setup_wm.exe

on WMP11 sidonnainen bugi, joka käynnistyy WMP11: sen koettua jonkun äkillisen vastoinkäymisen kuten esimerkiksi toistettavan tiedoston hukkaantumisen. Tällöin käyttöjärjestelmän osa eli WMP11 lähtee Mikrosoftin tehtaalle päivitystä kurkkiin, vaikka käyttäjä olisi käyttöjärjestelmää kieltänyt automaattisesti itseään päivittämästä. Tälläisen luvattoman päivityksen kynnistyminen kesken ja kaiken tuikitärkeän laskentaprosessin haukkaa ihan kaiken prosessoritehon ja tietokoneusto on suomeksi sanottuna ilman sitä laskentaprosessiakin täysin jumissa eli katatonisessa tilassa siihen saakka, kunne omia aikojaan tilastansa herättyään jättää ilmoittamatta, ettei Miktosoftin tehataalta mitään käyttökelpoista silläkään kertaa löytynyt, mutta tulipahan vaan käytyä, vaikka ei edes pyydetty.
2153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tiedoksi, ettei windowsin automaattisten päivitysten disablointi vaikuta wmp:n. sen päivitys täytyy disabloida group policystä tai rekisteriä muokkaamalla.

Äänestä
  • päiväksi itseään päivittämästä sillä tavalla disabloituna? Entäs sitten, kun käyttäjä päivittää vasiten, malttaako sen jäljestä enään niitä disablointejaan edes muistella? Käyttöjärjestelmäni mainoksessa luvataan, että, kun tosta klikkaa, että: "Älä päivitä automaattisesti", niin se ei sitten mukamas käyttöjärjestelmä itseään kesken ja kaiken tuikitärkeän laskentaprosessin päivitä automaattisesti ja siinäkin yhdessä kohdassa sen käyttöjärjestelmän OSAA, jossa tuon lisäksi luvataan, että siitä, missä lukee niin, että: "Tarkista päivitykset: Kerran kuukaudessa", klikattuna se se päivittää kerran korkeintansa kuukaudessa, vaikka todellisuudessa se pienimmänkin multimediavastoinkäymisensä jäljestä WMP11, joka siis on OSA KÄYTTÖJÄRJESTELMÄÄ, tramppaa joka toinen minuutti Mikrosoftin tehtaalla, vaikka sitä vasiten on kahdella erillisellä täpällä kielletty siellä käymästä. Eikö kokonaisen kolmen tahi jopa kolmen...nonni nyt mä menin jo ittekin sekaisin niitten täppien kanssa...ehdottelemasi kaltaisen täpän käyttely ole sille käyttöjärjestelmän osalle aivan liikaa, kun se ei kahtakaan kykene käsittelemään eli hahmottelemaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nero Burner kirjoitti:

on WMP11 sidonnainen bugi, joka käynnistyy WMP11: sen koettua jonkun äkillisen vastoinkäymisen kuten esimerkiksi toistettavan tiedoston hukkaantumisen. Tällöin käyttöjärjestelmän osa eli WMP11 lähtee Mikrosoftin tehtaalle päivitystä kurkkiin, vaikka käyttäjä olisi käyttöjärjestelmää kieltänyt automaattisesti itseään päivittämästä. Tälläisen luvattoman päivityksen kynnistyminen kesken ja kaiken tuikitärkeän laskentaprosessin haukkaa ihan kaiken prosessoritehon ja tietokoneusto on suomeksi sanottuna ilman sitä laskentaprosessiakin täysin jumissa eli katatonisessa tilassa siihen saakka, kunne omia aikojaan tilastansa herättyään jättää ilmoittamatta, ettei Miktosoftin tehataalta mitään käyttökelpoista silläkään kertaa löytynyt, mutta tulipahan vaan käytyä, vaikka ei edes pyydetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu