Noinhan kyselisi Jäbäkin.
Hesari on tarjonnut kuitenkin 50 euroa kysyleensä siitä, riittääkö tämä summa nostamaan hoitajat palkkakuopasta. Kansalaisten enemmistö on sitä mieltä, ettei se riitä. Vastauksen ymmärtää. Onhan se vain kymmenesosa siitä, millaisia lukuja on välillä julkisuudessa levitelty.
Jos sairaanhoitajat nyt hyväksyvät sopimuksen, he tulevat samalla kertoneeksi, että 50 euroa riittää heille kuopasta nostamiseen. Minusta asia on silloin aika lailla saletissa. Kaikki osapuolet ovat silloin tyytyneet siihen, mitä luvattiin. Julkisuuteen annetuissa lausunnoissa Tehy on tosin pitänyt juuri tätä erää aivan liian matalana. Pitäisin melko ihmeellisenä, jos he nyt menevät ja hyväksyvät sen. Itse veikkaan, että tehyläiset menevät lakkoon ja vastuun tästä saa kantaa maan hallitus ja erityisesti Kokoomus, joka on lupauksillaan villinnyt hoitajia peäämään oikeuksiaan.
Oppositio yrittää myös tavallaan ratkaista ongelmaa esittämällä 600 miljoonan euron lisäpanostusta hoitoalan palvelujen turvaamiseksi. Oppositio ehdottaa siis ensi vuoiden budjettiin ny yhtä suurta summaa kuin mitä hallitus esittää tasa-arvotupoon koko vaalikaudeksi. Se on siis nelinkertainen siihen verrattuna, mikä on hallituksen tasa-arvotupopanostus ensi budejttikaudelle. Tässä voi nyt vähän alkaa kyselle sen perään, kummalla hallituksella vai oppositiolla on suurempi valmius ja halua ratkaista asia kaikkia tyydyttävällä tavalla.
Mistä rahat? Jaba on täällä sanonut, että on hoitajien etujen mukaista, ettei niitä oteta velkojen lyhennyksistä. Olen samaa mieltä. Ensisijaisesti rahat pitäisi kerätä muualta. Suurten perintöjen verotusta voisi vaikka väliaikaisesti kiristää. Apuun voi ottaa myös ministeri Häkämiehen lausuma siitä, ettei Venäjä ole meille mikään uhka ja että olisi mielipuolista niin väittää. Tuskin meillä nyt on paljon muitakaan sotilaallisia uhkia, joten puolustusbudjetista voisi olla myös varaa nipistää löysiä pois. Ehkä tämä on eräs johtopäätös, mitä ministeri Häkämies tarkoitti. Myös ruuan alvin alennuksesta voitaisiin kokonaan luopua. Varallisuusveron sijaan voitaisiin panna ylellisyysveroa sellaisiin tuotteisiin, joita ns. tavallinen kansa ei osta. Näihin kuuluvat esim. yli 30000 euroa maksavat henkilöautot, purjeveneet, korut jne.
Mikä ihmeen 50 ekua?
16
558
Vastaukset
- kysymykseen
totean, että oppositiolla on aina suurempi valmius lisätä valtion menoja kuin hallituksella. Ja aivan varmaa on se, että suurin valmius on vasemmisto-oppositiolla. Ainakin ennen oli niin, että valmius on sitä suurempi, mitä enemmän vasemmalla ollaan.
Uskoisin, että eduskunnan ulkopuolella olevalla äärivasemmistolla olisi valmiutta lisätä tuo summa 6.000 miljoonaan euroon. Oletko todella mennyt niin lapselliseksi, että mielestäsi noilla lupauksilla on jonkinlainen arvo.uskon asia, vaikka kristillisedemokraatit ovatkin aloitteessa mukana.
Aloitteen summa on 600 miljoonaa euroa. Se on raha-aloite, minkä eduskunta voi aivan vapaasti niin tahtoessaan hyväksyä. En oikein allekirjoita sitä, että oppositiolla on aina suurempi valmius lisätä menoja kuin hallituksella. Käsittääkseni Kokoomus on vaalihistoriamme aikana usein myös oppositiossa painottanut sitä, että menoja tulee pyrkiä mieluummin karsimaan ja veroja alentamaan.- on noita syntejä
Mielipidepankki kirjoitti:
uskon asia, vaikka kristillisedemokraatit ovatkin aloitteessa mukana.
Aloitteen summa on 600 miljoonaa euroa. Se on raha-aloite, minkä eduskunta voi aivan vapaasti niin tahtoessaan hyväksyä. En oikein allekirjoita sitä, että oppositiolla on aina suurempi valmius lisätä menoja kuin hallituksella. Käsittääkseni Kokoomus on vaalihistoriamme aikana usein myös oppositiossa painottanut sitä, että menoja tulee pyrkiä mieluummin karsimaan ja veroja alentamaan.oppositioajalta, mutta ei tietenkään läheskään niin suuria kuin vasemmistolla. Hyvä, kun mainitsit kristillisdemokraatit. Heidän uskon olevan tosissaan. Monet demarit ovat todenneet, että demarien suuret vaalilupaukset asioista, jotka he olisivat voineet hallituksessa toteuttaa, olivat yksi syy vaalitappioon. Lupauslinja näyttää kuitenkin jatkuvan.
- olet mennyt
katkeraksi. Minun nykyinen autoni maksoi n. 25.000 euroa, joten eiköhän panna se raja siihen. Mutta uskoisin, että useille paperityöläisille pitäisi saada erivapaus ostaa kalliimpia autoja ilman lisäveroja tai sitten pantaisiin persettä penkkiin.
Hain vain oikeudenmukaisia rahoitusvaihtoehtoja sille, että hoitopalvelujen turvaamiseen voidaan satsata lisää rahaa. Ei tässä ole katkeruudelle mitään sijaa. Erivapauksia ei tarvitse kenelläkään, ylellisyydeksi katsottavan hinta ratkaisisi verollisuuden. Heti kun joku tekee järkeviä ehdotuksia tärkeän ongelman ratkaisemiseksi, tulee tuollaisia vesittämiseen pyrkiviä kommentteja. Ökyrikkaat eivät olekaan vapaaehtoisesti satsaamaan yhteiseen hyvään, minkä vuoksi tämä pitää hoitaa lainsäädännön kautta.
- ökyrikkaisiin
Mielipidepankki kirjoitti:
Hain vain oikeudenmukaisia rahoitusvaihtoehtoja sille, että hoitopalvelujen turvaamiseen voidaan satsata lisää rahaa. Ei tässä ole katkeruudelle mitään sijaa. Erivapauksia ei tarvitse kenelläkään, ylellisyydeksi katsottavan hinta ratkaisisi verollisuuden. Heti kun joku tekee järkeviä ehdotuksia tärkeän ongelman ratkaisemiseksi, tulee tuollaisia vesittämiseen pyrkiviä kommentteja. Ökyrikkaat eivät olekaan vapaaehtoisesti satsaamaan yhteiseen hyvään, minkä vuoksi tämä pitää hoitaa lainsäädännön kautta.
täytyy suhtautua ainakin toistaisesti pragmaattisesti, ettei käy niinkuin Ruotsissa. Tietysti voi aina paheksua heitä moraalisesti, mutta se ei tuo rahaa hyviinkään tarkoituksiin. Jos saataisiin kaikki veroparatiisit poistettua ja porsaanreiät tukittua, lähtisin mielelläni kanssasi vaikka barrikaadeille, mutta valitettavasti näin ei tapahdu ainakaan meidän aikanamme.
Noin minäkin ajattelisin (Natoon liittymistä toki kannatan).
- rahoitus
Otetaan rahat yksinkertaisesti ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistamalla. Ja palautetaan demarien ökyrikkailta poistama varallisuusvero
- JormaKKorhonen
Eli hoitajat eivät hyväksyneet palkkatarjousta, vaan kävi juuri niin kuin arvelit ja minäkin olen arvellut. Ja kun tuskin neuvotteluilla tässä vaiheessa Tehy päässee haluamaansa, muita selvästi parempaan tulokseen, niin lakolta ei voitane välttyä.
Tulee siis "porvarillinen" lakko, kuin hoitsut menevät kokoomuslaisen puheenjohtajan johdolla lakkoon, joka suuntautuu hyvin selvästi juuri kokoomusta vastaan, kun nimenomaan kokoomus herätti ne suuret toiveet lupauksillaan, jotka hoitajat nyt kokevat puolueen pettäneen.
Edelleen olen myös sitä mieltä, jonka muun ohessa totesin reissuni jälkeisessä avauksessani "tuhlaajapojan paluu":
>> Pettynyt olen suuresti siihen, että kokoomus – suoraan sanoen – luisteli pois puoluesihteerinsä hoitajille antamista lupauksistaan käytännössä lähes samaan tapaan kuin kepu Hyssälän lupauksista eläkeläisille edellisten vaalien alla.
Harvoin mikään lakko lienee saanut kansalaisilta sellaisen tuen kuin nyt mahdollisesti alkava sairaanhoitajien lakko tulee saamaan, huolimatta siitä, että kansalaisen oma terveydenhoito voi sen johdosta vaarantua. Mutta pahemmin vaarantuu kokoomuksen loistava tulevaisuus, ja se on sille ihan oikein. Mutta pisteitä ei saa kepukaan vaitonaisuudestaan eikä oppositio asiattomia muotoja saaneesta räksytyksestään. Varsinkin demarien esiintyminen asiassa, jonka he itse olisivat voineet aikanaan hoitaa paremmin jos heillä siihen olisi ollut halua, olisi huvittavaa ellei se olisi säälittävää.- äänesi hukkaan?
Kysyy tyhmyydestäsi huolestunut demaritoveri.
- neutraalitarkkailija
Poliittisesti Tujusesta on tullut kallis rasite kokoomuspuolueelle.
Jokohan hänelle etsitään uusia töitä? Kokoomus muistaakseni otti puolueista ensimmäisenä käyttöön tulospalkkauksen jäsenvärväyksessä. Moinen toiminta tietysti heijastuu muuhunkin poliittiseen tavoitteellisuuteen ja näkyi kokoomuksen vaalikampanjassakin. Kokoomuslaiset eivät paljoa kuluttajansuojan perään huutele näinä päivinä.
- oivahärkönen
... huomattavasti suuremmat korotukset kuin yleensä. Eikä jälkeenjääneisyyttä ole kukaan kertarysäyksellä luvannutkaan. Ei ne hoitajatkaan lakkoon mene. Ovat vain joutuneet ensinnäkin kokoomukselaisten liian näkyvän puuttumisen työmarkkina-asioihin ennen vaaleja ja sossujen nyt antaman lisäkiihotuksen uhreina harhaanjohdetuiksi. Käyvät hallituksen kanssa vielä neuvotteluja ja saavat lupauksen, että seuraavalla kierroksella taas jatketaan heidän nostamistaan kuopasta.
- Metallimies.
..halua lakkoon lue tuosta niin tiedät enemmän niin ei tarvitse luulla.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000001912&posting=22000000029457 >>>Tulee siis "porvarillinen" lakko, kuin hoitsut menevät kokoomuslaisen puheenjohtajan johdolla lakkoon, joka suuntautuu hyvin selvästi juuri kokoomusta vastaan, kun nimenomaan kokoomus herätti ne suuret toiveet lupauksillaan, jotka hoitajat nyt kokevat puolueen pettäneen.
- JormaKKorhonen
oivahärkönen kirjoitti:
... huomattavasti suuremmat korotukset kuin yleensä. Eikä jälkeenjääneisyyttä ole kukaan kertarysäyksellä luvannutkaan. Ei ne hoitajatkaan lakkoon mene. Ovat vain joutuneet ensinnäkin kokoomukselaisten liian näkyvän puuttumisen työmarkkina-asioihin ennen vaaleja ja sossujen nyt antaman lisäkiihotuksen uhreina harhaanjohdetuiksi. Käyvät hallituksen kanssa vielä neuvotteluja ja saavat lupauksen, että seuraavalla kierroksella taas jatketaan heidän nostamistaan kuopasta.
Olethan toistuvasti sanonut, että niihin ei pidä uskoa, kun poliitikoilla ei ole oikeuttakaan luvata mitään.
Eivät taida hoitajat enää olla höynäytettävissä, vaikka heikommassa asemassa olevat perus- ja lähihoitajat menivätkin lankaan, jonka virittämisessä taisi olla osalliena heidän kepulainen puheenjohtajansa.
Mitäpä luulet hoitsujemme tuntevan, kun lukevat tämän aamuisessa HS:ssa olleen jutun, jota tuossa hieman kommentoin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000029462699
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2432142- 1891634
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647