Kaksikielisen lapsen puheen kehitys

mikäli kysymys on terveestä lapsesta.

On erityisen tärkeää, että äiti puhuu lapselleen omaa äidinkieltään, oman sydämensä kieltä eikä toista kieltä, johon hänellä ei ole samanlaista tunnesuhdetta. Anoppisi on väärässä, vanhanaikainen ja ehkä kateellinen. Älä usko häntä.

kaksikielisyys ei viivästytä puheen oppimisen alkuaikaa, mutta tuo joitakin muita ongelmia kyllä. Lapsi esim ei alkuun välttämättä tunnista kumpaa kieltä hän puhuu eli saattaa puhua kieliä sekaisin jossain määrin kun tietää kuitenkin sanojen tarkoituksen ja silloin hänelle kumpikin kieli tarkoittaa samaa.

Kirjoittamisen suhteen on käsittääkseni sitten enemmän hankaluutta ja ainakin jotkut tekee sen ratkaisun että lapsi kirjoittaa alkuun vain toista kieltä ja ehkä lukeekin. Toinen seuraa sitten perässä.

Tästä oli juttua joskus täälläkin keväällä ja jollakin oli useampi linkki ihan faktatietoon. No, googlettamalla löytyy ainakin paljon materiaalia.

Kaksikielisessä perheessä kasvaneista lapsista voi sen verran sanoa, että osa ymmärtää kumpaakin vanhempaa, mutta ei aina puhu sujuvasti toisen kieltä itse. Osa taas osaa kummankin sujuvasti ja on oppinut sen lisäksi muitakin kieliä paljon eli on ns kielipää.

Kuitenkin tärkeintä on se, että lapsi oppii luonnollisesti kahden kielen kyllä ja samaan aikaan kuin muutenkin.

Onhan olemassa myös perheitä joissa vanhemmat puhuvat omaa kieltään lapsille ja sen lisäksi perheellä on kolmas yhteinen kieli sen mukaan mikä on sen maan kieli jossa asutaan. Se vasta kielisoppa onkin!

asiantuntijoiden ohje on, että vanhempi puhuu omaa äidinkieltään lapselle, vaikka se olisi viiden tuhannen ihmisen heimokieli Afrikan savanneilta. Oma kieli on suuri osa ihmisen identiteettiä ja kokemusmaailmaa.

Tämän voit sille "rakkaalle" anopillesi kertoa ja asiasta löytyy kosolti kirjallisuutta tueksi.

Kaksikielisen lapsen puheen kehitys voi hieman olla hitaampaa, mutta kuten itsekin totesit.. so what, kyllä sitä ehtii. Usein edes näin ei ole.

Ongelmaa tulee lähinnä niissä perheissä, jossa esim. isä on turkkilainen, äiti suomalainen ja aikuisten välinen puhe on puutteellista, sönkkäävää englantia. Näitä lapsia on sitten erityisopetuksissa ja dysfasialuokilla, vaikka dysfasiankin pitäisi olla puhtaasti neurologinen häiriö.

Omasta kokemuksesta, minä puhun oma äidinkieli, mies suomea, asumme Suomessa ja yhteinen kieli on suomea. Tyttö 4.5v ymmärtää molemmat kielet mutta puhuu paljon paremmin suomea (on myös tarhassa). On alkanut puhua aikaisin ja puhuu hyvin ja paljon:). Tarhasta sanotaan, että ei huoma että olisi kaksikielinen.

Minä puhun VAIN oma kieli, vaikka olisimme missä tahansa ja muita ihmisiä ympärille (sanon muille suomeksi mitä tarkoitin). Luen hänelle paljon, kuunnellaan lasten musiikkia, katsotaan lasten elokuvia toisessa kielessä. Ollaan käyty myös omassa kotimaassani ja siellä neiti on leikkinyt muiden lasten kanssa.

Pitkään aikaan neiti on vastannut suomeksi, vaikka minä olen puhunut toista kieltä. Noin 1/2 vuotta sitten on alkanut puhua itse toista kieltä, mutta kielioppi on vielä hakussa (joskus kääntää suoraan suomesta ja lauseen rakenne on aikaa hassua). Joskus käyttää sanoja sekaisin, varsinkin kun ei muista oikea sana, mutta silloin vain sanon hänellä miten sanotaan oikein (esim: aha –se kai tarkoitit talo, eikö niin?).

Vaati minulta enemmän työtä, mutta en näe mitään haittaa – jos lapsi on terve ja ei ole mitään ongelmia (mutta epäilen, että se nähdään aikaa aikaisin jos kirjaimia puutuu ja muuten vaikeuksia puhua –ja silloin ehkä joku logopedi osaa auttaa eteenpäin). Ainakin meidän neidin mielestä on normaalia, että äiti puhuu jotain muuta kuin isä ja hän pystyy ymmärtämään mitä minä sanon.

Etuna myös se, että vaikka puhun hyvin suomea (kirjoittaminen on toinen asia :)) ), en tule koskaan puhumaan täydellisesti ja joskus on helpompi sanoa jotain omalla äidinkielellä. Ja myös omat sukulaiset voivat komunikoida neidin kanssa. Ja opii toinen kieli ilman että edes huoma (paljon helpommin kuin koulussa kun ei tarvitse mietiä kielioppia, lauseen muotoa ja muuta).

Ympäriltä olen saanut yleensä posiitivista palautetta -Suomessa ja myös omassa kotimaassani.

Mekin olemme opettaneet pojallemme kaksi kieltä. Lapsen puheen aloitus voi hieman viivästyä yksikielisiin verrattuna, neuvolan mukaan jopa vuoden viivästyminen on ihan normaalia.

Oppaiden mukaan tärkeintä on aina lapsen kanssa puhua omaa kieltään, jotta lapsi oppii erottamaan "isänkielen" ja "äidinkielen". Vaatii sen että vanhemmat ymmärtävät molempia kieliä. Jos näin ei ole, tulee sopia mitä kieltä vanhemmat puhuvat keskenään kun lapsi on paikalla, jotta lapsi oppii erottamaan kielet nopeammin toisistaan.

Oman poikamme ensimmäinen kieli kehittyi aluksi puoli vuotta yksikielisiä kavereitaan perässä, mutta noin 2,5 vuoden kohdalla hän tavoitti ikätoverinsa. Nyt alle kolmivuotiaana hän osaa kääntää päässään sanat kielestä toiseen, osaa molempien kielten intonaatiot, ymmärtää molempia kieliä yhtä hyvin ja puhuu kasvuympäristön kieltä paremmin. Abstakti ajattelu ja luovuus ovat kehittyneet selvästi normaalia nopeammin, mielestäni suurelta osin kahden kielen ansiosta.

seuranneena voi kertoa seuraavaa. Perheessä kaksi lasta, Suomalainen äiti puhuu heille aina suomea ja saksalaien isä saksaa. Vanhempien yheinen kieli saksa. Perhe asuu vaihtelevasti eri maissa. Nyt murkku iän lähellä lapset puhuu saksaa (vahvin) suomea, englantia sujuvasti. Muita kielia asuin maan mukaan. Koulua ovat käyneet kaikilla kolmalla kielella erittäin hyvällä menestyksellä.

Asuimme ruotsissa kun vanhimmat lapset syntyivät.
-82 ja 84
Kotona puhuttiin aina suomea.
Päivä-äiti oli ruotsalainen, kuin myös koulu oli ruotsalaine.
Siellä kun on suomalaisille lapsille myös kouluja.
Puheen kehityksessä ei ollut mitään ongelmia.
Kaverit useimmat olivat ruotsalaisia.
Mutta juuri se oli ns."rikkaus" että kotona suomen puhuminen oli parasta mitä tein.
Vuonna 1998 muutimme takaisin tänne kotomaahan.
Ovat nyt kaksikielisiä, asuvat omillaan Turussa,
jossa varsinkin tarvitaan tätä ruotsin kielen taitoa.
Puhuvat ja kirjoittavat molemmat sujuvasti kumpaakin kieltä.
Mielestäni sinun ei kannata kuunnella Anoppiasi,
sinähän olet Äiti ja päätät:)Eikö?
T:Äiti

Hei! Kaksikielisissä perheissä molempien vanhempien pitäisi puhua lapselle omaa äidinkieltään.Vanhempien välinen kieli olkoon mikä tahansa, tärkeää on lapselle puhuttu kieli ja kielen puhumisesta kiinni pitäminen! Omalla äidinkielellä tunnesanasto ja muukin sanavarasto on huomattavasti rikkaampaa ja varsinkin vauvana tunteet ovat rityisen tärkeitä. VAuva ei todellakaan ole liian pieni! Eli rohkeasti vaan molemmat puhumaan omaa äidinkieltään!

Kaksikieliset lapset eivät opi puhumaan muita hhitaammin! Pidemminkin päinvastoin. Oma tyttöni (ruotsi-suomi) alkoi puhumaan jo 11kk, vuoden vanhana tuli jo 2-4 sanaa peräkkäin. Tällä hetkellä 3v ja juttelee ja vaihtaa sujuvasti suomen ja ruotsin välillä keskustelukumppanin kielestä riippuen. Eikä hän ole ainoa esimerkki.

Kaksikielisyys on suuri rikkaus jota kannattaa vaalia. Syntymästä asti kaksi kieltä "ilmaiseksi" on hieno juttu, kateelliset ne muuta sanoo!!!

Sulje korvat anopin puheilta ja ala lepertelemään suomeksi, ja isä saksaksi!!!

Mukavaa syksyä saksanmaalle!

kumpaakin kieltä (kaikkia kieliä) arvostetaan. Esim. ruotsinsuomalaisissa perheissä on ollut ongelmana, että vaikka kotona puhuttiin suomea, sitä hävettiin ja siitä kiusattiin, jolloin lapset eivät oppineet suomea hyvin ja toisaalta ruotsiakaan ei ollut mahdollisuus oppia kovin hyvin. Samanlainen havainto on myös muistaakseni Saksan turkkilaisista ja Amerikan italialaisista (ehkä nykyisin voisi koskea Amerikan espanjankielisiä??). Termi on puolikielisyys.

Toinen tärkeä pointti on määrätietoisuuden ohella joustavuus. JOS lapsella ilmenisikin kielenkehityksen erityisvaikeutta, voisi tulla mietintään mahdollisuus että kielten määrää ympäristössä rajoitetaan, tai ainakin selkeästi valitaan lapselle pääkieli, jota tuetaan. Että lapsi oppisi edes yhden kielen hyvin - eikä siis jäisi puolikieliseksi.

Niin itse olen "kaksikielinen", eli äitini puhui minulle syntymästäni asti suomea ja isäni ruotsia. Itse olen kuulemma oppinut puhumaan verrattain aika varhain eli omalla kohdallani kaksikielisyydellä ei ollut mitään merkitystä.

Ja kyllä kaksikielisyys on vain ja ainoastaan rikkaus. Eli älä välitä anopista. :)

Lapsilla, jotka oppivat kaksi äidinkieltä, voi olla noin puolen vuoden viive kielen oppimisessa. Tämä on kuitenkin ns positiivinen viive, eikä tarkoita muuta kuin että lapsi oppii kielen ikätovereitaan jäljessä.

Minun äiti on suomalainen - isä on sveitsiläinen. Synnyin ja asuin aina sveitsissä.

Äiti puhu meille lapsille suomea, isi ei silloin vielä osannut ja puhuu sveitsin saksaa. Nyt osamme kaikki lapset molemmat kielet.

Myöhemmin äiti puhu meille myös molempia kieliä ja isi osaa nyt myös suomea. Kuulostaa meillä kotona hauskaa, koska joskus on kaikki sekaisin.

Halusin vain sanoa - että olen myös jo lukenut, että lapset voivat vähän myöhemmin aloittaa puhua... Mutta ei se haittaa mitään.

Toivon sinulle, että vain jatkat kuin olette tehnyt se on tosi hyvä! On niin kiva jos ymmärtää molempia kieltä ja ei ikinä enään niin helposti opi kuin lapsena!

Yritän nyt minun pojalle myös puhua suomee - vaikka en osa aina niin hyvin. Se on niin kiva jos ymmärtää myös myöhemmin suomalaisa sukulaisia.

Harmi vain, että anoppi ei ollut puhunut lapsille suomea - voihan olla että sitä nyt katua...?

Hei! Nyt sinun lapsille noin 4 vuotta..
Hyvää apua (puhen kehitys) pelit, esim.
http://papunet.net/pelit/uusimmat.html - lapsi voi kuulu suomen kieli.

Terveisin,
Lora H.
Helsinki