AUTTAKAA

HEIPPA! Ostin markantalosta puhelimen joka ei sitten toiminut kuin muutaman viikon (maksoin puhelimesta ja muistikortista yhteensä 220€) Menin puhelimen kanssa markantaloon ja he sanoivat että voivat lähetttä sen huoltoon, mutta minun kannattaisi viedä se paikalliseen huoltoliikkeeseen, koska sen saisi nopeammin sieltä takaisin. No tietysti vein sen paikalliseen, koska halusin puhelimen nopeasti takasisin! Siellä luvattiin puhelin kahdessa-kolmessa viikossa. Kuitenkaan edes neljän viikon jälkeen puhelinta ei näkynyt ja aloin soittelemaan viikottain huoltoliikkeeseen, mutta kertaakaan sieltä ei vastattu! (huoltoliike oli luvannut lähettää tekstiviestin kun voin hakea puhelimen..) 7 ja ½ puolen viikon jälkeen menin markantaloon vaatimaan kaupan purkua, koska olin joutunut odottaan lähes kaksi kuukautta! sanoivat että purku ei ole mahdollista, koska eivät ole mitenkään tekemisissä paikallisen huollon kanssa! Eikö olekin melko ovelasti pesty kädet asiasta, kun tarjosivat paikallista huoltoa, ettei heidän tarvitse enää olla tekemisissä asian kanssa? Mielestäni tuo on melko törkeää huijaamista, jos olisin tiennyt etteivät he ole tekemisissä huoltoliikkeen kanssa, en olisi päätynyt tähän ratkaisuun.Näin siellä sanottiin: "Emme ole ns. naimisissa NoVika KY:n kanssa!" Markantalosta soitettiin huoltoon ja siellähän se puhelin oli jo haettavissa! Olivat vain minulle unohtaneet ilmoittaa!! Menin hakemaan puhelintani ja vaatimaan korvausta, korjaaja sanoi että minun pitää ehdottaa summaa, mutta en osannut sanoa mitään sopivaa summaa, koska en ole koskaan joutunut tällaiseen tilanteeseen! Eli siis odotin lähes kaksi kuukautta uutukaista puhelintani, soitin moneen kertaan sen perään, kävin Markantalossa kyselemässä sen perään, PALJONKO VOISIN SIIS PYYTÄÄ KORVAUSTA HUOLTOLIIKKEELTÄ?? KIITOS AVUSTA JO ETUKÄTEEN!!
6960
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

TYPERYYTTÄ!

Äänestä
  • ...HMM... Mitä?

    Äänestä

Minkä takia et mennyt paikalliseen huoltoliikkeeseen kysymään puhelinta?
Uusavuttomuutta?

Äänestä
  • kyllä kysymässä puhelinta ja yritin sen lisäksi soitella. Mielestäni ei minun kuuluisi juosta puhelimeni perässä?? Ja minulla on matkaa lähes 40 km liikkeeseen, en viitsi ihan joka päivä ilman autoa lähteä kyselemään.
    Täältähän hyvän mielen saa, apua kun pyytää, niin haukkuja tulee vain, kiitos kiitos! :(

    Äänestä

auttakaa. oletko ottanut yhteyttä paikalliseen kuluttajaasiamieheen hän varmaan osaa neuvoa.kannatta soitta heti hänellle että asia mene kovin vanhaksi

Äänestä

Hei! Olet saanut puhelimen tosi pian huollosta.
Vei puhelimen huoltoon toukokuun lopussa, sain takaisin sen elokuun lopussa päivälleen kolme kuukautta huollossa. Otimme yhteyttä viikottain huoltoliikkeeseen, valmistajaan olihan taattua kotimaista laatua Salosta, Soneraa kun oli nääs kytkypuhelin sekä kuluttaja as.mieheen.
Turha valittaa kun ei kukaan auta.
Ei muuta kun nautit omasta puhelimesta yhden päivän ja veit takaisin huoltoon sama vika edelleen. Nyt aikaa on kulunut vasta 5 viikkoa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NOPEASTI! kirjoitti:

HEIPPA! Ostin markantalosta puhelimen joka ei sitten toiminut kuin muutaman viikon (maksoin puhelimesta ja muistikortista yhteensä 220€) Menin puhelimen kanssa markantaloon ja he sanoivat että voivat lähetttä sen huoltoon, mutta minun kannattaisi viedä se paikalliseen huoltoliikkeeseen, koska sen saisi nopeammin sieltä takaisin. No tietysti vein sen paikalliseen, koska halusin puhelimen nopeasti takasisin! Siellä luvattiin puhelin kahdessa-kolmessa viikossa. Kuitenkaan edes neljän viikon jälkeen puhelinta ei näkynyt ja aloin soittelemaan viikottain huoltoliikkeeseen, mutta kertaakaan sieltä ei vastattu! (huoltoliike oli luvannut lähettää tekstiviestin kun voin hakea puhelimen..) 7 ja ½ puolen viikon jälkeen menin markantaloon vaatimaan kaupan purkua, koska olin joutunut odottaan lähes kaksi kuukautta! sanoivat että purku ei ole mahdollista, koska eivät ole mitenkään tekemisissä paikallisen huollon kanssa! Eikö olekin melko ovelasti pesty kädet asiasta, kun tarjosivat paikallista huoltoa, ettei heidän tarvitse enää olla tekemisissä asian kanssa? Mielestäni tuo on melko törkeää huijaamista, jos olisin tiennyt etteivät he ole tekemisissä huoltoliikkeen kanssa, en olisi päätynyt tähän ratkaisuun.Näin siellä sanottiin: "Emme ole ns. naimisissa NoVika KY:n kanssa!" Markantalosta soitettiin huoltoon ja siellähän se puhelin oli jo haettavissa! Olivat vain minulle unohtaneet ilmoittaa!! Menin hakemaan puhelintani ja vaatimaan korvausta, korjaaja sanoi että minun pitää ehdottaa summaa, mutta en osannut sanoa mitään sopivaa summaa, koska en ole koskaan joutunut tällaiseen tilanteeseen! Eli siis odotin lähes kaksi kuukautta uutukaista puhelintani, soitin moneen kertaan sen perään, kävin Markantalossa kyselemässä sen perään, PALJONKO VOISIN SIIS PYYTÄÄ KORVAUSTA HUOLTOLIIKKEELTÄ?? KIITOS AVUSTA JO ETUKÄTEEN!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu