Euroopan parlamentin jäsen Piia-Noora Kauppi (kok) vaatii parlamentin työskentelytapojen perusteellista uudistamista. Että mahdollisimman moni Euroopan parlamentin vaaleissa ehdolla oleva allekirjoittaisi reformiryhmän laatiman uudistuslupauksen, jossa mepit sitoutuvat valituksi tultuaan työskentelemään uudistusten puolesta. Kauppi on reformiryhmän yhdeksästä perustajajäsenestä ainoa suomalainen.
Reformiryhmällä on kolme keskeistä vaatimusta. Ensiksikin parlamentin työskentelyä olisi tehostettava keskittämällä työskentely Brysseliin. Erityisesti Strasbourgin aikaa ja rahaa vievistä täysistunnoista olisi luovuttava.
Toiseksi parlamentin kulukorvausjärjestelmä olisi uudistettava siten, että matkakulut korvataan vain todellisten kulujen perustella.
Kohti tehokkaampaa, avoimempaa ja vastuullisempaa Euroopan parlamenttia
Kampanja parlamentin uudistamiseksi (”Campaign for Parliament Reform – CPR”) koostuu Euroopan parlamentin jäsenistä (ns. mepeistä) eri poliittisista puolueista ja lähes kaikista EU:n jäsenvaltioista, jotka ovat yhtä mieltä siitä, että Euroopan parlamenttia on kiireellisesti uudistettava sisäisesti, jotta se saavuttaisi äänestäjien luottamuksen.
"Avoimuuden edistämiseksi uudistamalla parlamentin kulukorvausjärjestelmä, muun muassa siten, että matkakulut korvataan vain todellisten kulujen perustella"
Pitäisikö taannehtivasti periä takaisin ns. kulukorvaukset ?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomalaiset mepit saavat vajaat 6000 euroa kuukaudessa ja maksavat siitä veroa niin kuin muutkin suomalaiset.
Eläkettä suomalaismepeille karttuu samoilla perusteilla kuin eduskunnan jäsenille. Sen lisäksi on mahdollista ostaa vapaaehtoinen lisäeläkevakuutus, jonka kuluista meppi maksaa kolmanneksen (948 euroa kuukaudessa) ja parlamentti kaksi kolmannesta.
Sairauskulut korvataan laskujen mukaan.
Mepeille maksetaan kulukorvausta n. 4000 euroa kuukaudessa ilman että rahojen käytöstä kuluihin tarvitsee esittää kuitteja.
Asumis- yms. kulut korvataan vajaan 300 euron päivärahalla.
Työhön liittyvien matkojen korvauksiin kuitteja vastaan on tarjolla n. 4000 euroa vuodessa.
Suurimman osan tuloistaan suomalaiset parlamentin jäsenet saavat lentämällä. Kun lennetään turistiluokassa mutta saadaan matkakulut business-luokan mukaan, mepit voivat ihan "laillisesti" systeemin mukaan panna lippujen hintojen erotuksen omaan taskuunsa. Korvaus Helsingin ja Brysselin väliltä (mukaan lukien ns. etäisyyskorvaus) on n. 2500 euroa per matka.
Europarlamentin jäsenille maksetaan palkka oman maansa kansanedustajan palkan mukaan.
Suomalainen meppi saa 12 kansanedustajavuodella 5 800 euroa kuukaudessa ja suomalaisten kansanedustajien eläke-edut.
Siihen asti suurin tulolähde on matkustus. Helsinkiläiselle mepille maksetaan jokaisesta Brysselin matkasta business-luokan matkalipun mukaan matkakuluja 1 923 euroa ynnä erityistä etäisyyskorvausta 381 euroa, vaikka matka olisi tehty halvalla lipulla turistiluokassa. Erotuksen meppi saa pitää itsellään. Seuraavassa parlamentissa siirrytään korvauksiin todellisten matkakulujen ja kuittien mukaan.
Päiväraha jokaiselta läsnäolopäivältä on 279 euroa.
Kulukorvaus ilman vastaavia kuitteja on 3 946 euroa kuukaudessa.
Kuitteja vastaan saa matkustaa työhön liittyviä mutta muuten korvaamatta jätettäviä matkakorvauksia 3 895 eurolla vuoden aikana.
Etuihin kuuluu vielä vapaaehtoinen eläkevakuutus, josta parlamentti maksaa keskimäärin kaksi kolmannesta ja meppi yhden kolmanneksen. Vakuutusmaksu on 1 118 euroa kuukaudessa, ja sitä vastaan meppi saa lisäeläkettä 60-vuotiaana, jos jää silloin eläkkeelle.
Parlamentin jäsen saa vapaasti palkata itselleen avustajia, ja heidän palkan- sekä sosiaalikulujen maksua varten hän saa käyttöönsä 15 496 euroa kuukaudessa.
"Erityisesti Strasbourgin aikaa ja rahaa vievistä täysistunnoista olisi luovuttava."
Tässäkin Kauppi perustaa politiikkansa täyteen harhaanjohtamiseen. Kun osoittautui, että rakennuksesta oli maksettu ylivuokraa, sementoi Euroopan parlamentti asian ostamalla rakennuksen itselleen.
Kaupin mesoaminen hukkuu Euroopan parlamentin taustakohinaan. Kyseessä on vain kotimarkkinoille tarkoitettu profiilin kohotus.
Kauppi alkaa muistuttaa yksinkertaisuudessaan tohtori Alexander Stubbia; seura tekee kaltaisekseen.
Entä Hassin lumepolitiikka. Onko sitä edes mielestäsi ?
Kerroppa hänestäkin....tekee tärkeää politiikkaa...noinko ?
Vaikeneminen on myöntymisen ....
kannattaa pyrkiä itse rahaapajille, se ei sitten olekaan halpaa lystiä, kun on koko suomi vaalipiirinä, siitä vain meppiehdokkaaksi sitten ei niin paljon varmaan tienaisikaan.