hei,kyselisin samaa kokeneelta tai muuten vain tietävältä.että mitenkä on lainan saantiin vaikuttanut OIKEASTI entinen luottohäiriömerkintä? minulla on pian 4vuotta yhdestä ja ainoasta merkinnäntulosta.poistuu kuukauden päästä. ainahan sanotaan että sen jälkeen ei vaikuta enää mihinkään mutta onko varmasti näin?
luottotietomerkinnän
vaikutus
91379
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
edelleenkin vaikka merkintä virallisesti poistuukin. Merkintä nimittäin poistuu vain asiakastieto oy:n rekisteristä, mutta säilyy edelleen luotonantajien yhteisissä rekistereissä. Eli luottokorttia tai pankkilainaa et jatkossakaan saa. Pikavipit ja postimyyntitilaukset sen sijaan onnistuvat.
sittenhän tässä järjestelmässä ei ole järkeä. jos sanotaan että kun olet rangaistuksesi kärsinyt ja luottotietojen puhtauspäivä koittaa, kaikki on siltikin ennallaan loppuelämän!? sain minä pankkilainaa omasta pankistani puolisen vuotta sitten 4000e ja asutolainaa on lupailtu heti kun merkintä poistuu.merkinnän ollessa vielä päällä olisin saanut asuntolainaa mutta pienemmän summan.koska siinä olisi ollut isompi riski pankille.
eli ilmeisesti ein kannatakkaan vaihtaa pankkia ja kilpailuttaa tuota asuntolainaa muista pankeista koska oma pankki ainut josta jotain voisi saada?
kiitos kumminkin vastauksestasi!
Kyllä sinä lainat ja kortit saat.Pankeilla on kyllä tieto milloin merkintä onb tullut.Tarkistavat joka tapauksessa lainaa myöntäessä nykyhetken tilanteen.Jos olet jonkun luottoyhtiön kortin kanssa mokaillut niin saattaa kyllä vaikuttaa vieläkin.Silloin haet vaikka toiselta korttiyhtiöltä jolla ei ole ollut ongelmaa kanssasi.Itse luottotiedot menettäneenä sain kortit vaikka oli ulosotto vielä kesken.< Olin nimittäin seuraavat neljä vuotta merkinnästä hoitanut rahaasiani mallikkaasti.Asuntolainankin hain noin vuosi viimeisen ulosottoerän jälkeen .Ei mitään ongelmia ja takaajiakaan en tarvinnut.
kiitos, jo mieltäkohentavasta viestistä edelliseen nähden :-)
tarkentaisin että tuo merkintä tuli GE.money autorahoituksesta kun en ajoissa itse tajunnut laittaa rahoitusautoa pois jouduttuani työttömäksi, vaan sitkuttelin sen laskujen kanssa.ja odotin saavani pian uuden työn jolloin kaikki järjestyisi... uuden työn sainkin mutta silloin oli jo myöhäistä. minulla oli op-kotipankin korttiluotto, ja sampo pankin jokin kulutusluottokortti.tuon luottohäiriön myötä nämä korttiluotot irtisanottiin automaattisesti. molemmat on pian maksettu pois normi kuukausilyhennyksin. tuosta kun kirjoitit että ns.hölmöily luottokortin kanssa aiheuttaa ettei samaa korttia saisi enää, mielestäni en ole hölmöillyt siinä asiassa mutta noilla molemmilla sampolla ja op-kotipankilla on tieto että luottotietojen vuoksi kortit irtisanottu. vaikuttaakohan tuo esimerkiksi ettei kannattaisi samposta kysyä asuntolainaa ja että nyt kun pankkikortit loppuu kokonaan ja muuttuu visaksi tai visa electroniksi niin onko sit edes mahollisuutta saada tuo visa kortti? onko visan myöntäjä sama kuin op-korttiluoton myöntäjä? kiitos jo jos vastailette!
kyllä sinä saat ne visat koska et tainnut sammon ja op:n kanssa hoitaa asiat huonosti. Ge money saatta muistaa sinut vaikka 4 vuotta olisi mennyt. Korttien suhteenvoi joskus olla niin että haluavat sinulta näyttöä että hidat asiat. Ehkä jokin takuu summa pankilat,eli pidät jonkin aikaa pankin vahvistaman summantilillä tulevia korttilaksuja varten.
Jos kuitenkin hoidit tai aloitit hoitaa asiat ilman katkoja 4 vuotta sitten niin en usko että ongelmia luottoihin jatkuu. Näin jos olet ollut säänöllisesti vakituisessa työssä 2-3 vuotta ja tulot ovat semmoiset että tulet toimeen. Luottyhtiöt kyselevä pankista asiakkaan raha käyttäytymisestä ääritapauksissa. Eli mitä tililläsi likkuu rahaa ja miten.
EI TOSIAAN vaikuta vanhat merkit mihinkään!!!Itse sain VASTA 34v:aana luottotietoni puhtaiksi.Samantein 4:stä pankista luottokortit,asuntolaina,GE,Citi..ym.ym.ym.ym...eli haistakaa jo jotakin ketkä luulette tietävänne,että merkit vaikuttaisivat jotain!!!!Minulle jos jollekkin ne OLISI pitänyt jarruttaa luotonantoa...mutta kun ei niin ei.
Hauskaa syksyä...kaikille;)
Hei kyllä sinä saat kortit ja lainat olet kärsinyt 4 vuoden luottokiellon ja kun ne poistuvat tietosi ovat taas puhtaat
vastauksesta.täytyy kyllä kaikille sanoa että ei voi sanoin kuvailla miltä elämä tuntuu näiden 4vuoden jälkeen, vaikka merkintöjä oli vain yksi, silti tunsi itsensä huonoksi ja kyllä se elämää vaikeutti ja paljon! joskus toki tuo yksi oli neuvottelun varainen juttu, esim.laajakaistaa hakiessa tai vuokra-asuntoa hakiessa.mutta oli myös paljon tilanteita jolloin kun on merkintä niin on merkintä ja sillä siisti.
Mulla oli 20v.kamalat sotkut,sit luotto takaisin,ja taas saa piikkiä mistä vaan,juuri hommasin auton(16500 osarilla)et silleen se menee??