Mannerheim ja Suomi

Yleensä historian tapahtumia ja ihmisten toimintaa historiassa on tapana tulkita jälkikäteen poliittisin perustein ja ajatella, että se tulos mihin päädytään, oli toimijoiden tavoitteena. Usein faktatiedoissa pitäytyminen antaisi kuitenkin selkeämmän kuvan tapahtuneesta.

Suomessa on pyritty luomaan ruotsinkielisestä aatelismiehesta Mannerheimista Suomen itsenäisyyden keulakuva ja jopa demokratiaa kannattava poliitikko. Faktat puhuvat toista kieltä.

Sortokausien aikana Mannerheim jatkoi tsaarin kannattamista ja toimi Venäjän armeijan upseerina. Suomen ei ollut hänelle tärkeä. Hän ei kannattanut silloin itsenäistä Suomea.

Mannerheim kannatti tsaarin itsevaltiutta ja Venäjän oikeutta määrätä Suomen asioista. Vasta Mannerheimin ihaileman tsaarin kukistuttua Mannerheim kiinnostui Suomen asioista. Hän halusi hyökätä tsaarin kukistaneita kommunisteja vastaan. Myöhemmässä historian vaiheessa ns miekantuppipäiväkäskyä on haluttu suomalisessa historiantutkimuksessa vähätellä merkityksettömänä, mutta tosiasiassa se kuitenkin kertoo Mannerheimin todellisista tavoitteista.

Myöhemmin tämä sokea tsaarin ihailu ja tsaarin kukistumisesta johtunut kommunismiviha aiheutti Suomelle ongelmia.

Jatkosodan loppupuolella, kun Suomelle tarjottiin USA:n ja Iso-Britannian takamaa rauhaa, jos Suomi lopettaa Natsi-Saksan rinnalla taistelemisen, rauha ei kelvannut. Tämä myönnettiin suomalaisessa historiantutkimuksessa vasta, kun Paasikiven muistelmat julkaistiin.

Eri asia on, millainen sota Suomessa olisi syntynyt natsi-Saksan joukkoja vastaan, jos rauha olisi haluttu tehdä. Sotaan Suomi olisi saanut kyllä USA:n ja Ison-Britannian avukseen.
3223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Faktat puhuvat puolestasi, mutta olisin kuitenkin taipuvainen pitämään miekantuppi-päiväkäskyä lähinnä johtavalle upseerille kuuluvana retoriikkaana ja sotainnostuksen nostattajana. Ei Marski voinut olla niin epärealistinen, että olisi ollut ihan tosissaan.

Puhe istui siihen poliittiseen ja historialliseen tilanteeseen hyvin ja ylemmän upseeriston parissa alkoholin saanti oli myös riittävää, ehkä sekin selittää uhoa.

Eiköhän kuitenkin pysytä siinä tulkinnassa, että miekantuppipäiväkäsky oli pieni vain lipsahdus.

Äänestä

mistäköhän saisi lisä tietoa länsiliittoutuneiden takaamasta rauhasta?milloin tarkalleen ja kehen oltiin yhteydessä?

Äänestä
  • Yhteenottoja Suomen ja USA:n välillä oli useita. Ainakin osa tapahtui Neuvostoliiton aloitteesta. Suomessa ei asiasta ole liiaksi elämöity.

    Asiaa on suomalaisista innokkaimmin selvittänyt Jukka Rislakki, joka käyttää lähteinään tässä asiassa lähinnä Washingtonissa sijaitsevaa National Archives arkistoa. Hän on myös saanut luvan tutustua CIA:n arkistoihin samasta aiheesta. Mm teos Jukka Rislakki: ERITTÄIN SALAINEN, VAKOILU SUOMESSA s 215-226

    Paasikiven muistelmat olivat minulle ensimmäinen oikeistolainen lähde aiheeseen. Mutta se on niin iso järkäle, että en enää muista sivunumeroita. Lukuiloa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jeppe kirjoitti:

Yleensä historian tapahtumia ja ihmisten toimintaa historiassa on tapana tulkita jälkikäteen poliittisin perustein ja ajatella, että se tulos mihin päädytään, oli toimijoiden tavoitteena. Usein faktatiedoissa pitäytyminen antaisi kuitenkin selkeämmän kuvan tapahtuneesta.

Suomessa on pyritty luomaan ruotsinkielisestä aatelismiehesta Mannerheimista Suomen itsenäisyyden keulakuva ja jopa demokratiaa kannattava poliitikko. Faktat puhuvat toista kieltä.

Sortokausien aikana Mannerheim jatkoi tsaarin kannattamista ja toimi Venäjän armeijan upseerina. Suomen ei ollut hänelle tärkeä. Hän ei kannattanut silloin itsenäistä Suomea.

Mannerheim kannatti tsaarin itsevaltiutta ja Venäjän oikeutta määrätä Suomen asioista. Vasta Mannerheimin ihaileman tsaarin kukistuttua Mannerheim kiinnostui Suomen asioista. Hän halusi hyökätä tsaarin kukistaneita kommunisteja vastaan. Myöhemmässä historian vaiheessa ns miekantuppipäiväkäskyä on haluttu suomalisessa historiantutkimuksessa vähätellä merkityksettömänä, mutta tosiasiassa se kuitenkin kertoo Mannerheimin todellisista tavoitteista.

Myöhemmin tämä sokea tsaarin ihailu ja tsaarin kukistumisesta johtunut kommunismiviha aiheutti Suomelle ongelmia.

Jatkosodan loppupuolella, kun Suomelle tarjottiin USA:n ja Iso-Britannian takamaa rauhaa, jos Suomi lopettaa Natsi-Saksan rinnalla taistelemisen, rauha ei kelvannut. Tämä myönnettiin suomalaisessa historiantutkimuksessa vasta, kun Paasikiven muistelmat julkaistiin.

Eri asia on, millainen sota Suomessa olisi syntynyt natsi-Saksan joukkoja vastaan, jos rauha olisi haluttu tehdä. Sotaan Suomi olisi saanut kyllä USA:n ja Ison-Britannian avukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu