Palkat ALV-vähennyskelpoisiksi!

Olen jo useana viikkoina katsellut konkurssien listaa päivittäin. Jokaisena arkipäivänä konkurssilistalle tulee uusia nimiä. Keskimäärin n. 20-30 konkurssia suomessa päivittäin.

Ja pääsääntöisesti konkurssiin hakija Työeläkeyhtiö tai verottaja.

Olisikohan aika valtion ihmisten katsoa peiliin. Yritykset luovat Suomessa työpaikkoja,tarjoavat palveluita eli pitävät yhteiskunnan toimivana ja elävänä.Rahastamalla veroilla ja Tyel-maksuilla tapetaan ne viimeisetkin sitkeät pienyrittäjät, jotka esim. maaseuduilla pitävät pienemmät kaupungit ja kylät vireinä. Suuntahan on selkeästi sellainen, että nyt ollaan menossa kohti sitä , että pienyrittäjät häviävät pois kokonaan, suuret ketjut (kotimaiset ja ulkomaiset) valloittavat markkinat.Yksilöllisyys häviää, suurissa firmoissa ei työntekijää arvosteta, vaan heidät poltetaan loppuun naurettavilla työ-ajoilla ja uskomattomilla tulosvaatimuksilla.(tämän voi todeta minkätahansa suuryrityksen sairaspoissaolo % lukemalla)

Työeläkeyhtiöt sekä verottaja pitävät kyllä huolen siitä, ettei kohtapuoliin ole enää pienyrittäjiä. Pienyrittäjät ovat rikkaus tälle maalle. Jos yritys on haettava konkurssiin, niin eiköhän velkojan kanssa voisi neuvotella.Tästä taas herää kysymys siitä, että on olemassa myös talousrikollisia, joiden ei tahdota pääsevän kuin koira veräjästä. Mutta eikö Suomessa tällaiset talousrikolliset erota kunnon kansalaisista juuri se, että heillä on yrityksensä paperissa hämminkiä. Mielestäni jos yrityksellä ei oikeasti ole kuin maksuviivästyksiä verottajan tai työeläkeyhtiön kanssa, asiat pitäisi pystyä sopimaan. Supistaa toimintaa sen verran että saas tietyillä lyhennyksillä maksettua velkojalle velkansa pois.Ja eikös tällaistakin tilannetta varten ole olemassa talousneuvojia, jotka tulevat opastamaan miten toimintaa lähdetään oikaisemaan ylivelkaantuneiden osalta?

Nykyisten työtekijöiden tyel-maksuista ei ole jäljellä enää penniäkään siinä vaiheessa kun he siirtyvät eläkkeelle. Siellä mielestäni tikittää sellainen aikapommi ettei ole ennen nähty. Ainakaan se ei eläkkeelle jäädessä heitä paljon helpota.Sillä jos se helpottaisi, niin että eläkkeet oikeasti olisivat yli viidensadan euron kuukaudessa (tämä on kärjistetty esimerkki), niin miksi ylipäätään on olemassa vielä vapaa-ehtoista eläkevakuutusta?Ihmisten täytyy vielä tyelin lisäksi turvata eläkepäivät vapaaehtoisilla maksuilla. Tätä se on tämä hyvinvointi valtio Suomi...

Jos valtio OIKEASTI haluaisi tehdä jotain asioiden hyväksi, niin vähintä olisi se että , palkat tulisivat alv-vähennyksen alaisiksi. Tämä pieni asia helpottaisi niin monen yrittäjän arkea.
Monet pienyrittäjät haluaisivat palkata henkilökuntaa helpottaakseen omaa työtaakkaansa, mutta kun ei kannata. Liian kallista.Ja tästä seikasta johtuen téhdään itse niskalimassa töitä ja kohta huomaataankin että ollaan llian väsyneitä tekemään niitä töitä, joten yritys lopetetaan. Koska ei ole varaa palkata työntekijää, vaikka halu olisi kova.

Lyhyesti, palkat alv-vähennyskelpoisiksi ja tyel- maksuja pienennettävä.
Mitenkäs tätä asiaa saisi eteenpäin???
19549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

voi kysyä kuinka järkevää on sellainen yhteiskuntapolitiikka, jossa rikollisuus tehdään sekä kannattavammaksi että _turvallisemmaksi_ vaihtoehdoksi kuin rehellinen yrittäjyys.

