Kärsin päivittäin sosiaalisesta fobiasta. Esiinnyn työssäni välillä isoillekin ihmisjoukoille. Nämä tilanteet, joissa ei ole käytännössä suoraa vuorovaikutusta, eivät ole minulle kovin vaikeita. Olen valmistautunut niihin, puhun minulle tutuista aiheista ja voin vetää asiantuntijaroolia esiintyessäni.
Sen sijaan kamalia tilanteita minulle ovat kokoukset, kahden ja kolminkeskiset ja kahvipöytäkeskustelut, joissa joudun esittämään mielipiteitä. Ehkä pahinta vielä on odottaa vuoroaan ja esitellä itsensä ja tekemisensä paikallaan istuen. Jos saisi nousta seisomaan ja liikkumaan, se helpottaisi. Mullakin meinaa mennä taju noissa tilanteissa. Xanorin avulla selviän joten kuten. Nyt tosin olen huomannut, että oireiluni on pahentunut ja pms-oireisiin kuuluu nykyään suunnaton ahdistus kaikenlaisessa kanssakäymisessä. Mihin tääkin johtaa? Voinkohan triplata lääkeannoksen ennen kuukautisten alkamista vai joudunko sairaslomalle?
Sen sijaan kamalia tilanteita minulle ovat kokoukset, kahden ja kolminkeskiset ja kahvipöytäkeskustelut, joissa joudun esittämään mielipiteitä. Ehkä pahinta vielä on odottaa vuoroaan ja esitellä itsensä ja tekemisensä paikallaan istuen. Jos saisi nousta seisomaan ja liikkumaan, se helpottaisi. Mullakin meinaa mennä taju noissa tilanteissa. Xanorin avulla selviän joten kuten. Nyt tosin olen huomannut, että oireiluni on pahentunut ja pms-oireisiin kuuluu nykyään suunnaton ahdistus kaikenlaisessa kanssakäymisessä. Mihin tääkin johtaa? Voinkohan triplata lääkeannoksen ennen kuukautisten alkamista vai joudunko sairaslomalle?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onko sulla liian suuret vaatimukset itsellesi noissa tilanteissa, esim. jos sanoo mielipidettä? Pitääkö aina olla niin välkky (tietty riippuu millä alalla on mutta..)? Meniskö se jotenkin rennommin, ja pidä huumori aina mielessä? Arvosta itseäsi, älä ajattele muita parempina. Ja onko sulla liikaa noita kokouksia, en mä jaksaisi ainakaan koko aikaa istuksia... ellei olis rennompi tuoli ryhmä ja meininki. Ehkäpä rennomman oloisia ihmisiä. Miten sais kevennettyä tilannetta aina -ympäristö ja joku muu kikka.
Ainakin kaikki on inhimillisiä ihmisiä. Me kaikki mokataan ja opitaan -joskus on turha yrittää olla liian fiini. Siitä fiineydestä ei saa kuin harmia. Mielummin on oma itsensä. Ja ymmärrän sinua, että on mukavampi liikkua tai liikuttaa itseä välillä -veri kiertää ja lihakset rentoutuu.
Ajattele että olet hyvä, hyvä itsetunto. Ja olisko joku muu paikka parempi keskusteluille kuin kahvipöytä. (Kofeiinista voi tulla muuten oireita kanssa, suklaa ja alkoholi ovat kanssa.)
Mut joo, vastatkaa joku noihin varsinaisiin kysymyksiin aloittajalle.
Toki useilla voi olla sosiaalinen rooli, mutta sen verran oma itsensä, ettei tarvii ajatella muita koko ajan -vaan asiaa mitä hoitaa vaiks.
Ja sit pitäisi olla muut kivat asiat välillä mielessä, ettei ole koko ajan työasiat päällä.
Töitä on ollu vähän liikaa viime aikoina. Se varmaan vaikuttaa oireiluuni. Yritän järjellä ajatella, että olen ihan riittävän hyvä ja työ ei ole tärkein asia, mutta silti jännitän. Rentoa oloa en saa aikaiseksi haluamalla olla rento ;-) Ihaninta oliskin osata olla rento. Siihenhän on olemassa tekniikoita. Mitä olette kokeilleet ja mistä saisi tietoa?
Vielä tuli mieleeni, että olen tavannut tämän kuukauden aikana koko ajan uusia ihmisiä ja vanhoja tuttujakin ihmisiä. Luulen, että tarvitsisin jonkinmoisen irtioton ihmiskontakteista. En ole koskaan viihtynyt porukoissa, vaan olen vetäytynyt omiin oloihini. Haluaisin tehdä töissäkin välillä jotain, missä ei tarvitse koko ajan seurustella.
Varmasti meistä jokainen jännittää, pelkää ja ottaa paineita. On ihan hyvä oivaltaa sen olevan normaaliin elämään kuuluvaa. Jotkut näyttävät käyttäytyvän, kuin heillä ei moista ongelmaa koskaan olisikaan. En itse kuitenkaan oikein usko, että kukaan olisi osaton samasta tunteesta joutuessaan tosipaikan eteen. Monet meistä ovat ehkäpä tiedostamattaankin omaksuneet jonkinlaisen roolin, kuten näyttelijät ikään.Roolivalinta riippuu tietysti elämäntilanteesta. Pellenroolia käyttävät monet ja sellaisia ihmisiä monesti pidetään tressaantumittomina ja rentoina huuliveikkoina. Itsellenikin tuo rooli on tuttu aikojen takaa. Pelle on kuitenkin surullinen ja yksinäinen, minä noina aikoina olin useasti sitä.
Kaikkensa yrittävän ja viisaan roolia vedin myöskin jossain elämäni vaiheessa. Minulle oli hyvin tärkeää todistaa muille ja itselleni kaiketi ennenkaikkea,että olen oikeassa ja fiksu, muut eivät vaan tykänneet siitä. Ja se oli maailman kiertokoulun parhaimpia oppivuosia. Tuli totaalinen loppuunpalaminen, jossa toipuminen vei kaikki voimavarat. Koettu aika on hirveä, enkä sellaista kenellekkään toivo. Minulle onneksi kävi niin hyvin, että totaalinen henkinen konkurssi pani ajanmyötä hiljalleen pysähtymään ja ajattelemaan kaiken alusta ja aivan aakkosista alkaen. Varmasti jopa monia itsemurhia on tehty tuollaisissa elämän haaksirikoissa. Tie on ollut pitkä ja mutkainen, ja jatkuu edelleen ja saakin jatkua elämäni loppuun asti uusien haasteiden ja uusien oivalluksien myötä. Elämä on kovaakin, mutta mielenkiintoista. Miltei päivittäin joudun työssäni kohtaamaan uusia tilanteita ja ihmisten käyttäytymistä. Nykyään en enää edeltäkäsin pohdi, kuinka tämän ja tuon henkilön kanssa käyttäydyn. Työhön kuuluvat käytännön asiat tietenkin valmistelen kunnolla. Sitten kun keskustelutilanne on edessä tervehdin ystävällisesti ja ihan omana ittenäni jään katsomaan, kuinka tilanne kehittyy. Toimin nyjyään siis täysin spontaanisesti tilanne kerrallaan. Kyllä kanssaihmiset ohjaavat sitten supliikkipuolta. Älä koskaan omassa mielessäsi aseta ketään henkilöä ihmisenä itsesi yläpuolelle, äläkä myöskään ketään itsesi alapuolelle. Ole tasa-arvoinen kaikkien kanssa omalta lähtökohdaltasi. Pääministerillä on korkea virka ja titteli, esimiehellä on esimiesasema ja Juise Leskinen oli upea taiteilija. Pultsari kerjää euroa-Yhtäkaikki. Kuitenkin ollaan jokainen samassa veneessä. Eli jonakin päivänä kuollaan. Siihen tosiasiaan ei auta joogat, eivät luontaistuotteet, eikä mikään huuhaa. Luonnossa liikkuminen ilman trendikkäitä varusteita voi olla hyvä lähtökohta. Tiedän, että tämä on se vaikein asia, joka jäytää meitä kaikkia jatkuvasti...Nimittäin, mitä toiset minusta ajattelevat. Olenko ollut tarpeeksi hyvä ja hyväksyvätkö he minut ja tapani toimia.
Voin vuoren varmasti ainakin omalta kohdaltani sanoa, että eivät kaikki koskaan. Kaikki ihmiset ovat vajavaisia, kuten minäkin. On turha odottaa, tulevansa kaikkien hyväksymäksi. Sekin asia pitää vain tiedostaa ja hyväksyä ja muistaa, että kateus ja epäily, juoruilu ja mustamaalaaminen ovat olemassa teit niin tai näin. Kaikki ihmiset lopultakin painivat samojen ongelmien kanssa. Inhottava Maija tai Matti ilkeällä, tai täydellisyydentavoittelijan roolillaan yrittää piilotella omaa vajavaista kurjaa oloaan.
Niin jospa on vaan liikaa töitä. Saako niitä sopivaksi määräksi.
Ja irtiottokin hyvä idea.
"Haluaisin tehdä töissäkin välillä jotain, missä ei tarvitse koko ajan seurustella" Niin juuri tämä on kanssa yksi tekijä varmaan. Voihan sitä muutakin suunnitella siihen.
Niin että tekee sellaista mikä tuntuu paremmalle.
Kiitos neuvoja ja kommentteja antaneille. Otan taas työn alle "Vapaaksi ahdistuksesta"-työkirjan ja yritän elää sen mukaan. Hyvää syksyä!