ihan omiaan (http://www.anttalainen.com):
"Sisäasiainministeriön hyväksymä rahapelipalvelu
Vedonlyönnin toimiluvista päättävän sisäasiainministeriön poliisiosaston arpajais- ja asehallintoyksikkö on myöntänyt Osmo Anttalaiselle kirjallisen hyväksynnän Veikkaus oy:n kanssa kilpailevien palveluiden tarjoamiseksi lausuntopyynnön mukaisesti. Tällaisia palveluita voivat olla esimerkiksi lotto ja pitkäveto sekä muut ennustamisen tunnusmerkit täyttävät pörssin ja urheilun rahapelit."
Yksinkertainen totuus on:
Sisäasiainministeriö toteaa, että rahapelilupa annetaan arpajaislain 11 §:n
mukaan yksinoikeutena. Lupa raha-arpajaisten sekä veikkaus- ja
vedonlyöntipelien toimeenpanemiseen on annettu Veikkaus Oy:lle. Rahapelilupa
raha-automaattien käytettävänä pitämiseen, kasinopelien toimeenpanemiseen ja
pelikasinotoimintaan on annettu Raha-automaattiyhdistykselle. Lupa totopelien
toimeenpanemiseen on annettu Fintoto Oy:lle. Sellaisten peliyhtiöiden, joilla
ei ole Suomessa rahapelilupaa, Suomessa tapahtuvaa rahapelitoimintaa on
pidettävä luvattomana ja siten kiellettynä ja rangaistavana.
Suomessa arpajaislain 62 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan kiellettyä on arpojen
myyminen tai välittäminen ilman arpajaislaissa edellytettyä lupaa
toimeenpantuihin arpajaisiin tai tällaisten arpajaisten edistäminen
julkaisemalla tai levittämällä mainosaineistoa tai muulla vastaavalla tavalla.
Rikoslain 17 luvun 16 a §:n mukaan tuomitaan arpajaisrikoksesta se, joka rikkoo
arpajaislain 62 §:n 1-4 momentissa säädetyn kiellon.
Edellä mainituin perustein arpajais- ja
asehallintoyksiköllä ei ole toimivaltaa hyväksyä tai kieltää toimintaa, vaan
ainoastaan antaa arpajaisten toimeenpanon valvontaa koskevia lausuntoja ja
ohjeita. Anttalainen ei siis ole saanut ministeriöltä minkäänlaista hyväksyntää.
Anttalaisen ministeriölle esittämä kysymys koski pääpiirteissään sitä, kuuluuko
ennustustoiminta arpajaislain soveltamisalaan. Ministeriö on vastannut, että
ennustustoiminta ei ole arpajaislain soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa. Toinen
asia on kuitenkin se, että jos ennustustoiminta sisältää arpajaislain mukaista
arpajaistoimintaa (eli mahdollisuuden saada vastiketta vastaan
sattumaperusteinen rahanarvoinen voitto), toiminta näin ollen kuuluisi
arpajaislain soveltamisalaan. Kysymyksessään Anttalainen ei ole kuitenkaan
maininnut tällaisesta arpajaisten määritelmän täyttävästä toiminnasta, vaan
lähinnä ennustustoiminnasta ja vahingonkorvauksesta. Anttalaisen käyttämät
käsitteet kuten ennustustoiminta ja vahingonkorvaus ovat olleet sellaisia, että
ministeriö ei ole ymmärtänyt Anttalaisen tarkoitusta. Anttalaisen
ministeriölle esittämä kysymys on ollut sellainen, että siitä ei ole
tosiasiassa voinut saada käsitystä, jonka mukaan Anttalainen olisi kysynyt
ministeriön hyväksyntää Veikkaus Oy:n kanssa kilpailevien palvelujen
tarjoamisksi.
Anttalainen.com
9
1082
Vastaukset
- AdaFlink
... omat käsityksensä Suomen laista ja ne ei aina välttämäti kohtaa oikean lain tulkinnan kanssa.
Oon joskus tän täällä julkaissutkin (eräs sähkäri). Jos heppu jakaa tuollaista tietoa, niin vastuuseenhan siitä pitäisi laittaa.
"""""""""""
Hei!
Kiitos hyvistä tiedoista!
Laissa ei periaatteessa ole vikaa, koska esimerkiksi minulla
on lakiin
perustuva ja sisäasiainministeriön vahvistama oikeus tarjota
samoja
maksullisia palveluita suomalaisille kuin Veikkauksella. Voin
siis
arpajaislakia rikkomatta alkaa milloin tahansa lailliseksi
vedonvälittäjäksi ja Veikkauksen kilpailijaksi Suomessa. Olen
kertonut
tästä osoitteessa http://anttalainen.
com/suomeksi/veikkaus/info.html
Vika on lain tulkinnassa. Arpajaislaissa ja missä tahansa
laissa saa lukea
mitä tahansa, koska käräjätuomareiden, poliisin, syyttäjien,
kihlakunnanviraston, ulosottajien ja verottajan ei
todellisuudessa tarvitse
noudattaa lakia. Päätökset tehdään siten kuin näissä paikoissa
työskentelevät isot pojat näkevät hyväksi itselleen ja
kavereilleen. Tämä
ei ole minun mielipiteeni, vaan perustuu laajaan joukkoon
julkisia
asiakirjoja sekä asianajajilta saatuihin tietoihin. Olen
kertonut tästä
jotakin osoitteessa http://anttalainen.
com/suomeksi/viranomaisrikollisuus/
Olet epäilyksissäsi täysin oikeassa. Veikkaus ja Nordea eivät
noudata niitä
sääntöjä, joita ne ovat ilmoittaneet noudattavansa. Muutamia
vuosia sitten
sama Nordea kieltäytyi avaamasta ulkomaisille
vedonvälittäjille
pankkitilejä, koska ulkomaisen vedonlyönnin katsottiin
tapahtuvan
tällaisessa tapauksessa Suomessa. Sen jälkeen Nordea ja
muutkin pankit ovat
avanneet pankkitilejä suurelle joukolle ulkomaisia
vedonvälittäjiä, mikä
varmasti rikkoo arpajaislakia Veikkauksen näkemyksen mukaan.
Tällaiset
ristiriidat selittää vain se tosiasia, että kun isot pojat
hoitavat omia
asioita keskenään, lailla ole mitään merkitystä. Muiden täytyy
joko
noudattaa lakia tai isojen poikien määräyksiä, vaikka
määräykset eivät
perustuisi lakiin.
Kuten huomasit, ulkomaalainen voi pelata Nordean kautta eikä
ikää
tarkisteta. Todellisuudessa lähes kaikki muutkin asiat ovat
aivan
päinvastoin kuin niiden sanotaan olevan.
""""""""""""""""
Ja mitaan ette voi...- AdaFlink
... ja laittaa asiakirjojen ja lupiensa asiakirja(diary)numerot tänne näkyviin, jotta voidaan tarkastaa hölinäsi todenperäisyys.
Julkisia asiakirjojahan ne ovat, joten antaa vaan tulla ne numerot. Muuten ei uskota sua.
Ja mitaan ette voi... - Cluso627.
AdaFlink kirjoitti:
... ja laittaa asiakirjojen ja lupiensa asiakirja(diary)numerot tänne näkyviin, jotta voidaan tarkastaa hölinäsi todenperäisyys.
Julkisia asiakirjojahan ne ovat, joten antaa vaan tulla ne numerot. Muuten ei uskota sua.
Ja mitaan ette voi...Huomenta vaan kaikille niin minä olen Anttalaisen kaveri ja minusta on johtuva tuo homma.Sen arpalajaislain on tutkinut eräs juristi ja todellut siinä olevan aukon ja siksipä asian saa poliisi tutkiakkin.Ja me ei olla mitään hämärä miehiä on yhteystiedot sun muut hyvin esillä.Tämä asia ei kuulu tänne.
-T Cluso627 - Cluso627.
Cluso627. kirjoitti:
Huomenta vaan kaikille niin minä olen Anttalaisen kaveri ja minusta on johtuva tuo homma.Sen arpalajaislain on tutkinut eräs juristi ja todellut siinä olevan aukon ja siksipä asian saa poliisi tutkiakkin.Ja me ei olla mitään hämärä miehiä on yhteystiedot sun muut hyvin esillä.Tämä asia ei kuulu tänne.
-T Cluso627Tosiaanki tollaseen toimintaan on ollut jo kauvon itse Jouni Laiho on sen allekirjoittanut ja Janne Kaukonen. Luvan numero SM-2005-00826/Tu-523.
Ja tähän asiaan pitää saada selvyys"Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen keskustan poliisipiirin tutkintayksikkö alkoi selvittää pörssin arpajaislain vastaista toimintaa 3. lokakuuta 2007"Tämän on eräs juristi tutkinut ja todennut siinä olevan aukon.Tämä ei kuulu tänne palstalle ollenkaan.Tämä ei ole mikään huijaus niin Winclub sun muut.Johon eilen teinki paljastuksen,että se on kusetus kirjoittajan: Neiti Etsivän treidarissa. - -----
Cluso627. kirjoitti:
Tosiaanki tollaseen toimintaan on ollut jo kauvon itse Jouni Laiho on sen allekirjoittanut ja Janne Kaukonen. Luvan numero SM-2005-00826/Tu-523.
Ja tähän asiaan pitää saada selvyys"Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen keskustan poliisipiirin tutkintayksikkö alkoi selvittää pörssin arpajaislain vastaista toimintaa 3. lokakuuta 2007"Tämän on eräs juristi tutkinut ja todennut siinä olevan aukon.Tämä ei kuulu tänne palstalle ollenkaan.Tämä ei ole mikään huijaus niin Winclub sun muut.Johon eilen teinki paljastuksen,että se on kusetus kirjoittajan: Neiti Etsivän treidarissa.Toimiiko nuo 69mw.com vihjeet joille Anttalaisen sivuilta voi linkittäytyä? Kenelläkään kokemusta.
- Nimimerkin tulee sisältää v...
A n t t a l a i n e n vastaa Jouni Laiholle (sisäasiainministeriön poliisiosaston arpajais- ja asehallintoyksikkö)
Hyvä Jouni Laiho!
Olet vedonlyönnin toimiluvista päättävän sisäasiainministeriön poliisiosaston arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö. Luin kirjoituksesi. Olen myös seurannut esiintymisiäsi ja mieleeni on usein tullut väistämätön tosiasia, että puolet väestöstä on minkä tahansa mitattavan ominaisuuden kannalta keskiarvon alapuolella, puolet yläpuolella. Tämä näkyy erityisesti viranomaisrikollisuusasioissa, joissa vastakkain ovat yksilö ja suuresta virkamiesjoukosta koostuva viranomainen, kuten esimerkiksi sisäasiainministeriö. Sisäasiainministeriön virkamiehet edustavat määrään perustuvista luonnollisista syistä keskiarvoa ja yksittäiset henkilöt, joita vastaan viranomainen hyökkää, voivat poiketa tuosta keskiarvosta kumpaan suuntaan tahansa hyvinkin paljon. Tästä olemme varmasti samaa mieltä.
Elämä osoittaa, että keskellä on turvallista olla mutta reunoilla tapahtuu paljonkin. Silloin, kun viranomaisrikollinen on ylivoimainen, hän kurittaa köyhää ja osaamatonta, jolla ei ole tosiasiassa minkäänlaista lain suojaa. Silloin, kun voimasuhteet ovat toisin päin, tapahtuu muuten täysin samoin mutta viranomainen on varmuudella väärässä ja voittaa silti. Turvassa ovat vain viranomaisrikolliset ja näiden yrityskumppanit, joiden kumpienkaan ei tarvitse noudattaa lakia eikä välittää ihmisoikeuksista sekä ne aivan tavalliset ihmiset, jotka alistuvat vääryyksiin ja osaavat olla ihan hiljaa. Olen tästä hyvin selvillä, koska saan paljon yhteydenottoja. Kiitokset tästä kaikille lukijoilleni, jotka ovat tuottaneet minulle paljon hyvää mieltä. Oma kirjoituksesi sisältää kuitenkin valitettavasti useita tahallisia ja tahattomia ajatteluvirheitä -- joihin jo viittasinkin -- tarkoitushakuista vääristelyä sekä tunnustuksen. Ei ole aivan tavallista, että virkamies kertoo sekä selväsanaisesti että tahattomasti, ettei ymmärrä asioita, jotka ovat hänen työtään. Tämä ei ole mielipiteeni. Kerroit itse niin.
Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen keskustan poliisipiirin tutkintayksikölle on jätetty pörssin arpajaislain vastaista toimintaa koskeva tutkintapyyntö 3.10.2007. Kirjoitit juuri tästä syystä. Olen aivan varma, että myös yrität estää tutkimukset, koska Helsingin pörssissä pelataan arpajaislain piiriin kuuluvia rahapelejä ilman toimilupaa ja olet jo aikaisemmin estänyt Veikkauksen ulkomaisia kilpailijoita tuomasta Helsingin pörssissä pelattavien pelien kaltaisia pelejä Suomeen. Pelaat kaksinaamaista peliä. Tiedät oikein hyvin, että pörssissä pelataan vaarallisiin uhkapelitarkoituksiin kehitetyillä olemattomilla johdannaisilla, joita ei voida kuljettaa kädessä, salkussa, kuorma-autolla eikä rahtilaivalla. Näillä pelattaessa koko pelipanos eli ”sijoitettu pääoma” voidaan hävitä kerralla ja myös moninkertaistaa ilman yhteyttä uhkapelimaailman ulkopuoliseen todellisuuteen. Tosiasiassa siis sisäasiainministeriön erityissuojelua nauttivien yritysten ei tarvitse noudattaa lakia mutta Veikkauksen ulkomaiset kilpailijat sisäasiainministeriö pitää etäällä EU-säädösten vastaisesti. Joka muuta väittää, osoittakoon, ettei asia ole niin kuin se on.
Toivottavasti saamme pian tilaisuuden julkiseen otteluun. Valitettavasti oikeudenmukaista ottelua ei tunnetusti kuitenkaan voida käydä Suomen oikeuslaitoksessa.
Ennustamiseen perustuvista peleistä, viranomaisrikollisuudesta sekä oikeuslaitoksen tavallisimpien väärinkäytösten luettelo:
http://anttalainen.com/
Viranomaisrikollisuuden etusivu:
http://anttalainen.com/suomeksi/viranomaisrikollisuus/
Veikkauksen kuvitteellisesta monopolista ja pörssin laittomasta toiminnasta:
http://anttalainen.com/suomeksi/veikkaus/ohjeet/monopoli.html
Jokaisella on ja on aina ollut laillinen oikeus tarjota Veikkauksen kanssa kilpailevia palveluita:
http://anttalainen.com/suomeksi/veikkaus/info.html
Terveisin,
O (Nimimerkin tulee sisältää vähintään 3 merkkiä) - Anonyymi
Onko Osmo Anttalainen siirtynyt bittitaivaaseen, kun sen kaikki internetsivut on hävinnyt netistä.
- Anonyymi
Näin pääsi käymään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin pääsi käymään
Onko väliä, tekikö jotain mainitsemisen arvoista..?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1682837
- 2012127
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.592111- 711786
- 931673
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91571- 841288
- 811090
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2051066- 951049