Miten asian saisi eteenpäin? Muuttamalla Viroon.

Äänestä

Ideasi etenisi siihen malliin, että yrittäjänä maksaisit työntekijälle hänen palkkansa päälle alv 22%, jonka vastaavan summan laittaisit kuukausi-ilmoituksessasi vähennettäviin veroihin. Työntekijä tilittäisi saamansa alvin valtiolle.

Mitä vaikutusta tällaisella järjestelyllä olisi ja kenen hyväksi. Suomessa on yli kolme miljoonaa palkansaajaa ja heistä kaikista tulisi uusia arvonlisäverovelvollisia.
Haloo.

Äänestä
  • Tuossa oli hivenen innostus ajanut rationaalisen ajattelun ohi!!!!

    Verottaja ja eläkelafkat hakevat yksinkertaisesti yrittäjiä konkurssiin siitä syystä, että heidän maksunsa monesti jätetään tahallisesti maksamatta tai yritetään maksaa viimeisenä...

    Periaatteessa yritys olisi pitänyt ymmärtää delata jo ajat sitten ennenkuin verottaja sitä konkkaan hakee...

    Summasummaarum: Ei ole verottajan syy jos joku haetaan konkurssiin... syyt ovat aivan toisaalla... Monesti sen kuoloniskun tekijä vaan on verottaja koska siellä asiat hoidetaan järjestelmällisesti. Eräs yrittäjätuttu sanoi, että kunpa verottaja olisi ymmärtänyt hakea hänet aiemmin konkkaan niin olisi säästynyt monelta pahalta....

    Itsekkäästi jos ajattelee niin yrittäjän pitäisi konkurssin uhatessa ensisijaisesti maksaa velkansa heti verottajalle ja vakuutusyhtiöille... vasta sitten muille yrittäjille... pääsisi itse monesti vähemmällä ja jälkisovittelu olisi iisimpää... Mutta kun verottaja on kasvoton "riistäjä" niin helposti tehdään päinvastoin....

    Äänestä

  • amatööri_ kirjoitti:

    Tuossa oli hivenen innostus ajanut rationaalisen ajattelun ohi!!!!

    Verot kai kannattaa maksaa viimeisenä jos konkurssi tulee. Verovelka tietääkseni vanhenee 5 vuodessa, kuten taas ei ole laita muiden yrittäjien suhteen.

    Äänestä

Meilläkin maksetaan ALVeja joka kuukausi niin paljon, että sillä palkkaisi kaksi työntekijää lisää.

Kannattaisin ehdottomasti ajatusta, että PIENET yritykset voisivat vähentää maksetut palkat arvonlisäverosta.

Äänestä

Mitä tekemistä arvonlisäveroilla on palkan kanssa?

Äänestä
  • Mitäkö? No sitä, että hyvin suuri osa pienyrittäjistä ei ymmärrä hölkäsen pöläystä siitä mitä alv on. Moni selittää naama vakavana, miten he "maksavat valtiolle alvia joka kuukausi" firmansa tuloista. Vaikka alv on läpikulkuerä, moni uskoo vilpittömästi, että se on firman kustannus. Säälittäviä tarinoita.

    Äänestä

  • Haloota! kirjoitti:

    Mitäkö? No sitä, että hyvin suuri osa pienyrittäjistä ei ymmärrä hölkäsen pöläystä siitä mitä alv on. Moni selittää naama vakavana, miten he "maksavat valtiolle alvia joka kuukausi" firmansa tuloista. Vaikka alv on läpikulkuerä, moni uskoo vilpittömästi, että se on firman kustannus. Säälittäviä tarinoita.

    Sinunlainen kommari ei tajua alvista mitään. Yrittäjä joutuu sen alv:n repimään asiakkaalta ja se on myös asiakkaan kannalta samaa rahaa kaiken muun kanssa. Kokonaishinta sisältää alv:n joka hinnassa vaikuttaa kulutuspäätöksiin.
    Lapsellisen logiikkasi mukaan voisi väittää kaikkia muitakin veroluontoisia maksuja vain läpikulkueriksi, joilla ei ole mitää merkitystä.

    Äänestä

  • olet komukka typerys kirjoitti:

    Kuules nyt poloinen. Alv on vero, jonka maksaa aina tuotteen lopullinen ostaja, se on perinteinen kulutusvero. Kun firma ostaa kamaa alvilla ja myy sen eteenpäin, niin alvit vähennetään toisistaan. Firma "maksaa" alvia ainoastaan sen verran, kuin tuotteen arvo on noussut yrityksessä (=arvon lisä).

    Alv on siis kulutusvero, jonka valtaosin maksaa kuluttaja, siis firman asiakas - ei firma.

    Aivan järkyttävän vaikea ymmärtää.

    Helvetin typerys, firmat ei myy "kaamaa".

    On huvittava piirre, että ne jotka tietävät vähiten, heillä on usein kovin tarve opettaa muita, usein vielä joku kommari kertoo, miten sitä oikein hoidetaan yritystä. Sinä olet tästä hyvä esimerkki.

    Kun yrittäjä/yritys myy palvelun, on alvn osuus pois yritykseltä, kuten mikä muu veroluonteinen maksu tahansa, vaikka veroa sitten nimittäisi kulutusveroksi, läpikulkueräksi, tai miksi tahansa. Samoin asiakkaalle alv on hintaa nostava tekijä.

    Kysy parturikampaajaltasi alvista, osaa neuvoa sinulle alkeet, kirjoitettua tekstiä sinä et ymmärrä.

    Äänestä

Jos kerran liiketoiminta ei normaalikonstein ole kannattavaa niin turhaa sitä on jollakin keinotekoisilla vähennyksillä ylläpitää - ei se ole yhteiskunnan asia elättää osaamattomis yrittäjiä....

Äänestä

>>Vaikka alv on läpikulkuerä, moni uskoo vilpittömästi, että se on firman kustannus. Säälittäviä tarinoita. >>

Kerros nyt että millä lailla firmojen ALV verona eroaa esim. palkansaajan tuloverosta?

Kumpikin tienaa kuukaudessa ensin vaikka 10.000€ verran. Sitten firma maksaa siitä päältä 1935,48€ ALV:ia valtiolle, ja palkansaaja maksaa omastya palkastaan tuloverona 4.427 euroa.

Eikö sen paremmin palkansaajalla kuin firmallakaan ole mitään oikeutta tai aihetta arvostella maksamiensa verojen tasoa?
Sitä että paljonko heidän tienaamistaan rahoista napataan päältä yhteiskunnan byrokratian ja kalliskapllaisen virkakoneiston pyörittämiseen?
__
Tuo on aivan verotoimiston ämmien omaksi mukavuudekseen keksimä ajattelutapa että ALV ei ole yrityksen kannalta mikään vero lainkaan. Eikä sen tasosta siksi ole oikeutta yritysten edes keskustellakaan. Koska koko hinnanmuodostukseen vaikuttavaa ALV-verokulua ei ole edes olemassakaan. Kuluttajat sen maksaa.

Silloinhan yhtä hyvin ALV voisi olla vaikka 45% Suomessa. Koska samalla lailla "läpikulkuerä" se vaan on firmoille. Ei se ALV:in taso mihinkään taloudessa ja liiketoimissa vaikuta.

Eikä mitään haittaa vaikka laajaa verkkokauppaa Suomen suuntaan käyvissä Saksassa ja Virossa ALV on huomattavasti meitä edullisempi.

Äänestä

>>Kuules nyt poloinen. Alv on vero, jonka maksaa aina tuotteen lopullinen ostaja, se on perinteinen kulutusvero. >>

No niin maksaakin. Ja jos Saksan tai Viron nettikaupasta ostettuna tavaraa saa alemmalla ALV:llä, niin hintatietoinen kuluttaja ostaa sen kotimaan sijasta just sieltä.

>>Kun firma ostaa kamaa alvilla ja myy sen eteenpäin, niin alvit vähennetään toisistaan. Firma "maksaa" alvia ainoastaan sen verran, kuin tuotteen arvo on noussut yrityksessä (=arvon lisä).>>

Ja muista sinäkin verotoimiston täti, että ei se ALV:n maksuvaiva yksinomaan kuluttajan maksettavaksi jää, ja yrityksiin se ei kuluna vaikuta mitään. Kyllä se kuule vaan verotoimiston täti vaikuttaa.

Ihan se ALV:llinen (ei ALV:iton)maitolitran ja lehtitilauksen ja bussilipun ym hinnat ovat kuluttajaindeksissä mukana, kun näiden indeksien kohoamisen aletaan käydä TUPO-palkakneuvotteluja.

Yritykseltä vaaditaan korkeampia palkkoja, kun on noiden tasaverojen eli ALV:in nousun ja Sähköveron nousun jne. vuoksi kustannukset kohonneet. Sieltä se koko ALV:in kustannusvaikutus revitään työnantajan selkänahasta.

Yritykset siis ne ALV:tkin viime kädessa omina kustannuksinasna maksaa, eikä kuluttaja.

>> Aivan järkyttävän vaikea ymmärtää.

Kyllä näämmä on. Olet siellä verotoimiston hämärissä maatunut, kovassa virkaluokituksessa (yli)palkattuna loisiva kiva rouva. Et ymmärrä kopistasi ulos katsellen reaalimaailmasta yhtään mitään.

Ala kuule yrittäjäksi. Takaan että alle 5 vuodessa alat varmana pitää sitä ALV:in repimistä asiakkailta ihan yhtä vaikeana ja aikaa vievänä hommana kuin mitä tahansa muutakin yrityksen myyntityötä.
Ne ALV:et ei tosiaan ole "ilmaista läpikulkurahaa" sille joka sen ALV:n kentältä kasaan repii.

Äänestä
  • Ei tuo 10.000 € firman tuloa vielä ole, jos siitä Alvit maksetaan.
    Se on ilmeisesti Alvillinen myynti. Ja kun kulut vielä lasketaan, niin taitaisi tuotoksi jäädä ehkä 3 - 6 tuhatta, kustannuksista riippuen.
    Palkansaajan työnantajakin on joutunut tekemään myyntiä huomattavasti tuota kymppitonnia enemmän, jonka hän palkaksi maksaa.

    Ehkä olisi kaikkien Alvin vastustajienkin opeteltava hinnoittelemaan ilman Alvia. Lisää sitten Alvin loppusummaan. Ei ehkä kirpaise niin paljoa? Alvi kun ei tosiaankaan ole yrittäjän tuloa eikä omaa rahaa.

    Palvelualoilla Alvin korotus saattaa vähentää ja vähentääkin asiakkaiden ostohalukkuutta.

    Vaikkapa Saksasta ostetun tuotteen hintaan nettikauppias lisää suomalaisen Alvin, ainakin laki näin määrää. Tosin siitä on muutama vuosi kun viimeksi tilasin. On voinut laki muuttua.

    Äänestä

Alv ei ole koskaan yrittäjän omaa rahaa. Yrittäjä vain välittää sen valtiolle.

Äänestä

"Ehkä olisi kaikkien Alvin vastustajienkin opeteltava hinnoittelemaan ilman Alvia. Lisää sitten Alvin loppusummaan. Ei ehkä kirpaise niin paljoa? Alvi kun ei tosiaankaan ole yrittäjän tuloa eikä omaa rahaa."

Olet oikeassa. Tämä alvista ruikuttaminen on pikkufirmojen ja duunariyrittäjien valittamista. He kun viisaudessaan kokevat, että laskussa oleva alv on heidän rahaansa. Sitten itketään, kun siitä pitää tilittää osa pois. Meillä ainakin (70 hengen firma) koko firman laskentatoimi toimii alvittomana. Koko tarjous- ja kustannuslaskenta. Likviditeettilaskennassa alv pitää ottaa huomioon, kun siinä kuitenkin kulkee rahaa sisään/ulos. Mutta eihän se missään vaiheessa ole yrityksen rahaa, siinähän ainoastaan yritys toimii veronkerääjänä verottajan piikkiin, kuten tuossa ylempänä jo kerrottiin.

"Vaikkapa Saksasta ostetun tuotteen hintaan nettikauppias lisää suomalaisen Alvin, ainakin laki näin määrää. Tosin siitä on muutama vuosi kun viimeksi tilasin."

Jälleen täysin oikein. Koko EU:n alueella on voimassa laki kaukokaupan alv:stä. Siten postimyynnissä/nettikaupassa alv-kantana on kuluttajan kotimaan alv. Noista virolaisista en tiedä, mutta ainakin minun Saksasta tilaamissani tavaroissa on ollut alvina Suomen alv. Samoin Englannista saapuneista.

Mitä noihin Saksalaisten nettikauppojen halpoihin hintoihin tulee, niin niissä on usein ihan aidosti halvat hinnat. Olen tilannut sieltä tavaraa, joka toimituskuluineen ja SUOMALAISEN alv-prosentin kanssa on ollut hinnaltaan noin puolet siitä, mitä suomalainen "palveleva kauppias" tuotteesta pyytää. Sellainen -30...40% on melko normaalia vähän harvinaisempien pienkoneiden kohdalla.

Äänestä
  • Arvonlisäverossa on EU:n laajuiset maakohtaiset rajat, joiden jälkeen alv täytyy tilittää ostajamaahan myyjämaan sijaan (kaukokauppa, rekisteröityminen Suomessa alv-velvolliseksi). Aika monet nettikaupat rikkovat tuota lakia siten, että he tilittävät alvit myyjämaahan vaikka oikeasti myynnin määrän perusteella alv pitäisi tilittää ostajan maahan. Suomen maakohtainen raja sitäpaitsi on EU:n alimpia (35 000).

    Äänestä

  • Mikä on duunariyrittäjä? Eikö yrittäjä ole se kapitalisti ja duunari se proletaari palkansaaja, millälailla nämä voi yhdistää?Vai onko kyseinen duunariyrittäjä sekä yrittäjä ja käy samalla jossakin muuallakin työssä?

    Äänestä

>>Jälleen täysin oikein. Koko EU:n alueella on voimassa laki kaukokaupan alv:stä. Siten postimyynnissä/nettikaupassa alv-kantana on kuluttajan kotimaan alv. >>

Tarkalleenhan kaukomyynnin sääntö menee näin:

»"jos myynnin määrä ylittää kyseisen maan asettaman alarajan.
Alarajat on lueteltu maittain liitteessä 1. Suomessa raja on
35 000 euroa. Jos raja ylittyy, kaukomyyntiä harjoittavan
elinkeinonharjoittajan on rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvolliseksi
määränpäämaassa."»

Vähän epäilen että onko vaikka Saksassa olemassa mitään viranomaisseuranata sille että ylittääkö jonkin nettikaupan Suomeen suuntautuva myynti 35.000€ vai eikö ylitä.
Ainakaan suomalainen verovirasto ei tiedä paljonko kukin kauppias Suomeen Saksasta myy. Eivätkä voi siksi alkaa joka sakemannifirmoja kirjeitse patistelemaan että perustapas oma ALV-numerosi meille tänne Suomeen.

>>"Olet oikeassa. Tämä alvista ruikuttaminen on pikkufirmojen ja duunariyrittäjien valittamista. He kun viisaudessaan kokevat, että laskussa oleva alv on heidän rahaansa. Sitten itketään, kun siitä pitää tilittää osa pois. Meillä ainakin (70 hengen firma) koko firman laskentatoimi toimii alvittomana.>>

Suomen noin 226.000 yrityksestä alle 4 hengen firmoja on 196.000 kappaletta, ja työvoimasta 12% työskentelee sellaisissa.
Sinun 70 hengen firmaasi pienemmissä, eli kokoluokassa 1..49 henkeä työllistävissä firmoissa työskentelee 44% kaikista Suomessa työelämässä olevista.

Joten niitä ALV:n nousemiset omassa yrittäjän lompakkoperstaskussaan tuntevia yrityksiä ja yrittäjiä kyllä piisaa.

Toki kun pääsee sopivan yrityskokorajan ylitse, vaikka >100 henkeä töissä, niin ehkä ALV:n nousuja ei siellä enää lainkaan huomata. Eikä ne tunnu yhtään missään, kellään. Keskoa ei haittaa vaikka ALV nousisi 28%:iin saakka.

> Alv ei ole koskaan yrittäjän omaa rahaa. Yrittäjä vain välittää sen valtiolle.

Kun hoitaa myynnin harmaana, niin se ALV ihan mukavasti muuttuu yrittäjän ikiomaksi rahaksi. Käteiskauppa, paperirahalla, se on sitä parhainta kauppaa. Tuo perheelle kivan leivänisän kymmenille tuhansille "kaikesta mariseville" toiminimiyrittäjlle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pieni Yrittäjä kirjoitti:

Olen jo useana viikkoina katsellut konkurssien listaa päivittäin. Jokaisena arkipäivänä konkurssilistalle tulee uusia nimiä. Keskimäärin n. 20-30 konkurssia suomessa päivittäin.

Ja pääsääntöisesti konkurssiin hakija Työeläkeyhtiö tai verottaja.

Olisikohan aika valtion ihmisten katsoa peiliin. Yritykset luovat Suomessa työpaikkoja,tarjoavat palveluita eli pitävät yhteiskunnan toimivana ja elävänä.Rahastamalla veroilla ja Tyel-maksuilla tapetaan ne viimeisetkin sitkeät pienyrittäjät, jotka esim. maaseuduilla pitävät pienemmät kaupungit ja kylät vireinä. Suuntahan on selkeästi sellainen, että nyt ollaan menossa kohti sitä , että pienyrittäjät häviävät pois kokonaan, suuret ketjut (kotimaiset ja ulkomaiset) valloittavat markkinat.Yksilöllisyys häviää, suurissa firmoissa ei työntekijää arvosteta, vaan heidät poltetaan loppuun naurettavilla työ-ajoilla ja uskomattomilla tulosvaatimuksilla.(tämän voi todeta minkätahansa suuryrityksen sairaspoissaolo % lukemalla)

Työeläkeyhtiöt sekä verottaja pitävät kyllä huolen siitä, ettei kohtapuoliin ole enää pienyrittäjiä. Pienyrittäjät ovat rikkaus tälle maalle. Jos yritys on haettava konkurssiin, niin eiköhän velkojan kanssa voisi neuvotella.Tästä taas herää kysymys siitä, että on olemassa myös talousrikollisia, joiden ei tahdota pääsevän kuin koira veräjästä. Mutta eikö Suomessa tällaiset talousrikolliset erota kunnon kansalaisista juuri se, että heillä on yrityksensä paperissa hämminkiä. Mielestäni jos yrityksellä ei oikeasti ole kuin maksuviivästyksiä verottajan tai työeläkeyhtiön kanssa, asiat pitäisi pystyä sopimaan. Supistaa toimintaa sen verran että saas tietyillä lyhennyksillä maksettua velkojalle velkansa pois.Ja eikös tällaistakin tilannetta varten ole olemassa talousneuvojia, jotka tulevat opastamaan miten toimintaa lähdetään oikaisemaan ylivelkaantuneiden osalta?

Nykyisten työtekijöiden tyel-maksuista ei ole jäljellä enää penniäkään siinä vaiheessa kun he siirtyvät eläkkeelle. Siellä mielestäni tikittää sellainen aikapommi ettei ole ennen nähty. Ainakaan se ei eläkkeelle jäädessä heitä paljon helpota.Sillä jos se helpottaisi, niin että eläkkeet oikeasti olisivat yli viidensadan euron kuukaudessa (tämä on kärjistetty esimerkki), niin miksi ylipäätään on olemassa vielä vapaa-ehtoista eläkevakuutusta?Ihmisten täytyy vielä tyelin lisäksi turvata eläkepäivät vapaaehtoisilla maksuilla. Tätä se on tämä hyvinvointi valtio Suomi...

Jos valtio OIKEASTI haluaisi tehdä jotain asioiden hyväksi, niin vähintä olisi se että , palkat tulisivat alv-vähennyksen alaisiksi. Tämä pieni asia helpottaisi niin monen yrittäjän arkea.
Monet pienyrittäjät haluaisivat palkata henkilökuntaa helpottaakseen omaa työtaakkaansa, mutta kun ei kannata. Liian kallista.Ja tästä seikasta johtuen téhdään itse niskalimassa töitä ja kohta huomaataankin että ollaan llian väsyneitä tekemään niitä töitä, joten yritys lopetetaan. Koska ei ole varaa palkata työntekijää, vaikka halu olisi kova.

Lyhyesti, palkat alv-vähennyskelpoisiksi ja tyel- maksuja pienennettävä.
Mitenkäs tätä asiaa saisi eteenpäin???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu