Iltalehti
Britanniassa kaavaillaan valtakunnallista mustaa listaa kumppaniaan pahoinpitelevistä miehistä. (RITVA TUOMI)
Britanniassa uutisoitiin vastikään valtiovallan pohtima uudistus saattaa kumppaniaan pahoinpidelleiden miesten nimet rekisteriin, joka olisi lääkäreiden, terveys- ja sosiaaliviranomaisten sekä väkivaltaongelmissa auttavien järjestöjen käytössä.
Suunnitelmassa on myös kaavailtu, että miehen uudelle kumppanille tiedotettaisiin miehen entiseen kumppaniin kohdistuneesta väkivallasta.
Mustan listan tarkoitus olisi suojata naisia väkivallalta ja vähentää kumppaninsa surmaamien naisten määrää.
Rajana rekisteriin joutumiselle olisi naisen pahoinpitelystä langetettu vähintään puolen vuoden pituinen vankeustuomio. Miehen velvollisuutena olisi tiedottaa poliisille, milloin on mahdollisesti palannut takaisin asumaan saman katon alle uhrinsa kanssa.
Olisiko rekisteri hyvä ajatus toteutettavaksi Suomessa?
"Leimaa tekojen takia"
- Ei ole, tyrmää Naisten apu Espoossa ry:n ja Espoon turvakodin johtaja Sirkka Liisa Aaltio.
- En näe siitä mitään apua tai hyötyä. Onhan oikeusvaltiossa jo olemassa rikosrekisteri tämän kaltaisen tiedon saamiseksi.
- Rekisterin voisi katsoa vain kokonaisvaltaisesti leimaavan ihmistä yksittäisten tekojen takia.
Aaltio ei kannata sitäkään, että miehen lyömishistoriasta tiedotettaisiin uudelle kumppanille.
- Kyllä aikuisen ihmisen pitää kantaa näissä asioissa oma vastuunsa miten toimia.
"Vaietaan liikaa"
Sirkka Liisa Aaltio tietää työnsä perusteella hyvin kuinka vakava ongelma perheväkivalta yhä on.
- Vaikka turvakotimme tilat laajenivat, on talo edelleen täysi. Kysyntää on.
- Valitettavasti monet naiset sietävät väkivaltaa viisi, seitsemän tai yhdeksänkin vuotta ennen kuin hakevat apua. Vieläkin perheväkivallasta vaietaan liikaa.
"Ei ole yksityisasia"
Aaltio moittii Kari Häkämiehen pahoinpitelyepäilyihin liittyviä kokoomusjohtaja VILLE ITÄLÄN ja osin SAULI NIINISTÖNKIN lausuntoja.
- Molemmat miehet ovat viitanneet naisystävään kohdistuneen pahoinpitelyepäilyn olevan yksityisasia. Sitä perheväkivalta ei ole, Aaltio painottaa.
Vuonna 1995 yksityisellä paikalla tapahtuneesta pahoinpitelystä tuli virallisen syyttäjän alainen rikos, josta voidaan nostaa oikeusprosessi ilman asianomistajan suostumusta. Eduskuntakäsittelyssä siihen liitettiin vakaan tahdon pykälä, jonka mukaan prosessi voidaan keskeyttää asianomistajan vakaasta tahdosta.
- Me ajamme nyt vakaan tahdon pykälän poistamista, Aaltio sanoo.
"Opetettava koulussa"
Valtakunnallisen syntipukkirekisterin sijasta Sirkka Liisa Aaltio toivoo entistä mittavampaa panosta perheväkivaltaan liittyvään valitukseen.
- Koulujen terveyskasvatustunneilla aletaan toivoakseni opettaa 8. ja 9. luokkalaisille myös tätä puolta, kuten fyysisen koskemattomuuden periaatetta, esimerkiksi miten nuori voi hakea apua kun äitiä pahoinpidellään.
- Kaikkiaan asiassa tarvitaan mieskulttuurin muutosta. Naisen kohdistuneessa pahoinpitelyssä ei ole kysymys naisseikkailusta, vaan siitä että nainen on uhri. Miehen on kannettava vastuunsa tilanteessa
"Auttaminen tärkeintä"

Vastaukset 7
Vanhimmat
Naiset harrastavat usein henkistä ja fyysistä väkivaltaa miehiään kohtaan. Jos nainen hakkaa miestään ja nöyryyttää häntä, se sallitaan. Eihän naisen lyönneistä yleensä mies saa fyysisiä vammoja. Jos mies läppää takaisin hän on heti pahoinpitelijä.
Olisi kohtuullista pitää tappeluvammat erillään alistamistarkoituksessa tehtyjen ja yksipuolisen määrätietoisen väkivallan teoista. Pari mustelmaa ei osoita jatkuvaa pahoinpitelyä. Fyysisessä suhteessa saatetaa normaalisti harjoittaa fyysisyyttä myös lyömällä, niin naisten kuin miesten taholta. Naiset käyttää tätä hyväkseen. Käyvät lyömään miestä ja aikansa provoisoituaan mies lyö takaisin. Ei aiheuttaakseen vammoja, vaan vastatakseen fyysiseen loukkaukseen. Tästä mies syyllistään ja leimataan pahoinpitelijäksi. Mies ei saa koskaan lyömistään anteeksi. Tämä on omiaan johtamaan hänet kierteeseen, "mitä väliä kun kerran menin rajan yli enkä voi saada anteeksi" ajattelee mies. Vaihtoehtona on lopettaa suhde ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Mieskin haluaa saada joskus anteeksi ja parantaa tapansa. Naistaan läpännyt mies ei ole pinttynyt pahoinpitelijä. Herätkää hysteerikot!
Pahoinpitelyä en puolusta, mutta lyönti lyönnistä on kohtuullista. Jos joku lyö, lyö ehkä toinenkin. Lyömällä luvataan lyödä takaisinkin. Provosoitu vastaus lyöntiin ei saa aiheuttaa vastaajalle väkivaltaisen pahoinpitelijän leimaa.
....kohtuuttomasti?

tuomiota pahoinpitelystä ei saa ihan yhdestä tai kahdesta mustelmasta. Jos ihmisellä on taipumusta pahoinpitelyyn, olisi uudella kumppanilla tästä oikeus tietää.
"Väkivaltaisuuden voi ennustaa jo murrosiässä"
(28.5. 13:04)
Helsingin yliopiston oikeuspsykiatrian professorin Matti Virkkusen mukaan biologisia tutkimustuloksia voitaneen tulevaisuudessa käyttää jo murrosiässä väkivaltaisuuden ennustamisessa.
Virkkunen puhui tänään Kuopiossa Niuvanniemen sairaalan Niuva-päivän juhlassa. Hän esitteli uusia väkivaltaisen antisosiaalisen persoonallisuushäiriön biologisia ja molekyyligeneettisiä löydöksiä.
Suomalaisissa tutkimuksissa on todettu, että häiriöihin liittyy poikkeavuutta aminohapoissa ja lihassokerivarastojen mataluutta. Poikkeavuuksien oletetaan liittyvän humalassa tapahtuviin "sekoiluihin".
Lisäksi alustavissa suomalais-yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa on löydetty geenipoikkeavuuksia, jotka kytkeytynevät näihin biologisiin tekijöihin.
Väkivaltainen persoonallisuushäiriö alkaa aina jo murrosiässä. Virkkusen mukaan biologista ennustetta voitaisiin käyttää hyväksi ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Asiassa tosin tarvitaan vielä pitkiä seurantatutkimuksia.
Persoonallisuushäiriöiset tekevät länsimaissa yli 80 prosenttia vakavasta, toistuvasta väkivaltaisuudesta. (STT)
tietoon tämä tutkimus...
Kylläpä oli tutkimus johtanut vaativiin päätelmiin.
Minä olisin ainakin ihan itsekin voinut tämän kertoa. Onhan tuo nähty, että se joka on väkivaltainen nuorena, osaa olla sitä myös vanhempana.
Siltä kumppaniltakin voi kysyä menneisyydestä.
http://vanhemmat.com/phpbb/viewforum.php?f=1
Kaikki mitä olet halunnut tietää Espoon turvakoti ry:n toiminasta: Insestiä, väkivaltaisuutta, ym.
T:Ari www.vanhemmat.com Espoo