Olen tosi huolestunut kerran kesällä tapahtuneesta jutusta kun juhlittiin joskus kesäkuun alkupuolella ja päädyin suutelemaan jonkun tuntemattoman muijan kanssa ja lopuksi harrastettiin vain suuseksiä (eli hän otti suihin) mutta ilman kortsua. Ja mua on huolestuttanut että jos olen saanut hivin tartuntaa. Syksyllä sain oudon ihottuman joka ulottui naamalla ja ylävartalossa. Kävin siitä lääkärillä ja hän oli sitä mieltä että se oli vaan joku virus tartuntaa joka lähi´päivinä vielä aiheuttaa kuumeilua, ja se piti paikkaas, mutta se kesti vain kaksi päivää. Kävin syksyllä sitten testeissä ja ne olivat negatiivisia, mutta silti epäilen että koska tartunnasta oli kulunut vain kolme kuukautta että josko se muuttuis viel positiiviseks kun täyttää neljä kuukautta. Eli nyt on aika huolestunu olo. Eli epäilin sitä muijaa koska en tunne sitä. On vaan sitä vainoharhaisuus, eli miettii asioita sen mukaan että on tartuntaa, ihan kuin ihottuma olis pelkästään hivin tartunnassa. Lääkäri sanos että ihottuman aiheuttaja on tuntematon mutta ei se yhtään tarkoita hiviä, että hän on nähnyt monesti semmoista ihan tavallisissa virusinfektioissa. Mutta en osaa pitää pää kylmänä 100%, aina tulee mietittyy jos ja jos ja jos. Se tekee aika sairaan olon.
Huolestuttaa
huolestunut ja masentunut
4412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
käy vielä testissä.
4 kk kohdalla otettu testi on erittäin luotettava (>99.9%). tai käy 6 kk kohdalla koska tutkijat eivät tunne tapauksia joissa positiiviseksi muuttuminen olisi kestänyt enemmän kuin 6 kk, mutta harvinaisia tapauksia on joissa se on kestänyt yli 4 kk mutta alle 6 kk, ja nämä ovat yleensä huumeiden käyttäjillä.
HIV ei tartu helposti suikkarista mieheen, mutta pienen pieni riski on olemassa. joten käy testissä.
Nykyään 3kk testi on luotettava, eikä sen jälkeen tarvitse käydä testissä, ellei ole harrastanut sen ajan sisällä muita suojaamattomia seksikontaketeja.
Kiitoksia vastauksista.
Luojan kiitos, kävin uudelleen testeissä ja ne oli nega. Eli nyt oli noin 5kk siitä suikkarista. Ja kiitos viel kerran kaikille vastanneille.