Äsken tuli uusintana EK:n Seppo Riskin ja SAK:n Lauri Ihalaisen keskustelu. Oli se keskustalaisittain aika kamalaa puhetta, kun poliitikkojen ei olisi lupa puhua työmarkkina-asioista mitään, ne kun kuuluvat vain työmarkkinajärjestöille. Nämä sitten armossaan kutsuvat poliitikot kolmikantaan, kun haluavat sanella lainsäädäntöä muutettavaksi tai vaativat verojen alentamista.
Veriset vastapelurit melkein herahtivat yksimielisyydessään kyyneliin, kun pääsivät haukkumaan hallitusta siitä, että se meni tarjoamaan ylimääräistä rahaa sille ammattiryhmälle, jota työmarkkinapomot ovat kaikkein huonoimmin kohdelleet: kuntien koulutetuille naisille.
Se, että hallitus ainoastaan rahoitti osan palkankorotuksista oli kuulemma palkkaneuvotteluihin sotkeutumista miltei rangaistavalla tavalla.
Yllättävää oli sekin, miten suuri huoli Ihalaisellakin oli siitä, etteivät palkankorotusvaatimukset nyt vaan ryöstäytyisi. Ihan kuin Ihalainenkin olisi EK:ssa töissä, Riskin kanssa kimpassa.
Riskin huolen ymmärtää hyvin. Kunta alan erittäin korkeat palkankorotukset aiheuttavat kuulemma lumipalloilmiön, eli kaikki muut järjestöt alkavat nyt vaatia yli 12% korotuksia, kun "hoitajatkin saivat".
Ihalainenkin kehua retosti kuinka hyvä kuntatyönantajan tarjous oli, kun kaikki SAK:n liitot sen heti hyväksyivät. Hänkin taivasteli sitä, että liittokierroksella palkat karkaavat käsistä. Ihalaisen huoli näyttikin siltä, että miten hän saisi keskitetyt tupot takaisin, joita SAK:n omat jäsenliitot ja EK eivät enää halua, koska alakohtaisia kysymysiä ei voi ratkaista keskitetyssä kompromissipöydässä.
Keskustan kannattajille keskustelu paljasti menneen ajan dinosauruksen: Ihalaisen kaiken tietävänä vallankäyttäjänä, joka haluaa päättää ihmisten työehdoista ja palkoista keskitetysti, jotta SAK/SDP:n oma valta olisi mahdollisimman suuri.
Keskustan kanta lienee aika selvä: työehdoista ja palkoista tulisi päättää mahdollisimman lähellä ihmistä itseään, jopa työpaikalla, jos mahdollista, mutta linjat on hyvä spia liitoittain, koska kukin toimiala on erilainen ja vaatii erilaiset ehdot sekä palkka- ja eturakenteet työn luonteesta riippuen.
Kyllä kai keskustassakin alkaa olla selvillä, että hallituksen ja työmarkkinajärjestöjenj on löydettävä uusi tapa varmistua siitä, että palkankorotukset kohdistuvat oikeudenmukaisesti, pysyvät tuottavuuden rajoissa, ottavat huomioon eri toimialojen eritysipiirteet ja omalta osaltaan pitävät kansantalouden kasvua ja työllisyyttä kunnossa.
Tätä valtio sitten tukee kaikin hallussaan olevin keinoin: lainsäädännöllä, veroratkaisuilla, jne...
Perinteinen SAK:lainen keskusjohtoinen työmarkkinajärjestelmä on aikansa elänyt ja joutaa hautaan uudemman ja jsutavamman kolmikantaisen yhteistyön tieltä, jossa maan hallituksella on keskeinen rooli eikä enää pelkkä käskyläisen ja määräysten toteuttajan rooli niin kuin vielä viime hallituskaudella, kun Vanhasta ja keskustaa kyykytettiin toden teolla mm. YT-lain uudistuksen käsittelyssä.
Veriset vastapelurit melkein herahtivat yksimielisyydessään kyyneliin, kun pääsivät haukkumaan hallitusta siitä, että se meni tarjoamaan ylimääräistä rahaa sille ammattiryhmälle, jota työmarkkinapomot ovat kaikkein huonoimmin kohdelleet: kuntien koulutetuille naisille.
Se, että hallitus ainoastaan rahoitti osan palkankorotuksista oli kuulemma palkkaneuvotteluihin sotkeutumista miltei rangaistavalla tavalla.
Yllättävää oli sekin, miten suuri huoli Ihalaisellakin oli siitä, etteivät palkankorotusvaatimukset nyt vaan ryöstäytyisi. Ihan kuin Ihalainenkin olisi EK:ssa töissä, Riskin kanssa kimpassa.
Riskin huolen ymmärtää hyvin. Kunta alan erittäin korkeat palkankorotukset aiheuttavat kuulemma lumipalloilmiön, eli kaikki muut järjestöt alkavat nyt vaatia yli 12% korotuksia, kun "hoitajatkin saivat".
Ihalainenkin kehua retosti kuinka hyvä kuntatyönantajan tarjous oli, kun kaikki SAK:n liitot sen heti hyväksyivät. Hänkin taivasteli sitä, että liittokierroksella palkat karkaavat käsistä. Ihalaisen huoli näyttikin siltä, että miten hän saisi keskitetyt tupot takaisin, joita SAK:n omat jäsenliitot ja EK eivät enää halua, koska alakohtaisia kysymysiä ei voi ratkaista keskitetyssä kompromissipöydässä.
Keskustan kannattajille keskustelu paljasti menneen ajan dinosauruksen: Ihalaisen kaiken tietävänä vallankäyttäjänä, joka haluaa päättää ihmisten työehdoista ja palkoista keskitetysti, jotta SAK/SDP:n oma valta olisi mahdollisimman suuri.
Keskustan kanta lienee aika selvä: työehdoista ja palkoista tulisi päättää mahdollisimman lähellä ihmistä itseään, jopa työpaikalla, jos mahdollista, mutta linjat on hyvä spia liitoittain, koska kukin toimiala on erilainen ja vaatii erilaiset ehdot sekä palkka- ja eturakenteet työn luonteesta riippuen.
Kyllä kai keskustassakin alkaa olla selvillä, että hallituksen ja työmarkkinajärjestöjenj on löydettävä uusi tapa varmistua siitä, että palkankorotukset kohdistuvat oikeudenmukaisesti, pysyvät tuottavuuden rajoissa, ottavat huomioon eri toimialojen eritysipiirteet ja omalta osaltaan pitävät kansantalouden kasvua ja työllisyyttä kunnossa.
Tätä valtio sitten tukee kaikin hallussaan olevin keinoin: lainsäädännöllä, veroratkaisuilla, jne...
Perinteinen SAK:lainen keskusjohtoinen työmarkkinajärjestelmä on aikansa elänyt ja joutaa hautaan uudemman ja jsutavamman kolmikantaisen yhteistyön tieltä, jossa maan hallituksella on keskeinen rooli eikä enää pelkkä käskyläisen ja määräysten toteuttajan rooli niin kuin vielä viime hallituskaudella, kun Vanhasta ja keskustaa kyykytettiin toden teolla mm. YT-lain uudistuksen käsittelyssä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Näkemyksesi keskustalaisten kannasta paikalliseen sopimiseen yllätti ainakin minut. En tiedä tässä kepulaisten näkemyksiä, mutta jos se on tosiaan paikallisen sopimisen puolesta, olen todella hämmästynyt kepulaisten muutoksesta.
Paikallinen palkoista ja työehdoista sopiminenhan johtaisi takuuvarmasti siihen, että työntekijän kannalta parhaat ehdot saavutettaisiin kaupungeissa ja etäläisessä Suomessa sekä ylipäätään siellä, missä työvoimasta on aina eniten pulaa ja kysyntää. Paikallinen sopiminen sis johtaisi vääjäämättä Kepulandiassa työtään tekevien jäämiseen jälkeen muusta palkkakehityksestä.
Itse suhtaudun tähän seurannaisvaikutukseen myönteisesti, koska se lisäisi ihmisten muuttohalukkuutta ja sitä kautta Kepulandian supistumista. Mutta se että te keput itse olisitte menneet tähän vipuun vapaaehtoisesti, on minulle suuri hämmästyksen ja samalla ilon aihe.
Noin yleisesti sopimusvapautta pitäisi minusta kunnioittaa. Sen vuoksi oudoksun kyllä ajatusta siitä, että poliitikot alkaisivat sopia ihmisten tai muiden sopijapuolten sijasta asioista. Avioliittosopimusten kohdalla se tarkoittaisi silloin sitä, että poliitikot alkaisivat valita ihmisille sopivia elämänkumppaneita ja kertoisivat näille, miten avioliitossa tulee vuosittain toimia.
Riskin huolenaihe oli jokseenkin sama kuin puolueenne puheenjohtajan Matti Vanhasen huoli eli Suomen kilpailukyvyn vaarantuminen. Väitätkö nyt siis, että myös puoluejohtajanne Matti Vanhanen on ihan hakoteillä tässä kysymyksessä.
Se, että työehdoista ja palkoista sopiminen siirtyy keskusjärjestöiltä (SAK, STTK, Akava, EK, jne.) liittotasolle, varmistaa sen, että työehdot ja palkat sovitaan valtakunnallisella tasolla oikeuden mukaisesti.
Työmarkkinakentässä on kuitenkin haluja jättää osa palkoista sovittavaksi yritys- ja jopa yksilötasolla. Tämä menettely suosii menestyviä yrityksiä ja tehtävänsä hyvin hoitavia työntekijöitä, eikä ilmeisesti johda alueelliseen eriarvoisuuteen, ellei yrityksen menestys tai työntekijöiden ahkeruus jostain syystä riipu yrityksen sijaintipaikkakunnasta.
Poliitikkojen - eli hallituksen - mukanaolo sopimuksissa on ollut kolmikannan perinne. Sitä olisi syytä uudistaa niin, että hallitus ottaa itselleen enemmän sananvaltaa esimerkiksi nyt toteutettuun tapaan antamalla tukea oikeudenmukaisesti niille, joiden oikeudet eivät tule pelkästään työmarkkinaosapuolten kesken kuntoon. Esimerkkeinä lähinnä naisten tasa-arvo ja samapalkkaisuus, sekä niiden alojen palkkakysymykset, joiden palkat maksetaan yhteisistä verovaroista.
Tässä kolmikannassa hallituksen asema olisi tasavahva työmarkkinaosapuolten kanssa, kun se on kokemuksen mukaan aiemmin ollut työmarkkinaosapuolille alisteinen. Mistään sanelusta tai sanan- taikka sopimisvapauden loukkaamisesta ei siis suinkaan ole kyse.
Mitä Suomen kilpailukyvyn varmistamiseen tulee, niin siitä on huolissaan koko hallitus ja toivottavasti myös oppositio. Liittokierros nyt näyttää onko työmarkkinaosapuolilla kykyä kantaa vastuunsa.
Palkathan eivät voi nousta enempää, mitä ko. toimialan tuottavuus on kasvanut, muuten on edessä hinnankorotukset, ja jos markkinat eivät hinnankorotusta kestä, niin kohonneet palkkakustannukset on sopeutettava hintakilpiuluun irtisanomisten kautta. Tämä lisäisi työttömyyttä ja valtion työttömyys- ja sosiaalimenoja, mitä kukaan ei toivo.
Liittokierrodsta halusivat ennen muuta teollisuuden palkansaajajärjestöt, jotka halusivat ulosmitata nousukauden talouskasvun hedelmät ja työnantajat, jotka halusivat rakentaa sopimuksensa yksilöllisemmin alakohtaisiksi.
Nyt katsotaan toimiiko tämä vai ei, löytyykö vastuullisuutta vai heitäydytäänlö ahneesti vastuuttomiksi. Johtopäätösten aika tulee vasta loppuvuodesta.
Samalla arvioidaan myös sosialidemokraattisten ammattiliittojen toiminta. Jos ne ryhtyvät poliittisiin lakkoihin hallitusta vastaan, eli politikoimaan oppositopuolue SDP:tä tukeakseen, niin se edellyttää silloin keskustalta ja kokoomukselta toimia lainsäädännön muuttamiseksi ja lakkoilun saamisesta laillisiin puitteisiin vaikka väkisin.
..sillä kepulandiassa on Suomen tärkeimmät ja Suomea pystyssä pitävät sekä parhaiten voittoa tuottavat yritykset ja niin pitää ollakkin.
tunnen aika monta kaupunkilaista ja vieläpä helsinkiläistä palkansaaja joiden mielestä paikallinen sopiminen palkoista on kaikkea muuta kuin hyvä asia.
Voit kysäistä asiaa ihan keneltä tahansa perusopetuspuolen ihmiseltä onko TVA hyvä juttu opettajan palkan nousun kannalta.
Pöttöjä koko jengi.