Loistavaa TPS!!!

jep jep

Ennen kauden alkua hieman jännitti mitä tästä kaudesta mahtaa tulla mutta samalla oli uskomattoman hyvä olo siitä että koko organisaatiota oltiin vihdoinkin elvyttämässä oikein kunnolla!

Harjoitusottelut (vaikka eivät aina totuutta kerrokaan) osoittivat että vaikka kauteen lähtee nuori joukkue ei sen tarvitse tyytyä sarjan häntäpäähän.

Kausi on vielä nuori ja en missään nimessa väitäkään että TPS mitaleille pääsisikään (vaikka sitä toivonkin),mutta kauden alku on osoitus siitä että oikeilla jäljillä ollaan ja että homma mitä ilmeisimmin pelaa tällä kaudella.

10

1151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • POJJAAAT

      Olen myös itse positiivisesti yllättynyt, siitä miten kausi on lähtenyt käyntiin. Innolla odotan tulevaa, mutta en sentään mitalleja odota. Ennemminkin odotan innokasta ja hauskaa kiekkoa, jota on mukava seurata. Vaikka huhut kertovatkin että kahdelle ulkkari pelaajalle on sopimusta jo tarjottu, niin en silti aivan mitalleihin usko. Mutta ainahan on mukava yllättyä:)

      • hallille palannut

        On tosiaan ollut iloinen yllätys Tepsin kauden avaus. Parin tappion jälkeen kauden alussa iltapäivälehdet kirjoittelivat, että Tepsi on yhdessä Kalpan kanssa putoamassa muiden vauhdista. Eipä ole enää sellaisia juttuja kuulunut.

        Silti kannattaa laittaa jäitä hattuun. Ei Tepsillä ole mitään asiaa kärkikahinoihin tai edes liigan keskikastiin tällä kaudella. Mutta josko Turussa pelattaisiin edes sääliplayoffeja ensi keväänä, niin mielestäni joukkue olisi jo ylittänyt itsensä.

        Uusi ilme joukkueella kuitenkin on viime vuosiin verrattuna ja itse olen myöskin palannut katsomoon parin vuoden tauon jälkeen. Harmi vaan, ettei suuri yleisö ole löytänyt vielä pelejä. Jo maalintekijöiden tuuletuksista näkee, että joukkueessa on hyvä henki ja peli-iloa.


    • tps-girllie

      kyllä se siitä lähtee vähä nuoremmallakin joukkueella! Voittolukemat olis voinu olla suuremmatkin ässä-pelissä, mut viimeistely vähä ontui.. Uskoin jo ennen kauden alkua, että ei tässä ihan hännille olla jäämässä :) ei sitä pidä vaan olla liian pessimisti!
      Kausi on nuori, kyllä, mutta hyvillä mielin tässä saa jatkaa. Ja kaikki fanit sitte mukaan seuraavaan kotipeliin 9.10. kärppiä vastaan! Toivottavasti sitä edeltävä neljän ottelun vierasputki menee hyvin :)

    • jep jep

      Joo ei tässä välttämättä niille mitaleille ole asiaa,mutta on hienoa kuulla,että peli näyttää hyvältä.Omasta mielestäni on loistavaa että nämä "iki-tepsiläiset" lähtivät pois seurasta.Nyt varmaan saan koko muun kannattajajoukon vihat niskoilleni mutta on aina hyvä että joukkue uudistuu ja että annetaan nuorille mahdollisuus.Ainakin tällä hetkellä nuoret vastaavat haasteeseen- HYVÄ NIIN!!

    • puropellon puusilmä

      Aika hyvältä näytti. Nyt voisi turkulainen yleisö vähitellen saapua katsomoon. Puusilmä ei viihdy tyhjässä hallissa.

      • anik

        Tartteeko sitä aina olla Hyvöset ja Salmelaiset ringissä, jos joukkueessa on hyvä ilmapiiri, ja ennako-odotusten kumoamisen jälkeen on varmasti itseluottamus noussu kohisten. Harjotuskaudella Kuokkasesta puhuttiin "Mestis-jyränä", mutta kyllä ne puheet on loppunu ku äijä näytti niille mistä härkä.. no joo antaa olla :D Mutta kuitenki hyvin tepsi hyödyntää sen, ettei urheilussa 1 1 oo aina 2 ;)


      • Tepsifani
        anik kirjoitti:

        Tartteeko sitä aina olla Hyvöset ja Salmelaiset ringissä, jos joukkueessa on hyvä ilmapiiri, ja ennako-odotusten kumoamisen jälkeen on varmasti itseluottamus noussu kohisten. Harjotuskaudella Kuokkasesta puhuttiin "Mestis-jyränä", mutta kyllä ne puheet on loppunu ku äijä näytti niille mistä härkä.. no joo antaa olla :D Mutta kuitenki hyvin tepsi hyödyntää sen, ettei urheilussa 1 1 oo aina 2 ;)

        Mutta mikään jatku pitkään nuorella ja kapealla materiaalilla. Tällä kaudella on vain tärkeää saada kokemusta lisää. Jos oikein ymmärsin, niin edessä on peräti neljä vierasmatsia. Siinä on paha paikka tepsille. Niistä neljästä kun edes kaksi voittoa irtoisi niin voisi olla tyytyväinen. Mutta hyvältä näyttää peli tällä hetkellä ja mielenkiinnolla odotan Markku Hurmeen esityksiä. Siinä pitäs olla se kokemuksen tuoja ja äijä joka tekee maaleja paikoista, kun nuorilla pelaajilla tahtoo vähän kiekot pomppia tolppiin.


    • Itse en ole vieläkään vakuuttunut Tepsin suorituksista. KalPa, Tappara ja Ässät joukkue hoiti, mutta nämä ovat kyllä kaikki sarjan häntäpään porukoita. Toisaalta, nämä ovat olleet tärkeitä plejä ja nimenomaan näille vastustajille ei ole syytä ylimääräisiä pisteitä antaa. Jatkossa kannattaa asennoitua, että vieraista jokainen piste on plussaa.

      Mutta kiva huomata, että joukkue saa kannustusta, vaikka rosteri ihan takavuosien veroinen olekaan. Turusta alkaa löytyä sitä kiekkokulttuuria. Mistähän sitä saataisiin Tampereen ja Turun ulkopuolellekin?

    • etc.

      ..tuossa Auran Aaltojen maalikoosteessa miten pojat pitkästä aikaa tuuletti maalejaan! Kyllä siinä mustavalkoinen sydän sykähtää kun tuollaista näkee.. Pienistä asioista tässä puhutaan mutta kyllä ne kertoo joukkueen hengestä ja asenteesta jotain.

      • pitkä päätyyn

        Juu. Saman asian panin merkille. Ollaan urheilun perimmäisten kysymysten äärellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      69
      2509
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      84
      2384
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      17
      2120
    4. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä

      Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä
      Maailman menoa
      42
      1774
    5. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      85
      1731
    6. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      117
      1687
    7. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      258
      1575
    8. Mitä koululla tapahtui?

      Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287
      Imatra
      25
      1037
    9. Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.

      Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he
      Perussuomalaiset
      322
      994
    10. Unelmia Italiassa: Totuus Ralph-pojan kanssa pitkästä ajomatkasta Italiaan

      Viime kesän kynnyksellä Kikotin-matkailuauto lähti tien päälle ja matka halki Euroopan kohti Italiaa starttasi. Tämä oli
      Tv-sarjat
      4
      850
    Aihe