Presidentti Halonen Moskovassa

Halonen jatkaa taitavaa Suomen asian ajamista eleettömästi. Hän näyttää mallia hörhökokoomuslaisille, jotka sätkyilevät kuin CIAn sätkynuket sinne tänne.

On Suomen onni, että maassamme on pitkään ollut sosialidemokraattiset presidentit. Heillä saattaa olla jonkin verran erilaisia käsityksiä asioista, mutta he kuitenkin ovat huolehtineet Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta johtamisesta tasapainoisesti.

Heidän ei ole tarvinnut kontata, olla rähmällään, Yhdysvaltojen hallinnon edessä tai edes Moskovan suuntaan. Asiat on hoidettu hyvin.

Rähmällään olo tuntuu olevan pääaihe Kokoomuksen ja Keskustan toiminnassa. Ja valinnat vääriä.
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun Venäjän uusi hallitus tulee nimitetyksi, tulee Ilkka Kanervalle ja Jyri Häkämiehelle näytön paikka: saavatko edes viisumia Venäjälle, jotta voisivat tavata samantasoisia (apu)ministereitä.

Äänestä

Presidentti Halonen osallistuu Taganka-teatterin johtajan Juri Ljubimovin 90-vuotissyntymäpäiväjuhlallisuuksiin.

Ja huomenna Halonen juhlii Venäläisten ympäristöpolitiikan saavutusta jonka suomen veronmaksajat kustansi; eli jätepuhdistamoa.

Teatteria ja jätettä; siisnä Haloselle sopivat aiheet hoidettavaksia.

Piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Halonen jatkaa taitavaa Suomen asian ajamista eleettömästi. Hän näyttää mallia hörhökokoomuslaisille, jotka sätkyilevät kuin CIAn sätkynuket sinne tänne.

On Suomen onni, että maassamme on pitkään ollut sosialidemokraattiset presidentit. Heillä saattaa olla jonkin verran erilaisia käsityksiä asioista, mutta he kuitenkin ovat huolehtineet Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta johtamisesta tasapainoisesti.

Heidän ei ole tarvinnut kontata, olla rähmällään, Yhdysvaltojen hallinnon edessä tai edes Moskovan suuntaan. Asiat on hoidettu hyvin.

Rähmällään olo tuntuu olevan pääaihe Kokoomuksen ja Keskustan toiminnassa. Ja valinnat vääriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu