80-LUKU!

Mitkähän olisivat 1980-luvun ikimuistoisimmat elokuvat?

Kiitos vastauksistanne! =)
3405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä meikäläiselle kasikytluvun (eli lapsuuden) kiteytymä on läjä isoimpia Hollywood -kassamagneetteja. Eli siis Indiana Jonesit, Paluu Tulevaisuuteen -trilogia, kaksi ekaa Beverly Hillsin Kyttää sekä Ghostbusters ykkönen.

Äänestä

Ferris Bueller's Day Off ja The Breakfast Club on kaksi 80-luvun teini/High school elokuvien lipunkantajaa ja muutenkin genren klassikoita.
Mutta eiköhän yksi ikimuistoisimmista ole The Terminator. Myös Platoon erottuu edukseen.
Henkilökohtaisesti Hong Kong pätkä Ninja In The Dragon's Den on yksi ikimuistoisimpia ja voisin sanoa, että samalla elämäni tärkein elokuva. Se tutustutti minut kyseiseen genreen ja oli se viimeinen niitti, joka sai silloisen pikkunulikan kiinnostumaan ja lopulta uppoutumaan martial arts maailmaan. Ja elokuva itsessään on genren parhaimmistoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mattheww kirjoitti:

Mitkähän olisivat 1980-luvun ikimuistoisimmat elokuvat?

Kiitos vastauksistanne! =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu