Saamarin sumuvalot

Nyt kun syksy tulee ja valoja aletaa käyttämään tarpeen mukaan enemmässä määrin niin olisiko mitenkään mahdollista että te kanssa autoilijat ottaisitte muut huomioon ja käyttäisitte niitä sumuvalojanne VAIN niin kuin siitä on ohjeet annettu Tieliikennealissa.
Mikään ei voi häikäistä niin paljon kun vastaan tulee ÄÄLIÖ jolla on sumuvalot päällä ja näin ollen tien pinnasta häikäisee nuo samat valot jolloin vastassa voi olla 8 valoa heijastamassa.
Minä räppää välittömästi pitkät valot päälle jos joku ei muuten tajua. Se häikäisee tasan yhtä paljon. Lisäksi taajama alueella niiden käyttö on aivan turhaa ja tietääkseni myös kielletty.
Sitä paitsi kerran ollessani veljeni kyydissä pyysin että laitappa sumuvalot päälle niin valaistuksessa ei ollut mitään eroa vaikka ajoi ilman. Mitä hyötyä niistä oikeasti on ????
261707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Pitkä päällä ajalusta.
No itsellä huomio valot niin kaltaisesi yksinkertaiset ihmiset eivät tajua valoista paskaakaan ja alkaa valojen vilkuttelu.
Perkele kun ei jaksa kääntyä lähteä perään käyden hakkaamaassa pesismalalla hiuka tieto päähän ja samalla ne vitun h7:t siitä keulalta tuhannenpillunpäreiksi.
Veljesi on varmaan yhtä yksinkertainen ja säätänyt sumarin teidä kotipoliisien takia niin alas jotta niistä ole enää mitää hyötyä.

Äänestä
  • Olet suloinen juuri sopivasti naisellinen kundi. Vilkautan sulle mun sumareita kun kohdataan. Pusuja sulle gay!

    Äänestä

Et tiedä itse näköjään valoista paljoakaan. Olit siis veljesi kyydissä ja nyt kertoilet juttujasi.
Eipä noita valoilla läiskiviä ole aikoihin näkynyt, -60 luvulla niillä vielä leikittiin, olipa ennen jopa katoilla suunnattavia rallivaloja joilla tehtiin kiusaa muille! Oikein suunnatut ja asennetut sumuvalot eivät häikäise. Itse ajan Lapissa ja usein on sumua, myös porot törmäilevät teille autojen eteen, sumuvalot samoin kuin lisä pitkät valot ovat ainakin täällä O.K. juttu.

Äänestä
  • itsekin olen lapista eikä täällä tarvi sumareita, niinkuin ei tarvi muuallakaan kuin aniharvoin. käsittääkseni sumuvalot on tarkoitettu lähinnä jonoajoon, jossa etummainen käyttää etusumuvaloja ja takimmainen takasumuvaloja sammuttaen ne kun uusi auto tulee jonoon takimmaiseksi jne. sama juttu jonon etummaisella, käyttää etusumareita niin kauan kunnes jono saavuttaa uuden auton jonon keulille. näin tämä homma pitäis mennä mutta yleensä sumussa jonossa on kaikilla niin etu- kuin takasumuvalot päällä.

    sitten asiaa itse sumuvalojen(etu) valotehosta ja sen hyödystä: etusumuvalot ovat osoittautuneet hyödyllisiksi sankassa lumipyryssä, jolloin tienreunojen hahmottaminen on vaikeaa hiljaisessakin nopeudessa ja pitkien valojen käyttö ei tule kysymykseen häikäistymisen takia. oikein suunnatut etusumuvalot auttavat siis hahmottamaan tietä, valotehon lisääjiksi niistä ei muuten ole, koska niiden näyttämä on yleensä vain pari metriä.
    sumuvalot auttavat muita näkemään sinut, eikä päin vastoin!

    Äänestä

  • myös lapista kirjoitti:

    itsekin olen lapista eikä täällä tarvi sumareita, niinkuin ei tarvi muuallakaan kuin aniharvoin. käsittääkseni sumuvalot on tarkoitettu lähinnä jonoajoon, jossa etummainen käyttää etusumuvaloja ja takimmainen takasumuvaloja sammuttaen ne kun uusi auto tulee jonoon takimmaiseksi jne. sama juttu jonon etummaisella, käyttää etusumareita niin kauan kunnes jono saavuttaa uuden auton jonon keulille. näin tämä homma pitäis mennä mutta yleensä sumussa jonossa on kaikilla niin etu- kuin takasumuvalot päällä.

    sitten asiaa itse sumuvalojen(etu) valotehosta ja sen hyödystä: etusumuvalot ovat osoittautuneet hyödyllisiksi sankassa lumipyryssä, jolloin tienreunojen hahmottaminen on vaikeaa hiljaisessakin nopeudessa ja pitkien valojen käyttö ei tule kysymykseen häikäistymisen takia. oikein suunnatut etusumuvalot auttavat siis hahmottamaan tietä, valotehon lisääjiksi niistä ei muuten ole, koska niiden näyttämä on yleensä vain pari metriä.
    sumuvalot auttavat muita näkemään sinut, eikä päin vastoin!

    on hullunkurinen alkuperäiskytkentä, jos haluan pelkän takasumarin päälle palaa tällöin myös etusumarit ne kun saa vasemmasta viiksestä oon jo monesti meinannu asentaa takasumarille ihan omaa kytkintä en oo vaan saanu aikaiseksi.

    Etusumuvalojen kantama on parhaommillaan about 5 metriä joten jos niiden varassa joutuu ajamaan tällöin ei ajonopeuden saisi nousta 30km/h korkeammaksi koska ei ehdi "pysäyttämään tien näkyvällä osalla"

    Äänestä

aamulla radiossa kehottivat käyttämään sumuvaloja. Ois pitänyt soittaa sulle ja kysyy, onko kelit sopivat. No ei mulla oo sumareita mutta soita itse sumuisena aamuna radioon, kerro nimesi ja se, että sinä vilkuttelet pitkiä koska sun korollas ei oo sumuja.

Äänestä
  • Mieti asiaa !!!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    Mieti asiaa !!!

    täällä vittuilee kanssaihmisilleen? Saatana saa niitä valoja käyttää, varsinkin sumussa! Jos niin vitusti sua häikäisee, on vika sun näössä. Ei niitä lamppuja tartte tuijottaa silmämuna kovana ja itkeä täällä kun kakara. Miteti kuule ihan keskenäs niitä asioitas.

    Äänestä

Niitä sumareita voi kätevästi käyttää myös lisälyhyinä valoina,varsinki jos sattuu olee huonot valot.

Äänestä

  • loppupäätelmä... kirjoitti:

    oli, että sumareita kannattaa käyttää pimeällä hitammassa taajama-ajossa niin se auttaa havaitsemaan kevyttä liikennettä ja jalankulkijoita.

    ... eli sillä epätodennäköisyydellä, että vastaantulevaa liikennettä ei ole.

    No kirjoitetaan nyt sitten vielä kerran:
    Etusumarit sirottavat valonsa aivan keulan lähelle, mikä vaikeuttaa kauemmas näkemistä, koska silmä mukautuu valaistusolosuhteisiin eli sumareiden kantaman ulkopuolelle näkee tällöin heikommin. Ne on tarkoitettu poikkeusolosuhteisiin ja käytettäväksi ilman muita, "sumuseinästä" silmiin heijastuvia tavallisia valoja. Näkemäolosuhteiden heiketessä pitäisi siis ensin hiljentää vauhtia oikein tuntuvasti, sitten varoittaa takanatulijoita takasumarilla poikkeavasta nopeudesta, sitten vielä vähän hiljentää ja lopuksi jos ei muuten näe, sytyttää etusumarit ja sammuttaa ajovalot. Etusumarien käyttöön vaativia olosuhteita ei vain ole sisämaassa joka vuosikaan, rannikolla kaiketi enemmän.

    Edellä siis esitettynä sumuvalojen idea. Tietämättömät nykyautoilijat painavat motarilla 120 lasissa sumarit päällä. Lukisivat edes autonsa käyttöohjeet! Siellä luulisi olevan asiasta mainittu. Tosin kaikki autonvalmistajatkaan eivät näytä oikein asiaa ymmärtävän, kun sumarit voivat sammua ajovaloja sammutettaessa!

    Pitäisiköhän autoihin rakentaa sellainen kytkentä, että esim. yli 40 km/h:n nopeudessa etusumarit aina sammuvat?

    Äänestä

  • uijokla kirjoitti:

    Samalla voisi olla, että ne automaattisesti syttyvät alle 40km/h vauhdissa.

    Äänestä

  • kunnon sumarit, eikä mitkään koristeet.Meikäläinen liikkui asuntovaunua vetäen myöhään kesäöinä kilpailusta palatessa, niin oli turvallista ajella kun oli apu pitkät ja sumuvalot nokalla.sumuvalot ja pitkät oli rekkojen käyttämää suorakaiteen muotoista hellaa tai boshia ,näki pitkälle metsän puolelle ja eteenpäin.Ihmettelenkin näitä urputtajia eikö riitä asennustaidot tai raha ostaa niitä.

    Äänestä

Mikäli autossa ei ole erillisiä parkkipolttimoita, saa sumuvaloja pitää päällä jatkuvasti.

Itse käytän sumuvaloja mieluusti pikkuteillä, koska ne yleensä valaisevat huomattavasti enemmän pientareita, jolloin hirvien ja peurojen havaitseminen helpottuu.

Äänestä
  • Jos ja kun ne sumarit näyttää 15m päähän kunnolla. Sen jälkeisen osan näkee paremmin kun sumarit on sammuksissa.

    Ymmärrän tuon pointin pitää sumareitä päällä että näkee hirvet ja peurat. Siinä sumareiden käyttänopeudessa hirvikolarien todennäköisyys on pieni ja yleensä 40km/h nopeudessa ei niitä tapahdu -- saati että tulisi pahempia loukkaantumisia.

    Kannattaa ajaa pelkät sumarit päällä ja miettiä kuinka kovaa kannattaa ajaa. Niissä nopeuksissa on "turvallista" törmätä hirviin ja peuroihin.

    Äänestä

Jos oikein suunnatut sumuvalot häikäisee niin parasta on tarkastuttaa silmänsä. Pimeässä ajo rasittaa silmiä ja silmäsairaudet saattavat herkistää simien häikäisysietoa. Turhaa vaahdota nettisivuilla kun pitäisi ottaa yhteyttä silmälääkäriin.

Äänestä
  • Siitä miten sumuvalot on suunnattu ei ole mitään merkitystä jos tien pinta, kuten syksyisin usein on, on märkä ja siitä peilaa kahdeksan valoa suoraan silmiin niin silloin ei silmälääkäri paljon auta. Toisaalta taas sumuvalojen käyttäjiä taajamaalueella aamuruuhkissa ei varmasti sumuvalot auta yhtään. Se on pelkkää esittämistä kuten aikoinaan oli ne mielettömät lisävalot auton keulalla. EGON JATKE SIIS.
    Se että jossain Lapissa jossa ei vastaatulijoita ole, kuten täällä, missä on vilkkaampi liikenne, voi olla ihan perusteltua käyttää.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    Siitä miten sumuvalot on suunnattu ei ole mitään merkitystä jos tien pinta, kuten syksyisin usein on, on märkä ja siitä peilaa kahdeksan valoa suoraan silmiin niin silloin ei silmälääkäri paljon auta. Toisaalta taas sumuvalojen käyttäjiä taajamaalueella aamuruuhkissa ei varmasti sumuvalot auta yhtään. Se on pelkkää esittämistä kuten aikoinaan oli ne mielettömät lisävalot auton keulalla. EGON JATKE SIIS.
    Se että jossain Lapissa jossa ei vastaatulijoita ole, kuten täällä, missä on vilkkaampi liikenne, voi olla ihan perusteltua käyttää.

    olis korollassaan sumuvalot, olisi ne hänen mielestään todella hyödylliset. Taas köyhä itkee ja rutkuttaa. Veljen autossa kokeilin. Voi helevetti!

    YHYYYYYYYYYYYYYYYY!

    Vilkuta vaan pitkiäsi KÖYHÄ. Saatan näyttää sulle xenon-pitkää, niin tiedät mitä häikäisy on :)

    Äänestä

  • ämmällä kirjoitti:

    Älä häiritse kun aikuiset keskustelee.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    Älä häiritse kun aikuiset keskustelee.

    Taidat olla niitä rusinareiän miehiä. Jonkun "ämmä".

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    Siitä miten sumuvalot on suunnattu ei ole mitään merkitystä jos tien pinta, kuten syksyisin usein on, on märkä ja siitä peilaa kahdeksan valoa suoraan silmiin niin silloin ei silmälääkäri paljon auta. Toisaalta taas sumuvalojen käyttäjiä taajamaalueella aamuruuhkissa ei varmasti sumuvalot auta yhtään. Se on pelkkää esittämistä kuten aikoinaan oli ne mielettömät lisävalot auton keulalla. EGON JATKE SIIS.
    Se että jossain Lapissa jossa ei vastaatulijoita ole, kuten täällä, missä on vilkkaampi liikenne, voi olla ihan perusteltua käyttää.

    niillä sitä luokkaa että voi katsella tienreunassa ohi kävelevistä jalankulkijoista,missä tienreuna on.Naisten turha urputtaa sumuvaloista ja lisävalosta ,kun matelevat liikenteessä,ja nopeudet ovat sitä luokkaa että kynttilällä pärjäisi.

    Äänestä

Luuleeko porukka tosissaan, että sumuvaloja saa käytellä kirkkaalla kesäilmalla ihan niin kuin itseä huvittaa?

Lainaus Finlexistä:
«Etusumuvaloja» ja «takasumuvaloja» saa käyttää vain sumun tai rankan vesi- tai lumisateen aikana. «Etusumuvaloja» saa tällöin käyttää lähivalojen asemesta, jos etuvalot ovat samanaikaisesti kytketyt. «Takasumuvaloa» saa käyttää myös milloin ajoviiman tiestä nostama lumi, pöly tai loka oleellisesti rajoittaa ajoneuvon näkymistä taaksepäin. (14.2.1992/117)

Äänestä
  • Kaikki on kielletty paitsi mikä on erikseen sallittu = suomalaiset pilkunnussijat ry.stä, päivää.
    Ja kuka tulkitsee milloin sumua tai ajoviimaa?

    Äänestä

  • pilkunnussia kirjoitti:

    Kaikki on kielletty paitsi mikä on erikseen sallittu = suomalaiset pilkunnussijat ry.stä, päivää.
    Ja kuka tulkitsee milloin sumua tai ajoviimaa?

    Mutta se on varmaa, että tuolla ajellaan täysin kirkkaalla kesäkelillä sumarit päällä. Joskus jopa päivällä. Siinä saa olla melkoinen kehitysvammainen, että alkaa sitä kuvittelemaan joksikin sumuksi tai viiman nostattamaksi pölyksi.

    Äänestä

Eikö ne häiritse? Entä väärin suunnattu/t lähivalo/t? Väärin asenetut polttimo/t?

Aina vaan "häiritsee" sellaiset valot jotka on puskurin alapuolella. Miksi?
Mitenkä kaukovalot keskellä päivää,häikäseekö ne? -eikai kun ovat pääasiassa puskurin yläpuolella..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ämmä kirjoitti:

Nyt kun syksy tulee ja valoja aletaa käyttämään tarpeen mukaan enemmässä määrin niin olisiko mitenkään mahdollista että te kanssa autoilijat ottaisitte muut huomioon ja käyttäisitte niitä sumuvalojanne VAIN niin kuin siitä on ohjeet annettu Tieliikennealissa.
Mikään ei voi häikäistä niin paljon kun vastaan tulee ÄÄLIÖ jolla on sumuvalot päällä ja näin ollen tien pinnasta häikäisee nuo samat valot jolloin vastassa voi olla 8 valoa heijastamassa.
Minä räppää välittömästi pitkät valot päälle jos joku ei muuten tajua. Se häikäisee tasan yhtä paljon. Lisäksi taajama alueella niiden käyttö on aivan turhaa ja tietääkseni myös kielletty.
Sitä paitsi kerran ollessani veljeni kyydissä pyysin että laitappa sumuvalot päälle niin valaistuksessa ei ollut mitään eroa vaikka ajoi ilman. Mitä hyötyä niistä oikeasti on ????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu