Miten lisäkaukovalojen suuntaus tehdään kunnolla?
(Viestiketjua on tutkittu, mutta...)
(Viestiketjua on tutkittu, mutta...)
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aja tasaisella pihalla auto muutaman metrin
päähän seinästä. Sytytä puolikkaat ja säädä
pitkät siten, että valokuvio osuu puolikkaiden
väliin samalle korkeudelle, kuin puolikkaiden
kuvion oikea, se viisto reuna. Sitten ajat
baanalle ja toteat, miltä näyttää. Jos on
tarvetta, niin tee hionosäätö siinä 200m:n
suoralla, tietenkin muuta liikennettä vaaran-
tamatta, sivussa ajoradalta.
Jos lisävalot asennettu siten, että niiden keskikohta hieman alempana, kuin ajovalojen keskikohta, vastaantulijat saattavat vilkutella valoja!
Pitää siis ottaa huomioon "avuksi" ohjeiden lisäksi valojen mahdollinen korkeusero.
huomaa viimeistään , kun ensikertaa lähtee tielle ja valot näyttää puunlatvoja .
Edellisen vastaajan ohjeissa nimenomaan kerrottiin hienosäädöstä suoralla tieosuudella !
No tällä ohjeella pääsee eteenpäin. Kiitos
Olisi pitänyt korostaa noiden voluvioiden
keskinäistä sijaintia, mutta kun itsellä on
samalla korkeudella, niin tuli spontaanisti
kirjoitettua, muuta eiköhän tekniikka tuosta
selvinnyt.
Kaukovaloja ei käytetä silloin kun on vastaantulijoita joten ne voi suunnata vaikka kuusenlatvaan. Lähivalojen kahdentaminen on kielletty vm -80 ja sen jälkeen käyttöönotetuissa autoissa.
menee jotenkin sillain, että ajat auton 5metrin päähän seinästä ja mittaat lampun keskikohdan maasta ja piirrät samalle korkeudelle merkin seinään ja siitä noin 5cm alempana pitäisi olla kuvio niin on suunnattu oikein "voit myös merkitä sen 5cm alemmaksi, ettei tarvi mittailla"!!
Itse suuntaan edelleen, jos tarvetta tuollatavoin ja aina on katsatuksessa olleet kohdallaa myös omat valot, mutta tuo 5cm on nyt hukassa oliko se oikea mitta, kun viimekerrasta sen verta kauan enkä muista nyt satavarmauudella sitä!!
on juuri noin eli matkalla metristä sentti. 5metriä on 5 senttiä
Kysyttiin lisäkaukovalojen suuntauksesta,
ja niitä ei todellakaan suunnata noin
laskeviksi, vaan pikemminkin vähän nouse-
viksi, etteivät mene päällekkäin lähi-
valojen kanssa. Baanalla suuntaukselle
viimeinen silaus.
ei sen vaikeempi kuin pimeällä tielle autonkaa ja valot päälle ja suuntaa siinä valot mihin tahtoo sitä valoa , esim itellä näyttää reilusti ylös ja sivuille mutta kyllä kuorma autokuskikin väläyttelee jo 400 metrin päästä et laita lyhkäset..
valoa ei oo koskaan liikaa ja lisävalojen hinnassa ei kantsi säästellä ja ei mielellään mitään piste kaukovaloi,
itellä bosch touring 190 ja 100w lamput niin kyllä näkee ihan riittävästi.
Suoraan eteenpäin. Näin sanoo laki ja valot toimii niin kuin pitääkin. Pientareiden näkyvyys on sitten kiinni lähinnä lamppujen optiikasta/valokuviosta.