisäksi olen havainnut, että kilojen myötä vielä monella vaimolla kärttyisyyskin lisääntyy.
Tässäkin kohtaa olen miettinyt usein, et onko mahdollisesti e-pillerit taustalla. Jotkut pillerit lihottaa tosi kovin, eikä nainen edes tajua, et voiskin olla syy pillereissä.
Jos ei mitään muuta syytä ole kuin liika syöminen, niin ihmettelen, miksi pitää karkottaa mies läskien myötä mahdollisimman etäälle.
Monet naiset laihduttavat vasta sitten, kun mies on jo lähtenyt. Eikö voisi panostaa siihen nykyiseen parisuhteeseen ja tehdä kaikki sen eteen, eikä vasta sitten herätä, kun on jo myöhäistä avioliiton kannalta.
Ok. Taidettiin puhua nyt aidasta ja aidanseipäistä. Samalla asialla ollaan! :)
Siis sama tyyppi ja samaa ajettiin takaa :)