Globaali

Globaali solidaarisuusvelvoite kolmatta maailmaa kohtaan velvoittaa meitä kommunistisesti ajattelevia ja äänestäviä ostamaan vain ja ainoastaan reilun kaupan tuotteita aina kuin siihen vain on mahdollisuus vaikka ne olisivat kalliimpiakin.

Miksi muuten Vasemmistoliiton edustajat eivät esitä kehitysavun kaksinkertaistamista? Onkohan Vasemmistoliitto sittenkin oikeistoliitto?
3218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kävin tuossa perjantainamuutamana oikein isolla kylällä kaupoilla. Tarkoitus oli ostaa värkit viikonloppusapuskaa varten.
Sillä kävelijöitä varten tehdyllä kadulla soitti soittotaidoton nainen hanuria hattu edessään. Torin kulmalla kolme nuorta miestä myi ihmisille puoliväkisin ruusuja ja pankkiautomaatilla aikamies messingistä tehtyjä kultakoruja.

Sapuskavärkeistä piti valmistaa Marokkolaista pataa mutta siitä tulikin globaalisoppaa. Ostin savukylkeä,suikalekanaa,kahta lajia maustetahnaa,kiinalaisia wok-vihanneksia,pähkinäöljyä,pepperonia,pitkän paprikan,kanalientä,tuorepastaa,vinkuintian papuja ja mausteeksi kurkumaa,inkivääriä,muskotinkukkaa sekä mustajuurta.

Viinakaupan jälkeen jäi puoli tuntia aikaa linja-auton lähtöön,heitin torilla huiviin pystykahvit. Kahvia juodessa palttoon helmasta nyki pieni,laiha,tummansorttinen tyttö. Osta papa sormus,kultaa,viis euro. Eipä sopinut sormus sormeen ja kaupat jäivät tekemättä.
Seurailin tytön kaupantekoa,kukaan ei ostanut,keneltäkään ei liiennyt vitosta.Kenties hänen iltaruokansa oli kiinni myynnistä,kenties hän sai selkäsaunan ellei kauppa käynyt. Kenties hänen ei enää ensi syksynä tarvitse myydä sormuksia,ensi syksynä hän voi jo olla valmis ottamaan suihin porttikongissa viisikymppisiltä suomalaismiehiltä.

Istuin jo autossa kun tyttö tuli taas sille kulmalle toria. Sattui olemaan tuttu kuski,pyysin odottamaan hetken. Ostin pois koko myyntivaraston,annoin kympin ylimääräistä ja osoitin Mäkkärin ovea. Mitä sitten tapahtui,sitä en tiedä.

Keittelin kotona soppani,ei oikein maistunut marokkolainen. Muut kehuivat kyllä,nämä Wäinän loivasti ronkelit tyttärentyttäretkin söivät jupisematta.

Lapsien työtä on leikkiä. Kenenkään lapsuutta ei saisi varastaa.
Siksi eduskunnan olisikin tehtävä päätös,että Suomi kaksinkertaistaa kehitysapunsa nyt heti ja jatkaa tulevaisuudessa samalla linjalla. Presidentin kuuluisi ilmoittaa se YK:n kokouksessa. Pääministerin kuuluisi ilmoittaa,että Suomen kehitysavun pääkohteita ovat maailman hädänalaiset eivätkä suomalaiset vientiyritykset - niillehän apu nyt kohdistuu.
Opetusministerin kuuluisi ilmoittaa: Suomi asettaa kultaoksalla istuville koulujen kirja- ja opintomateriaalitoimittajille ylimääräisen veron,sen tuotto kohdistetaan suoraan kehitysmaiden lapsille aapisen,koulupuvun ja päivittäisen aterian hankkimiseksi.

Valtiovarainministerin kuuluisi ilmoittaa: Olen jumalauta kiertänyt tutustumassa Afrikan ja Etelä-Amerikan lasten oloihin. Se saatanan paska,jonka olen nähnyt,loppuu nyt. Puolueen puheenjohtajana aion ensihätään toimia niin,että vaalivoittomme tuoma puoluetuen lisämäärä ohjataan
jo tällä viikolla kriisialueille.Tämä helkkarin ulkoministeri saa käydä sen henkilökohtaisesti viemässä,menköön mönkijäajeluilleen toisten.
Seuraavaksi aion laatia budjetin,jolla saamarivieköön lyön luun kurkkuun aseenkalistelijoille. Suomi peruu ohjushankintansa ja helikopterikauppansa,ne rahat osoitetaan lapsityövoiman käytön ja orjuuden lopettamiseen.
Lisärahaa hankitaan asettamalla Suomesta ulkomaille suuntautuville investoinneille rapsakka vero ja jumalauta jos tämäkään ei riitä niin sitten lyödään pähkinäöljyille,sahrameille,miljoonamersuille ja ylellisyystarvikkeille 50 % tuontivero.


Solidaarisuusvelvoite on olemassa ja kuuluu meille jokaiselle. Se on totta mutta henkilökohtaiset ratkaisut ja hyväntekeväisyys ei muuta kehitysapulainojen korkoprosenttia. Afrikka maksaa tai jää velkaa joka vuosi enemmän kuin saa apua. Jos me annamme velkojen korot anteeksi ja kirjaamme ne antamaksemme avuksi,niin mikä muuttuu? Ei ainakaan lapsien osa.

Pieni karvas sivujuonne on reilussakin kaupassa.Ilman meitä he kenties viljelisivät tarvitsemaansa eivätkä esimerkiksi meidän tarvitsemaamme kahvia. Meidän maksamamme reilu hinta voi kiertyä toisiin taskuihin vaikkapa kahvinviljelijän leipäviljasta maksaman epäreilun hinnan kautta. Tuon takia solidaarisuusvelvoite,mikä itse asiassa on ihmisyyttä,ei toteudukkaan ilman valtioiden toimia.

Äänestä
  • Eurooppalaisia kauppiaita? Romaniasta?

    Olisit kysynyt millä rahnalla ovat tänne tulleet?

    Autoja pysäyttelivät kesällä ja eivät päästäneet
    ennen kuin oli väkipakolla jotain ostettu.

    Maksaa se reissu euroopan halki sen verran että
    sillä Romaniassa ostelisi leipee varmaan aika
    pitkään.

    Taisivat olla vielä tätä samaa heimoa joka Suomes-
    sa eläköityy 16 vuoden iässä.

    No, tämä tästä.

    Mitä tulee kehitysapuun niin eiköhän nykyinen
    suora rahan jako riitä.

    Pitkäaikaisia korottomia lainoja voisi värkkäillä
    ennemmin.

    Kannettu vesi kun pysyy kaivossa niin pirun
    huonosti.

    Monenko nälänhädän hoitoon muuten neukkula osal-
    listui humanitäärisen avun muodossa?

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Eurooppalaisia kauppiaita? Romaniasta?

    Olisit kysynyt millä rahnalla ovat tänne tulleet?

    Autoja pysäyttelivät kesällä ja eivät päästäneet
    ennen kuin oli väkipakolla jotain ostettu.

    Maksaa se reissu euroopan halki sen verran että
    sillä Romaniassa ostelisi leipee varmaan aika
    pitkään.

    Taisivat olla vielä tätä samaa heimoa joka Suomes-
    sa eläköityy 16 vuoden iässä.

    No, tämä tästä.

    Mitä tulee kehitysapuun niin eiköhän nykyinen
    suora rahan jako riitä.

    Pitkäaikaisia korottomia lainoja voisi värkkäillä
    ennemmin.

    Kannettu vesi kun pysyy kaivossa niin pirun
    huonosti.

    Monenko nälänhädän hoitoon muuten neukkula osal-
    listui humanitäärisen avun muodossa?

    mutta jos kyse on näistä romanian mustalaisista niin en voi muuta sanoa kuin jotta kuin helvetissä ne on alunperin päästetty maahan ja kuin helvetissä niitä ei potkittu huitsin nevadaan viimeistään sen jälkeen kun mustalaisleirien saastojen ja sotkuen poissiivoamiset jäivät suomalaisten veronmaksajien kustannettavaksi ja kun kerjurit juoksevat keskellä mäntsäläntietä pysäyttämässä autoja päästäkseen tuputtamaan roskaansa. minä painoin heti kaasua kun näitä näin vaikka joskus juolahtikin mieleen, että josko pysäyttäisin, päästäisin pään ovenikkunasta sisään, ikkuna äkkiä kiinni ja painaisin kaasua. katsoisin kuinka liukkaasti jalka liikkuu pää jumissa. no, se olisi jo liikenteen vaarantamista. se olisi edesvastuutonta. ja miten sitten kaupungilla kun näitä lumppureita liikkui siellä ihmisten hihoja nykimässä?

    kyllä minä ymmärrän, että eurooppa on yhdentynyt ja ihmisten liikkuvuus on vapaata. mutta jotain yhteisiä pelisääntöjä pitäisi tälläisiä tapauksia varten olla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


solidaarisuusvelvoite kirjoitti:

Globaali solidaarisuusvelvoite kolmatta maailmaa kohtaan velvoittaa meitä kommunistisesti ajattelevia ja äänestäviä ostamaan vain ja ainoastaan reilun kaupan tuotteita aina kuin siihen vain on mahdollisuus vaikka ne olisivat kalliimpiakin.

Miksi muuten Vasemmistoliiton edustajat eivät esitä kehitysavun kaksinkertaistamista? Onkohan Vasemmistoliitto sittenkin oikeistoliitto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu