puheenaiheet!
Jos meitä ei olisi ihmiset keksisivät jonkun muun kohteen omien ongelmien purkuun.
Jos meitä ei olisi, mihin yksinhuoltajien tukiin käytettävät verorahat menisivät?
Jos meitä ei olisi, millaisia olisivat perheet, joissa ei yhteiselo sujuisi?
Jos meitä ei olisi.....;)
Jos meitä ei olisi ihmiset keksisivät jonkun muun kohteen omien ongelmien purkuun.
Jos meitä ei olisi, mihin yksinhuoltajien tukiin käytettävät verorahat menisivät?
Jos meitä ei olisi, millaisia olisivat perheet, joissa ei yhteiselo sujuisi?
Jos meitä ei olisi.....;)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Varmasti kukaan ei ole ylpeä yksin-tai yhteishuoltajuudestaan.Ainakin itseäni surettaa ihan äärettömästi,kun katson 7v poikaani ja tiedän,kuinka hän kaipaa omaa perhettään.Eilenkin piirsi kuvan,missä oli äiti ja isi sekä perheen kaikki 4 lasta.Vaikka isillä jo uusi kihlattu,siltikin lapsi mieltää oman perheensä äiti isi.
Ja me jokainen eronnut äiti/isä tiedämme,ettei mitään ihme tukia ole olemassa,etenkin jos olet säännöllisesti töissä.Itse maksamme kaikki menot pienistä ja suurista tuloista,yhden vertaisina.Ainoastaan yksinhuoltajakorotus lapsilisiin 36 euroa kuussa saan enemmän rahaa kuin naimisissa ollessani.
Mutta toki on tilanteita,että totta totisesti on lastenkin kannalta parempi erota.Silti malttia teille,jotka vasta mietitte eroa.Miettikää,voisiko mitenkään olla mahdollista vielä sovitella asioita puhumalla ja sopimalla.Ei tämä yksinhuoltajuus ole herkkua.Varsinkaan sille,jolla lapset pääsääntöisesti ovat.Omaa aikaa ei ole eikä juuri rahaakaan missään käydä.Kun harkitsette eroa,varautukaa yksinoloon.Miettikää,onko se parempi vaihtoehto kuin jäädä parisuhteeseenne.
Yksinhuoltajana en alkaisi itse omaa tilannettani surkutella, kun niitä surkuttelijoita kyllä riittää ilmankin. Tietysti on totta, että lapsen ikävää ja surua on vaikeata katsella ja kestää, mutta siihenkin aika ehkä auttaa. Olen ajatellut, että olisin totaalisen yksin, ellen olisi koskaan tavannutkaan lasteni isää - olin jo melko nuoresta asti se suvun seuraava vanhapiika. Mutta niin vain kävi, että pari jälkeläistä tulin saaneeksi, vaikka en enää heidän isänsä kanssa yhdessä olekaan. Jos minulla ei olisi lapsia, olisin varmaan todella onneton ja yksinäinen. Mutta nykyiseen elämääni olen oikein tyytyväinen, olen aivan kuin tullut siksi ihmiseksi, joka minun pitääkin olla. Lapsetkin ovat jo melko vanhoja, joten kaiken aikaa helpompaan suuntaan mennään.
Tai, no, mistäpä sen vielä tietää, mutta ainakin suhtaudun tulevaisuuteen valoisasti.
En toki surkuttele.Eromme oli lastenkin kannalta paras ratkaisu,kaikesta huolimatta.Mutta kyllä välillä surettaa,ei siitä mihinkään pääse.Silti,en kadu lähtöäni.Ja ihan kivasti lapsetkin on asian ottaneet.Varsinkin vanhemmat lapset ymmärtävät,että ero oli ainoa ratkaisu.Pieninkin on ottanut eron ja isin uuden naisen tosi kivasti vastaan.Ja elämä on alkanut "sinkkuna" sujumaan ihan hyvin.
Kyllä muuten olen ylpeä yksinhuoltajuudestani!!! Sehän oli täysin oma valintani, pidin lapsen joka sai alkunsa sinkkuna ollessani, ja se sama sinkkuus jatkuu edelleen. Lapsella on hyvä suhde isäänsä joka on alusta asti ollut mukana lapsen elämässä.
Voi miten naurattaakaan ydinperheiden äitien valitukset, kyllä varmasti menee peukalo suuhun jos joutuisi parikin päivää YKSIN pyörittämään huushollia ja kasvattamaan lasta ilman toisen vanhemman läsnäoloa.
Eli todellakin olen ylpeä kun olen lapseni saanut ja yksin kasvattanut, toki olen hänen isälleen kiitollinen jokatoinenviikonloppu... =)
Yksinhuoltajien joukossa on rupusakkia siinä missä ydinperheissäkin, mutta en tosiaan anna moisen paskanjauhamisen vähentää omaa ylpeyttäni itsestäni ja lapsestani. Me nautitaan elämästä tässä ja nyt, joka päivä paistaa aurinko vaikka vettä tulis ämpäristä kaatamalla sillä meillä on toisemme ja sitä ei kukaan voi ottaa pois =)
Minä esikoistani odottava peräänkuulutan niiden vanhempien (yleisemmin isien) häpeää, jotka eivät ole pystyneet ydinperheessä pysymään. Niiden, jotka ovat kohdelleet puolisoaan paskamaisesti, niiden, jotka ovat hylänneet lapsensa ja niiden, jotka epäilemättä kääntävät oman syyllisyytensä yksinhuoltajien parjaamiseen.
Harkitsen tällä hetkellä vakavasti yksinhuoltajuutta, sillä minun kumppanini on mokannut todella pahasti erehtymällä henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Kovasti tuo kurja yrittää minua pelotella yksinhuoltajuuden häpeällä ja ennustaa lapsellemme syrjäytymistä tulevaisuudesta. No hänen motiivinsahan tiedetään: hän on se tekijä, joka vetää minut ja lapseni ahdinkoon, hän on se, joka on toiminut häpeällisesti, lapsemme turvallisuuden vaarantaen.
...olisi paljon vähemmän ihmisiä, jotka pitäisivät meistä huolta ja auttaisivat silloin kun olemme vanhoja ja sairaita.
Lapsissa on tulevaisuus, lapset tuovat paljon vastuuta ja ilon hetkiä vanhemmilleen, mutta kasvaessaan aikuiseksi panostus heihin luo paremman tulevaisuuden myös niille joilla ei ole lapsia.
Onnettomat...
Hankkikaa työ niin ei ole aikaa olla onnellinen eikä ole aikaa olla onneton. Niin minunkin kävi. Silti joka päivä raahaudun töihin hankkimaan lapselleni parempaa elämää. Vanhana eläkkeellä (jos elän sinne asti) on aikaa olla sit onnellinen.
Mihin ihmeen tukiin? Ai, tarkoitat varmaan sitä kymppiä, minkä saa lapsilisiin....