Kokemuksia narsisteista?

tuossa jo laittaa mailia, katsotaan vain tuleeko perille asti, sen verran onneton tahdon olla tuon sähköpostin kanssa. :)

Narsisteja löytyy sekä miehistä, että naisista. Mutta totta on, että miehillä tämä on yleisempää. Vaikea on tämmöisen maallikon yrittää alkaa arvailemaan syytä.

Miehen aivot eroavat fysiologisesti naisen aivoista. Oletetaan vain että erot ovat suurempia. Miehet ovat tyhmempiä sekä fiksumpia.

Tässä voitaisiin miettiä historiaa. Montako suurta naista nousee sieltä? Sen sijaan narsistisia, suuruudenhulluja tai muuten vain hulluja Miehiä kyllä löytyy. Nykyään, kuinka monta naista on vallan kahvassa? Mies voi olla kiihkompi kantansa suhteen. Nainen pyrkii diplomaattisempaan ratkaisuun. Kompromissiin, joka miellyttää kaikkia.

Naisen asema on historiassa aina ollut huonompi. Nykyään parempi, mutta tuskin tulevat ikinä olemaan täysin tasavertaisia miesten suhteen.

Yleisesti psykopaattius ja sosiopaattius on paljon todennäköisempää miesten keskuudessa. Itseäkin kiinnostaisi kovasti, mikä tekee tämän eron.

Ehkä miesten väliset erot vain ovat niin paljon suurempia, siinä missä naiset ovat tasapaksumpia.

Naispuolisia neroja löytyy, muttei läheskään niin paljon kuin miespuolisia. Naispuolisia rikollisia löytyy, muttei läheskään niin paljoa kuin miehiä.

Tuolta löytyisi sitten vielä jotain perustietoa narsismista.

http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2

"Tilastollisesti naisia on tämän ilmiön piirissä vähemmän eli miespuolisia psykopaatteja on enemmän, mutta ei se ole mikään harvinaisuus naistenkaan kohdalla."

Toivottavasti jotenkin onnistuin vastaamaan kysymykseesi.

Voinko kysyä millä hoitoalalla olet?

Tunnistin jotain osia omasta lapsuudestani. Isäni ei varmasti ole narsisti vaikeinta laatua, mutta jonkinasteinen itsetietoisuus ja ymmärtämättömyys muiden tunteita kohtaan hänestä huokuu.

Paras oli aina olla tekemättä mitään, sillä jokaisesta pieleen menneestä asiasta sain kuulla, sekä isältäni että veljeltäni. Toisaalta taas jokaisesta tekemättömästä asiasta isäni ja erityisesti minä, leimasin itseni pelkuriksi. Lopulta tämä tuhosi minut. Masensi. Nykyäänkään en uskalla tehdä enään mitään siinä pelossa, että teen taas väärin. Saan muiden vihan.

Olen myös huomannut itsessäni saman kyvyn sopeutua kaikkiin tilanteisiin, miellyttää kaikkia. Toisaalta se on ristiriidassa nykyisen minäkuvan kanssa. Olen huomannut narsistin minussa heräävän, pikkuhiljaa. Suojaksi itselleni. Jottei kukaan enään sortaisi. Narsismi luo lisää narsismia. Pelkään välillä jopa itseäni.

Kuitenkaan en kuvailisi lapsuuttani helvetiksi, kaikesta huolimatta haluan vieläkin nähdä isässäni jotain hyvää, ja pyrkiä suojelemaan häntä, vaikka hän tappoikin minut emotionaalisesti.

Nykyään elämää menee pillereitä popsiessa ja itsemurhaa vältellessä. En tiedä aiheutuiko tämä isästäni, mutta hän ei ainakaan edesauttanut asiaa.

Pettymisen ja epäonnistumisen pelko on niin suuri, että jäljellä oleva elämä tapahtuu lähes kokonaan neljän seinän sisällä. Mitään toivoa ihmissuhteista ei käytännössä ole. Tulevaisuus lohduton.

Koita sinä kuitenkin olla menettämättä kaikkea toivoa ihmisiä kohtaan. Se ei palvele ketään muuta, kuin isääsi.

Narsistit hakeutuvat kilttien ihmisten seuraan ja minäkin olen saanut kiltteydestäni kärsiä.

Narsistit ovat hyviä manipuloimaan ja käyttämään hoksottimiaan. Osaavat myös tarvittaessa vedota tunteisiin,vaikka itse ovatkin kylmiä kiviä.

Elin noin kuuden vuoden ajan narsistin kanssa ja täytyy sanoa,että vaikka aika parantaa haavat. Niin ei se kaikkia kuitenkaan pyhitä.

Mies eli omaa elämäänsä rinnallani ja minä hölmö uskoin,että kyllä se siitä viellä hyväksi muuttuu,kun minä vaan jaksan yrittää.

Valheita,petoksia,lahjontaa,tyhjiä lupauksia,kiristystä ja uhkailua. Sitä hän harrasti.Ja aina kun olin valmis uskomaan,että hän rakastaa minua nousi kasvoillensa tympeä virne. Hän oli taas voittanut minut puolelleen.

Hän ihaili itseään kovaan ääneen ja kukaan ei yltänyt hänen kanssaan samalle tasolle,ei vaikka asiaa olisi perusteltu kuinka hyvin tahansa.Aina muissa oli jotain tyhmää ja hänessä ei koskaan.

Hän ei myöskään osannut nauraa itselleen,mutta muille kyllä päivittäin. Ja jos hänelle erehtyi nauramaan hän raivostui silmittömästi ja silloin lävähti jotain sanallista brutaalia päin naamaa tai fyysisesti tarttui kiinni.Ja meteli on armeijan malliin.Kaulasuonet pullollaan karjumista!

Hän oli tavattoman laiska. Työntekijänä erittäin epäluotettava ja omahyväinen. Hän meni töihin kun itseä huvitti ja keksi valheita milloin mistäkin aiheesta syyksi olla poissa töistä.Hän myös petti minua säännöllisesti ja joka kerta kun hän paljastui(ei varmaan aina edes paljastunut)hän totesi vain ettei se ole minulta mitenkään pois.Hänestä oli ok,että hänellä on suhteita. Mutta minulla ei saanut olla edes hetkiä jolloin olisin keskustellut vieraan miehen kanssa.Hän jopa kerskui kavereilleen,kuinka hänellä naisia riittää.Olen kuullut heiltä asiasta jälkikäteen.Hän myös tarjosi kumppaneitaan kavereilleen ikään kuin hänellä olisi lupa lahjoitella naisiaan miten huvittaa.Ja nauroi myös näille toisille naisille selän takana.

Itse en koskaan ole pettänyt enkä olisikaan pettänyt mistään syystä,en ole sen luontoinen.Mutta niinpä vain sain kuulla herjaa kuinka minä varmasti käytän työpäiväni hänen pettämiseensä. Hän myös haukkui ulkonäköäni joka käänteessä. Olin todella laiha siihen aikaan ja hän kuitenkin onnistui haukkumaan minut aina norsuksi.Jos koitin pukea jotain naisellista päälleni,mikä olisi ehkä saattanut näyttää jostakin hänen mielestään liiankin hyvälle. Hän haukkui vaatteeni räteiksi ja minut saatanan rumaksi ämmäksi.


Ruoka oli paskaa ja kuka tahansa muu tekisi parempaa,koti (jonka minä ostin) oli vanha paska ja hän kuulema oli sen ostanut,en minä. Näin luullaan usein virheellisesti vielläkin kylällämme.Hän halusi omakotitaloon asumaan ja kun sitten sen sain ostettua,hän oli minulle raivona ja vihoissaan,että olin mennyt sellaista tekemään ja ostanut vielläpä hänen mielestään ihan paskaa.No tässä "paskassa" asutaan nykyisen aviomieheni kanssa onnellisina ja moni muu on kehunut kotiamme kauniiksi ja viihtyisäksi.:)

Kaiken kaikkiaan tässä vain murto-osa siitä mitä noihin vuosiin mahtuu. Mutta kaikkea ei jaksa kirjoittaa,eikä edes kaivella haudoistaan.Kaikessa olin kuitenkin häntä huonompi ja turhempi paska. Kunnes erottiin,se olikin varsinainen farssi.

Itsemurhalla yms. uhkailua häneltä. Nyttemmin hymyilee ja koittaa olla mielinkielin kun nähdään,mutta kasvoilla näkyy(kun hänet tuntee) katkeran karvaan myrkyllinen ilme.

mmums kirjoitti:

Voinko kysyä millä hoitoalalla olet?

Tunnistin jotain osia omasta lapsuudestani. Isäni ei varmasti ole narsisti vaikeinta laatua, mutta jonkinasteinen itsetietoisuus ja ymmärtämättömyys muiden tunteita kohtaan hänestä huokuu.

Paras oli aina olla tekemättä mitään, sillä jokaisesta pieleen menneestä asiasta sain kuulla, sekä isältäni että veljeltäni. Toisaalta taas jokaisesta tekemättömästä asiasta isäni ja erityisesti minä, leimasin itseni pelkuriksi. Lopulta tämä tuhosi minut. Masensi. Nykyäänkään en uskalla tehdä enään mitään siinä pelossa, että teen taas väärin. Saan muiden vihan.

Olen myös huomannut itsessäni saman kyvyn sopeutua kaikkiin tilanteisiin, miellyttää kaikkia. Toisaalta se on ristiriidassa nykyisen minäkuvan kanssa. Olen huomannut narsistin minussa heräävän, pikkuhiljaa. Suojaksi itselleni. Jottei kukaan enään sortaisi. Narsismi luo lisää narsismia. Pelkään välillä jopa itseäni.

Kuitenkaan en kuvailisi lapsuuttani helvetiksi, kaikesta huolimatta haluan vieläkin nähdä isässäni jotain hyvää, ja pyrkiä suojelemaan häntä, vaikka hän tappoikin minut emotionaalisesti.

Nykyään elämää menee pillereitä popsiessa ja itsemurhaa vältellessä. En tiedä aiheutuiko tämä isästäni, mutta hän ei ainakaan edesauttanut asiaa.

Pettymisen ja epäonnistumisen pelko on niin suuri, että jäljellä oleva elämä tapahtuu lähes kokonaan neljän seinän sisällä. Mitään toivoa ihmissuhteista ei käytännössä ole. Tulevaisuus lohduton.

Koita sinä kuitenkin olla menettämättä kaikkea toivoa ihmisiä kohtaan. Se ei palvele ketään muuta, kuin isääsi.

Olen sosiaalialalla, asiakkaitani ovat pääasiassa vanhukset, mt-ongelmaiset sekä alkoholistit. Tällä hetkellä en tosin ole töissä, olen pitkällä sairaslomalla.

Ei sinun omaa narsismiasi kannata pelätä. Meissä jokaisessahan on narsismia ja mutta on eri asia se onko se tervettä vai sairasta. Terve narsismi on siis hyvä ja tavoiteltava asia! Olen itsekin niin väsynyt muiden mielyttämiseen, että alkaa olla mitta täynnä koko hoitoalaan. Alan vaihto olisi edessä, mutta masentuneena ja rahattomana ei ajatus uuden ammatin opiskelusta oikein sytytä.

Se, että kuvailin lapsuuttani helvetiksi ei kyllä johtunut ainoastaan isäni narsistisuudesta, vaan siinä oli kyllä paljon muutakin... Mutta ei siitä nyt.

Niin, kyllä itsekin toivon omalle isälleni kaikkea hyvää, vaikken enää olekaan hänen kanssaan tekemissä. Koska hän pidä minuun yhteyksiä. Yritin kyllä luoda välillemme jotain suhdetta, mutta ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi osapuolta...

Minäkin syön lääkkeitä, nykyisin ENÄÄ masennuslääkkeitä ja unilääkkeitä. En syytä yksinomaa isääni sairastumisistani. Se on varmasti ollut monen tekijän suma, ja itse tekemieni elämänratkaisujeni kanssa voin katsoa vain itseäni peiliin.

Auttaako lääkitys sinua? Itse olen saanut apua. Yöunet ovat huomattavasti parantuneet ja itkuisuus vähentynyt. Ilman lääkitystä varmaan vain makaisin sängynpohjalla ja parkuisin. Nyt jaksan välillä jopa nähdä kavereita ja käydä kaupassa ja terapiassa.

Itsekin mietin tossa kesällä päivieni päättämistä, mutta nyt olen saanut ne ajatukset siirrettyä syrjään. Olen päättänyt vielä nousta joskus jaloilleni ja tehdä elämäni kanssa jotain sellaista, mistä olen aina unelmoinut. Rehellisesti sanottuna mulla ei ole kyllä hajuakaan mitä se voisi olla, mutta ehkä jonain päivänä tiedän.

Toivon sydämestäni että päästäisiin molemmat ylös tästä masennuksen suosta... Helppoa se ei tule olemaan, mutta ehkä tästä kuitenkin selviää hengissä. :)

firerose kirjoitti:

Narsistit hakeutuvat kilttien ihmisten seuraan ja minäkin olen saanut kiltteydestäni kärsiä.

Narsistit ovat hyviä manipuloimaan ja käyttämään hoksottimiaan. Osaavat myös tarvittaessa vedota tunteisiin,vaikka itse ovatkin kylmiä kiviä.

Elin noin kuuden vuoden ajan narsistin kanssa ja täytyy sanoa,että vaikka aika parantaa haavat. Niin ei se kaikkia kuitenkaan pyhitä.

Mies eli omaa elämäänsä rinnallani ja minä hölmö uskoin,että kyllä se siitä viellä hyväksi muuttuu,kun minä vaan jaksan yrittää.

Valheita,petoksia,lahjontaa,tyhjiä lupauksia,kiristystä ja uhkailua. Sitä hän harrasti.Ja aina kun olin valmis uskomaan,että hän rakastaa minua nousi kasvoillensa tympeä virne. Hän oli taas voittanut minut puolelleen.

Hän ihaili itseään kovaan ääneen ja kukaan ei yltänyt hänen kanssaan samalle tasolle,ei vaikka asiaa olisi perusteltu kuinka hyvin tahansa.Aina muissa oli jotain tyhmää ja hänessä ei koskaan.

Hän ei myöskään osannut nauraa itselleen,mutta muille kyllä päivittäin. Ja jos hänelle erehtyi nauramaan hän raivostui silmittömästi ja silloin lävähti jotain sanallista brutaalia päin naamaa tai fyysisesti tarttui kiinni.Ja meteli on armeijan malliin.Kaulasuonet pullollaan karjumista!

Hän oli tavattoman laiska. Työntekijänä erittäin epäluotettava ja omahyväinen. Hän meni töihin kun itseä huvitti ja keksi valheita milloin mistäkin aiheesta syyksi olla poissa töistä.Hän myös petti minua säännöllisesti ja joka kerta kun hän paljastui(ei varmaan aina edes paljastunut)hän totesi vain ettei se ole minulta mitenkään pois.Hänestä oli ok,että hänellä on suhteita. Mutta minulla ei saanut olla edes hetkiä jolloin olisin keskustellut vieraan miehen kanssa.Hän jopa kerskui kavereilleen,kuinka hänellä naisia riittää.Olen kuullut heiltä asiasta jälkikäteen.Hän myös tarjosi kumppaneitaan kavereilleen ikään kuin hänellä olisi lupa lahjoitella naisiaan miten huvittaa.Ja nauroi myös näille toisille naisille selän takana.

Itse en koskaan ole pettänyt enkä olisikaan pettänyt mistään syystä,en ole sen luontoinen.Mutta niinpä vain sain kuulla herjaa kuinka minä varmasti käytän työpäiväni hänen pettämiseensä. Hän myös haukkui ulkonäköäni joka käänteessä. Olin todella laiha siihen aikaan ja hän kuitenkin onnistui haukkumaan minut aina norsuksi.Jos koitin pukea jotain naisellista päälleni,mikä olisi ehkä saattanut näyttää jostakin hänen mielestään liiankin hyvälle. Hän haukkui vaatteeni räteiksi ja minut saatanan rumaksi ämmäksi.


Ruoka oli paskaa ja kuka tahansa muu tekisi parempaa,koti (jonka minä ostin) oli vanha paska ja hän kuulema oli sen ostanut,en minä. Näin luullaan usein virheellisesti vielläkin kylällämme.Hän halusi omakotitaloon asumaan ja kun sitten sen sain ostettua,hän oli minulle raivona ja vihoissaan,että olin mennyt sellaista tekemään ja ostanut vielläpä hänen mielestään ihan paskaa.No tässä "paskassa" asutaan nykyisen aviomieheni kanssa onnellisina ja moni muu on kehunut kotiamme kauniiksi ja viihtyisäksi.:)

Kaiken kaikkiaan tässä vain murto-osa siitä mitä noihin vuosiin mahtuu. Mutta kaikkea ei jaksa kirjoittaa,eikä edes kaivella haudoistaan.Kaikessa olin kuitenkin häntä huonompi ja turhempi paska. Kunnes erottiin,se olikin varsinainen farssi.

Itsemurhalla yms. uhkailua häneltä. Nyttemmin hymyilee ja koittaa olla mielinkielin kun nähdään,mutta kasvoilla näkyy(kun hänet tuntee) katkeran karvaan myrkyllinen ilme.

Voi taivas tuota kertomustasi... Eipä voi tuohon paljon juuri lisäillä. Kovia olet joutunut kokemaan.

Itse pääsin muuttamaan pois isäni katon alta jo 16 vuotiaana, mutta en ole edelleenkään päässyt hänestä täysin henkisesti irti, vaikka olen jo kypsään ikään ehtinyt aikuinen nainen.

Niin, narsistimiehet todella vaistoavat kiltit naiset kilometrin päästä. Ja usein juuri narsistien tyttäret - jotka ovat ikäänkuin jo siedätetty narsistien toimintaan - kelpaavat heidän tarkoituksiinsa paremmin kuin hyvin.

Onneksi pääsit narsistimiehestä eroon ja olet nyt onnellisesti naimisissa :) Olen iloinen puolestasi! Juuri tuonkaltaista käännettä toivoisin kaikille narsistien uhreille.

Hyvää jatkoa sinulle!

Narsistimagneetti kirjoitti:

Olen sosiaalialalla, asiakkaitani ovat pääasiassa vanhukset, mt-ongelmaiset sekä alkoholistit. Tällä hetkellä en tosin ole töissä, olen pitkällä sairaslomalla.

Ei sinun omaa narsismiasi kannata pelätä. Meissä jokaisessahan on narsismia ja mutta on eri asia se onko se tervettä vai sairasta. Terve narsismi on siis hyvä ja tavoiteltava asia! Olen itsekin niin väsynyt muiden mielyttämiseen, että alkaa olla mitta täynnä koko hoitoalaan. Alan vaihto olisi edessä, mutta masentuneena ja rahattomana ei ajatus uuden ammatin opiskelusta oikein sytytä.

Se, että kuvailin lapsuuttani helvetiksi ei kyllä johtunut ainoastaan isäni narsistisuudesta, vaan siinä oli kyllä paljon muutakin... Mutta ei siitä nyt.

Niin, kyllä itsekin toivon omalle isälleni kaikkea hyvää, vaikken enää olekaan hänen kanssaan tekemissä. Koska hän pidä minuun yhteyksiä. Yritin kyllä luoda välillemme jotain suhdetta, mutta ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi osapuolta...

Minäkin syön lääkkeitä, nykyisin ENÄÄ masennuslääkkeitä ja unilääkkeitä. En syytä yksinomaa isääni sairastumisistani. Se on varmasti ollut monen tekijän suma, ja itse tekemieni elämänratkaisujeni kanssa voin katsoa vain itseäni peiliin.

Auttaako lääkitys sinua? Itse olen saanut apua. Yöunet ovat huomattavasti parantuneet ja itkuisuus vähentynyt. Ilman lääkitystä varmaan vain makaisin sängynpohjalla ja parkuisin. Nyt jaksan välillä jopa nähdä kavereita ja käydä kaupassa ja terapiassa.

Itsekin mietin tossa kesällä päivieni päättämistä, mutta nyt olen saanut ne ajatukset siirrettyä syrjään. Olen päättänyt vielä nousta joskus jaloilleni ja tehdä elämäni kanssa jotain sellaista, mistä olen aina unelmoinut. Rehellisesti sanottuna mulla ei ole kyllä hajuakaan mitä se voisi olla, mutta ehkä jonain päivänä tiedän.

Toivon sydämestäni että päästäisiin molemmat ylös tästä masennuksen suosta... Helppoa se ei tule olemaan, mutta ehkä tästä kuitenkin selviää hengissä. :)

kuvaamistasi tapahtumista on aikaa? Kerroit olevasi aikuinen nainen, mutta silti olet vieläkin (osittain näiden tapahtumien?) johdosta sairaslomalla. Ihan mielenkiinnosta kyselen. :)

Pelkään omaa sisäistä narsismiani sikäli, että en itsessäni koskaan ennen ole huomannut tämmöisiä piirteitä. Olen lapsena ollut todella empaattinen ja herkkä ihminen. Nykyään en jaksa olla kuin kyyninen ja masentunut realisti. Toivoisin vain, ettei minun tarvisi kehittää itselleni samanlaista suojaa, kuin isäni kehitti, ja tulla hänen kaltaisekseen.

Ikävää, ettei suhde isäsi kanssa vieläkään ota sujuakseen.

Voinko kysyä, mitä lääkkeitä olet aikaisemmin syönyt, jos nyt tarvitset "vain" masennus- ja unilääkkeitä?

En koe, että lääkitys ainakaan tähän mennessä olisi auttanut minua millään lailla. Päivittäin syön silti hieman ahdistusta rauhottavia, ja toivon parempaa huomista. Mukava kuitenkin kuulla, että sinua nämä on auttanut.

Toivon vilpittömästi kyllä kaikkea hyvää sinulle.

firerose kirjoitti:

Narsistit hakeutuvat kilttien ihmisten seuraan ja minäkin olen saanut kiltteydestäni kärsiä.

Narsistit ovat hyviä manipuloimaan ja käyttämään hoksottimiaan. Osaavat myös tarvittaessa vedota tunteisiin,vaikka itse ovatkin kylmiä kiviä.

Elin noin kuuden vuoden ajan narsistin kanssa ja täytyy sanoa,että vaikka aika parantaa haavat. Niin ei se kaikkia kuitenkaan pyhitä.

Mies eli omaa elämäänsä rinnallani ja minä hölmö uskoin,että kyllä se siitä viellä hyväksi muuttuu,kun minä vaan jaksan yrittää.

Valheita,petoksia,lahjontaa,tyhjiä lupauksia,kiristystä ja uhkailua. Sitä hän harrasti.Ja aina kun olin valmis uskomaan,että hän rakastaa minua nousi kasvoillensa tympeä virne. Hän oli taas voittanut minut puolelleen.

Hän ihaili itseään kovaan ääneen ja kukaan ei yltänyt hänen kanssaan samalle tasolle,ei vaikka asiaa olisi perusteltu kuinka hyvin tahansa.Aina muissa oli jotain tyhmää ja hänessä ei koskaan.

Hän ei myöskään osannut nauraa itselleen,mutta muille kyllä päivittäin. Ja jos hänelle erehtyi nauramaan hän raivostui silmittömästi ja silloin lävähti jotain sanallista brutaalia päin naamaa tai fyysisesti tarttui kiinni.Ja meteli on armeijan malliin.Kaulasuonet pullollaan karjumista!

Hän oli tavattoman laiska. Työntekijänä erittäin epäluotettava ja omahyväinen. Hän meni töihin kun itseä huvitti ja keksi valheita milloin mistäkin aiheesta syyksi olla poissa töistä.Hän myös petti minua säännöllisesti ja joka kerta kun hän paljastui(ei varmaan aina edes paljastunut)hän totesi vain ettei se ole minulta mitenkään pois.Hänestä oli ok,että hänellä on suhteita. Mutta minulla ei saanut olla edes hetkiä jolloin olisin keskustellut vieraan miehen kanssa.Hän jopa kerskui kavereilleen,kuinka hänellä naisia riittää.Olen kuullut heiltä asiasta jälkikäteen.Hän myös tarjosi kumppaneitaan kavereilleen ikään kuin hänellä olisi lupa lahjoitella naisiaan miten huvittaa.Ja nauroi myös näille toisille naisille selän takana.

Itse en koskaan ole pettänyt enkä olisikaan pettänyt mistään syystä,en ole sen luontoinen.Mutta niinpä vain sain kuulla herjaa kuinka minä varmasti käytän työpäiväni hänen pettämiseensä. Hän myös haukkui ulkonäköäni joka käänteessä. Olin todella laiha siihen aikaan ja hän kuitenkin onnistui haukkumaan minut aina norsuksi.Jos koitin pukea jotain naisellista päälleni,mikä olisi ehkä saattanut näyttää jostakin hänen mielestään liiankin hyvälle. Hän haukkui vaatteeni räteiksi ja minut saatanan rumaksi ämmäksi.


Ruoka oli paskaa ja kuka tahansa muu tekisi parempaa,koti (jonka minä ostin) oli vanha paska ja hän kuulema oli sen ostanut,en minä. Näin luullaan usein virheellisesti vielläkin kylällämme.Hän halusi omakotitaloon asumaan ja kun sitten sen sain ostettua,hän oli minulle raivona ja vihoissaan,että olin mennyt sellaista tekemään ja ostanut vielläpä hänen mielestään ihan paskaa.No tässä "paskassa" asutaan nykyisen aviomieheni kanssa onnellisina ja moni muu on kehunut kotiamme kauniiksi ja viihtyisäksi.:)

Kaiken kaikkiaan tässä vain murto-osa siitä mitä noihin vuosiin mahtuu. Mutta kaikkea ei jaksa kirjoittaa,eikä edes kaivella haudoistaan.Kaikessa olin kuitenkin häntä huonompi ja turhempi paska. Kunnes erottiin,se olikin varsinainen farssi.

Itsemurhalla yms. uhkailua häneltä. Nyttemmin hymyilee ja koittaa olla mielinkielin kun nähdään,mutta kasvoilla näkyy(kun hänet tuntee) katkeran karvaan myrkyllinen ilme.

kerrassaan ikävää luettavaa. Harmi, että olet saanut noin kärsiä, mutta ihana kuulla nykyään menevän paremmin.

En minä tähän muuta osaa sanoa, toivon sinullekkin vilpittömästi hyvää jatkoa miehesi kanssa. :)

Narsistimagneetti kirjoitti:

Voi taivas tuota kertomustasi... Eipä voi tuohon paljon juuri lisäillä. Kovia olet joutunut kokemaan.

Itse pääsin muuttamaan pois isäni katon alta jo 16 vuotiaana, mutta en ole edelleenkään päässyt hänestä täysin henkisesti irti, vaikka olen jo kypsään ikään ehtinyt aikuinen nainen.

Niin, narsistimiehet todella vaistoavat kiltit naiset kilometrin päästä. Ja usein juuri narsistien tyttäret - jotka ovat ikäänkuin jo siedätetty narsistien toimintaan - kelpaavat heidän tarkoituksiinsa paremmin kuin hyvin.

Onneksi pääsit narsistimiehestä eroon ja olet nyt onnellisesti naimisissa :) Olen iloinen puolestasi! Juuri tuonkaltaista käännettä toivoisin kaikille narsistien uhreille.

Hyvää jatkoa sinulle!

Kyllä se oli elämäni kamalinta aikaa elää narsistin kanssa. Oli itsetunto aivan nollissa silloin ja elämä tuntui samantekevältä.

Nyt olen taas elämässä kiinni ja elämä maistuu hyvältä :)

Kunpa kaikki narsistin ympärillä kärsivät lopulta pääsisivät loitommalle narsistista. Se syö muuten kaiken ilon tunteen elämästä :(

mmums kirjoitti:

kerrassaan ikävää luettavaa. Harmi, että olet saanut noin kärsiä, mutta ihana kuulla nykyään menevän paremmin.

En minä tähän muuta osaa sanoa, toivon sinullekkin vilpittömästi hyvää jatkoa miehesi kanssa. :)

Kyllä siitä ajasta saisi kirjan kirjoitettua. Mutta mieluummin niitä asioita miettii nykyuään mahdollisimman vähän. Silloin otti niin koville,että elämästä luopuminenkin kävi mielessä. :( Sitä oli joutunut niin syvälle loukkuun ettei valoa nähnyt missään.

Lopulta vanhempieni avulla sain sisuani kerättyä ja sain narsistin ulos elämästäni. Silti hän pörräsi vahtimassa muutamia vuosia nurkissani,olinko kenties löytänyt uuden ja puhui pahaa minusta selkäni takana aina kun suinkin kerkesi.

Onnekseni nykyinen mieheni on täysin vastakohta tuolle narsistille. Koskaan ei hauku mistään,eikä aliarvioi minua mitenkään. Sen sijaan pitää kuin kukkaa kämmenellä,joten joskus voi käydä onnellisestikin,vaikka olisi toivonsa jo menettänytkin. :)

firerose kirjoitti:

Kyllä siitä ajasta saisi kirjan kirjoitettua. Mutta mieluummin niitä asioita miettii nykyuään mahdollisimman vähän. Silloin otti niin koville,että elämästä luopuminenkin kävi mielessä. :( Sitä oli joutunut niin syvälle loukkuun ettei valoa nähnyt missään.

Lopulta vanhempieni avulla sain sisuani kerättyä ja sain narsistin ulos elämästäni. Silti hän pörräsi vahtimassa muutamia vuosia nurkissani,olinko kenties löytänyt uuden ja puhui pahaa minusta selkäni takana aina kun suinkin kerkesi.

Onnekseni nykyinen mieheni on täysin vastakohta tuolle narsistille. Koskaan ei hauku mistään,eikä aliarvioi minua mitenkään. Sen sijaan pitää kuin kukkaa kämmenellä,joten joskus voi käydä onnellisestikin,vaikka olisi toivonsa jo menettänytkin. :)

nyt varsinainen narsisminuhrien tukiryhmä tuli. :)

Vielä sen verran haluaisin tietää, että kuinka pohjalla olet käynyt? Onko sinulla todettu mielenterveysongelmia, oletko terapiassa käynyt tai oletko lääkkeitä joutunut käyttämään? Itsellä kaikki näitä, ei tosin pelkästään narsisti-isästäni johtuen. :\

Mukavaa, että ihmissuhteesi kukoistavat, ehkä itsekään en menetä kaikkea toivoa ihmisiin. :)

Hyvä, että olet kyennyt unohtamaan menneet.

mmums kirjoitti:

kuvaamistasi tapahtumista on aikaa? Kerroit olevasi aikuinen nainen, mutta silti olet vieläkin (osittain näiden tapahtumien?) johdosta sairaslomalla. Ihan mielenkiinnosta kyselen. :)

Pelkään omaa sisäistä narsismiani sikäli, että en itsessäni koskaan ennen ole huomannut tämmöisiä piirteitä. Olen lapsena ollut todella empaattinen ja herkkä ihminen. Nykyään en jaksa olla kuin kyyninen ja masentunut realisti. Toivoisin vain, ettei minun tarvisi kehittää itselleni samanlaista suojaa, kuin isäni kehitti, ja tulla hänen kaltaisekseen.

Ikävää, ettei suhde isäsi kanssa vieläkään ota sujuakseen.

Voinko kysyä, mitä lääkkeitä olet aikaisemmin syönyt, jos nyt tarvitset "vain" masennus- ja unilääkkeitä?

En koe, että lääkitys ainakaan tähän mennessä olisi auttanut minua millään lailla. Päivittäin syön silti hieman ahdistusta rauhottavia, ja toivon parempaa huomista. Mukava kuitenkin kuulla, että sinua nämä on auttanut.

Toivon vilpittömästi kyllä kaikkea hyvää sinulle.

Olen jo yli 3-kymppinen, ja muutin isäni luota pois 16-vuotiaana. Eli tapahtuneesta on jo kauan. En voi sanoa olevani sairaslomalla vain isäni takia. Osittain kylläkin, mutta en ainoastaan hänen narsistisuutensa takia, vaan jutussa on paljon muutakin. Nyt käyn terapiaa, ja vanhat lapsuuden traumat on jotenkin palautuneet mieleen ja laukaisseet monen muunkin tekijän yhteistuloksena masennuksen.

Elämässäni on sattunut paljon ikäviä asioita aikuisiälläkin. Ensin tuli fyysinen sairaus ja jouduin moneksi kuukaudeksi sairaslomalle. En kyennyt silloiseen fyysisesti raskaaseen työhöni. Tätä raskasta aikaa jatkui useampi vuosi. Työnantaja sanoi, voi sijoittaa minua muihinkaan työtehtäviin. Olin henkisesti ja fyysisesti lopussa. Sitten tuli burn out, en jaksanut enää ja irtisanouduin. Sitten olin työttömänä ja koin itseni ihan turhaksi ja tarpeettomaksi. Samaan aikaan parisuhdeongelmat kärjistyivät. Silloinen puolisoni oli väkivaltainen alkoholisti.

Kaikki stressi kasautui liian suureksi ja lopulta en enää kestänyt: sekosin. Sairastuin stressiperäiseen psykoosiin, jouduin kuukaudeksi lataamoon ja olin psykoosilääkityksellä n. 1,5 vuotta. Masennuslääkkeet ovat psykoosilääkitykseen nähden mietoa kamaa, siksi ilmaisin syöväni enää "vain" masennuslääkkeitä.

Nyt elämä on rauhallista yksin. Ja paljon helpompaa! Masentunut kyllä olen, mutta muuten toipunut psykoosista melko hyvin.

Mielestäni on vain hyvä, jos ihmisestä karisee pois yliempaattisuus ja liiallinen herkkyys. Niistä piirteistä kun ei ole tässä kovassa nykymaailmassa juurikaan hyötyä. Itse koen iästäni huolimatta olevani jotenkin keskenkasvuinen ja naiivi monessa asiassa, ja kärsin näistä piirteistä kovasti. Ne eivät ainakaan helpota elämääni. Toivoisin silti, että vaikka naivius karisisikin realistisuuden tieltä, etten menettäisi kokonaan hyväntahtoisuuttani ja positiivistani asennetta elämää ja ihmisiä kohtaan.

Pitäisikö sinun kokeilla jotain toista lääkitystä jos koet, ettet ole saanut lääkkeistä apua? Tai oletko jo kokeillut muita lääkkeitä?
Kaikkea hyvää myös sinulle!

mmums kirjoitti:

nyt varsinainen narsisminuhrien tukiryhmä tuli. :)

Vielä sen verran haluaisin tietää, että kuinka pohjalla olet käynyt? Onko sinulla todettu mielenterveysongelmia, oletko terapiassa käynyt tai oletko lääkkeitä joutunut käyttämään? Itsellä kaikki näitä, ei tosin pelkästään narsisti-isästäni johtuen. :\

Mukavaa, että ihmissuhteesi kukoistavat, ehkä itsekään en menetä kaikkea toivoa ihmisiin. :)

Hyvä, että olet kyennyt unohtamaan menneet.

Narsisteista kärsineet katsokaa sivuja www.narsistienuhrientuki.info. Siellä keskustelusivuilla paljon tarinaa siitä, kun joutuu narsistin uhriksi parisuhteessa, lapsuudenkodissa tai työpaikalla.

Voi kirjoitta oman tarinansa nimettömänä ja nettiyhetisöltä saa hyvää vertaispalutetta ja -tukea.

kärsineille ja kärsiville kirjoitti:

Narsisteista kärsineet katsokaa sivuja www.narsistienuhrientuki.info. Siellä keskustelusivuilla paljon tarinaa siitä, kun joutuu narsistin uhriksi parisuhteessa, lapsuudenkodissa tai työpaikalla.

Voi kirjoitta oman tarinansa nimettömänä ja nettiyhetisöltä saa hyvää vertaispalutetta ja -tukea.

jotkut sivut, joista saisivat tukea ne, joita narsisteiksi haukutaan?

sitten kirjoitti:

jotkut sivut, joista saisivat tukea ne, joita narsisteiksi haukutaan?

ilman tulta !

sitten kirjoitti:

jotkut sivut, joista saisivat tukea ne, joita narsisteiksi haukutaan?

narsisti harvemmin haluaa apua tai tukea keneltäkään.

Ihmisiä haukutaan myös homoiksi, tarvisivatkohan hekin oman tukisivustonsa?

Narsistimagneetti kirjoitti:

Olen jo yli 3-kymppinen, ja muutin isäni luota pois 16-vuotiaana. Eli tapahtuneesta on jo kauan. En voi sanoa olevani sairaslomalla vain isäni takia. Osittain kylläkin, mutta en ainoastaan hänen narsistisuutensa takia, vaan jutussa on paljon muutakin. Nyt käyn terapiaa, ja vanhat lapsuuden traumat on jotenkin palautuneet mieleen ja laukaisseet monen muunkin tekijän yhteistuloksena masennuksen.

Elämässäni on sattunut paljon ikäviä asioita aikuisiälläkin. Ensin tuli fyysinen sairaus ja jouduin moneksi kuukaudeksi sairaslomalle. En kyennyt silloiseen fyysisesti raskaaseen työhöni. Tätä raskasta aikaa jatkui useampi vuosi. Työnantaja sanoi, voi sijoittaa minua muihinkaan työtehtäviin. Olin henkisesti ja fyysisesti lopussa. Sitten tuli burn out, en jaksanut enää ja irtisanouduin. Sitten olin työttömänä ja koin itseni ihan turhaksi ja tarpeettomaksi. Samaan aikaan parisuhdeongelmat kärjistyivät. Silloinen puolisoni oli väkivaltainen alkoholisti.

Kaikki stressi kasautui liian suureksi ja lopulta en enää kestänyt: sekosin. Sairastuin stressiperäiseen psykoosiin, jouduin kuukaudeksi lataamoon ja olin psykoosilääkityksellä n. 1,5 vuotta. Masennuslääkkeet ovat psykoosilääkitykseen nähden mietoa kamaa, siksi ilmaisin syöväni enää "vain" masennuslääkkeitä.

Nyt elämä on rauhallista yksin. Ja paljon helpompaa! Masentunut kyllä olen, mutta muuten toipunut psykoosista melko hyvin.

Mielestäni on vain hyvä, jos ihmisestä karisee pois yliempaattisuus ja liiallinen herkkyys. Niistä piirteistä kun ei ole tässä kovassa nykymaailmassa juurikaan hyötyä. Itse koen iästäni huolimatta olevani jotenkin keskenkasvuinen ja naiivi monessa asiassa, ja kärsin näistä piirteistä kovasti. Ne eivät ainakaan helpota elämääni. Toivoisin silti, että vaikka naivius karisisikin realistisuuden tieltä, etten menettäisi kokonaan hyväntahtoisuuttani ja positiivistani asennetta elämää ja ihmisiä kohtaan.

Pitäisikö sinun kokeilla jotain toista lääkitystä jos koet, ettet ole saanut lääkkeistä apua? Tai oletko jo kokeillut muita lääkkeitä?
Kaikkea hyvää myös sinulle!

Huonoja ihmissuhteita kuulostaa riittävän ilman narsistejakin. Todella harmi. :/

Masennus tuntuu yllättävänkin vähäiseltä siihen nähden mitä olet kokenut, minusta ainakin olet parantunut hämmästyttävän hyvin kokemuksiisi nähden, ja hyvä niin. Jaksat vieläkin uskoa elämään!

Toivotko enään edes saavasi miestä rinnallesi?

Omakohtaisen lääkehoidon ja terapian olen vasta nyt viimeisen puolen vuoden aikana aloittanut, eli mahdollisuuksia kyllä vielä on, kun vain jaksaisi tarttua niihin. :)

mmums kirjoitti:

narsisti harvemmin haluaa apua tai tukea keneltäkään.

Ihmisiä haukutaan myös homoiksi, tarvisivatkohan hekin oman tukisivustonsa?

Suuri osa heistä ei koe tarvitsevansa apua eivätkä niin ollen ymmärrä miksi heille puhutaan avuntarpeesta.
Koko maailma pyörii oman navan ympärillä. Narsisti on itsekeskeinen ja tunnekylmä, jolla ei ole minkäänasteista empatiakykyä muita ihmisiä kohtaan.


Mun oma narsistiukkoni on repinyt mut muutamassa vuodessa palasiksi.
Oireet täsmäävät kuin "hanska käteen".
Naristi ei parane ainakaan itsestään enkä usko, että ammttiapukaan paljoa auttaisi.
Itse henkilökohtaisesti olen menettänyt elämästäni monta vuotta vain uskomalla, että muutos voisi tapahtua varsinkin silloin, kun tämä tyyppi väläyttää maailman "ihanimmat" piirteensä.
Onnekseni olen käsittänyt, että kaikki hyvä mitä minulla on odotettavissa elämältä tapahtuu vasta sen jälkeen, kun vuoden kuluttua muutan kauas - mahdollisesti ulkomaille.
Siksi toivon pysyväni koossa siihen asti.
Joka tapauksessa en koskaan enää ole oma itseni, mutta uskon saavani takaisin ainakin osan minuudestani, kun tämä liitto päättyy.

oma tapaukseni kirjoitti:

Suuri osa heistä ei koe tarvitsevansa apua eivätkä niin ollen ymmärrä miksi heille puhutaan avuntarpeesta.
Koko maailma pyörii oman navan ympärillä. Narsisti on itsekeskeinen ja tunnekylmä, jolla ei ole minkäänasteista empatiakykyä muita ihmisiä kohtaan.


Mun oma narsistiukkoni on repinyt mut muutamassa vuodessa palasiksi.
Oireet täsmäävät kuin "hanska käteen".
Naristi ei parane ainakaan itsestään enkä usko, että ammttiapukaan paljoa auttaisi.
Itse henkilökohtaisesti olen menettänyt elämästäni monta vuotta vain uskomalla, että muutos voisi tapahtua varsinkin silloin, kun tämä tyyppi väläyttää maailman "ihanimmat" piirteensä.
Onnekseni olen käsittänyt, että kaikki hyvä mitä minulla on odotettavissa elämältä tapahtuu vasta sen jälkeen, kun vuoden kuluttua muutan kauas - mahdollisesti ulkomaille.
Siksi toivon pysyväni koossa siihen asti.
Joka tapauksessa en koskaan enää ole oma itseni, mutta uskon saavani takaisin ainakin osan minuudestani, kun tämä liitto päättyy.

niin, kun eivät koe tekevänsä edes mitään väärää.

Kiinnostuin tapauksestasi, oletko siis vieläkin liitossa narsistin kanssa? Ja haluaisitko kertoa muutenkin hieman tarkemmin tapauksestasi, vai pyritkö unohtamaan kaiken?

mmums kirjoitti:

niin, kun eivät koe tekevänsä edes mitään väärää.

Kiinnostuin tapauksestasi, oletko siis vieläkin liitossa narsistin kanssa? Ja haluaisitko kertoa muutenkin hieman tarkemmin tapauksestasi, vai pyritkö unohtamaan kaiken?

..mutta en tällä palstalla tarkemmin.
Elämäni on vain jatkuttava vielä tuo mainitsemani aika.
Privaan e-mail-osoitteeseen voi skrivata jos sellaisen tohdit antaa.
Elämäntilanteeni vuoksi en pysty unohtamaan, vaikka kuinka haluaisin - varmaankaan en vielä vuosiin sen jälkeenkään, kun kaikki tämä tuska on ohi.

minun tapaukseni kirjoitti:

..mutta en tällä palstalla tarkemmin.
Elämäni on vain jatkuttava vielä tuo mainitsemani aika.
Privaan e-mail-osoitteeseen voi skrivata jos sellaisen tohdit antaa.
Elämäntilanteeni vuoksi en pysty unohtamaan, vaikka kuinka haluaisin - varmaankaan en vielä vuosiin sen jälkeenkään, kun kaikki tämä tuska on ohi.

laita vain mailia tulemaan osoitteeseen [email protected] niin jatketaan ihmeessä keskustelua. :)

mmums kirjoitti:

Huonoja ihmissuhteita kuulostaa riittävän ilman narsistejakin. Todella harmi. :/

Masennus tuntuu yllättävänkin vähäiseltä siihen nähden mitä olet kokenut, minusta ainakin olet parantunut hämmästyttävän hyvin kokemuksiisi nähden, ja hyvä niin. Jaksat vieläkin uskoa elämään!

Toivotko enään edes saavasi miestä rinnallesi?

Omakohtaisen lääkehoidon ja terapian olen vasta nyt viimeisen puolen vuoden aikana aloittanut, eli mahdollisuuksia kyllä vielä on, kun vain jaksaisi tarttua niihin. :)

Joo,
vähän myöhään tulee tämä vastaukseni. Niin se on, että ilman narsistejakin on huonoja ihmissuhteita... :(

Mutta on parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa. Vasta nyt, kun olen saanut etäisyyttä suhteeseen, tajuan, mitä kaikkea olen kestänyt suhteemme ajan ja kuinka tyytyväinen olen, että mulla keräsin rohkeuteni ja lähdin suhteesta.

No, välillä uskon elämään, välillä en... Terapia, ystävät, lääkkeet ja luontaistuotteet ovat auttaneet paljon. Syön masennuslääkityksen lisäksi kalaöljyä ja B-vitamiinia sekä foolihappoa muistiongelmiin. Varmaan kaikkien yhteisvaikutusta, että olen kuntoutunut näinkin hyvin.

Onko sulla hyvä terapiasuhde? Mulla on. Hän on psykiatri, vähän vailla isäni ikäinen mies. Rehellisesti sanottuna hän on ehkä ensimmäisiä terveitä miehenmalleja minulle. Oikeasti. Eli kokemukseni terapiasta on ollut mulle todellista terapiaa! :)
Minkä ikäinen itse olet? Koetko terapiasta olleen sinulle hyötyä? Itsekin aion hakea seuraavaksi vuodeksi Kelalta jatkoa. Saa nähdä jatkuuko.

Kai itsekin toivoisin saavani hyvän ja toimivan parisuhteen, ehkä joskus perheenkin. Ehkä. Mutta mulla on sen verran epänormaali ja rankka historia, että epäilen kuka mies jaksaisi rinnalllani?! Vaikka olenkin nyt suht terve nupistani - masennusta lukuunottamatta - mulla on tunne, etten koskaan löydä ihmistä joka kestäisi minua ja historiaani. Kuka terveellä itseluottamuksella varustettu mies haluaisi ikinä naisen, joka on joskus ollut lataamossa..?

No, nyt keskityn vain itseeni ja omaan kuntoutumiseeni, jos ihmissuhteelle tulee joskus aika ja paikka, niin se on sitten sen ajan murhe.

Eiköhän tästä vielä joskus nousta. Meillä on kuitenkin koko loppuelämä aikaa saada itsemme kuntoon... :) Vai mitä?
Voimia!

mmums kirjoitti:

nyt varsinainen narsisminuhrien tukiryhmä tuli. :)

Vielä sen verran haluaisin tietää, että kuinka pohjalla olet käynyt? Onko sinulla todettu mielenterveysongelmia, oletko terapiassa käynyt tai oletko lääkkeitä joutunut käyttämään? Itsellä kaikki näitä, ei tosin pelkästään narsisti-isästäni johtuen. :\

Mukavaa, että ihmissuhteesi kukoistavat, ehkä itsekään en menetä kaikkea toivoa ihmisiin. :)

Hyvä, että olet kyennyt unohtamaan menneet.

Ei mitään apuja ole saanut. Omaiset ovat olleet silloin tuki verkkona. ja ihan juttelemalla heidän kanssa olen selvinnyt. Erosta meni noin puoli vuotta,kun olin jo nykyisen kanssa yhdessä. Joten kyllä se melkeen heti helpotti,kun minun ja narsisti exän kanssa oli välit pistetty poikki.

En kovin kauaa murehtinut eroa tai mitä oli tapatunut,sillä tärkeintä oli tulevaisuus ilman narsistin seuraa. :)

Narsistimagneetti kirjoitti:

Joo,
vähän myöhään tulee tämä vastaukseni. Niin se on, että ilman narsistejakin on huonoja ihmissuhteita... :(

Mutta on parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa. Vasta nyt, kun olen saanut etäisyyttä suhteeseen, tajuan, mitä kaikkea olen kestänyt suhteemme ajan ja kuinka tyytyväinen olen, että mulla keräsin rohkeuteni ja lähdin suhteesta.

No, välillä uskon elämään, välillä en... Terapia, ystävät, lääkkeet ja luontaistuotteet ovat auttaneet paljon. Syön masennuslääkityksen lisäksi kalaöljyä ja B-vitamiinia sekä foolihappoa muistiongelmiin. Varmaan kaikkien yhteisvaikutusta, että olen kuntoutunut näinkin hyvin.

Onko sulla hyvä terapiasuhde? Mulla on. Hän on psykiatri, vähän vailla isäni ikäinen mies. Rehellisesti sanottuna hän on ehkä ensimmäisiä terveitä miehenmalleja minulle. Oikeasti. Eli kokemukseni terapiasta on ollut mulle todellista terapiaa! :)
Minkä ikäinen itse olet? Koetko terapiasta olleen sinulle hyötyä? Itsekin aion hakea seuraavaksi vuodeksi Kelalta jatkoa. Saa nähdä jatkuuko.

Kai itsekin toivoisin saavani hyvän ja toimivan parisuhteen, ehkä joskus perheenkin. Ehkä. Mutta mulla on sen verran epänormaali ja rankka historia, että epäilen kuka mies jaksaisi rinnalllani?! Vaikka olenkin nyt suht terve nupistani - masennusta lukuunottamatta - mulla on tunne, etten koskaan löydä ihmistä joka kestäisi minua ja historiaani. Kuka terveellä itseluottamuksella varustettu mies haluaisi ikinä naisen, joka on joskus ollut lataamossa..?

No, nyt keskityn vain itseeni ja omaan kuntoutumiseeni, jos ihmissuhteelle tulee joskus aika ja paikka, niin se on sitten sen ajan murhe.

Eiköhän tästä vielä joskus nousta. Meillä on kuitenkin koko loppuelämä aikaa saada itsemme kuntoon... :) Vai mitä?
Voimia!

hukkuu tämä aihe tänne joten mitäs sanoisit, jos jatkaisimme sähköpostitse jutustelua? Itse ainakin mielelläni jatkaisin ajatusten vaihtoa. :)

firerose kirjoitti:

Ei mitään apuja ole saanut. Omaiset ovat olleet silloin tuki verkkona. ja ihan juttelemalla heidän kanssa olen selvinnyt. Erosta meni noin puoli vuotta,kun olin jo nykyisen kanssa yhdessä. Joten kyllä se melkeen heti helpotti,kun minun ja narsisti exän kanssa oli välit pistetty poikki.

En kovin kauaa murehtinut eroa tai mitä oli tapatunut,sillä tärkeintä oli tulevaisuus ilman narsistin seuraa. :)

kun tämä nyt meni tippumaan tänne tietämättömiin.

Hyvin olet selvinnyt, ottaen kuitenkin huomioon kuinka kauan olit narsistin otteessa. Enpäs minä tähän sen kummempaa osaa sanoa, mukava kuulla, että elämä nykyään kuitenkin luistaa. :)

Kaikkea hyvää toivon sinulle, jos täällä emme enään puhele. Toivottavasti sinua kuitenkin näkyy vielä ateismipalstalla. ;)

mmums kirjoitti:

hukkuu tämä aihe tänne joten mitäs sanoisit, jos jatkaisimme sähköpostitse jutustelua? Itse ainakin mielelläni jatkaisin ajatusten vaihtoa. :)

Mulle voi meilata osoitteella [email protected]
:)

Narsistimagneetti kirjoitti:

Mulle voi meilata osoitteella [email protected]
:)

Minäpäs yritän huomenna unieni lomassa jaksaa.. Nyt pitäisi vähän yrittää saada unta palloon kun kuitenkin "aikainen" herätys tänään.

linkki, pitänee tarkemmin syventyä tähän, kiitos. :)