Uusi

Nykyinen 1.8. voimaan tullut taksilaki on melko fiasko. Uudessa taksa-asetuksessa ei ole mitään
mainintaa toiminta-alueesta eikä mittarinkäytös-
tä, eli mittari päällä kokoajan kun asikas on kyydissä.
Ajovuoroja ei tarvitse ajaa taksiasemalta eli
yövuoron voin nukkua kotosalla ja ajaa seuraavan
päivän.
Entä liiton toiminta? Liitto on ottanut nyt sellaisen kannan että se ei katso aiheelliseksi tiedottaa em. asioista mitään jäsenistölle vaikka
esim. mittarinkäytön muutos on melkoin maakunnis-
sa. Esim. 150 km keskussairaalaan ja paluuta ei
tarvitse ajaa nykyisen asetuksen mukaan kassalla.
101427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mitä ihmeen valittamista tässä on? Mitä se Taksiliitolle kuuluu, jos ministeriö sellaisen taksapäätöksen antaa? Ministeriö on päätöksen antanut ja valtio maksaa maakunnissa pitkät KELA:n korvaamat kyydit antamansa taksapäätöksen mukaan, kuten paari kuljetus kyydit. Ajetaan voimassa olevan taksapäätöksen mukaan ja jos jossain KELA:n konttorissa joku alkaa väänttään, että nän suurta ajoa ei korvata niin lyödään taksapäätös pöytään ja kerrotaan, että lueppas siitä mitä ministeriö mittarin käytöstä on määrännyt.

Ministereriön ja sen virkamiesten asia on korjata taksapäätös, jos se heidän mielestään on väärä, ei taksien.

Veikkaampa, että koko taksapäätös tullaan uusimaan jo lähiaikoina;)

Äänestä
  • Et voi olla oikeasti niin typerä uskot että Kela alkaisi maksaa lähes kaksinkertaiset matkakus-tannukset maakunnissa. Jollei pikaisesti tule
    uutta asetusta tai muuta ministerin ohjetta mit-
    tarin käytöstä niin Kela tulee 100% varmuudella
    kilpailuttamaan maksamansa matkat. Jos olet alalla jonkinaikaa toiminut niin tiedä kuinka
    vieras asia kustannuslaskenta on tälle porukalle.

    Äänestä

  • kilpailuttaa kirjoitti:

    Et voi olla oikeasti niin typerä uskot että Kela alkaisi maksaa lähes kaksinkertaiset matkakus-tannukset maakunnissa. Jollei pikaisesti tule
    uutta asetusta tai muuta ministerin ohjetta mit-
    tarin käytöstä niin Kela tulee 100% varmuudella
    kilpailuttamaan maksamansa matkat. Jos olet alalla jonkinaikaa toiminut niin tiedä kuinka
    vieras asia kustannuslaskenta on tälle porukalle.

    Enhän minä väittänytkään, etteikö KELA alkaisi kilpailuttaa ko. kyytejä, jos uutta täsmennettyä asetusta ei ala kuulua. Perus kysymyshän oli vaan se, että ministerössä on täysiä puupäitä tekemässä näitä asetuksia. Ei edes näköjään tajuta mitä painettu teksti tarkoittaa, kuten tässä tapauksessa.

    Äänestä

1.8. voimaan tulleella taksilailla ja viimeisimmällä taksa asetuksella ei ole mitään tekemistä keskenään, vaikka ne ovat tulleet molemmat voimaan 1.8.2007.

Äänestä
  • Keskusteltuani viestintä- ja liikenneministeriön
    virkamiehen kanssa hän sanoi että uusi taksilaki
    ei anna mahdollisuutta puuttua em. asiaan.

    Äänestä

Jo nyt kahden kuukauden jälkeen on selvästi näky-
nyt se, että ajetaan sellaisia ajovuoroja kuin halutaan. Asia ei ole ongelma varmasti suurissa
kaupungeissa missä on paljon autoja mutta meillä pienillä paikkakunnilla kun kukaan ei viitsisi
"päivystää" yövuoroa kun ei silloin juurikaan niitä asiakkaita ole. Minimilistan ajovuorojen
hoitamisen valvonta on täysin olematonta.

Äänestä
  • Niin, ajovuorojen hoitamista / hoitamattomuutta valvoo nykyään lääninhallitukset. Se miten ne sitä valvoo tai on valvomatt on heidän asiansa mutta laki velvoitta niitä valvomaan ajovuoroja.

    Todellisuudessa käy niin, että jos vuoroja ei hoideta, lääni mättää paikkakunnalle lisää kiintiöitä, niin kauan, kun päivystäminen alkaa kiinnostamaan. Sillä ei ole muita vaihtoehtoja.

    Eli älkää ihmeessä hoitako niitä päivystyksiä ja vuorojanne, jos haluatte lisää autoja paikkakunnallenne. Kuskaa vaan omille nilkoillenne ja ajakaa nyt vähän aikaa niin, kuin huvittaa, loppupeleissä tulee kyllä moisella tyylillä tupaan.

    Äänestä

  • ole vuorokaan ja vaikka olis hiljasta

    Äänestä

Turha hötkyily seis. Uusi asetus on tulossa voimaan ilmeisesti marraskuun alussa.

Äänestä
  • Toivottavasti uusi asetus tms. tulisi tosi nopeasti. Tuntuu vain tosi ihmeelliseltä liittomme omaksuma linja eli jäsenille ei mitään informaatiota siitä missä mennään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taksilaki kirjoitti:

Nykyinen 1.8. voimaan tullut taksilaki on melko fiasko. Uudessa taksa-asetuksessa ei ole mitään
mainintaa toiminta-alueesta eikä mittarinkäytös-
tä, eli mittari päällä kokoajan kun asikas on kyydissä.
Ajovuoroja ei tarvitse ajaa taksiasemalta eli
yövuoron voin nukkua kotosalla ja ajaa seuraavan
päivän.
Entä liiton toiminta? Liitto on ottanut nyt sellaisen kannan että se ei katso aiheelliseksi tiedottaa em. asioista mitään jäsenistölle vaikka
esim. mittarinkäytön muutos on melkoin maakunnis-
sa. Esim. 150 km keskussairaalaan ja paluuta ei
tarvitse ajaa nykyisen asetuksen mukaan kassalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu