Tuo täti

Tuo täti vihreä
26.9.2007


--------------------------------------------------------------------------------


Kun tiestön kunto rapistuu, vastuullinen poliitikko yleensä ehdottaa lisärahaa teiden korjaamiseen ja liikenneturvallisuuden kohentamiseen. Ja kun ilmastonmuutos etenee, vastuullinen poliitikko yleensä ehdottaa toimia, joilla muun muassa liikenteen päästöjä vähennetään.

Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Tarja Cronberg on toista mieltä.

Täti vihreä oli mukana päättämässä hallituksen budjettiehdotuksesta, jossa korotetaan polttoaineiden verotusta ilmastonmuutokseen vedoten. Ylen Pohjois-Karjalan radion haastattelussa hän kuitenkin hiljattain ehdotti syrjäseutujen asukkaille helpotusta kallistuvan polttoaineen aiheuttamiin kustannuksiin.

Eikö kaikkien siis Cronbergin mielestä tarvitsekaan osallistua ilmastonmuutostalkoisiin kykyjensä mukaan?

Samaisessa hallituksen budjettiehdotuksessa on myös osoitettu rahaa uusiin väylähankkeisiin sekä olemassa olevan tiestön ylläpitoon. Totuus silti on, että nykyisellä määrärahatasolla tiestön kunto rapautuu hiljalleen aiheuttaen ensinnäkin liikenneturvallisuuden heikentymisen, mutta myös aivan käytännön vaivaa autoilijoille.

Cronbergilla onkin omintakeinen ehdotus ongelman korjaamiseen. Samaisessa radiohaastattelussa hän näet ehdotti niin sanottua "maastoautotukea" eli tukea maastoautojen hankintaan, jotta huonokuntoiselle tiestölle saataisiin nykyistä parempia ajoneuvoja.

Ehdotusta voisi pitää hauskana pilana, ellei sen tekijä olisi valtioneuvoston jäsen ja vihreän puolueen puheenjohtaja.

Cronbergin vihreällä logiikalla tiestön kunnostamiseen ei tarvitse panostaa rahaa senkään jälkeen, kun liikennöinti teillä on mahdotonta maastoautoillakin. Sen jälkeen nimittäin otettaneen käyttöön traktori- ja mönkijätuet.

Polvijärvellä Höytiäisen saaressa asustava Cronberg osallistuu itse ilmastonmuutostalkoisiin ajamalla vanhalla maastoautolla. Vihreä puheenjohtaja haluaisi, että muillakin olisi mahdollisuus liikennöidä keskivertoa enemmän päästöjä luovuttavilla ajoneuvoilla ja että tällainen toiminta olisi yhteiskunnan tukemaa niin hankinnan kuin käytönkin osalta. Cronberg näet ehdotti myös, että pitkien välimatkojen alueille voitaisiin harkita työmatkavähennysten lisäämistä.

On meillä hauska täti, tuo täti vihreä.
1101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oletko yhtään ajatellut sitä, että syrjäseudulla harvemmin pystyy käyttämään julkista liikennettä. Julkisen liikenteen ylläpito syrjäkylillä se vasta super kalliiksi tulisikin. Tosin vauraassa Ruotsissa on ainakin Haaparannalla ilmainen linja-autoyhteys kyliltä "cityyn". Niin tuetään vanhusten kotona-asumistakin, muun muassa.

Mutta Ruotsi on Ruotsi.

Mauri pekkarinen on puhunut samasta asiasta. Kyllä asiassa on järki siinäkin mielessä, että syrjäseutujen asukit eivät voi tehdä ympäristöystävällistä valintaa, jos eivät siirry suomenhevosiin. Esin. helsingissä on asia toinen. Veron tarkoitus on ohjata valintoja.

Mutta miten sitten käytännössä määriteltäisiin se "syrjäseudulla asuminen" ja kuka sen vapautuksen saisi. Voi olla, että ongelma on enemmänkin siinä kuin ettekö itse asia ole oikea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihreä kirjoitti:

Tuo täti vihreä
26.9.2007


--------------------------------------------------------------------------------


Kun tiestön kunto rapistuu, vastuullinen poliitikko yleensä ehdottaa lisärahaa teiden korjaamiseen ja liikenneturvallisuuden kohentamiseen. Ja kun ilmastonmuutos etenee, vastuullinen poliitikko yleensä ehdottaa toimia, joilla muun muassa liikenteen päästöjä vähennetään.

Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Tarja Cronberg on toista mieltä.

Täti vihreä oli mukana päättämässä hallituksen budjettiehdotuksesta, jossa korotetaan polttoaineiden verotusta ilmastonmuutokseen vedoten. Ylen Pohjois-Karjalan radion haastattelussa hän kuitenkin hiljattain ehdotti syrjäseutujen asukkaille helpotusta kallistuvan polttoaineen aiheuttamiin kustannuksiin.

Eikö kaikkien siis Cronbergin mielestä tarvitsekaan osallistua ilmastonmuutostalkoisiin kykyjensä mukaan?

Samaisessa hallituksen budjettiehdotuksessa on myös osoitettu rahaa uusiin väylähankkeisiin sekä olemassa olevan tiestön ylläpitoon. Totuus silti on, että nykyisellä määrärahatasolla tiestön kunto rapautuu hiljalleen aiheuttaen ensinnäkin liikenneturvallisuuden heikentymisen, mutta myös aivan käytännön vaivaa autoilijoille.

Cronbergilla onkin omintakeinen ehdotus ongelman korjaamiseen. Samaisessa radiohaastattelussa hän näet ehdotti niin sanottua "maastoautotukea" eli tukea maastoautojen hankintaan, jotta huonokuntoiselle tiestölle saataisiin nykyistä parempia ajoneuvoja.

Ehdotusta voisi pitää hauskana pilana, ellei sen tekijä olisi valtioneuvoston jäsen ja vihreän puolueen puheenjohtaja.

Cronbergin vihreällä logiikalla tiestön kunnostamiseen ei tarvitse panostaa rahaa senkään jälkeen, kun liikennöinti teillä on mahdotonta maastoautoillakin. Sen jälkeen nimittäin otettaneen käyttöön traktori- ja mönkijätuet.

Polvijärvellä Höytiäisen saaressa asustava Cronberg osallistuu itse ilmastonmuutostalkoisiin ajamalla vanhalla maastoautolla. Vihreä puheenjohtaja haluaisi, että muillakin olisi mahdollisuus liikennöidä keskivertoa enemmän päästöjä luovuttavilla ajoneuvoilla ja että tällainen toiminta olisi yhteiskunnan tukemaa niin hankinnan kuin käytönkin osalta. Cronberg näet ehdotti myös, että pitkien välimatkojen alueille voitaisiin harkita työmatkavähennysten lisäämistä.

On meillä hauska täti, tuo täti vihreä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu