Olen nyt kolme vuotta toiminut yrittäjänä ja monessa yrityksessä työskennellyt, mutta hämmästyttää kovasti Suomalaisten firmojen taloudellinen ajattelutapa tai oikeastaan sen puuttuminen. Toisinsanoen yritys A tilaa yritykseltä B työsuorituksen, uritys B sitten soittaa meille ja me menemme sen tekemään. Yritys A maksaa yritys B:lle 34 euroa ja B. meille 28 euroa. Työnlaadussa ei ole koskaan ollut moitittavaa, mutta kuitenkin meidän työllistyminen suoraan yritykselle A ei ole onnistunut. Ihmettelenkin mikä järki maksaa välikädelle 4 e per tunti vain siitä, että hän ilmoittaa meille työkohteen meillä kuitenkin välineet ja taito omasta takaa.Kyseessä ei siis ole vain yksi yritys vaan useampi jolle emme työllisty suoraan.
Turhaa
rahanmenoa
7541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
arvaus: yritys B markkinoi itseään (tuotteita/palveluita) paremmin kuin te.
aikana varmaan olemme tulleet jo niin tutuiksi yritysten kanssa, että erillinen markkinointi toiminnastamme tai itsestämme tuntuu hiukan kaukaa haetulta ja voisi jopa vaikuttaa oudolta.Millä tavoin itse markkinoisit itseäsi kolmen vuoden työputken jälkeen?
sen voi ajatella siten, että yrityksen B puoleen tiedetään ja uskalletaan kääntyä, kun tarvitaan jotakin (tai mahdollisesti useampaa) palvelua tai tuotetta, jota B pitää listoillaan. B puolestaan tietää, missä ja kuka mitäkin tarjoaa, ja sen intressi on huolehtia esimerkiksi siitä, että firmat tekevät laadukasta työtä. Tilaajayrityksen ei tarvitse soitella joka paikkaan ja selvittää suosituksia jne.
Teidän tapauksessanne voi olla kyse siitä, että koska B:tä joka tapauksessa käytetään muissa jutuissa, teidätkin tilataan sitä kautta (A:lla vanha asiakassuhde B:hen), vaikka se ei teistä järkevältä tunnukaan.
tuote, vaan putkityöt, joten näyttöä työstämme on tilaajalla. Homman hoidamme alusta loppuun ilman kenenkään apua. Ainoastaan työtilaus tulee välikäsien kautta joka maksaa tilaajalle aivan turhaan 4 e per tunti. Siihen ei ole mitään järkevää selitystä. Työ on aina kestoltaan useita viikkoja, joten loppusumma tilaajalle maksaa huomattavasti enemmän vain siksi ettei tilaa työtä suoraan meiltä. Sitä on vaikea kasittää.
Ostaja saattaa ostaa välikädeltä muutakin palvelua ja välikäsi hoitaa teidän osana pakettia. Ostaja saattaa myös ostaa putkihommia kymmenkertaisesti sen mitä näet, jolloin maksetaan organisoinnista. Ostaja on myös saattanut solmia välikäden kanssa sopparin, missä välikäsi sitoutuu työn laatuun tms. ja tämän sitoutumisen riskit hän rahoittaa mainitsemallasi tavalla.
hyvin yrityksen omistajan jolle suuriltaosin työskentelen. Joskus on käynyt (harvemmin) niinkin että hänelle on ilmoitettu ettei töitä ole ja kuitenkin meille töitä tarjottu, jotka olemme vastaan ottaneet.Organisoinnista ja asioiden hoitamisesta myöskin sen verran , että kun tilaus on hänelle tehty hän ei ole oikein edes ymmärtänyt mitä on tilattu, kun pääsemme työkohteeseen niin kyse ei ole ollut ollenkaan sellaisesta hommasta joka meille on ilmoitettu. eli suoraan tilaamalla meiltä vältyttäisiin myöskin tällaisilta asioilta.
Periaatteessa voit olla tyytyväinen siitä, että töitä järjestyy helposti... toisaalta on niinkin, että jos sinun ei itse tarvitse hirveästi markkinoida niin mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun tämä sinun toimeksiantajasi tajuaa, että yrität vetää sopimuksen suoraan itsellesi.
Luottamus ja lojaalisuus on yritystoiminnassa tärkeitä mittareita ja esim. jos joku pettää luottamukseni selän takana vehkeilemällä menettää kasvonsa ja luottamuksensa minun silmissäni todennäköisesti loppuiäksi... Eli jos toimeksiantajasi pääsee selville "vehkeilystäsi" niin saatat menettää kaikki työt mitä heidän kauttaan tulee...
Mutta... jos et tavoittele itsellesi hyötyä, vaan ajattelet asiakkaan parasta on sinun hyödyllistä kehittää yhteistyötä kolmikannan suuntaan... Ensin hoidat hyvin luottamukselliset välit toimeksiantajaasi ja pyrit kaikin puolin kehittämään projektien toimintaa... Kun hän huomaa, että sinuun voi luottaa myös laajemmissa asioissa saattaa hän ottaa sinut mukaan päämiehen kanssa neuvotteluihin tai jopa saat hoitaa asian niin, että päämiehen pomo soittaa sinulle ja laskutus edelleen kiertää oman toimeksiantajasi kautta...
Tee kuitenkin kaikkesi kehittääksesi omaa markkinointia muille instansseille niin et jää tyhjänpäälle jos soppari katoaa sinulta...
t. amatööri
ps. Mennyt elämä ja sinä aikana hankittu luottamus ja lojaalisuus on merkittävämpi itseisarvo kuin hinta... tunnetko toimeksiantajasi ja päämiehesi historian miten tarkkaan... ole kiinnostunut heistä aidosti muissa kuin ammatillisissa asioissa niin pääset ammattipuolella vielä pidemmälle....