Meikäläinen on niin yksinäinen, en ymmärrä miksi. Kaikki kiusaa, ja nytkin vieressäni istuu poika, joka kiusaa. en uskalla tehdä mitään, mutta en tajua miksi ne kiusaa. en halua elää, haluaisin kuolla pois, lähteä tästä maailmasta joka on niin ilkeä. yritän aina sinnitellä, mutta elämänhaluni haihtuu aina vähän kerrallaan pois, en jaksa. olen niin yksin, minulla ei ole ystäviä, en jaksa, haluan pois. koulu menee alamäkeä, eikä kotonakaan ole kivaa. kiitos kun olet jaksanut lukea tämän suruviestin, jonka lähetin tänne.
kuka lohduttaisi
yksinäinen umbreon
7852
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen tällä hetkellä 23v mies. Minäkin olen kokenut saman. Oli aika jolloin paras kaverini oli oma kissani. Ei mulla muita oikeastaan ollutkaan kun veljeni asui silloin Ruotsissa. Kaikki oli hyvin niin kauan kunnes uskalsin lähteä hieman kaupungille. Kun tulin pois niin mummoni kertoi minulle kissani kuolleen. Menetin parhaan kaverini joka sai elää vain 1,5 vuotta. Masennuin niin pahasti ettei uusi kissanpentu jaksanut piristää. Kuukauden verran itkin ja makasin sängyssä. Onneksi oli kesä niin ei koulua haitannut kuin yhden viikon siinä lopussa. Aina en kyllä kouluunkaan uskaltanut mennä. Lohtua hain chateistä ja sitä sieltä sainkin. 18-vuotiaana päätin aloittaa alusta ja muutin kauas pois kotoani. Nykyään olen onnellinen. Minulla on n.2-vuotias vihikoira ja ihana avovaimo. Joten yritä jaksaa. Kyllä se onni vielä sinunkin kohdalla löytää luoksesi.
Voi sua.. Voisinpa auttaa.. ymmärrän miltä tuntuu olla yksin..kukaan ei välitä.. Ollaa ystävät.. Vaikka et ees tunne mua.. mä haluun auttaa.. Mailaa mulle jos haluut tutustuu..:).. Oon 15.. Mä pistän luut kurkkuun sun kiusaajilta..
Mun sähköposti on [email protected]..
yksinäinen umbreon!et ole yksin,tiiän täsmälleen miltä susta tuntuu.mua kiusattiin monen vuoden ajan eikä mulla ollut kavereita. halusin vain pois täältä.
mut nyt mul on peruskoulun päättötodistus kourassa
ja kaikki ikävät muistot ovat unohtuneet,mul on kavereita ja jätkäkaverikin. jos olisin aikanani tappanut itseni, ei mull ois tätä kaikkee... siks
haluankin sanoo kaikil surevil et joskus tulee päivä,jona olet viimeinkin ilonen et elät...vaikkei sitä nyt uskois...ja et varmasti jossain on joku joka ymmärtää sua ja pitää susta.
Olen todella pahoilani sinun puolestasi, toivoisin että voisin olla siellä missä olet, sinun kanssasi. Minäkin tunnen oloni aika yksinäiseksi koulussa. Kukaan ei kiusaa tai silleen (onneks!) mut ei ne luokkatoverit oikeen halu olla mun kaa, niillä on muita kavereita. En kuulu niihin "suosittuihin". Pojat on ihan okei mun seurassa mut huomaa et ne ei oo kiinnostunu musta pätkääkään, sitäpaitsi mä oon niin ujo, ei oo niin hirveen helppoo tutustua uusiin ihmisiin. Mut sun elämäntila taitaa olla paljon kauheempi. En ole varma jos tiedän miten sinusta tuntuu, mutta ainakin ymmärrän että se ei voi olla kivaa. Ja minä sentään viihdyn kotona.
No, toivottavasti pärjäät ja saat joskus uusia hyviä ystäviä ja kivan elämän.
Kyllä mä tiiän liiankin hyvin millasta on olla yksinäinen, yläasteella kun olin,niin välillä ei ollut ketään kavereita.
Mutta kaikesta selviää ja nykyään olen tosi sosiaalinen, mulla on paljon hyviä ystäviä eri maissa ja olen matkustellut ja ollut töissä ulkomailla.. Kun oppii olemaan varhaisessa vaiheessa myös yksin saa elämältä paljon enemmän kun ei tarvii roikkua muissa.
Kyllä sullakin vielä hyvä elämä tulee, älä välitä. En mäkään ois uskonu sillon yläasteella jos joku ois mulle sanonu, että mun elämä ois näin ihanaa kun se nyt on :)
"tiedän" miltä susta tuntuu. meinaa tulla kyyneleet kun lukee näitä tarinoita, niin kipeät on muistot. kuin myös minuakin kiusattiin yläasteen ajan lähes päivittäin, suoraan helvetistä oli koko koulu. todistuksessa se näkyi myös kun en jaksanut tehdä koulutehtäviä. tulevaisuus vaikutti todella synkältä ja tunnelin päässä näkyvä valo oli vastaantuleva juna :) mutta.kuten muissakin sulle tulleissa vastauksissa niin minunkin tarinoissa tässäkin on se käänteentekevä mutta. sain aivan yllättäen ystävän mun kiusaajien joukosta. tämä tajusi miten typerää kiusaaminen oli ja alkoi provosoimaan muita ettei mua kiusattais. mun kiusaaminen johtui mun ulkonäöstä, en ole mikään helmi miesten joukossa. edelleen se asia vaivaa mua eikä haavat katoa varmaan ikinä mutta enää mua ei väheksytä eikä hakata. nykyään kun vuosia on kulunut (olen nyt 26) huomaan että mulla on ystäviä ja jopa tyttöystävä. asiat pikkuhiljaa selviää kun ihmiset kehittyy. jopa idiootit voivat hankkia aivot. usko mua ja näitä muita. elämä on elämisen arvoinen. kenenkään ei tarvitse perustella omaa olemassaoloaan. sinulla ja kaikilla on oikeus elää ja olla onnellisia. kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista.