Koin kesken menon viime keväänä. En tosin tiennyt keskenmenosta mitään ennen kuin ensimmäisessä ultraäänessä. Ultraääni oli kun olin 11-12.vkolla, mutta siellä todettiin sikiön olleen menehtynyt n.8.lla vkolla :(. Olimme todella järkyttyneitä ja suruissamme, ja jouduin vielä kaavintaankin. Suruni on edelleen hirveän kova, eikä uuttakaan raskautta ole kuulunut. Ympärilläni on koko ajan raskaana olevia ystäviäni -joiden puolesta olen tietysti erittäin onnellinen- mutta sydämmeni on edelleen ihan hirveän kipeä ja tekisi mieleni huutaa tuskasta!! Minä niin kovin edelleen ikävöin meidän enkelivauvaamme!! Tiedänhän minä että keskenmeno on hyvin yleistä, ja tämä oli ensimmäinen raskauteni, mutta suru vain on valtava. Toiset päivät ovat parempia, ja olen pystynyt puhumaan asiasta ystävieni kanssa avoimesti, ja pystymme elämään normaalia elämää, mutta haluaisinkin kysyä teiltä, vieläkö näinkin "pitkän" ajan jälkeen olette tunteneet välillä näin suurta surua ja kipua kuin minä vielä? Olen todella onnellinen kun löysin tämän sivun, jossa on saman kohtalon kokeneita. Kiitos vastauksistanne jo etukäteen!!
suren edelleen kovasti
enkelivauvaamme
11863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mä sain ekan keskenmenoni helmikuussa ja toisen heinäkuussa. tiedän miltä susta tuntuu ja siihen ei auta mikään muu kun aika. niin perseestä kun se onkin.. voisit yrittää puhua sun miehen kanssa siitä jos se helpottais. ja kukaan ei oleta että olisit hirveen innoissas muiden lapsista kun itse olet joutunut kokoemaan niin kauhean asian..
Vielä ikävä painaa. Itsellä samanlainen tarina keskeytynyt keskemeno...viime vuoden syksyllä. Muut raskaanaolevat, jotka eivät ole kokeneet vastaavaa eivät ymmärrä tilannetta. Toisilla menee kaikki aina niin hyvin ja toisilla sitten ei...
Kyllä tämä jäljet jätti meihin molempiin.
hei...
Minulla myös oli kekeytynyt km elokuussa/2006, rv 20 . Suru oli aivan uskomaton,, enkelivauvaa kova ikävä ja mielessä vieläkin lähes päivittäin.
Nyt on kuitenkin vieressä 3 kk ikäinen pieni pojan alku, ja olen niin onneni kukkuloilla kun sain hänet, rankan ja pitkän pelottavan odotuksen jälkeen.. toivon kaikille km:n kokeneille että pian saatte viereenne oman käärön niinkun minä ja monet muut olemme saaneet. omituista on että vieläkin eksyn tänne palstalle, lueskelemaan kipu suruna rinnassa ku usein tulee vastaan melkein kun oma tarina.
Täällä minäkin huomasin että meitä km:n kokeneita on todella paljon. Kaikkea hyvää teille kaikille ja voima haleja.
...sanotaan.Itse kävin myös ultrassa 8:lla rv:lla, jolloin vielä näkyi syke, mutta lääkäri kehoitti valmistautumaan keskenmenoon sikiön pienen koon takia.Toivoa oli, jos ei rv:lla 11 tehtävää ultraa ennen mene kesken, kehitys mitä todennäköisemmin jatkuisi. Mitään vuotoa tai muuta hälyttävää ei tapahtunut sitä ennen ja ehdin salaa toivoa parasta, vaikka pelkäsin pahinta...joka sitten toteutuikin, ultrassa ei enää nähty elämää ja jouduin lääkkeelliseen tyhjennykseen.
Oma raskaus oli myös ensimmäinen ja kauan odotettu ja menetys oli todella raskas. Välillä on ollut parempia päivä, välillä romahtaa ihan täysin ja varoittamatta. Aikaa keskenmenosta on nyt kulunut 4kk. Nyt on pakko alkaa uskomaan siihen puhki kuluneeseen lauseeseen, että aika parantaa, tosin muokkaisin sen muotoon aika helpottaa, mutta kokonaan se ei paranna koskaan eikä oman lapsen menettämisestä voi koskaan kokonaan toipuakaan.
Surraan vain niin kauan kuin tarvii ja yritetään ajatella huomista vähän kerrallaan positiivisemmin. Vielä jonain päivänä meilläkin on oma vauva sylissämme, jolla on oma pieni suojelusenkeli matkassa.
Voimia sinulle!
Suru on voimakas eikä hellitä.Oma kokemus keskenmenosta on tämän vuoden maaliskuussa tapahtunut ja tieto sikiön kehityksen keskeytymisestä tuli ensimmäisessä ultraäänessä. Tieto tuli kovana iskuna, edessä oli rankka viikonloppu jonka jälkeen olisi tehty sikiön poisto. Mutta oma enkeli päätti tulla seuraavana aamuna kotona. Se oli tuskainen aamu ja pahin elämässä joutunut kokemani aamu. Kovasti ikävöin omaa enkeliä johon kiinnyin, jolle olisi tullut paikka "uuteen" perheeseemme/sydämmiimme jossa kulkee mukana nyt enekeli piene kun ei ehtinyt seuraamme. Toivon että enkelimme on turvassa, hyvässä paikassa muiden kauniiden enkeleiden luona
hei
mulla kans meni kesken kaksi lasta, mutta ihan alkuraskaudessa. gyne sano et on normaalia ja sano myös että petraa limakalvoa tulevaa varten etenkin kun ei kaavittu.
no sillon itkin kovasti muutaman pvän. mutta nyt oon taas raskaana ja semmonen on olokin. huh tätä elämää.. ultrassa pikkuinen näkyi.. ihanaa, kyllä se voi onneksi kääntyä!
plussatuulia!
sinulle tuonne toiselle sivulle, olit ilmeisesti kirjoittanut aloittamaani ketjuun.:)
Tiedän tunteen oikein hyvin... Itse sain keskenmenon tammikuun alussa (rv6). Tuska oli valtava kun sain tietää enkelini menneen pois, lasta kun olin odottanut pitkään. Kuukausienkin kuluttua muistot ja kivut saivat valtaansa. Nyt olisi toinen tulossa, tosin vasta alussa. ja joka päivää varjostaa pelko siitä että tämäkin enkeli lentää pois. Nyt vasta huomaan etten ole vieläkään päässyt kunnolla yli entisestä. Tosin aika parantaa haavat vaikka välillä se vie kauemmin aikaa kuin olisi kuvitellut... Mutta tsemppiä sinulle, kyllä se jossain vaiheessa helpottaa...
Ihan kun mun omasta elämästä..km viime syksynä juurikin näihin aikoihin..ja kovasti ollaan toivottu ja yritetty uudelleen, mutta ei vaan tärppää..Itku tulee valehtelematta ainakin kerran viikossa..ja enkelimme on mielessä ihan joka päivä...meillä ois niin paljon rakkautta annettavana lapselle, mutta tuntuu jo ihan turhalta toivoo, et tärppäis kun mitään ei vaan tapahdu. enää en jaksa tehdä testejäkään, kun tiedän, etä ne menkat tulee kyllä joka kk. Ovistestejäkään ei vaan jaksa tehdä..kaikki siis tuntuu turhalta. Ens viikolla on taas lääkäri, mutta mitään suurta toivoa en enää elättele..jotenkin ajatukset on muuttunu negatiivisiksi, tuntuu pahalta kattoo edelleen raskaana olevia naisia kun itse ei saa kokea sitä onnea..
Jaksamisia teille kaikille! =)
Kiitos viestistäsi. Tuntuu niin hirveän tutulta. Minusta tuntuu et jokaiset kuukautiset on joka kerta yhtä paha pettymys kuin keskenmeno.. Kun joka ikinen kuukausi toivoo et nyt tärppää, ja olen jopa tuntenut "raskausoireita", ja aina on kuitenkin kuukautiset alkaneet.. Ihan hirveä pettymys joka ikinen kerta, saati se ikävä kun meidän laskettu aika olisi ollut nyt 15.10. ... En mä osannut odottaa et tämä olisi näin kamalan raskasta ja että tuntuu ettei tämä hellitä ikinä..
Kiitos viestistäsi. Tuntuu niin hirveän tutulta. Minusta tuntuu et jokaiset kuukautiset on joka kerta yhtä paha pettymys kuin keskenmeno.. Kun joka ikinen kuukausi toivoo et nyt tärppää, ja olen jopa tuntenut "raskausoireita", ja aina on kuitenkin kuukautiset alkaneet.. Ihan hirveä pettymys joka ikinen kerta, saati se ikävä kun meidän laskettu aika olisi ollut nyt 15.10. ... En mä osannut odottaa et tämä olisi näin kamalan raskasta ja että tuntuu ettei tämä hellitä ikinä..