Veikko

Vennamo kysyi minulta ajellessamme autollani puhetilaisuuteen 80-luvulla, että tiedätkö Leskinen miksi suuret puolueet saavat aina suunnilleen saman äänisaaliin vaaleista vaaleihin ja pysyvät vallankahvassa. En tiennyt, joten hän kertoi sen johtuvan siitä, että ensin kansaa riistetään ja sitten kauhialla metelillä palautetaan murusia niin tämä riistetty kiittää, kumartaa ja äänestää tätä "hyväntekijäänsä".Nämä viisaat sanat ovat valitettavasti totta kun seuraa tätä keskustan-kokoomuksen alkutaipaleen edesottamuksia. Nyt riistetään kovalla kädellä ja sitten niitä murusia palautellaan suuren metelin saattelemana vaalikauden loppupuolella ja taas riistetty kiittää kumartaa ja äänestää suunnilleen totutun kaavan mukaan.Näin valta säilyy.
seppo leskinen
1151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mikä oli todistettava M.O.T

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seles kirjoitti:

Vennamo kysyi minulta ajellessamme autollani puhetilaisuuteen 80-luvulla, että tiedätkö Leskinen miksi suuret puolueet saavat aina suunnilleen saman äänisaaliin vaaleista vaaleihin ja pysyvät vallankahvassa. En tiennyt, joten hän kertoi sen johtuvan siitä, että ensin kansaa riistetään ja sitten kauhialla metelillä palautetaan murusia niin tämä riistetty kiittää, kumartaa ja äänestää tätä "hyväntekijäänsä".Nämä viisaat sanat ovat valitettavasti totta kun seuraa tätä keskustan-kokoomuksen alkutaipaleen edesottamuksia. Nyt riistetään kovalla kädellä ja sitten niitä murusia palautellaan suuren metelin saattelemana vaalikauden loppupuolella ja taas riistetty kiittää kumartaa ja äänestää suunnilleen totutun kaavan mukaan.Näin valta säilyy.
seppo leskinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu