Kunpa saisin tänne Suomi24:n Yksinäisyys-palstalle avatuksi sellaisen keskustelun että siitä tulisi yleisömenestys. Olen kai suuruudenhullu, narsisti kun HALUAN semmosen liekin kuvan tuonne vasempaan reunaan!!!
Avaamani keskustelut ovat olleet tosiasiassa vain lähinnä yksinpuhelua, yleistä vuodattamista. Kuinka ole tyytymätön tähän elämäntilanteeseeni. Kiitos kaikille aiemmillekin vastaajille ja eteenpäin potkijoille. Minussa on kuitenkin tapahtunut huimaa kehitystä etenkin viimeisen parin vuoden aikana. Minun on muututtava paljon, jotta saan elämääni enemmän iloa ja onnea.
Vuosi sitten koin että elämäni oli nähty 28-vuotiaana. Syntymäpäiväksi olin suunnitellut kahdet juhlat. Ajattelin että siinähän olisi sitä jotakin. Oishan se ollu hienoa lukea kuolinilmoitusta kun olisi syntynyt ja kuollut samana päivänä. (tosin en olisi voinut sitä lukea). Kaksikymmentäkahdeksan vuotta vain välissä. Elämänjuoksu - Curriculum vitae. Saavutuksia noilta vuosilta on aika vähän. Muutaman mainitakseni: YO-tutkinto, varusmiespalvelus, ammatti. Ei muuta.
Kaikista tärkeimmät puuttuvat. Itsensä hyväksyminen ja rakkaus.
Syntymäpäivä lähestyy taas, mutta ei hätää. Lääkehoito on tehonnut ja elämä jatkuu ilman suurempia pelkoja.
1.Haluaisin saada luvan ja taidot itseni rakastamiseen. Vahingoitan itseäni päivittäin henkisellä väkivallalla. Muiluutan itseäni ja annan itselleni henkisesti turpiin. Kunpa vapautuisin siitä tuskasta. Häpeän rujouttani (vaikka toiset näkevät minut hyvännäköisenä, atleettisena nuorukaisena). Tarkkailen itseäni joka askeleella. Pelkäänkö jotakin?
2. Opittuani rakastamaan itseäni, haluaisin löytää naisen jolle voisin antaa rakkautta. En minä ole paha ihminen. Olen ankara vain itselleni. Pitää voida suhtautua itseensä armollisemmin. Niinhän Herrakin meihin suhtautuu.
Voisin tavoitaa rakkauden jos olisin sujut itseni kanssa. Ehkä käyttäydyn rakkautta pakenevasti kun olen epävarma ja häpeän omaa fyysistä olemustani. En anna edes mahdollisuutta kenellekään naiselle tutustua ja rakastua minuun. Koska eihän minua voi kukaan rakastaa, luulen. Yksinjääminen on selvä merkki siitä että olen liian viallinen rakastettavaksi. Käsitykseni ovat aivan virheelliset. Aivan varmasti minuun voisi ihastua monikin nainen. Mutta miksi, miksi, miksi niin ei käy?!! Ehkä aika ei ole vielä sopiva..
ps. eikö olis hienoa kun joku päivä meistä jokainen vois jättää tämän palstan. Huomaisimme että hemmetti, mullahan on oikein tyydyttäviä ihmissuhteita ja en ole enää yksinäinen, pariton.. miten kukin tahtoo. Ja olishan se helpotus kun minäkin lopettaisin täällä vuodattamisen. Mutta liekö vielä sen aika?
Muutamia yksittäisiä kohtauksia viimeaikaisista unistani: Yhessä unessa olin hyvin täpärällä jäädä takaa tulevan linja-auton alle. Eli kuolema oli yllättää. Sitten viimeyönä oli painokelvotonta melko rivoa unta. Taisi olla oikea "painajainen" ;D.
Avaamani keskustelut ovat olleet tosiasiassa vain lähinnä yksinpuhelua, yleistä vuodattamista. Kuinka ole tyytymätön tähän elämäntilanteeseeni. Kiitos kaikille aiemmillekin vastaajille ja eteenpäin potkijoille. Minussa on kuitenkin tapahtunut huimaa kehitystä etenkin viimeisen parin vuoden aikana. Minun on muututtava paljon, jotta saan elämääni enemmän iloa ja onnea.
Vuosi sitten koin että elämäni oli nähty 28-vuotiaana. Syntymäpäiväksi olin suunnitellut kahdet juhlat. Ajattelin että siinähän olisi sitä jotakin. Oishan se ollu hienoa lukea kuolinilmoitusta kun olisi syntynyt ja kuollut samana päivänä. (tosin en olisi voinut sitä lukea). Kaksikymmentäkahdeksan vuotta vain välissä. Elämänjuoksu - Curriculum vitae. Saavutuksia noilta vuosilta on aika vähän. Muutaman mainitakseni: YO-tutkinto, varusmiespalvelus, ammatti. Ei muuta.
Kaikista tärkeimmät puuttuvat. Itsensä hyväksyminen ja rakkaus.
Syntymäpäivä lähestyy taas, mutta ei hätää. Lääkehoito on tehonnut ja elämä jatkuu ilman suurempia pelkoja.
1.Haluaisin saada luvan ja taidot itseni rakastamiseen. Vahingoitan itseäni päivittäin henkisellä väkivallalla. Muiluutan itseäni ja annan itselleni henkisesti turpiin. Kunpa vapautuisin siitä tuskasta. Häpeän rujouttani (vaikka toiset näkevät minut hyvännäköisenä, atleettisena nuorukaisena). Tarkkailen itseäni joka askeleella. Pelkäänkö jotakin?
2. Opittuani rakastamaan itseäni, haluaisin löytää naisen jolle voisin antaa rakkautta. En minä ole paha ihminen. Olen ankara vain itselleni. Pitää voida suhtautua itseensä armollisemmin. Niinhän Herrakin meihin suhtautuu.
Voisin tavoitaa rakkauden jos olisin sujut itseni kanssa. Ehkä käyttäydyn rakkautta pakenevasti kun olen epävarma ja häpeän omaa fyysistä olemustani. En anna edes mahdollisuutta kenellekään naiselle tutustua ja rakastua minuun. Koska eihän minua voi kukaan rakastaa, luulen. Yksinjääminen on selvä merkki siitä että olen liian viallinen rakastettavaksi. Käsitykseni ovat aivan virheelliset. Aivan varmasti minuun voisi ihastua monikin nainen. Mutta miksi, miksi, miksi niin ei käy?!! Ehkä aika ei ole vielä sopiva..
ps. eikö olis hienoa kun joku päivä meistä jokainen vois jättää tämän palstan. Huomaisimme että hemmetti, mullahan on oikein tyydyttäviä ihmissuhteita ja en ole enää yksinäinen, pariton.. miten kukin tahtoo. Ja olishan se helpotus kun minäkin lopettaisin täällä vuodattamisen. Mutta liekö vielä sen aika?
Muutamia yksittäisiä kohtauksia viimeaikaisista unistani: Yhessä unessa olin hyvin täpärällä jäädä takaa tulevan linja-auton alle. Eli kuolema oli yllättää. Sitten viimeyönä oli painokelvotonta melko rivoa unta. Taisi olla oikea "painajainen" ;D.
Vastaukset 25
Vanhimmat
aina.... Koet jotenkin huonommuuden tunnetta siitä että sinulla ei ole perhettä. Sinä olet arvokas ja tärkeä ihminen, vaikka mikään muu nainen ei sinua rakastaisikaan muutakuin äitisi.
Sitäpaitsi, ei minunkaan isälläni vielä tuon ikäisenä ollut perhettä. Anna itsellesi vain vähän aikaa, sinulla on monta vuotta aikaa etsiä itsellesi nainen. Älä ota kuitenkaan ihan ketä tahansa, esim lihavia, pissiksiä ja mustaihoisia kannattaa välttää. Naisen saat, olet sen verran normaali ihminen, ehkä saat hiukan herkkäluonteisen naisen, mutta se sopii sinulle parhaiten.
"1.Haluaisin saada luvan ja taidot itseni rakastamiseen. Vahingoitan itseäni päivittäin henkisellä väkivallalla. Muiluutan itseäni ja annan itselleni henkisesti turpiin. Kunpa vapautuisin siitä tuskasta. Häpeän rujouttani (vaikka toiset näkevät minut hyvännäköisenä, atleettisena nuorukaisena). Tarkkailen itseäni joka askeleella. Pelkäänkö jotakin?"
Mieti vaikka Hitleriä. Pelkästään vihainen haudankaivaja oli hänen hautajaisissaan. Mikä mörkö sinä olet ? Rakasta itseäsi!
"2. Opittuani rakastamaan itseäni, haluaisin löytää naisen jolle voisin antaa rakkautta. En minä ole paha ihminen. Olen ankara vain itselleni. Pitää voida suhtautua itseensä armollisemmin. Niinhän Herrakin meihin suhtautuu."
Olen tässä asiassa hieman eri mieltä. Minusta on pelkästään hyvä asia, jos suhtautuu itseään vastaan hieman etäisesti, kriittisesti ja ankarasti, niin saa parempia tuloksia aikaan. Ihmiset saavat ne tulokset elämästään jotka uskovat ansaitsevansa.
"aina.... Koet jotenkin huonommuuden tunnetta siitä että sinulla ei ole perhettä. Sinä olet arvokas ja tärkeä ihminen, vaikka mikään muu nainen ei sinua rakastaisikaan muutakuin äitisi."
Kyllä, juuri yksinäisyyteni vuoksi teen itsestäni huonomman ja arvottomamman ihmisen. (Äitini ei kysele koskaa kuulumisiani, eipä se kai enää olekaan tavallista että 30:n äiti on kiinnostunut lapsestaan.)
"Anna itsellesi vain vähän aikaa, sinulla on monta vuotta aikaa etsiä itsellesi nainen."
Olet oikeassa, mutta tämä ikä on tosi paha kun itse luulee että mahdollisuudet ovat jo menneet..
"Älä ota kuitenkaan ihan ketä tahansa, esim lihavia, pissiksiä ja mustaihoisia kannattaa välttää."
Hieman aiemmin kirjoitit mulle että anna lihavillekin naisille mahdollisuus :). Kyllä minä suunnilleen tiedän millaisen naisen haluaisin. Ja jos Juice-vainajaa lainaan: "Naisen on oltava sen näköinen että hänen kanssaan voi kulkea yleisellä paikalla". En kuitenkaan tavoittele fyysiseti mitään missiä, riittää tavallisen nätti nuori nainen. Sellaisia näkyy paljonkin, mutta en tiedä onko mulla sellaisiin saumoja. Periaatteessa hyvinkin on, mutta huono itsetunto panee epäilemään.
"Naisen saat, olet sen verran normaali ihminen, ehkä saat hiukan herkkäluonteisen naisen, mutta se sopii sinulle parhaiten."
KIITOS! Haluaisinkin hieman herkän, syvällisiin keskusteluihin kykenevän naisen. Sinähän osaat analysoida jo minua aika hyvin.. :). Tunnen muutamia liian meneviä, bilettäviä sinkkunaisia. Ei tulisi mitään jos sellaisesta yrittäisin vaimon saada.
"Kyllä, juuri yksinäisyyteni vuoksi teen itsestäni huonomman ja arvottomamman ihmisen. (Äitini ei kysele koskaa kuulumisiani, eipä se kai enää olekaan tavallista että 30:n äiti on kiinnostunut lapsestaan.)"
Sulla on YO- tutkinto, armeija käytynä ja ammatti. Sinä olet paljon pidemmällä kuin 50% suomalaista miehistä. Jos vain menisit sellaisiin paikkoihin, esim. mielenterveyskuntoutujien ryhmätapaamisiin, niin ihan varmasti naiset tappelisivat sinusta. Jos minä olisin nainen ottaisin sinut xD
Olet tosiaan törmännyt tuollaisiin pintaliito vipeltäjiin jotka eivät osaa muuta kuin sanoa juhlissa "jee", ja tanssia diskojytäämisen keskellä.
"Olet oikeassa, mutta tämä ikä on tosi paha kun itse luulee että mahdollisuudet ovat jo menneet.."
Eivät ne ole, ne eivät yksinkertaisesti ole. Sinulla on tosissaan vielä elämä edessäsi, paljon kokematta paljon asioita mistä voit olla iloinen ja ylpeä. Minun setäni löysi naisen itselleen 60- vuotiaana, joten sinä voit löytää sen huomenna, ensi kuussa, ensi vuonna tai kymmenen vuoden päästä mutta kun vain päästät itsesi vapaaksi tuskastasi, niin melkein kuka tahansa nainen rakastuu sinuun.
Tosiaan asiat voisivat olla paljonkin pahemmin.. Onneksi en ole alkoholisoitunut (täysin) :). mutta jotenkin on vaikea nähdä itseänsä hyvänä ja olla tyytyväinen tähän.. Pitänee laatia luettelo omista ominaisuuksista.
"Jos vain menisit sellaisiin paikkoihin, esim. mielenterveyskuntoutujien ryhmätapaamisiin, niin ihan varmasti naiset tappelisivat sinusta."
Eräs eläkkeellä oleva pariskunta sanoi minulle että jos vain tietäisin.. Eli jos olisin tyrkyllä, olis ottajia heidän mielestään jonoksi asti.. :/. On se kummallista kun toiset sitten näkee minut aivan toisenlaisena, loistavana tyyppiinä.. Olen puhunut terapiassa ja lukenut kasoittain itsetuntokirjoja. Jotenkin en saa muutettua negatiivisia, vääristyneitä käsityksiä oikeiksi itsestäni. Mikähän senkin estää? Ehkä se pikkuhiljaa korjaantuu ja sellaisia merkkejä on toki ollutkin jo nähtävillä.
"Eivät ne ole, ne eivät yksinkertaisesti ole. Sinulla on tosissaan vielä elämä edessäsi, paljon kokematta paljon asioita mistä voit olla iloinen ja ylpeä."
Jätkä on hyvä kannustamaan! Kiitos! Tuli mieleen että keväällä eräs aikuinen nainen sanoi minulle humalassa kapakassa: "Olet komea nuori mies, uskalla elää"!
Avaimet parempaan: Jos ei ahdistaisi, jos osaisin olla murehtimatta tätä yksineloa. Tai juuri kuten kirjoitit:
"mutta kun vain päästät itsesi vapaaksi tuskastasi, niin melkein kuka tahansa nainen rakastuu sinuun."
molemmat miehiä, teillähän synkkaa hyvin ;)
Eiköhän me tässä löydetä hyvät naiset, molemmat. Tai en tiedä. Ehkä joskus.. Ajatella jos onnistuis rakentamaan hyviä ihmissuhteita ja löytäs hyvän naisen. Tuliskohan sitä käytyä välillä kurkistamassa tällekin palstalle..
Haluaisin olla iloisempi, nauraa ja hymyillä enemmän. Huumorintajuisena minua monet jo pitääkin. Olen kateellinen onnellisille ihmisille, jotka osaavat oikein nauraa. Tunnen muutaman ylipirteän tyypin. Luulen ettei heidän tarvitse käyttää mielialalääkkeitä tai rauhoittavia. Heidän elämänsä on mallillaan, heillä on elämä hallinnassa ja he voivat rakastaa ja olla rakkauden saajana. Se tekee ihmisen iloiseksi. Toisaalta joku voi peittää pahan olon tekeytymällä ylipirteäksi ja toimeliaaksi.
"Tosiaan asiat voisivat olla paljonkin pahemmin.. Onneksi en ole alkoholisoitunut (täysin) :). mutta jotenkin on vaikea nähdä itseänsä hyvänä ja olla tyytyväinen tähän.. Pitänee laatia luettelo omista ominaisuuksista."
Tuo lista onkin erinomainen idea löytää omat hyvät puolensa ja keksittyä siihen. "Always look at the BRIGHT side of life...".
"On se kummallista kun toiset sitten näkee minut aivan toisenlaisena, loistavana tyyppiinä.. Olen puhunut terapiassa ja lukenut kasoittain itsetuntokirjoja. Jotenkin en saa muutettua negatiivisia, vääristyneitä käsityksiä oikeiksi itsestäni. Mikähän senkin estää? Ehkä se pikkuhiljaa korjaantuu ja sellaisia merkkejä on toki ollutkin jo nähtävillä."
Valitettavasti olet epäonnistunut ottamaan itsenäisen asenteen elämään, mutta sen voit korjata jos näet vain hiukan vaivaa sen eteen =)
Minulla on tuolla ylempänä elämänohjeita, tartu niihin näin ensalkuun. Katso tänään 20.00 Jopet- show ja huomaat kuinka ruma mies on onnistunut löytämään iloa elämäänsä. Kuitenkin jos katsotaan asioita kokonaisvaltaisesti, niin huomataan että sinä et ole liikuntarajoitteinen, vammautunut/halvaantunut tai henkisesti jälkeenjäänyt. Olet paljon paremmassa elämäntilanteessa kuin suurin osa ihmisistä. Olet johtaja, kaipaat vain pikkasen kannustusta niin onnistut elämässäsi. Minä tiedän että sinua voi surettaa asiat että "kukaan ei pidä minusta oikeasti", mutta jos otat moraalisen ylemmyyden vihollisiisi ja kiitollisen ja nöyrän asenteen elämääsi huomaat olevasi erittäin hyvässä elämäntilanteessa josta voi korkeintaa tuntea syyllisyyttä joitakin halvaantuneita nuoria ihmisiä kohtaan, joiden elämä on jumissa ikuisesti. Älä yritä itsemurhaa, sillä sinä voit vammautua loppuiäksesi. Anna minä olen nyt sinun paras kaverisi koskaan =) Tietenkin olisi hienompaa jutella kanssasi tuolla oikeassa maailmassa mutta minusta on ihanaa jutella myös näin virtuaalimaailmassa.
Viisaita neuvoja. Kiitollisuutta pitää minunkin alkaa opetella.
Näin toissayönä unta, jossa lattialla konttasi lapsi. Tämä vauva oli tyttövauva, mutta sillä oli Jopen kasvot.. :/. Melkoisia unia sitä nykyään näkee. Lisäksi samassa unessa tietsikkaan iski pöpö. Näytössä "uiskenteli" ristiin rastiin sellainen pöpö. Siinä se virnuili ja keimaili kulkiessaan. En tiedä onko sellaista olemassa, mutta unessa näkee kaikenlaista. Tässä elättelen toiveita siitä että vielä näkisin sellaisen unen, jonka seurauksena minulla olisi taito ja tiedot johonkin keksintöön tms.. mullistavaan oivallukseen. Television katselu ei kuulu enää harrastuksiini. (ainoastaan baarissa tai jonkun kaverin luona saatan nähdä tv-lähetyksiä). Oikeastaan joitakin dokumenttiohjelmia kaipaa välillä, mutta eipähän ole riippuvainen mistään "tositeevee" hömpästä. Välillä kun kaipaa jotain "näytelmää", lainaan kirjastosta jonkun kotimaisen sarjan tai elokuvan. Olen tosi vähän katsonut elokuvia, joten kirjaston valikoima käy minulle mainiosti. Parhaimpana tv:n katseluaikana olen yleensä kävelemässä. Ennen nukkumaanmenoa on taas niin myöhä ja muuta pakollista tekemistä ettei televisiota kaipaa. Tähän väliin tuli hieman "nasty" juttu mieleen. luin sen kerran jostakin pakinakirjasta. Se menee jotenkin näin: "Pariskunta asusteli mökissä, eikä heillä ollut televisioita iltojen ilona. Siellä tuvassa sitten joku vieras kyseli että -Eikös se ole tylsää kun ei ole televisioita? Samassa emäntä hyppäsi pirtinpöydälle ja vetäisi hameen helman ylös ja huudahti: -EI OLE MEILLÄ TYLSÄÄ KUN ON TÄMÄ! ja osoitti samalla paljasta tuheroaan. Isäntä vielä innostui ja huudahti: JA SAADAAN OIKEIN VÄRILÄHETYKSENÄ KERRAN KUUSSA!" Jotenkin tuohon tyyliin se meni. Huumoriosastolta kirjastosta löysin kerran tuon kirjan.
"Olet johtaja, kaipaat vain pikkasen kannustusta niin onnistut elämässäsi."
-Hei vanhemmat! Kannustakaa paljon lapsianne! Eivät lapset siitä ylpisty. Lapset tarvitsevat kehuja ja kiitosta.
Vai johtaja? Oman elämäni herra. Olen laivani kapteeni ja vastaan laivan kulusta ja suunnasta. Meistä jokainen on tavallaan laiva tai talo. Jos on laiva, kannattaa pitää mielessä että on olemassa apua hätätilanteita varten. Itse olen joutunut turvautumaan mielenterveysalan ihmisten apuun ja kavereihin ja tietysti hyviin troppeihin. Olen siis käyttänyt ulkopuolisten alusten antamaa apua ja laivani uppoaminen on estetty. Aluksen heikot kohdat on tunnistettava ja niitä pitää vahvistaa. Laivan lasti on jaettava tasaisesti ja viisaasti. Omalla kohdalla suurin ongelma on siinä, että laiva ei usko kelluvansa ja selviävänsä pitkistä yksinäisistä matkoista. Sen pitäis vain saada kannustusta ja rohkeutta mennä kohti aallokkoja. Kapteenin pitäisi luottaa uljaaseen laivaansa. Eihän siitä tulisi mitään jos kapteeni kuuluttaisi satamasta irrottauduttua matkustajille: "Olen epävarma kapteeni. Se on fifty-sixty pääsemmekö vastarannalle. Saattaa tuuli kaataa laivan tai sitten karautan tämän kiville. Turvallista matkaa!". Nyt tuli mieleen se Jopet-show:n tohelo lentokapteeni.
Hyvä että olet hyvällä tuulella....
Minä tykkään keskustella kaikenlaisista asioista, ja mitä syvemmälle pinnan alle mennään, sitä parempi. Se vaan on ongelma, että on todella vaikea löytää sellaisia ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa. Sinä selvästi osaat.
Kävi mielessäni, että olisi mukavaa, jos haluaisit kirjoittaa minulle sähköpostiin, mutta ehkä et halua. Minä nimittäin en ole vapailla markkinoilla muuhun kuin ajatusten vaihtoon...
No, ainakin kokeilin =). Jos haluat edes kokeilla ajatustenvaihtoa, niin osoitteeni on [email protected]
Onpa hienoa kuulla että jotkut pitävät tavastani kuvailla asioita ja kirjoittaa. Etenkin kirkon työntekijä on sanonut minulle että mulla on poikkeuksellinen lahja juuri kuvailla tunteita ja nähdä asioita syvällisesti.
Ongelma on vain minussa.. :'(. En anna itselleni lupaa olla hyväksytty. En pysty ottamaan vastaan hyvää palautetta. Mutta minä teen sen! Minä kasvan ulos tästä huonoudesta! Haluaisin että joskus voisin jotenkin hyödyntää näitä kykyjäni. Kuten ystävämme SB on ehdottanut kirjoittamista tai jotain muuta syvällistä. Ehkä minusta tulee Rauli Somerjoki -tyyppinen sanoittaja. Laulajaa minusta ei tule. Kitaralla olen näppäillyt Baddingin kappaleista Valoja ja tietysti Paratiisia. Niissä on sitä jotain. Tosin Paratiisihan on muistaakseni kirjoitettu yhdessä Arja Tiaisen kanssa.
Kiitos, mutta nyt ei ole aikaa eikä energiaa alkaa henkilökohtaiseen kirjeenvaihtoon. Tällä palstalla kuitenkin näytän jatkossakin roikkuvan.. Minulla on ollut nyt aikuisiällä paljonkin naispuolisia (tietty varattuja) kavereita lähinnä opiskelupaikoissa. Nytkin on, joten ei enää varattuja naisia.. :). Haluaisin kohdata Sen yhden, joka kykenee "yhtymään" (tulipa nasty sana) näihin syvällisiin keskusteluihin.
Ok. Ymmärrän kyllä =). Kiva kun vastasit suoraan, etkä jättänyt huomiotta tai yrittänyt väkinäisesti "kirjeenvaihtoa", joka olisi loppunut ikävästi jossakin vaiheessa.
Menee nyt aika ohi aiheesta, mutta historian harrastajana ja asiantuntijana pisti silmään:
"Mieti vaikka Hitleriä. Pelkästään vihainen haudankaivaja oli hänen hautajaisissaan."
Hitleriä ei ole ikinä haudattu, koska hänen ruumiinsa poltettiin kuuluisan bunkkerinsa sisäänkäynnin ulkopuolella, hänen omasta tahdostaan.
Paikalla oli koko lähipiiri ja kymmeniä sotilaita (Tosin bunkkerin sisäpuolella.)
Vuosittain Hitlerin kuolinpäivänä tuhannet ihmiset kokoontuvat pelkästään Berliinissä hänen muistokseen. Maailmanlaajuisesti kymmenet tuhannet ihmiset järjestävät marsseja hänen muistokseen.
En ole mikään Hitler-fani, mutta pitipähän nyt vähän kuitenkin valistaa.
Voi että... Tykkään tavastasi kirjoittaa. Tämä päivä on heti parempi =). Toivottavasti sinä vielä saavutat elämässäsi sen, mitä haluat. Minä täällä vaihteen vuoksi panikoin. Tuntuu, ettei henki kulje, ja kädet ovat niin vetelät, että hädin tuskin pystyn tänne kirjoittamaan. Jännä paniikki sinänsä, että en tunne oloani muuten pahaksi, kuin näiden "fyysisten" oireiden osalta. Osaan jo olla rauhallinen, kun en ole ennenkään tähän kuollut. Eli paniikkihäiriö ilman paniikkia. Outoa...
"Kaksikymmentäkahdeksan vuotta vain välissä. Elämänjuoksu - Curriculum vitae. Saavutuksia noilta vuosilta on aika vähän. Muutaman mainitakseni: YO-tutkinto, varusmiespalvelus, ammatti."
Veit jalat suustani!
Itsellä 26 täynnä. Juuri tunti sitten mietin, että voi vittu... mitä minäkään olen elämässäni saavuttanut. Yo-paperit, armeija käyty, korkeakoulututkinto... mutta silti työtön. Ja todennäköisesti olen tällä hetkellä elämäni huipulla, mikä siis onkin kaikkein masentavinta. Tästä se on pelkkää alamäkeä.
Nuo eri "laitoksista" saadut keinotekoiset tittelit ovat todellakin ainoat saavutukset... ja ainoiksi ne varmaankin jäävät.
Luen parhaillaan kirjaa jossa kerrotaan tästä sisäisestä dialogista/äänestä, ja miten pääsisit vahingollisesta äänestä eroon..
Suosittelen. Ainakin se auttaa tunnistamaan miten puhut itselle, sen taustalla vaikuttavia asioita ja ennen kaikkea se kyseenalaistaa äänen kannattavuuden käytännönläheisellä tasolla.
Tsemppiä sulle!
Kirja on dr. Philin Pidä huolta itsestäsi.
Tuo on totta että vain minä itse syötän sitä negatiivista viestiä itselleni. Ajatella kun sen saisi käännettyä päinvastaiseksi.. :). "Olet tosi fiksu ja hyvä tyyppi! Ja vieläpä ihan kivannäköinenkin". Kiitos, samoin myös sinulle onnea muutoksen prosessiin!
Kirjoittajasta en nyt vain niin perusta, mutta kirjan aihe on kyllä loistava. Itselläni on aika kova orjapiiskuri hommissa, joka ei pahemmin myönteistä sanaa anna, aina kun on parantamisen varaa joka asiassa. Kun oppisi sellaisen rakentavan tavan sisäiselle dialogille, niin olis hyvä :) Taitaa käydä kirjaston kautta joku päivä.
Ja yleinen vuodatus, kirjoituksies perusteella vaikutat mukavalta tyypiltä ja varmasti tutustumisen arvoiselta t: salainen netti-ihastus ;)
Mukava tyyppi halauisin olla. Periaatteessa muut niin viestivätkin, mutta itselle se on edelleen vaikea hyväksyä. Yksinjääänmisen syyksi luulin pitkään oman ulkonäköni. Siitä minun pitäisi kasvaa ulos. Viimeksi eilen illalla kuppilassa eräs puolituttu, n.10 vuotta vanhempi nainen sanoi että sinussa on näköä.. :/. Eli en lieni sittenkään rumuuteni takia ilman rakkautta.
Ja muutkin saavat sanoa mielipiteensä jos on kommentoitavaa.
Mistä hieman ujolle, rauhalliselle, luotetavalle, uskolliselle miehelle hyvä nainen? Joskus baarissa käyn, kuten eilenkin mutta en minä osaa/uskalla menneä juttelemaan tuntemattomille. Etenkin yks nuori nainen ihan selvästi katteli minua. Näytti kiinnostuneelta. Ja miksipä ei, jos olen kerta hyvännäköinen ja urheilullinen nuori mies (kuullut tuon huomattavan usein). Ei tullut tämä nainen juttelemaan.. Enkä minä tietenkkään uskaltanut lähestyä tätä.
Välillä kokeilen laittaa nettiinkin ilmoituksen, jossa haen suunnilleen samoja asioita hakevaa naista. Kuten rehellisyyttä, keskustelutaitoista, luonnossa viihtyvää.. Harvoin kukaan vastaa ja harvoin löydän samantyyppisiä, joille lähden vastaamaan. Joskus muutama viesti tulee vaihdettua, mutta sitten se loppuu. Miksi näin käy? Yleensä kirjoittelu loppuu ilman perusteluja (joita ei kenenkään tietenkään tarvitse antaakaan, kun netissä ollaan). Toinen tapa keskustelun hiipumiseen on kootut selitykset, joista ykkösenä on kamala kiire.. Mikähän siinä on että sitä ei osaa kirjoittaa niin että nämä johtaisivat näkemisasteelle? Niin mielellään tapaisin ihmisiä pienen alkukirjoittelun jälkeen. Pitäisikö rehellisyys kuitenkin unohtaa ja alkaa valehdella. Vetoaako leveät puheet kuitenkin rehellisyyttä ja avoimuutta kaipaaviin naisiinkin? Minä voisin alkaa kehua olevani esim. seinäkiipeilijä, harrastesukeltaja, kilpapyöräilijä ("mä oisin päässy 5 vuotta sitte Urheiluruutuunkin, muttei mua otettu"). Lisäksi harrastan tutkimusmatkailua Pohjoisnavalla, näyttelen seuraavassa James Bondissa ja minulla on Jagua S-type. Ei näin.. Enhän se olisi enää minä. Minä olen syvällinen ja vaatimaton. Minulle riittäisi yksi nainen, jota saisin rakastaa ja hänkin pitäisi minusta. Mutta kun ei löydy..
Musta sä kuulostat hyvälle :)Itsekin viihdyn (saan olla) sinkkuna, vain sillä erotuksella, että olen nainen ja tuntuu tosiaan, että pitäisi olla räväkämpi, vähemmän ujo, yltiösosiaalinen jne. sellaisia ominaisuuksia mitä yleensä tuntuu yhteiskunta odottavan. Mutta mä en jaksa esittää mitään muuta kuin olen, jos en kelpaa näin, niin sitten saa olla.
Enkä suosittele suakaan näyttelemään jotain muuta, mitä et ole. Totuus kuitenkin tulee esille enemmin tai myöhemmin.
Muutenkin ihmetellyt tätä parisuhde meininkiä. Monesti lukee tuolta suhteet ja tunteet palstalta kuinka huonossa suhteessa ihmiset ovat ja elävät, mutta jokin kumma heidät vain pitää siinä suhteessa kiinni (yksinäisyyden pelko?), välittämättä onko kyseessä perheväkivaltaa, niin henkisenä tai fyysisenä, tai kaiken maailman pettäjät, kaksoiselämää viettävät, yhteen sopimattomat kemiat jne. näitähän riittää. Mutta itse ei haluaisi muuta "kuin" onnellisen suhteen, jossa kummatkin rakastaisivat ja kunnioittaisivat toisiaan ja rakentaisivat yhteistä elämäänsä haluamaansa suuntaan. Mutta taitaa olla utopiaa, koskaan sellaista kokenut.
Mutta toivon, että edes joidenkin ihmisten kohdalle se osuis.
Luulen, tai siis tiedän että moni on vaikeassa suhteessa. Luulisin että vaikeutena on suhteesta lähteminen, kaiken lopettaminen. Tunnen jopa joitakin naisia, jotka vain siirtävät eroa. Varmasti monella on taloudellisistakin syistä lykätty eroa. Opiskelusta työeälämään siirtyminen on monelle varmaan myös kumppanin vaihtamisaikaa.
Varmasti on myös paljon onnellisia, rakkaudellisia suhteita. On hienoa että nämä saavat kokea aitoa yhteenkuulumista ja turvallisuutta. Pääasia että rakkautta on vielä. Minusta ei niin väliä, 150 mg venlafaksiinia aamuisin vähentää kaipuuta ja ahdistuneisuutta. Se riittää minulle toistaiseksi.
Mutta luulisin, että moni parisuhteessa olijakin sairastaa masennusta tai muuta mielenterveyshäröö ja syö lääkkeitä pahaan oloonsa. Mutta mikäs siinä, jos maailma tuntuu silloin paremmalta paikalta elää.
"Luulen, tai siis tiedän että moni on vaikeassa suhteessa. Luulisin että vaikeutena on suhteesta lähteminen, kaiken lopettaminen. Tunnen jopa joitakin naisia, jotka vain siirtävät eroa. Varmasti monella on taloudellisistakin syistä lykätty eroa. Opiskelusta työeälämään siirtyminen on monelle varmaan myös kumppanin vaihtamisaikaa."
Parisuhteessa oleminen on työtä, yhtä raskasta kuin kokopäiväduuni. Pitää nauttia poikamieselämästä. Mullakin lääkkeet piristää päivää.
Nyt olen saavuttanut tuonne vasemmalle tuon liekinkuvan! Kiitos kirjoittajille! :)