Poistin taas pitkän listan vastaamatta jääneitä puhelinnumeroita kännykästä. Olen monta kertaa tehnyt eri tahoille esityksen, että numeron asemasta tai lisäksi näytettäisiin soittajan nimi, en minä numeroita tunnista. Kukaan ei ole pystynyt vastaamaan, miksi näin ei voitaisi tehdä. Voisiko joku asiantuntija kertoa pätevän syyn.
Samalla tuli mieleen myös toinen tarve, nimittäin soittoääni soivan puhelimen kolmen viimeisen numeron mukaan. Jokainen oppisi varmasti varsin pian tunnistamaan oman puhelimensä äänen. Mistä kiikastaa, että näin ei voitaisi tehdä.
Soittajan nimi näkyviin!
5
4723
Vastaukset
- olisi..
joo siis tuo olisi oikeastaan aika helppoakin tehdä sovellus, joka hakisi eniron henkilöt-hausta numerolle nimen.
edellyttäisi vain että ohjelman käyttäjällä olisi tili tuonne eniroon joka on edellytys tietojen saamiselle. ilmaiseksi ne silti sieltä saa.
tämähän onnistuisi ihan vaikka python s60-versiolla.
voisipa itsekin ottaa projektiksi kun seuraavaksi aikaa vain löytyy.
salaisia numeroitahan tietenkään ei voi hakea, mutta ohjelmaan voisi helposti lisätä vaihtoehtoisen ominaisuuden, että se napauttaa punaista luuria, ellei numero näy tai tiedot on salaisia.- Iines Silta
Helpompi tapa saada oma nimi vastaanottajan kännykkää on tallentaa se ensin omaan kännykkään(tarvitsee tietysti tehdä vain kerran sitä ostettaessa), josta se joka kerta kun soittaa tai lähettää tekstiviestin menee ensimmäisenä tietona vastaanottajan kännykkään, jossa se sitten näytettäisiin numeron asemasta. Ts nimeä ei tarvitse lähteä hakemaan mistään kauempaa. Lisäksi nimi voisi olla paremmin asiaan sopiva, esim "Veho, asentaja", kun olen vienyt autoni huoltoon ja kun huoltomies halua keskustella kanssani jostakin asiasta.
Miksi näin ei voitaisi tehdä? - idea
Iines Silta kirjoitti:
Helpompi tapa saada oma nimi vastaanottajan kännykkää on tallentaa se ensin omaan kännykkään(tarvitsee tietysti tehdä vain kerran sitä ostettaessa), josta se joka kerta kun soittaa tai lähettää tekstiviestin menee ensimmäisenä tietona vastaanottajan kännykkään, jossa se sitten näytettäisiin numeron asemasta. Ts nimeä ei tarvitse lähteä hakemaan mistään kauempaa. Lisäksi nimi voisi olla paremmin asiaan sopiva, esim "Veho, asentaja", kun olen vienyt autoni huoltoon ja kun huoltomies halua keskustella kanssani jostakin asiasta.
Miksi näin ei voitaisi tehdä?lähettäisin sulle heti lähettäjätiedolla "pankki, asiakaspalvelu" tekstarin jossa utelisin tietojasi :D
- sovellus
Tuollainen sovellus on olemassa joka hakee kaikkien soittajien tiedot maksullisesta palvelusta. En muista tarkemmin.
- Puhelinvastaaja
Joo, minulla oli joskus 2-3 vuotta sitten koekäytössä palvelu, joka haki soittajan numeron näytölle. Mutta se maksaa, olikohan 15c / haku. Helpompaa on tallettaa numerot puhelimeen. Vuoden parin päästä alkaa kaikki tarpeelliset olemaan tallessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912920Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461567- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4021308Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381047Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855