Onko muilla kokemuksia yksinäisyyden muuttamisesta joksikin muuksi? Olen nyt 25 vuotias enkä omaa enää yhtään ystävää. Masennuin pari vuotta sitten melko pahasti ja lopetin yhteydenpidon ainoihin kavereihini melko kokonaan. Nykyään masennus on helpottanut jonkin verran, mutta kaikki ihmissuhteet puuttuvat elämästäni käytännössä kokonaan kun ei kukaan entisistä kavereistani minua oikein noteeraa vaikka soittelisinkin. Varsinkin viikonloput ovat yhtä kärsimystä. Istun yksin koneella itkien ja toivoen muutosta.
Kysymys kuuluukin että mitä vittua tässä oikeasti pitäisi tehdä? En ole täältä mihinkään lähdössä, mutta on tämä elämä melkoista helvettiä kun on jotenkin niin loppu. Sitten vaan yrittää itsensä koota ja näyttää pirteältä töissä :(
Kysymys kuuluukin että mitä vittua tässä oikeasti pitäisi tehdä? En ole täältä mihinkään lähdössä, mutta on tämä elämä melkoista helvettiä kun on jotenkin niin loppu. Sitten vaan yrittää itsensä koota ja näyttää pirteältä töissä :(
Vastaukset 8
Vanhimmat
mitä jos kokoaisit positiivisemman kuvan itsestäsi ja lähtisit avoimin mielin esim. harrastusten pariin? Siellä tapaa uusia ihmisiä!
netin kauttakin voit järkätä treffejäkin...
älä masennu. minäkin vietän kotona koneen äärellä aikaani nyt kun olen uudessa elämäntilanteessa ja läheiset ovat kaukana, orpo olo mut kyl tämä tästä muuttuu kun ottaa aktiivisesti osaa kaikkeen meininkiin..:)
Kiitos tsemppaamisesta. Urheiluharrastuksia on jonkinverran muttei niissä ketään tapaa. Lähinnä siis yksilötouhuja, kuten pyöräily ja uiminen.
Moikka!
Pelkään että jo kohdallani helpottanut masennus on taas uusimassa...olen matkalla yksinäisyyteen!
Ehkä voisimme auttaa toisiamme?
Kokemuksestasi olisi ehkä apua minulle ja minusta edes ystävä sinulle. Mitä tuumit asiasta?
Ota yhteyttä...
jkl ät city.fi
Ihmisten sekaan mahtuu, jos haluaa. Yksinäisyys on lahja. Hae itsellesi tasapaino ja hakeudu sitten siihen seuraan, kun katsot tarvitsevasi. Harrastus, työ tai jokin yleishyödyllinen yhteisö.
Nauti, siitä että olet ihan vaan sinä, yksin ja ainutlaatuinen. Ei siinä mitään kummallista ole. Vahvitu, tutustu itseesi kaikessa rauhassa. Sitten voit miettiä, mikä osuus elämästäsi on jaettavissa muiden kanssa.
ja tavallaan niitä kavereita yms. haluaisi, mutta todellisuudessa taitaa olla kuitenkin niin että masennuksissaan tuli totuttua liian hyvin tähän erakkoelämään, eikä sitä enää jaksa kauaa ihmisten seurassa olla vaikka haluttaisikin. Loppujenlopuksi sitä haluaa kuitenkin aina pitkän työpäivän jälkeen sieltä ihmisten keskeltä kotiin omaan yksinäisyyteen ja rauhaan.
Että taitaa olla parempi näillä ominaisuuksilla heittää haaveet seurusteluista sun muista.
Joo, mäkin olen palannut opiskelemaan kahdenvuoden tauon jälkeen tänne kaukaiseen kaupunkiin ja oon aika "out" kaikista piireistä. Viikonloppuisin olen vieraiden ihmisten juhlissa, jonne olen puoliksi tuppautunut jonkun puolitutun siivellä.
Jotenki aika vaikee tutstuu yksin uusiin ihmisiin jotka jo tuntee toisensa. tää oli kyllä tällasta jo viimekskin kun asuin täällä.
Ihmiset sanoo mulle että se on mussa vika, ja mun asenteessa. Että en olis tyytyväinen missään.
Mä en jaksa enää ottaa tollasta palautetta vastaan.Se on ihan paskapuhetta. MÄ itse tiedän kyllä että siinä on aika suuri ero jos saa olla
tuttujen ihmisten parissa kuin yksin vieraiden parissa..
Oon tehny sen virheen että oon tilittäny liikaa muille ja palaute on sitte mitä on. Nyt varasinki viimein psykologille ajan ni menee tilitys sitte oikeaan osotteeseen.
JOtenki tuntuu että elämä on epäreilua ja että muilla menee ah niin ihanan normaalisti ja leppoisasti tää elämä vuodesta vuoteen.kun itellä pelkkää vuoristorataa.
Onneks on oppinu sen näiden 24 elinvuoteni aikana että elämä on kokonaisuus ja hyviäki jaksoja tulee sit ihan yllättäen , että ei kannata päättää päiviänsä ku voi olla vaikka mitä kivaa edessä.
jee jee. että sellasta. tsemppiä kaikille!
No sä sentään voit mennä joidenki puolituttujen mukana rientoihin, mulla ei ole sitäkään mahista. Kukaan ei mua mihinkään kysy ja itsensä mukaan tuputtaminenkin tuntuu aina niin vastenmieliseltä. Siis jos ei ne mua kysy niin en ne sit mua varmaan haluakaan?
Liian monesti tullut mentyä baariin yksin ja oltua sitten siellä yksin koko ilta, kun ei vaan uskalla/osaa puhua vieraille ihmisille eikä kukaan tule puhumaan minullekaan. Pari kertaa kun näin meni niin sitä ei edes kehtaa enää lähtee mihinkään, kun ajattelee että kaikki mut jo tietää sinä "outona yksinäisenä hiipparina".
Tapahtuiko silloin jotain mikä laukaisi sun masennuksen? Yleensä ne ystävät katoaa pikkuhiljaa maisemista, jos heitä kohtaan ei osoita minkäänlaista kiinnostusta. Sitten on vaikea parin vuoden hiljaiselon jälkeen, luoda ja kehitellä niitä välejä ystäviin uudelleen. Koita keskittyä siihen työntekoon ja itseesi nyt jonkin aikaa. Eiköhän niitä ihmisiäkin ala pikkuhiljaa tulemaan sun elämään.