Kysyn vaan

On alkanut kiinnostamaan se mihin meidän maksamat veroeurot todella menevät.
Meillä maksetaan veroja melkein joka asiasta,on bensa,sähkö,auto,jäte,ruoka ja niin edelleen loputtomiin.Silti aina päättäjiltä kuuluu ei ole rahaa,ja aina pitää vai enemmän säästää, säästää,ja säästää.
EU;ko kaiken vie.
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mutta kenen luulet vastaavan rehellisesti (alleviivattu) siis rehellisesti tähän kysymykseen, tuskin ainakaan valtiovalta ja eu-vouhottajat, vaikka sinne säästöt taitavat mennä ja suuriin sotatouhuihin, herra ties missäpäin maailmaa.

Äänestä
  • Tutki budjetti ja siihen liittyvät asiakirjat.
    Käy eduskunnassa kun päätöksiä tehdään. Ota yhteyttä valtion eri elimiin ja kansanedustajiin.
    Lue lehtiä ja ole yhteydessä mediaan.
    Viisastu lukemalla valtiontaloutta käsitteleviä kirjoja.
    Ota osaa keskusteluihin ja luentoihin.
    Kyllä se pikku hiljaa selkenee sinullekkin minne ne rahat menevät julkisessa taloudessa.

    Ehkeivät kaikki viat olekkaan kansanedustajissa ja valtiossa.
    Virheitä onkin kansalaisissa ja yrityselämässä.
    Yksityistalouksissa, yhdistyksissä sekä työssä ja työpaikoilla.
    Valtio olemme me ja meillä on vastuu itsestämme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


zatan kirjoitti:

On alkanut kiinnostamaan se mihin meidän maksamat veroeurot todella menevät.
Meillä maksetaan veroja melkein joka asiasta,on bensa,sähkö,auto,jäte,ruoka ja niin edelleen loputtomiin.Silti aina päättäjiltä kuuluu ei ole rahaa,ja aina pitää vai enemmän säästää, säästää,ja säästää.
EU;ko kaiken vie.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu