olen 17 vuotias tyttö. ongelmani on se,että olen ollut vuoden verran ihastunut erääseen jätkään. en ole koskaan tuntenut mitään tällaista ketään kohtaan. yleensä ihastukseni ovat tulleet ja menneet,eikä ne ole satuttaneet mua suuremmin. nyt vain tuntuu erilaiselta. olen tiennyt jo pitkään,ettei hän ole kiinnostunut musta. olemme puhuneet paljon syvällisiä asioita,ja kumpikin tietää toisistamme paljon sellaista,joista muut eivä tiedä.miinuksena on tosin se,että nämä henkevät jutut on käyty kännissä! vaikka tiedän,että hän tuskin ikinä musta kiinnostuu,en voi silti unohtaa sitä jätkää.
ennen kuin sain kuulla häneltä sen,ettei hän ole ihastunut muhun,olin ihan varma että hän olisi. kaveritkin ym.olivat huomanneet saman. mä aloin rakentamaan pilvilinnoja meidän ihanasta tulevaisuudesta,joka meillä tulis olemaan. sattu tosi paljon,kun hän sitte kerto totuuden. mä romahdin ihan maahan. sen jälkeen en oo enää uskaltanu unelmoida ja musta on tullu tosi pessimistinen kaikkien asioiden suhteen. mä sanonkin sitä realistiseks pessimismiks. en halua enää satuttaa itteäni.
välillä on tullu tunne, että voin jopa päästä sen yli,tai ainaki nii,ettei muhun sattus enää. mut se on ollu vaa hetkellistä.mä en jotenki anna itteni unohtaa sitä jätkää!tahtosin,mutten pysty. me ei olla oltu pitkään aikaan missään tekemisis keskenämme. ollaan samas koulus ja joskus tuntuu niin vaikealta nähä sitä siellä päivittäin!
nyt ois sellane tilanne,että eräs toine jätkä luultavsti on kiinnostunu musta. se vaikuttaa tosi mukavalta,mutta jokin estää mua tekemästä sen suhteen mitään. ja varsinkin kun sain kuulla siltä,et se ois muuttamas kesän jälkeen toiselle puolelle suomea! eli ei mun ees kannata harkita ryhtymästä mihinkää sen kans? mä pelkään,että mä rakastun siihen,ja sitte se joutuu lähtemään muualle. mä en halua tehä sitä ittelleni,mä en viitti rikkoa itteeni enempää. toisaalta tahtosin kattoa jos siitä tulis jotain ja toivoa typerällä tavalla,että sen muutto estyis. sen muutto on kuitenki pelkästään siitä itestä kiinni(ei oo lähös opiskelemaan tms). tuntuu vaa kuitenki,et pitäsin sitä jätkää vaa "korvikkeena".
tä nyt kuulostaa varmaa aika naurettavalta,mutta sitä mun elämä näköjään onkin. koska ois vielä yks jätkä (nyt alkaa menemää jo teiniks) josta voisin myös kuvitella olevani kiinnostunu. en tiiä yhtää mitä se musta ajattelee,mutta liikutaan kuitenki aika paljon samois porukois.. mutta.. tuntuu,etten vaa pysty ihastumaa enää muihin! ottaa nii päähän,ku yks ihmine voi sotkea tietämättään ja tahtomattaan toisen elämää näin.
mutta jos joku haluaa auttaa..nii otan kyl sitä vastaan ilomielin!
ennen kuin sain kuulla häneltä sen,ettei hän ole ihastunut muhun,olin ihan varma että hän olisi. kaveritkin ym.olivat huomanneet saman. mä aloin rakentamaan pilvilinnoja meidän ihanasta tulevaisuudesta,joka meillä tulis olemaan. sattu tosi paljon,kun hän sitte kerto totuuden. mä romahdin ihan maahan. sen jälkeen en oo enää uskaltanu unelmoida ja musta on tullu tosi pessimistinen kaikkien asioiden suhteen. mä sanonkin sitä realistiseks pessimismiks. en halua enää satuttaa itteäni.
välillä on tullu tunne, että voin jopa päästä sen yli,tai ainaki nii,ettei muhun sattus enää. mut se on ollu vaa hetkellistä.mä en jotenki anna itteni unohtaa sitä jätkää!tahtosin,mutten pysty. me ei olla oltu pitkään aikaan missään tekemisis keskenämme. ollaan samas koulus ja joskus tuntuu niin vaikealta nähä sitä siellä päivittäin!
nyt ois sellane tilanne,että eräs toine jätkä luultavsti on kiinnostunu musta. se vaikuttaa tosi mukavalta,mutta jokin estää mua tekemästä sen suhteen mitään. ja varsinkin kun sain kuulla siltä,et se ois muuttamas kesän jälkeen toiselle puolelle suomea! eli ei mun ees kannata harkita ryhtymästä mihinkää sen kans? mä pelkään,että mä rakastun siihen,ja sitte se joutuu lähtemään muualle. mä en halua tehä sitä ittelleni,mä en viitti rikkoa itteeni enempää. toisaalta tahtosin kattoa jos siitä tulis jotain ja toivoa typerällä tavalla,että sen muutto estyis. sen muutto on kuitenki pelkästään siitä itestä kiinni(ei oo lähös opiskelemaan tms). tuntuu vaa kuitenki,et pitäsin sitä jätkää vaa "korvikkeena".
tä nyt kuulostaa varmaa aika naurettavalta,mutta sitä mun elämä näköjään onkin. koska ois vielä yks jätkä (nyt alkaa menemää jo teiniks) josta voisin myös kuvitella olevani kiinnostunu. en tiiä yhtää mitä se musta ajattelee,mutta liikutaan kuitenki aika paljon samois porukois.. mutta.. tuntuu,etten vaa pysty ihastumaa enää muihin! ottaa nii päähän,ku yks ihmine voi sotkea tietämättään ja tahtomattaan toisen elämää näin.
mutta jos joku haluaa auttaa..nii otan kyl sitä vastaan ilomielin!
Vastaukset 4
Vanhimmat
heip, oon 21v tyttö ja mulla on vähän samanlainen tilanne, mut en ole vaan vielä kertonut tunteistani tälle henkilölle. mutta hän on mun hyvä ystävä ja oon tuntenu sen tosi kauan ja "pahinta" on että olen aina tuntenut näin häntä kohtaan. mua vaan pelottaa juurikin toi, et jos kerron sille ja jos se ei vastaakaan mun tunteisiin. vaikka kaikki kaverit on sanonut, että sil olis tunteita mua kohtaan niin silti jotenkin arveluttaa kertoo sille, meinaa en halua menettää sen ystävyyttä.
tiedän ja tunnen että meillä on sellanen ihmeellinen yhteys, jota kukaan muu ei ymmärrä. yksi mun kaveri sanokin mulle, ettei kukaan jätkä tuu kattelemaan tota mun ja ¤¤¤¤¤¤ ihmeellistä suhdetta. on ollut juuri tilanteita, jolloin se on vaan tullut ja antanut mulle pusun. oo nyt siinä sitten normaalisti.
anna ajan kulua, olet (tai ollaan kummatkin) kumminkin aika nuori vielä, hän tulee varmasti olemaan sulle tärkeä henkilö ja tulee aina olemaan sydämessäsi. vaali sitä, sillä se on tärkeää!
Mukavaa kesää sulle! :)
Paha tilanne mutta aika tuttu ainaki mulle, tilanne mun kohalla on vaan vähän toinen. Mä oon se joka lähtee pois. Lähen ulkomaille ehkä vuodeks ja suhdetta ei kannata alottaa nyt koska ei se tulis kestämään tollanen nuori suhde vuoden kaukosuhdessta. Mut yks vinkki:"jos sulle tarjotaan edes minuutti onnea niin sun täytyy ottaa se vastaan. vaikka sit joskus tulee pahoja aikoja ja tuntuu pahalta niin silti se yks pieni onnellinen hetki kumoaa noi pahat hetket. ei saa kulkea silmät kiinni vaan täytyy avata ne." Tota ku ajattelet ni noinhan se menee, mä ainaki päätin et jos rakkaus rinnassa riehuu ennen mun matkaa ni sit riehuu ja en aijo surra sitä et lähen.Puhuttiin sen pojan kaa meijän tunteista ja tein sille selväks et oon lähössä. Kaikki hyvin nyt =) mä en paljasta loppuu, se ei oo niin oleellista :)
Rakkaus vaan on sellanen pirulainen että se ihan huvikseen repii sydämiä ja unelmia palasiksi. Mutta tohon sun tilanteesees sen verran että sun on pakko unohtaa. Mulla oli kerran ihastus joka kesti 4 vuotta. Nykyään mä jo naureskelen ku ajattelen sitä kun se satutti mua kerta kerran jälkeen. Mä oon menny eteenpäin elämässäni ja satuttanut sydämeni useammin kuin kerran, mutta rakkaus löytää mut aina vaan uudestaan.
Mullakin on tollanen olo eräästä miehestä että jostain syystä mä en uskalla tai voi päästää irti, mutta joka kerta kun mä yritän päästää irti niin se ei lähde. Joten rauhotu ja anna tunteitten lähteä sitten kun ne on itse valmiita sen tekemään ei niitä voi pakottaakkaan. Tämäkin kokemus opetti sulle jonkun asian mitä sä tulevaisuudessa tarvitset.
Mä olen samassa tilanteessa. Ihastuin yli vuosi sitten erääseen poikaan. Puhuttiin joskus että ois niin ihana olla yhdessä, vaikka vaan viettää aikaa ja olla. Ja mä tietenkin aloin kasvattelemaan kuvia päässäni, unelmia, ja niitä tuli vaan lisää ja lisää sitä mukaa kun aloin pitämään hänestä enemmin ja enemmin. Yhäkin rakastan häntä jollain tavoin, enkä pysty unohtamaan millään. Hän alkoi seurustelemaan, mutta silti minulla on niitä unelmia. Ja vaikka tiedän että ne tuskin koskaan toteutuvat en halua enkä pysty unohtamaan niitä. Tuntuu todella vaikealta.
Välillä ihastun johonkin toiseen poikaan, silleen pienesti, mutta kuitenkin ajattelen tätä poikaa kokoajan. Hetkeksi saatan unohtaa, mutta sitten tulee taas mieleen.
En tiedä mitä pitäis tehdä. Kai pitäis vaan koittaa unohtaa ja kyllä uskon että joskus pystynkin, tällä hetkellä se ei vaan tunnu mahdolliselta...