Rahojen kotiuttamisesta ja omista sijoituksista.

Tervehdys.

Jos nyt unohdettaisiin tuo kuuden kuukauden ´karenssi´, kuten sitä täällä niin leikkisästi kutsutaan. Clubi on toiminut jo yli neljä vuotta, joten noita kuuden kuukauden mittaisia ´karensseja´ on mahtunut siinä aikana jo useita mukaan. Kukaan sijoittaja ei ole niin yksinkertainen, etteikö ottaisi mahdollisimman nopeasti omaa sijoitettua pääomaansa pois, ja mielellään voittojen kera. Fakta nyt on vaan se, että sijoitit mihin tahansa - vaikkapa perinteisiin sijoitusrahastoihin, niin sitä sijoitettua pääomaa on pidettävä sisällä tietty aikajana, että voi ylipäänsä alkaa ottamaan mitään järkeväksi katsomaansa summaa ulos, niin että sinne myös jäisi sellainen summa kasvamaan lisää korkoa että se kannattaisi myös tulevaisuudessa. En näe mitään syytä sille, miksi clubissa olevat sijoittajat eivät toimisi samalla periaatteella. Ainoana erona esimerkiksi noihin sijoitusrahastoihin tässä clubissa on se, että sen sijoitetun pääoman saa (paljonkin) nopeammin pois, vaikka sinne jää edelleen kasvamaan riittävän iso summa tuottamaan lisää tuottoa. En ole tähän päivään mennessä tavannut ensimmäistäkään rahasto-, tai osakesijoittajaa, joka olisi ottanut sijoittamansa pääoman pois vuoden - parinkaan päästä, saati sitten puolessa vuodessa, joka on taas clubissa täysin mahdollista.

Se on sitten jokaisen oma asia päättää, minkälaisia tuottoja itselleen haluaa tulevaisuudessa. Siksi suurin osa pitää sijoituksiaan clubissa vuodenkin verran, ennenkuin ottaa ne omansa pois - plus tuottoja paljon lisää. On tottakai mahdollista ottaa koko sijoittamansa summa jo puolenkin vuoden päästä pois, mutta silloin on yksinkertaisesti hyväksyttävä se tosiasia, että seuraavalle puolelle vuodelle ei ole odotettavissa niin paljon tuottoa, koska sijoitettava summa on luonnollisesti pienempi seuraavalle puolelle vuodelle. Mutta kuten sanoin, jokainen tekee oman sijoitusstrategiansa itse - tässäkin clubin tapauksessa.

Halusi sitten tehdä oman sijoituksensa kanssa miten tahansa, niin kylmä tosiasia on se, että tuotto-odotukset sieltä ovat sellaisia, joita ei mikään muu instanssi ole pystynyt tarjoamaan. Ja ne ovat myös tapahtuneet, ihan reaalirahassa. Ja tuo pätee siis jokaiseen jäseneen - myös siihen ihan viimeisimpään, joka ennätti liittyä clubiin ennen kuin clubi suljettiin uusilta jäseniltä. Eikä siihen tuloon tarvitse sponsoroida ketään alle - riittää, että seuraa tuottojensa kertymistä puolen vuoden ajan, ja päättää sitten sijoituksiensa jatkosta; miten paljon haluaa kotiuttaa ja miten paljon uudelleensijoittaa. Niitä rahansa menettäneitä jäseniä kun ei clubissa edelleenkään ole ensimmäistäkään - muuten niistä oltaisiin varmasti saatu tämän neljän vuoden aikana kuulla näillä internetin avoimilla keskustelupalstoilla. Nimettömänä kun sellaiset kertomukset olisi ollut helppoa kertoa kaikille luettavaksi.

Kiitos ja kumarrus, ja hyvää alkavaa syksyä kaikille - niillekin, jotka tähän(kin) viestiin vastailevat epäilemättä ilkeäsävyisesti.
292960
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Millä alustalla WinClub treidaa?

Äänestä
  • sinulle. Selaa keskustelupalstoja. Sieltä jostain se vastaus löytyy.

    Äänestä

  • vastaus... kirjoitti:

    sinulle. Selaa keskustelupalstoja. Sieltä jostain se vastaus löytyy.

    tiedä missä rahojasi liikutellaan?

    Äänestä

  • oikeasti.. kirjoitti:

    tiedä missä rahojasi liikutellaan?

    Kuka on Winclubin päätreideri? Kuka tekee kaupat ja millä alustalla? Kuka on tilien haltija? Kuka on varainhoitaja?

    Kuka on Winclubin kirjanpitäjä? Missä tilintarkastuskertomuksen saa lukea? Onko Winclubilla edes kirjanpitoa?

    Miksi nimet ovat salaisia? Miksi yhdenkään Winclubin pyörittäjän nimi ei ole tiedossa? Mitä salattavaa heillä on?

    Senhän pitäisi olla ylpeyden aihe että ovat huipputuottoisan sijoitusklubin pitäjiä. Yleensä vain hämärämiehillä on jotain salattavaa. Vain hämärämies haluaa nimensä pysyvän piilossa.

    Äänestä

odottajia on riittänyt. Jäseniä oli 23.2.2005 yhteensä 969 kpl ja nyt yli 6000. Kasvu on ollut aika kiivasta, joten ylätason kotiutuksille on löytynyt maksajat.

Äänestä
  • Jäsenmäärä ylitti 2000 jo kesällä 2004.
    Kesällä 2005 jäseniä oli jo 3500.

    Kasvu on ollut erittäin hidasta.
    Uusien tuoma raha ei ikipäivänä olisi riittänyt kotiutusten maksamiseen.

    Jo alkuvuodesta 2003 kotiutettiin aika hyviä summia, ja kasvuvauhti oli olematon, muutama ihminen päivässä ja tuotot maksettiin silloin (vedonlyöntitoiminnan aikaan) joka viikko!

    Klubi oli kaiken lisäksi niihin aikoihin yli puoli vuotta suljettu.
    Ei saanut ottaa uusia jäseniä, eivätkä vanhat saaneet lisätä sijoituksiaan.
    Silti kotiutukset toimivat täysin ongelmitta.
    Joka viikko!!

    Äänestä

  • Mistä keksit tuon kirjoitti:

    Jäsenmäärä ylitti 2000 jo kesällä 2004.
    Kesällä 2005 jäseniä oli jo 3500.

    Kasvu on ollut erittäin hidasta.
    Uusien tuoma raha ei ikipäivänä olisi riittänyt kotiutusten maksamiseen.

    Jo alkuvuodesta 2003 kotiutettiin aika hyviä summia, ja kasvuvauhti oli olematon, muutama ihminen päivässä ja tuotot maksettiin silloin (vedonlyöntitoiminnan aikaan) joka viikko!

    Klubi oli kaiken lisäksi niihin aikoihin yli puoli vuotta suljettu.
    Ei saanut ottaa uusia jäseniä, eivätkä vanhat saaneet lisätä sijoituksiaan.
    Silti kotiutukset toimivat täysin ongelmitta.
    Joka viikko!!

    2500 jäsentä lisää. Eli 625/puoliv. Jos keskitalletus olisi esim. 5000e olisi sisässä muille jaettavaa 3125000e puolivuosittain vanhojen mahdolliset lisäsijoitukset. Kyllä näillä luvuilla ponzi toimii.

    Äänestä

  • olis tullut kirjoitti:

    2500 jäsentä lisää. Eli 625/puoliv. Jos keskitalletus olisi esim. 5000e olisi sisässä muille jaettavaa 3125000e puolivuosittain vanhojen mahdolliset lisäsijoitukset. Kyllä näillä luvuilla ponzi toimii.

    "Jos keskitalletus olisi esim. 5000e olisi sisässä muille jaettavaa 3125000e puolivuosittain + vanhojen mahdolliset lisäsijoitukset. Kyllä näillä luvuilla ponzi toimii."

    AI riittää?? :)
    3.125.000 €
    Kolme miljoonaa riittää puoleksi vuodeksi!!

    Kuule, niitä kotiutuksia tehdään useammalla miljoonalla joka kuukausi!
    Pelkästään ne ihmiset, jotka minä henkilökohtaisesti tunnen, kotiuttavat lähes 1.000.000 (miljoona) euroa joka kuukausi.
    Ja siinä puhutaan alle 40 henkilöstä.
    En edes tiedä, kuinka monella miljoonalla sitä rahaa kotiutetaan kaikkien klubilaisten toimesta.

    Juuri näiden kotiutusten suuruushan oli asia, joka poliisia alkoi kiinnostaa.
    No, se saa kiinnostaa, siinä ei ole mitään salaperäistä. Kaikki Suomessa asuvat, jotka itse tunnen, maksavat tuotoista verot.
    Ne kaikkein eniten kotiuttavat ovat verotussyistä karistaneet Suomen tomut jaloistaan, ymmärrän täysin!
    Sama on itsellä edessä, ehkä jo ensi vuodeksi.

    Mutta sinun ajatuksesi uuden rahan riittävyydestä on paha harha.
    Ja nyt, kun sitä uutta rahaa ei todellakaan virtaa sisään + 100% varmasti 15.10 jälkeen tulee ennätyskotitukset! Sitten näette - klubi yllättäen jatkaa edelleen toimintaansa ja senhän ei pitäisi voida olla mahdollista!

    Äänestä

  • EI RIITÄ!! kirjoitti:

    Eli sen 625/6kk laskelmassa et huomioinut, että valtaosa jäsenistä kotiuttaa alkuperäisen sijoituksen jo ensimmäisen 6kk jälkeen.

    Eli uusien 625 jäsenen pitäisi maksaa ne edellisen 6kk KAIKKI sijoitukset pois (jolloin raha jo loppuu) tuotot yhä kasvavalle määrälle jäseniä!

    Huomaatko - teoria ei toimi!
    Rahaa on tultava jostakin muualta!

    Klubin tiedote 9.3.2007 klo 12.00 kertoo, että viimeinen tilitys viikoilta 29-32 oli 15.9.2007. Lokakuulla eikä siitä eteenpäin enää tilitetä.

    Oliko tämä mediakohu ja winclubin alasajo jo ennakolta suunniteltu?

    joiden ensimmäinen sijoituskin oli likemmäs satatuhatta. Ja kuinkahan moni oikeasti Suomeen asti kotiutti? Vip:t ainoastaan saanet kunnon summia Moneybookersista eteenpäin, muiden tyytyminen hiluihin. Ja eihän niitä moneybookersin tilillä kannata seisottaa, eikun takaisin ponziin.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    Klubin tiedote 9.3.2007 klo 12.00 kertoo, että viimeinen tilitys viikoilta 29-32 oli 15.9.2007. Lokakuulla eikä siitä eteenpäin enää tilitetä.

    Oliko tämä mediakohu ja winclubin alasajo jo ennakolta suunniteltu?

    Tuollaista informaatiota ei ole missään clubin antamassa tiedotteessa. Tilitys toimii aivan normaalisti.

    Äänestä

  • x-tr kirjoitti:

    "Klubin tiedote pe 9.3.2007 klo 12.00

    ...
    Tilitysviikkojen maksupäivät:
    ...
    Tilitysviikot 29 - 32/2007 maksatuspäivä 15.9.2007."

    Ja siihen tiedot loppui!

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    "Klubin tiedote pe 9.3.2007 klo 12.00

    ...
    Tilitysviikkojen maksupäivät:
    ...
    Tilitysviikot 29 - 32/2007 maksatuspäivä 15.9.2007."

    Ja siihen tiedot loppui!

    Kyllä sieltä tulee säännöllisin väliajoin tiedote, jossa kerrotaan tulevien viikkojen maksatuspäivät.

    Tuostakin tiedotteesta SEURAAVA on jo tullu.
    Ulottuu muistaakseni huhtikuulle 2008.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    "Klubin tiedote pe 9.3.2007 klo 12.00

    ...
    Tilitysviikkojen maksupäivät:
    ...
    Tilitysviikot 29 - 32/2007 maksatuspäivä 15.9.2007."

    Ja siihen tiedot loppui!

    ...Jäsenet pääsevät lukemaan koko tiedotteen, joka ei ole itse asiassa lähelläkään tuota mainitsemaasi päivää, vaan 16.9. klo 9:00, ja aivan normaalisti toiminta jatkuu. Jos on käytössä jotain vanhoja sivuja, jotka on kaapattu netistä, niin niiden pohjalta on aika huonoa tehdä minkäänlaisia päätelmiä. Over and out.

    Äänestä

  • Lisävirheesi kirjoitti:

    Eli sen 625/6kk laskelmassa et huomioinut, että valtaosa jäsenistä kotiuttaa alkuperäisen sijoituksen jo ensimmäisen 6kk jälkeen.

    Eli uusien 625 jäsenen pitäisi maksaa ne edellisen 6kk KAIKKI sijoitukset pois (jolloin raha jo loppuu) tuotot yhä kasvavalle määrälle jäseniä!

    Huomaatko - teoria ei toimi!
    Rahaa on tultava jostakin muualta!

    ja olen pannut sisään 10 000 €, olen voittanut 50 €. Kyllähän kotiutukset yhteenlaskemalla saa suuria summia vaikka ei käytännössä mitään ole tienannut

    Äänestä

Mitä pidempään pysytte hölmöt hiljaa luottavaisina, sitä perinpohjaisemmin rahanne tuhlataan.

Ponzi-pyramideissa käy aina niin, että vain viimeinen polvi jää täysin ilman rahojaan, eli ne kaikkein luottavaisimmat hölmöt jotka uskoivat kusetukseen eniten.

Odottamaan jääminen tarkoittaa sitä, että teitä nopeammat saavat vedettyä omat rahansa pois. Teille ei jää mitään. Paitsi tietenkin arvokas kokemus huijatuksi tulemisesta.

"Mutta kun ne olivat niin luotettavan tuntuisiakin!" Kaikki huijarit ovat aina uskottavan ja luotettavan tuntuisia. Juuri siksi he onnistuvat huijauksissaan. Eihän kukaan uskoisi rahaa ihmiselle, joka vaikuttaa huijarilta!

Äänestä
  • Pahalta tuntuu mutta aion vielä kuitenkin mennä poliisille että kaikki voitava tehdään syyllisten saattamiseksi oikeuden eteen.

    Äänestä

"En ole tähän päivään mennessä tavannut ensimmäistäkään rahasto-, tai osakesijoittajaa, joka olisi ottanut sijoittamansa pääoman pois vuoden - parinkaan päästä, saati sitten puolessa vuodessa, joka on taas clubissa täysin mahdollista."

Minun ennätykseni sijoituksen alusta pääoman ja tuottojen kotiuttamiseen on 11 minuuttia. Pääoma oli muutamia tuhansia euroja ja tuossa ajassa tuli 8 % voittoa, mikä vuosituottona olisi aika komea luku. :)

Warranttikauppa on tietysti aika nopeatahtista verrattuna osakkeisiin, mutta olen useinkin ostanut ja myynyt osakkeet samana päivänä. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.

Viestistäsi päätellen sinulla on ilmeisesti hieman suppeat kokemukset sijoittamisesta. Winclubin kaltaiset ponzi-huijaukset eivät toki olekaan sijoituskohteita.

Äänestä
  • "Minun ennätykseni sijoituksen alusta pääoman ja tuottojen kotiuttamiseen on 11 minuuttia. Pääoma oli muutamia tuhansia euroja ja tuossa ajassa tuli 8 % voittoa, mikä vuosituottona olisi aika komea luku. :)"

    Komea luku on, ei voi kieltää. Jos vaan olisit lukenut sen viestini tarkemmin, niin puhuin siitä, miten sijoitetaan johonkin kohteeseen niin, että tarkoituksena on ottaa se sijoitettu pääoma pois, plus sen lisäksi itse hyväksi määrittelemänsä tuotto - ja sen lisäksi jättää sinne vielä sellainen summa, joka jatkaa sitä tuottamistaan - pidemmällä tähtäimellä tuotettavaksi. Eli tuossa kyseisessä tapauksessasi sinulla oli tuloksena muutamia tuhansia euroja (pääoma), plus siihen tuottoa 8 % - joka on komea luku, kuten juuri todettiinkin. Esimerkissäsi siihen jatkosijoitukseen jäi nolla euroa tuottamaan lisää. Asia on tietenkin aivan eri, jos pystyt useamman kerran kuukaudessa, jatkuvasti, tekemään tuon 8%:n nousun, ja minimoimaan (aina silloin tällöin tulevat) tappiot. Siinä tapauksessa sinullakin on pidemmän tähtäimen (tuottava) suunnitelma - joka olisi noilla tuotoilla verrattavissa clubin viimeisten vuosien toteutuneisiin tuottoihin. Kaikki eivät vaan tuollaiseen pysty - ja kyllä, minä olen yksi niistä jotka eivät tuollaiseen pysty. Sen takia vaihtoehtoni olikin WinClub.

    Äänestä

  • x-tr kirjoitti:

    "Minun ennätykseni sijoituksen alusta pääoman ja tuottojen kotiuttamiseen on 11 minuuttia. Pääoma oli muutamia tuhansia euroja ja tuossa ajassa tuli 8 % voittoa, mikä vuosituottona olisi aika komea luku. :)"

    Komea luku on, ei voi kieltää. Jos vaan olisit lukenut sen viestini tarkemmin, niin puhuin siitä, miten sijoitetaan johonkin kohteeseen niin, että tarkoituksena on ottaa se sijoitettu pääoma pois, plus sen lisäksi itse hyväksi määrittelemänsä tuotto - ja sen lisäksi jättää sinne vielä sellainen summa, joka jatkaa sitä tuottamistaan - pidemmällä tähtäimellä tuotettavaksi. Eli tuossa kyseisessä tapauksessasi sinulla oli tuloksena muutamia tuhansia euroja (pääoma), plus siihen tuottoa 8 % - joka on komea luku, kuten juuri todettiinkin. Esimerkissäsi siihen jatkosijoitukseen jäi nolla euroa tuottamaan lisää. Asia on tietenkin aivan eri, jos pystyt useamman kerran kuukaudessa, jatkuvasti, tekemään tuon 8%:n nousun, ja minimoimaan (aina silloin tällöin tulevat) tappiot. Siinä tapauksessa sinullakin on pidemmän tähtäimen (tuottava) suunnitelma - joka olisi noilla tuotoilla verrattavissa clubin viimeisten vuosien toteutuneisiin tuottoihin. Kaikki eivät vaan tuollaiseen pysty - ja kyllä, minä olen yksi niistä jotka eivät tuollaiseen pysty. Sen takia vaihtoehtoni olikin WinClub.

    Käyttötililtä se summa warrantteihin meni ja sinne se palasi. Korkoa sillekin maksetaan. Tietysti korko on pieni mutta riskiäkään ei ole. Eikä jokainen hetki ole sopiva riskinottohetki. Kuvitelma siitä, että tuollaisia tuottoja pystyisi tekemään jatkuvasti, on harhaa. Myös valuuttamarkkinoilla.

    Osakemarkkinoilla ja Winclubilla on yksi perusero. Yhtiöt tekevät yleensä voittoa ja jakavat sitä omistajilleen. Tämän vuoksi osakkeet pitkällä tähtäimellä nousevat arvossa. Winclubin voitonteosta ei ole mitään näyttöä, mutta Ponzi-huijauksen ominaisuuksia sen toiminta kylläkin vastaa mainiosti.

    Äänestä

  • Vakuusvaje kirjoitti:

    Ihan hyvä se käyttötilikin on, ei siinä mitään - jos haluaa pitää rahansa inflaation saavuttamattomissa, nippanappa. Tuotoista siinä ei voitane kuitenkaan samassa lauseessa puhua. Mutta tämä jääköön viimeiseksi viestiksi osaltani koko aiheesta. Tuulimyllyjä vastaan voi jonkun mielestä olla kiva huiskia, mutta itse olen todennut helpommaksi kertoa asia yhden kerran, ja jättää se siihen. Päivälleni löytyy muutakin tekemistä, kuten voisin sinullakin kuvitella olevan. Tuskinpa niitä warranttejakaan ihan vasemmalla kädellä hoidellaan, eli kai niihinkin pitäisi välillä keskittyä.

    Vielä kertaalleen, hyvät syksyn alut jokaiselle - ja koettakaa nyt malttaa hetki, kyllä ne totuudet asioista aina jokaisten tietoon lopulta tulevat. Niille tuulimyllyillekin. :)

    Äänestä

"Fakta nyt on vaan se, että sijoitit mihin tahansa - vaikkapa perinteisiin sijoitusrahastoihin, niin sitä sijoitettua pääomaa on pidettävä sisällä tietty aikajana, että voi ylipäänsä alkaa ottamaan mitään järkeväksi katsomaansa summaa ulos, niin että sinne myös jäisi sellainen summa kasvamaan lisää korkoa että se kannattaisi myös tulevaisuudessa."

Ponzi-Winclubista ei saa sijoittamaansa summaa pois, silloin kun haluaa karenssin takia. Oikeassa sijoitusrahastossa voit myydä sijoittamasi summman vähennettynä myyntipalkkiolla vaikka heti.

Äänestä
  • "Ponzi-Winclubista ei saa sijoittamaansa summaa pois, silloin kun haluaa karenssin takia. Oikeassa sijoitusrahastossa voit myydä sijoittamasi summman vähennettynä myyntipalkkiolla vaikka heti. "

    Ei ole karenssia.
    Winissä et saa siksi rahoja takaisin, että ei niitä saa takaisin!
    Rahoilla ostetaan lisenssiosuuksia, joita klubi EI OSTA takaisin. Se lukee säännöissä, jokainen sen tietää.

    Lisenssiosuuksille maksetaan tuottoa joka 6. kuukausi. Tuottoja ei makseta aiemmin, koska jäsen on tehnyt SOPIMUKSEN että ne maksetaan joka 6. kuukausi.

    Todella yksinkertaista!

    Äänestä

  • Kun et tiedä kirjoitti:

    "Ponzi-Winclubista ei saa sijoittamaansa summaa pois, silloin kun haluaa karenssin takia. Oikeassa sijoitusrahastossa voit myydä sijoittamasi summman vähennettynä myyntipalkkiolla vaikka heti. "

    Ei ole karenssia.
    Winissä et saa siksi rahoja takaisin, että ei niitä saa takaisin!
    Rahoilla ostetaan lisenssiosuuksia, joita klubi EI OSTA takaisin. Se lukee säännöissä, jokainen sen tietää.

    Lisenssiosuuksille maksetaan tuottoa joka 6. kuukausi. Tuottoja ei makseta aiemmin, koska jäsen on tehnyt SOPIMUKSEN että ne maksetaan joka 6. kuukausi.

    Todella yksinkertaista!

    "Ei ole karenssia.
    Winissä et saa siksi rahoja takaisin, että ei niitä saa takaisin!
    Rahoilla ostetaan lisenssiosuuksia, joita klubi EI OSTA takaisin. Se lukee säännöissä, jokainen sen tietää."

    Eli selvennätkö sitten, jos nyt olisin uusi jäsen ja laittasin tänään 15000 € kiinni WinClubiin, niin kuin kuinka paljon voin nostaa sieltä huomenna? 1000€? 5000€? 10000€? 15000€? En mitään?

    Äänestä

  • silti kysymys kirjoitti:

    Et mitään, et tietenkään!

    Mutta sehän on ihan ok kun se tehdään sinulle selväksi etukäteen.
    Jos se ei sinulle käy, et tietenkään laita rahojasi.

    Äänestä

  • jjjaiajiajaija kirjoitti:

    Et mitään, et tietenkään!

    Mutta sehän on ihan ok kun se tehdään sinulle selväksi etukäteen.
    Jos se ei sinulle käy, et tietenkään laita rahojasi.

    karenssisysteemi. Tyypillistä ponzeille, jos et sattumoisin tiedä.

    Äänestä

"Clubi on toiminut jo yli neljä vuotta..."
Eikös tää valuuttahumpuukijuttu ole ollut vasta vuodesta 2005, kuten usein muistetaan mainita? Eli varsin lyhytikäinen juttu.

Äänestä
  • Yhdessä viestissä yhtä, toisessa toista!

    Puheet on aina parhain päin, mutta samat eivät milloinkaan!

    Huijarien liukkaat kielet vieneet MILJOONIA!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

x-tr kirjoitti:

Tervehdys.

Jos nyt unohdettaisiin tuo kuuden kuukauden ´karenssi´, kuten sitä täällä niin leikkisästi kutsutaan. Clubi on toiminut jo yli neljä vuotta, joten noita kuuden kuukauden mittaisia ´karensseja´ on mahtunut siinä aikana jo useita mukaan. Kukaan sijoittaja ei ole niin yksinkertainen, etteikö ottaisi mahdollisimman nopeasti omaa sijoitettua pääomaansa pois, ja mielellään voittojen kera. Fakta nyt on vaan se, että sijoitit mihin tahansa - vaikkapa perinteisiin sijoitusrahastoihin, niin sitä sijoitettua pääomaa on pidettävä sisällä tietty aikajana, että voi ylipäänsä alkaa ottamaan mitään järkeväksi katsomaansa summaa ulos, niin että sinne myös jäisi sellainen summa kasvamaan lisää korkoa että se kannattaisi myös tulevaisuudessa. En näe mitään syytä sille, miksi clubissa olevat sijoittajat eivät toimisi samalla periaatteella. Ainoana erona esimerkiksi noihin sijoitusrahastoihin tässä clubissa on se, että sen sijoitetun pääoman saa (paljonkin) nopeammin pois, vaikka sinne jää edelleen kasvamaan riittävän iso summa tuottamaan lisää tuottoa. En ole tähän päivään mennessä tavannut ensimmäistäkään rahasto-, tai osakesijoittajaa, joka olisi ottanut sijoittamansa pääoman pois vuoden - parinkaan päästä, saati sitten puolessa vuodessa, joka on taas clubissa täysin mahdollista.

Se on sitten jokaisen oma asia päättää, minkälaisia tuottoja itselleen haluaa tulevaisuudessa. Siksi suurin osa pitää sijoituksiaan clubissa vuodenkin verran, ennenkuin ottaa ne omansa pois - plus tuottoja paljon lisää. On tottakai mahdollista ottaa koko sijoittamansa summa jo puolenkin vuoden päästä pois, mutta silloin on yksinkertaisesti hyväksyttävä se tosiasia, että seuraavalle puolelle vuodelle ei ole odotettavissa niin paljon tuottoa, koska sijoitettava summa on luonnollisesti pienempi seuraavalle puolelle vuodelle. Mutta kuten sanoin, jokainen tekee oman sijoitusstrategiansa itse - tässäkin clubin tapauksessa.

Halusi sitten tehdä oman sijoituksensa kanssa miten tahansa, niin kylmä tosiasia on se, että tuotto-odotukset sieltä ovat sellaisia, joita ei mikään muu instanssi ole pystynyt tarjoamaan. Ja ne ovat myös tapahtuneet, ihan reaalirahassa. Ja tuo pätee siis jokaiseen jäseneen - myös siihen ihan viimeisimpään, joka ennätti liittyä clubiin ennen kuin clubi suljettiin uusilta jäseniltä. Eikä siihen tuloon tarvitse sponsoroida ketään alle - riittää, että seuraa tuottojensa kertymistä puolen vuoden ajan, ja päättää sitten sijoituksiensa jatkosta; miten paljon haluaa kotiuttaa ja miten paljon uudelleensijoittaa. Niitä rahansa menettäneitä jäseniä kun ei clubissa edelleenkään ole ensimmäistäkään - muuten niistä oltaisiin varmasti saatu tämän neljän vuoden aikana kuulla näillä internetin avoimilla keskustelupalstoilla. Nimettömänä kun sellaiset kertomukset olisi ollut helppoa kertoa kaikille luettavaksi.

Kiitos ja kumarrus, ja hyvää alkavaa syksyä kaikille - niillekin, jotka tähän(kin) viestiin vastailevat epäilemättä ilkeäsävyisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu