Olen masentunut ja rikki. Romahdin kaksi viikkoa sitten rankan ja ikäviä kokemuksia sisältävän työviikon jälkeen ja viikonloppuna en sitten enää tällä kertaa saanut itseäni kasaan pystyäkseni menemään töihin. Työasiat vain pyörivät päässäni ja olen edelleenkin todella masentunut ja itkuinen. Menin terveyskeskuksen päivystykseen ja jäin neljän viikon sairaslomalle pitkään jatkuneen työuupumuksen aiheuttaman masennuksen takia. Tähän asti, melkein nelikymppiseksi, olen ollut erittäin terve kaikin puolin. Vasta diagnoosin tultua lääkäriltä kotona tajusin, että asiani olivat jo pitkään olleet pahasti vialla; elämä ei maistu, mikään ei tunnu miltään, mikään ei kiinnosta, en jaksa mitään, töistä ei tule mitään, teen tolkuttomasti virheitä, en uskalla tehdä päätöksiä, en pysty aloittamaan isompia projekteja, olen varsinkin kotona ärtyisä, itsetunto on täysi nolla, itku on ollut herkässä, olen eristäytynyt muista ja harrastuksista, pääsärky on ollut jatkuvaa, seksi ei innosta, kuukautiset ovat jääneet pois, ym. ja syynä työuupumus. Nyt on vaikea ymmärtää, miksi en aikaisemmin ole tehnyt asialle mitään. Sen kyllä myönnän, että oli aika kova pala mennä lääkäriin ja tavallaan myöntää, että minussa on jotain vikaa.
Olen alempi toimihenkilö pk-yrityksessa ja toimin yrityksessämme oman erikoisalani asiantuntijana. Ainakin omasta mielestäni minulla on aika laaja ja vaativa vastuualue, mutta en ole esim. suoraan hallitukselle vastuussa vaan yhdessä talouspäällikömme tai erään toisen johtajamme kanssa, joista ei kumpikaan ole esimieheni, kanssa ja lisäksi minulla on jonkin verran muita töitä. Oma esimieheni on paljon matkoilla ja häntä on vaikea lähestyä; tämän kymmenisen vuotta minua nuorempi henkilö on ollut esimieheni noin puolitoista vuotta ja valitettavasti vailla minkäälaisia psykologisia taitoja tai edellytyksiä, joita esimiehellä hyvän suhteen luomiseksi olisi hyvä olla. Tunnen, ettemme tule hyvin toimeen ja olen tämän hänelle suoraan sanonut. Työuupumukseeni on varmaan monia syitä, mutta nyt katsottuna kaikki tyypilliset syyt löytyvät työhistoriastani; pääsyy lienee ristiriita toimenkuvani ja sen välillä, mitä voin tehdä toteuttaakseni tämän vaatimukset. Olen luonteeltani kunnianhimoinen ja todella halusin onnnistua ja olen ponnistellut kovasti tämän eteen, mutta tuntuu, että olen ollut varsinkin loppuajan vain syöksykierteessä alaspäin menossa. Epäonnistumiset lannistavat minua ja ovat syöneet ehkä jo alun perin heikkoa itsetuntoani. Syitä työuupumukseeni on varmaan minussakin, mutta paljon myös yrityksessämme. En lähde nyt niitä tarkemmin erittelemään. Lisäriippana on se, että yrityksemme avainhenkilö tuntuu vihaavan minua. Pahin vaihe huonossa olossani alkoi yhden kriisin jälkeen viime syksynä, mutta jo vuosia minulla on ollut oireita. Välillä on mennyt paremminkin.
Nyt olen sekaisin, allapäin, kuin tuuliajolla pois tästä maailmasta ja vielä kahden viikon sairasloman jälkeenkin työasiat jylläävät päässäni kokoajan ja päätä särkee pahasti. Minulle on kuitenkin tarjolla muutakin elämää kuin työ; mm. ihana mies ja ihanat lapset, mutta mikään ei helpota oloa. Tuska ja ahdistus on voimakasta. Lääkitystä en saanut, enkä missään nimessä halunnutkaan. Lääkäri sanoi, että voisin mennä mielenterveystoimistoon juttelemaan, jos haluan. Sain ajan vasta ensi viikolle. Minulla ei ole ystäviä, joiden kanssa voisin keskustella. Miehelleni en voi kaikkea kaataa; hänellä on omatkin murheensa. Työkaveritkaan, joita pidän ystävinäni, eivät ole ottaneet paljon yhteyttä. Esimiehelleni sain soitettua aamuna jona jäin pois, mutta keskustelu on hiukan negatiivissävyinen ja sen jälkeen en ole hänen kanssaan puhunut. Luulen, että hän on vihainen; taas aiheutan lisämurhetta. Minulla on myös syyllisyyttä omista negatiivisista asenteistani yritystämme ja esimiestäni kohtaan. Lisäksi tunnen voimakasta katkeruutta; oireilin pahasti jo kauan, miksei kukaan mukaan huomannut tilannettani. Avunpyyntöyrityksiäni ei ole ymmärretty, ehkä ne ovat olleet epäselviä; minun on ollut vaikea myöntää, että ole epäonnistunut työssäni. Tunnen epäonnistuneeni täydellisesti työelämässä. Onko neuvoja, mikä auttaa tuskaani?
Minua pelottaa, miten palaudun normaaliin; sairaslomaani on jäljellä kaksi viikkoa. Tällä hetkellä tuntuu karmealta, en esim. vielä fyysisesti yksinkertaisesti pystyisi menemään edes käymään työpaikallani, jossa olen ollut sentään sinänsä mielenkiintoisessa, koulutustani vastaavassa työssä, ihan ok työkaverien kanssa toistakymmentä vuotta.
Tätä samaa rataa en varmaan voi jaksaa tai edessä on lääkärin mukaan uusi kriisi. Yrityksessämme ei varmaan mikään muutu, sillä se ei ole muuttunut aikaisemminkaan vaikka ihmisiä on lähtenyt talosta työuupumuksen tai vastaavista syistä johtuen. Jos palaisin ja en usko, että pelkkä oma muutokseni riittää antamaan edellytykset paluulleni. Minusta tuntuu kurjalta; olen yrittänyt tehdä parhaani ja uhrannut monta vuotta elämästäni tähän yritykseen ja välillä tinkinyt yksityiselämänkin puolelta. Tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta, jos joutuisin irtisanoutumaan nyt ja jäisin näin rikkinäisenä työttömaksi. En usko, että pärjäisin muuallakaan. Haluan kuitenkin tehdä töitä ja tiedän, että en kestäisi, jos jäisin kokonaan ilman kodin ulkopuolista työtä. Maalla ei perheenäidillä on paljon mahdollisuuksia. Mitä voitte tähän neuvoa?
Mistä löydän muiden kertomukisia ja kokemuksia asiasta netissä?
T:Ariella
Työuupumus
35
10249
Vastaukset
- Lady
Ensinnäkin uskalla antaa itsellesi oikeus levätä.Toisekseeen älä syyttele itseäsi.Kukaan ei muutu neljässä viikossa. Se vie aikaa selvitellä mistä on kysymys. Olet jo hyvällä alulla analysoidessasi elämänympäristöäsi ja elämäsi suuntaa. Mutta ensin sinun on levättävä. Aika näyttää koska olet valmis uudelleen rakentamiseen ja tekemään ne vaadittavat muutokset elämässäsi mitä ehkä on tehtävä jotta jatkossakin tulisit voimaan hyvin.
Kyseessä om prosessi. Uupumuksesi on näyttänyt sinulle että jotakin tai joitakin asioita on pielessä elämässäsi.Lepäämisen jälkeen on aika pikkuhiljaa asia kerrallaan yritettävä johtaa elämäsi niille lijoille mikä sopii sinulle ja on terveellistä sinulle.
Olen itse käynyt prosessin läpi. Olen oppinut sanomaan ei asioille mitkä ei minulle ole hyvästä. Olen oppinut etenemään rauhallisesti enkä välitä mitä toiset tykkäävät minusta. Itsetuntoni on siis kohonnut.
Älä menetä toivoasi ja anna aikaa itsellesi ja omille tarpeillesi. - Katriina
Työuupumus on todella rankkaa, tiedän sen omasta kokemuksesta. Tällä hetkellä olen ollut "omalla lomalla" koulusta 3 kk ja aion jatkaa niin kauan kuin tarve vaatii.
Mun loppuunpalaminen alkoi siitä, että tein todella rankasti töitä (olen vasta 25 -vuotias)ja viime syksynä menin kouluun. Samaan aikaan tein töitä vkl ja heti syksyllä aloin saada outoja oireita (gastriitti eli mahalaukun tulehdus, paniikkihäiriökohtauksia, huimausta jne.). En ymmärtänyt mistä oli kysymys kunnes aloin keväällä kärsiä unettomuudesta. Viimein olin siinä pisteessä, että elin kuin unessa ja en jaksanut edes kävellä 2 km matkaa kouluun. Viimein oli pakko luovuttaa... En hakenut sairaslomaa vaan keskeytin koulun.
Nyt olen ollut siis 3 kk kotona ja olen vain nukkunut ja lepäillyt. Nyt voi sanoa, että elämä alkaa voittaa. Olen syönyt ja syön parhaillaan masennuslääkkeitä paniikkihäiriöön, mutta kohtauksia ei ole tullut stressin loputtua.
Kehottaisin sinua hakemaan lisää sairaslomaa, sillä jotkut ovat saman vaivan takia sairaslomalla jopa 3 vuotta. Älä luovuta ennen kuin olet saanut elämäsi kuntoon, uskon että mielenterv.toimiston väki auttaa. Tässä on kyse omasta elämästäsi ja terveydestäsi, joten laita se etusijalle. Äläkä välitä mitä muut työpaikallasi ajattelevat. Mäkin olen oppinut katsomaan ihmisiä suoraan silmiin ja sanomaan että kärsin burn-outista ja syön masennuslääkkeitä. Se kasvattaa kummasti!!! Tällä hetkellä olen siis lomalla ja en lopeta ennenkuin olen täysin terve. Kyselit vielä apua ongelmiin, netistä löytyy todella hyvä paikka eli www.tukiasema.net. Tsemppiä! Uskon että selviät jaloillesi, aikaa se kyllä vaatii.- Maria
Kiinnostuin aiheesta koska olen itsekkin vastaavanlaisessa tilanteessa.
Haluaisin kysyä sulta Katriina kun olet ollut sairaslomalla jo 3 vuotta että mitenkä sitä pärjää taloudellisesti??
Olen itse jo sairaslomapäivinä 2/3 palkalla ja montakohan päivää se on näin ennenkuin muuttuu palkattomaksi??
Mua huolestuttaa että miten tulen pärjäämään taloudellisesti kun elätettävänäni on kolme lastakin...täytyykö mun mennä kohta hakemaan toimeentulotukea sossusta vai maksaako kela mahdollisesti jotain tukea?? - Ariella
Kiitos vastauksista; tuntuu hyvältä, kun löytyy ihan vieraita ihmisiä, jotka haluavat antaa tukea!
Olin aika voimaton koko päivän, mutta yritin tänään tehdä lasten kanssa mukavia juttuja ja ajatella muuta saadakseni ajatukseni pois työhön liittyvistä asioista, mutta taas en saa taaskaan nukutuksi. En tiedä, voiko olla mahdollista, että ne ajatukset tulevat mieleeni toistuvasti... tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt näiksi kahdeksi viikoksi, jotka olen ollut kotona. Tiedän, että minun pitää nyt antaa itselleni aikaa parantua; lääkkeitä en todellakaan halua.
Nyt mieleen tulee uusia kauhukuvia, koska olen ajatellut, että takaisin en pysty menemään, mutta silloin saan epäonnistumisen ja luovuttamisen leiman ja lisäksi seuraa taloudellinen ja sosiaalinen romahdus, jonka pelkään vieväni itseäni vielä syvempään masennukseen. Olen aika sekavissa tunteissa... - Katriina
Maria kirjoitti:
Kiinnostuin aiheesta koska olen itsekkin vastaavanlaisessa tilanteessa.
Haluaisin kysyä sulta Katriina kun olet ollut sairaslomalla jo 3 vuotta että mitenkä sitä pärjää taloudellisesti??
Olen itse jo sairaslomapäivinä 2/3 palkalla ja montakohan päivää se on näin ennenkuin muuttuu palkattomaksi??
Mua huolestuttaa että miten tulen pärjäämään taloudellisesti kun elätettävänäni on kolme lastakin...täytyykö mun mennä kohta hakemaan toimeentulotukea sossusta vai maksaako kela mahdollisesti jotain tukea??En ole ollut sairaslomalla 3 vuotta vaan 3 kuukautta. Katsoin erästä ohjelmaa tammikuussa (taisi olla tv 2 Punainen lanka), jossa Metsoloista tuttu näyttelijä (en muista nimeä) oli ollut 3 vuotta sairaslomalla ja käynyt terapiassa tuon ajan.
Elän tällä hetkellä kotona porukoiden luona ja -huvittavaa kyllä- niillä säästöillä mitä hankin silloin vuosi sitten. Käy keskustelemassa Kelassa, luulisin että sieltä saa jotain tukea. Palkattomuudesta en muista, kyllä se kuukausia kestää ennenkuin muuttuu täysin palkattomaksi. Mutta jos et saa mitään Kelalta, lääkäri pystyy kirjoittamaan lausunnon väliaikaista sairaseläkettä varten. Se on tietyn ajan mittainen ja sen ajan jälkeen työkyky arvioidaan uudelleen. - Katriina
Ariella kirjoitti:
Kiitos vastauksista; tuntuu hyvältä, kun löytyy ihan vieraita ihmisiä, jotka haluavat antaa tukea!
Olin aika voimaton koko päivän, mutta yritin tänään tehdä lasten kanssa mukavia juttuja ja ajatella muuta saadakseni ajatukseni pois työhön liittyvistä asioista, mutta taas en saa taaskaan nukutuksi. En tiedä, voiko olla mahdollista, että ne ajatukset tulevat mieleeni toistuvasti... tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt näiksi kahdeksi viikoksi, jotka olen ollut kotona. Tiedän, että minun pitää nyt antaa itselleni aikaa parantua; lääkkeitä en todellakaan halua.
Nyt mieleen tulee uusia kauhukuvia, koska olen ajatellut, että takaisin en pysty menemään, mutta silloin saan epäonnistumisen ja luovuttamisen leiman ja lisäksi seuraa taloudellinen ja sosiaalinen romahdus, jonka pelkään vieväni itseäni vielä syvempään masennukseen. Olen aika sekavissa tunteissa...Kyllä meissä löytyy, nykytrendi yhteiskunnassa ei ole kovin hyvä pitkällä aikavälillä, sillä ihmiset eivät ole robotteja.
Epäonnistumisesta ja luovuttamisesta vielä, mitä se haittaa? Minullekin vanhemmat sanoivat, miten minä voin luovuttaa? Pakkohan se oli, vaihtoehtona oli joko hautajaiset tai loma sillä en yksinkertaisesti PYSTYNYT JA JAKSANUT mennä sinne. Olen ylpeä siitä että luovutin, sillä kerranhan täällä vain eletään. Elämän pituus ei korvaa sen laatua... Kannattaa käsitellä näitä siellä MTT:ssa, sillä ne ovat todella hankalia asioita.. Mutta pärjäilkää, niin minäkin yritän:).
- Kokenut
Olen kokenut myös työuupumuksen ja siihen ei auttanut muu kuin l-e-p-o. Sitten kun on levännyt muutaman kuukauden alkaa helpottaa. Tarkkaa aikaa ei voi sanoa, koska palautuminen on yksilöllistä.
Tärkeintä on saada ajattelunsa normalisoitumaan, mitään ei kannata rikkinäisenä suunnitella.
Rentoudu, lepää ja malta unohtaa työasiat. Jos lääkärin antama loma ei riitä, pyydä sitä lisää. Niin kauan, kun pystyt ajattelemaan järkevästi. Kyllä sen sitten itse huomaa, mikä on fiksuin päätös, kun on saanut levätä. Tsemppiä! - Tuttua
Täällä mainittiinkin jo Tukiasema.net. On jokin toinenkin palsta, ja se kyllä liittyy painotetusti työpaikkakiusaamiseen.
En nyt osaa tulkita, kuinka iso osuus huonolla olollasi ja jaksamisella on työpaikan psykologisissa kuvioissa? Onko sinua kiusattu, sinulle nälvitty, panostasi tai peräti koko henkilöäsi väheksytty?
Joka tapauksessa oireistosi on hyvin samanlainen kuin työpaikkakiusatuilla. Ihminen sieluineen ja ruumiineen reagoi stressissä hyvinkin voimakkaasti. Ja sanotaan myös, että psyyken tasapaino on suhteellisen helppo horjuttaa, kun kuvio on se, että duunipaikalla on pakko olla, eikä niitä työkavereita voi valita. Joutuu siis altistumaan ihmisten vaikutuksille tavallaan pakosta.
Tukiasemalla on ainakin yksi laaja ketju, mistä saattaisit hyötyä. Ainakin siinä, että uskot, että aikaa tarvitaan. Ja sekin, että aina ei ole parasta vetäytyä vain yksin lepäämään, vaan aktiivisesti hakea vertaistukea, ja jopa harkita työpaikan henkisen ilmapiirin jonkinlaista työstämistä. (Tosin tuo viimemainittu on usein ylivoimaista; ei ihmiset paljoa muutu...mutta asioista olisi voitava puhua).
Siis tämä:
http://tukiasema.net/keskustelu/show.asp?id=1816&c=152&p=2&pm=1
Uupuneita on ainakin 100 000 tälläkin hetkellä. - Boss
Tuttua mullekin. Eräässä entisessä työpaikassa paloin täysin loppuun neljässä vuodessa. Kertakaikkiaan sanoin vain itseni irti murehtimatta tulevaisuutta. Hyvä tuuri kävi kun jo viikon päästä sain paljon mukavamman paikan.
Tiedäthän että voit olla työkkärissä työnhakijana vaikka olisitkin jo työsuhteessa, joten työpaikan vaihto voi hyvällä tuurilla käydä helpostikin.
Toisen töistä pääsee aina pois jos haluaa, yrittäjillä se ei ole niin helppoa. Monesti vaan ei voi laittaa lappua luukulle kun on velkaa ja mahdollisesti monen muunkin ihmisen tulevaisuus ja työ kyseessä.
Yhteiskunta on sairas, työ on kaikki kaikessa, raha pyörittää maailmaa ja se ei välitä miten ihminen voi. Työuupumus on jo kansantauti ja paha sellainen.
Voimia sulle, toivottavasti näistä viesteistä on apua:)- Ariella
Kiitos vastauksista, mutta minusta tuntuu, että olen tosi loppuunpalanut, ei siis enää yhtään virtaa jäljellä ja tuntuu, että pysty edes vanhoihin töihini; miten voisin jaksaa tsempata ja hakea uutta paikkaa. Siitäkin on kyllä vuosien varrelta kokemuksia ja se homma on aika vaativaa ja minusta tuntuu, että minulta puuttuu siinä hommassa juuri se kaikkein tärkein uuden paikanhakemisess eli hyvä itsetunto. Ainakin nkyisellä työpaikallani porskuttaa parhaiten ne, jotka eniten uskovat itseensä. Koulutus, kokemus tai esim se, miten tulee toisten vertaisensa työkavereiden kanssa juttuun ei merkitse mitään... olen jotenkin pudonnut kyydistä, jos olen ikinä edes kyydissä kunnolla ollutkaan. Aika sekava olo. Olen ollut työpaikassani vuosikausia ja välillä tyytyväisempi ja tyytymättömpi työoloihin. En käsitä, miten ajauduin tähän, miten en pystynyt sopeutumaan kuin muut... halusin sitä tosi paljon ja en olisi muuten jaksanut näin kauan.
- repa
Ariella kirjoitti:
Kiitos vastauksista, mutta minusta tuntuu, että olen tosi loppuunpalanut, ei siis enää yhtään virtaa jäljellä ja tuntuu, että pysty edes vanhoihin töihini; miten voisin jaksaa tsempata ja hakea uutta paikkaa. Siitäkin on kyllä vuosien varrelta kokemuksia ja se homma on aika vaativaa ja minusta tuntuu, että minulta puuttuu siinä hommassa juuri se kaikkein tärkein uuden paikanhakemisess eli hyvä itsetunto. Ainakin nkyisellä työpaikallani porskuttaa parhaiten ne, jotka eniten uskovat itseensä. Koulutus, kokemus tai esim se, miten tulee toisten vertaisensa työkavereiden kanssa juttuun ei merkitse mitään... olen jotenkin pudonnut kyydistä, jos olen ikinä edes kyydissä kunnolla ollutkaan. Aika sekava olo. Olen ollut työpaikassani vuosikausia ja välillä tyytyväisempi ja tyytymättömpi työoloihin. En käsitä, miten ajauduin tähän, miten en pystynyt sopeutumaan kuin muut... halusin sitä tosi paljon ja en olisi muuten jaksanut näin kauan.
etsi kuolemaa,löydät elämän.Kiinalainen juttu!
- Kokenut
Ariella kirjoitti:
Kiitos vastauksista, mutta minusta tuntuu, että olen tosi loppuunpalanut, ei siis enää yhtään virtaa jäljellä ja tuntuu, että pysty edes vanhoihin töihini; miten voisin jaksaa tsempata ja hakea uutta paikkaa. Siitäkin on kyllä vuosien varrelta kokemuksia ja se homma on aika vaativaa ja minusta tuntuu, että minulta puuttuu siinä hommassa juuri se kaikkein tärkein uuden paikanhakemisess eli hyvä itsetunto. Ainakin nkyisellä työpaikallani porskuttaa parhaiten ne, jotka eniten uskovat itseensä. Koulutus, kokemus tai esim se, miten tulee toisten vertaisensa työkavereiden kanssa juttuun ei merkitse mitään... olen jotenkin pudonnut kyydistä, jos olen ikinä edes kyydissä kunnolla ollutkaan. Aika sekava olo. Olen ollut työpaikassani vuosikausia ja välillä tyytyväisempi ja tyytymättömpi työoloihin. En käsitä, miten ajauduin tähän, miten en pystynyt sopeutumaan kuin muut... halusin sitä tosi paljon ja en olisi muuten jaksanut näin kauan.
Moikka vielä,
työuupumukseen nimenomaan ajaudutaan, ainakin monella käy niin. Ei sitä itse oikein huomaakaan, että työ imee kaikki mehut. Kunnes todellakin kaikki mehut on imetty ja itsetuhoiset ajatukset alkavat pyöriä päässä. Lepää ja nauti kesästä, kun se on kerrankin taas tänne Suomeen saapunut.Mene aurinkoon ja hengitä rauhassa. Anna itsesi palautua. Juo paljon vettä ja jos voit, niin käy uimassa meressä (järvikin käy).
Syö paljon vihanneksia, persiljaa ja muita kesävihanneksia. Kehosi kiittää niistä takuulla. - Ariella
Kokenut kirjoitti:
Moikka vielä,
työuupumukseen nimenomaan ajaudutaan, ainakin monella käy niin. Ei sitä itse oikein huomaakaan, että työ imee kaikki mehut. Kunnes todellakin kaikki mehut on imetty ja itsetuhoiset ajatukset alkavat pyöriä päässä. Lepää ja nauti kesästä, kun se on kerrankin taas tänne Suomeen saapunut.Mene aurinkoon ja hengitä rauhassa. Anna itsesi palautua. Juo paljon vettä ja jos voit, niin käy uimassa meressä (järvikin käy).
Syö paljon vihanneksia, persiljaa ja muita kesävihanneksia. Kehosi kiittää niistä takuulla.Moi,
Tämän ahdistuksen keskellä olen lisäksi shokissa, miten minulle kävi näin. Olen ollut aina fyysesti hyvässä kunnossa, mutta lopulta petti heikoin kohtani eli pää. Tuntuu kuin kaikki olisi loppu.
Kaikenlainen ruoka kyllä maistuu; ihan liiankin kanssa ja paino-ongelmani on vaan pahemaan päin, koska nyt en halua enkä oikein tällä hetkellä jaksakaan liikkua missään kodin ulkopuolella.
Kiitos viesteistä; on helpottavaa, kun saa johonkin kontaktia. Tämä netissä roikkuminenkin on varmaan vieroitusoireita työstä, kun on tottunut, että sähköpostia tuli ja puhelin soi virtanaan kokoajan. - uupunut
Ariella kirjoitti:
Moi,
Tämän ahdistuksen keskellä olen lisäksi shokissa, miten minulle kävi näin. Olen ollut aina fyysesti hyvässä kunnossa, mutta lopulta petti heikoin kohtani eli pää. Tuntuu kuin kaikki olisi loppu.
Kaikenlainen ruoka kyllä maistuu; ihan liiankin kanssa ja paino-ongelmani on vaan pahemaan päin, koska nyt en halua enkä oikein tällä hetkellä jaksakaan liikkua missään kodin ulkopuolella.
Kiitos viesteistä; on helpottavaa, kun saa johonkin kontaktia. Tämä netissä roikkuminenkin on varmaan vieroitusoireita työstä, kun on tottunut, että sähköpostia tuli ja puhelin soi virtanaan kokoajan.Olen myös juuri sairaslomalla työuupumuksen takia, olen vain paljon nuorempi. Itsellänikin oli järkytys tajuta etten mä yksinkertasesti ole nyt työkunnossa. Fyysisesti kyllä ok, mutta henkisesti aivan riekaleina. Sain heti miedon ahdistusta poistavan lääkityksen, se auttaa, olo on hetkittäin jopa tasapainoinen. Ja sitten kun ahdistaa niin tulevat nämä itsetuhoajatukset. Välillä iskee aivan järkyttävä paniikki, suorastaan kauhu kun esim. puhelin soi ja pelkään katsoa kuka soittaa jos se vaikka onkin joku töistä.
- Veksa
Itselläni on aika lailla samanlaisia kokemuksia. Burnout kolme vuotta sitten ja sen jälkeen masennusta, joka vaivaa vieläkin. Työuupumushan vaivaa tunnollisia ja vastuuntuntoisia ihmisiä. Suuripiirteiset työntekijäthän siirtelevät ("delegoivat") hommia toisille, koska eivät itse ehdi tai halua tehdä niitä; he eivät kuitenkaan tunne siitä huonoa omaatuntoa. Työtehtävän siirtoketju päättyy kuitenkin ns. tunnolliseen henkilöön, joka ottaa sen hoidettavakseen kun ei voi siirtää sitä edelleen, koska hänellä ei ole yhtään alaista tai hän ei siirrä sitä toisille sen takia kun kaikilla muillakin on liiaksi töitä. Hän ei tunne huonoa omaatuntoa siitä, että otti "vapaaehtoisesti" lisää töitä, mutta tuntisi mielipahaa, jos olisi siirtänyt työn edelleen jonkun toisen murheeksi. Näin hänelle siirretään jatkossa näitä hommia suoraan muilta kyselemättä kun hän ne teki viimeksikin ja erinomaisesti tekikin. Nämä siirtoketjun päässä olevat tunnolliset henkilöt eivät juuri edes valittele kovaa työkuormaansa, vaan tekevät minkä pystyvät ja lopuksi tekevät niin paljon, että voimia alkaa kulumaan sisäisestä energiavarastosta enemmän kuin sinne tulee lisää. Tässä sitten onkin syöksykierre valmiina.
Työyhteisöissä ei tehdä oikeastaan tämän ongelman hoitamiseksi käytännössä mitään. Sitä ei tunnisteta ennen kuin loppuunpalaminen tapahtuu jonkin työntekijän kohdalla. Toisaalta hullua kun uhrataan kaikkein vastuuntuntoisimman työntekijät kovien työpaineiden edessä ja firman kovassa tulospaineessa. Jos työntekijä tuntee, että hänellä on liikaa töitä, niin siitä pitää kertoa esimiehelle, mutta se ei johda mihinkään ennen kuin on liian myöhäistä. Lisäksi jos kertoo liian suuresta työmäärästä, niin sitä pidetään yleensä “turhana” valittamisena ja siitä saa ikuisen valittajan maineen. Työterveyshuollollakaan ei ole mitään otetta tähän henkiseen työsuojeluun. Jos työterveyshenkilöstöä pyydetään tulemaan työpaikalle ja tekemään ennakoivaa työterveyshuoltoa, niin tuloksena on ainostaan se, että käydään läpi istuma-asentoja ja esitellään mitä eriskummallisempia hiiritukia.
Nyt näyttää taas vähän valoisammalta kun on kesä käsillä. Nauttikaa kaikki kesästä - se antaa voimia!- Ariella
Veksa, miten selvisit? Mikä tilanteesi nyt.
Itselläni tämä on niin tuore juttu, että juuri nyt on todella paha olo ja tuntuu kuin edessä ei olisi mitään. Ja tulevaisuuden ajatteleminen jouduttani tähän tilanteeseen eli työuupumuksen tunnistamisen jälkeen, karmii. Tiedän, että työpaikallani ei mikään muutu joten paluu sinne lienee mahdoton. Enään noin puoleen vuoteen en ole pystynyt hakemaan edes niitä harvoja työpaikkoja, jotka ovat olleet tarjolla; tunnen, että en osaa oikeastaan mitään ja en pärjäisi missään muuallakaan. - Veksa
Ariella kirjoitti:
Veksa, miten selvisit? Mikä tilanteesi nyt.
Itselläni tämä on niin tuore juttu, että juuri nyt on todella paha olo ja tuntuu kuin edessä ei olisi mitään. Ja tulevaisuuden ajatteleminen jouduttani tähän tilanteeseen eli työuupumuksen tunnistamisen jälkeen, karmii. Tiedän, että työpaikallani ei mikään muutu joten paluu sinne lienee mahdoton. Enään noin puoleen vuoteen en ole pystynyt hakemaan edes niitä harvoja työpaikkoja, jotka ovat olleet tarjolla; tunnen, että en osaa oikeastaan mitään ja en pärjäisi missään muuallakaan.Kiitos palautteestasi, Ariella. Itse olen ollut kolmen vuoden ajan vuorotellen töissä ja sairaslomalla. Työ ei sinänsä tunnu vastenmieliseltä ja työkaveritkin ovat mukavia. Sama kiertokulku toistuu uudestaan: 2…4 viikon sairasloman aikana eka viikko menee täysin huilatessa. Sitten alkaa pikkuhiljaa saamaan omia asioitaan kuntoon: alkaa jaksaa vähän olemaan harrastustensa parissa ja alkaa tapailemaan ystäviään. Sitten kun olo on vähän parempi ja työ taas alkaa, niin melkein heti jäävät harrastukset ja ystävät pois kuvioista. Jokaisen työpäivän jälkeen on niin väsynyt, ettei jaksa tehdä mitään ja sitten alkaa terveys pikku hiljaa menemään alamäkeen. On väsymystä työpäivänkin aikana, mutta stressi pitää sen taka-alalla.
Kuitenkin terveys kokonaisuudessaan on pikku hiljaa mennyt parempaan suuntaan. Se on kuitenkin aika hidas prosessi. Luin jostain kirjasta psykiatrin arvion, että työuupumuksen ja sitä seuraavan masennuksen paranemiseen menee kaksi kertaa se aika kuin mikä on mennyt työuupumuksen altistusvaiheeseen. Eli jos on yhden vuoden kuluttanut enemmän sisäisiä voimavarojaan kuin mitä on pystynyt hankkimaan niitä lisää, niin palautumiseen menee kaksi vuotta. Tuo on tietysti karkea arvio eikä se päde kaikkiin potilaisiin, mutta omasta mielestäni se on aika oikean suuntainen.
Minkä antaisin ohjeena on se, että kannattaa ensin koettaa palauttaa niitä harrastuksia ja mukavia asioita, mistä on luopunut kovien työpaineiden takia. Tekee sitä mikä tuntuu mukavalta ja juuri sen verran kun kerrallaan jaksaa. Ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa jos ei jaksa harrastaa kuin viisi minuuttia kerrallaan. Ei kannata ajatella vielä takaisin työhön hakeutumista tässä vaiheessa. Sitten vasta kun on sen verran palautunut, että jokapäiväiset asiat ja harrastukset sujuvat eivätkä ne tunnu pelkästään vastenmielisiltä.
Toinen asia, minkä omalla kohdallani olen todennut mukavaksi ja hyödylliseksi on asiaan liittyvän kirjallisuuden lainaaminen kirjastosta. Sitä löytyy aika mukavasti nykyään: on tavallisten ihmisten omakohtaisia kokemuksia, työuupumukseen ja masennukseen liittyvää lääketieteellistä materiaalia, hoitoon liittyvää kirjallisuutta ym. Ei näistä suoraan saa patenttiratkaisua oman tilansa pikaiseksi parantamiseksi, mutta tämä kirjallisuus antaa uutta näkökulmaa omaan sairauteensa ja oppii ymmärtämään sen taustoja paremmin. Samoin havaitsee myös sen, että ei todellakaan ole ainoa, joka näistä asioista kärsii. Meitä on kuitenkin aika monta!
- A.M.
Olen hämmästynyt, miten yleistä on työuupums ja anteeksi, mutta aika masentavalta kuullostaa se, miten kauan ja miten vaikea siitä on toipua.
Onko kenellään mitään muuta sanottavaa asiasta, joskus ja jollakin voisi auttaa, kun joku ottaa tiukemman linjan ja tavallaan hiukan ryhdistää. - Anonyymi
Loma edessä. Väsynyt. Helteeltä en saa nukuttua. Suorittava työ jossa koko homma hoidetrava kuin olisin yrittäjä,vaikka olen työsuhteinen.
Likaista,raskasta duunia. Kylläkin pidän siitä,mutta viimeinen kk on ollut yhtä epävarmuutta,kun homma kaatui syliini täysmittaisena.
Ainoat jotka näkevät väsymiseni,ovat kohteen ihmiset.
Työyhteusössä viis välitetään,uupumisista. Pääasia että tekee,tekee tekee.
Jopa hyvin.
Toivon että loma korjaa.- Anonyymi
Jos loman jälkeen on vielä se olo että työhön palaaminen väsyttää/pelottaa niin kannattaa ruveta pohtimaan vaihtoehtoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos loman jälkeen on vielä se olo että työhön palaaminen väsyttää/pelottaa niin kannattaa ruveta pohtimaan vaihtoehtoja.
Eipä ole vaihtoehtoja. Karensdin saan jos jään töistä. Nollasopimus,vain tuntilkorvaus työstä.
Uupuminen on sitä,kun ajastus on tiukka,niin kuuma ettei sylkeäkään välillä tule,keho hohkaa kuivan suolaisena.
Ja työmaa roilottaa kesken.
Eilen eräs kohteen pomoista,sanoi: huomenta,ja- etunimeni. Hämmästyin,en ole tottunut että herrat tervehtivät. Tänään ymmärsin,että olu nähnyt että teen voimieni rajoilla,ja halusi siten muistuttaa että hänen mielestään ilen ihminen.
Eilen töissä itkin tehdessäni. En tiedä miksi,oli vaan niin paska olo.
Oma työnantaja ei edes kysele kuulumusia,vaukka näkee palkat maksaessaan tilanteen- että tunteja tulee,ja rahaa,tälläkin säällä.
Työtoveri läksi jo aiemmin sairauslomille,ei tasaannu rankka työ kahdelle.( Ei ole yli kahteen vuoreen tasaantuneet tunnit)
En voi lähteä. Minulla ei ole muuta toimeentulon lähdettä,eikä säästöjä( pieni palkka).
Elän lähinnä dillä palkalla ja sillä hoidan lemmikin kulut,laskujakin pukkaa välillä että on,esimerkiksi hammaslääkäriin menee helposti aina kerrallaan lähemmäs saranen,eikä kummoista tehty.
Taloudessani ei ole ketään muuta,joten?
Täytyisi vaan saada työnantajan lupa työterveyshuoltoon. Minulla ei tähän asti ole ollut lupaa kuin yhteen työterveystarkastukseen,jonka yhteydessä löytyi korkeahko verenpaine.( Kotiseuranta,mutta nitään kinkreettista en avuksi saanut).
Tukesvaivoja on kuten tenniskyynärpääriesaa,iskiasta välillä,oisko tyypillisiä suoritusportaan työssä.
Olen aina iltaisin väsyksissö,koska vuoro alkaa tidella aikaisin,aamuyöstä.
Joskus olen kaivannut sitä että olisin virkeä. Siitäkin on jo kuukausia.
Muistaakseni jouluvapaalla nukuin pätkiä,nukutti vaan koko ajan. Mutta nukuin kuitenkin. Nyt hellejaksolla lähes joka paikassa,on kuin saunassa. Märkä pait päällä on hienan nukavampi nukahtaa.
Käsittääkseni työuupumus ei ole sairaus. Siitähän ei saa saieauslomaa,eikä sairauspäivärahaa.
Ja pienituloisella sekin jäisi ilmeisimmin peruspäivärahan suuruiseksi.
Ei sillä elämistä voi millään maksaa.
- Anonyymi
Mä osaan pissata ihan itse.
T. Reunanen - Anonyymi
Et ole ainoa suomalaisen kulttuurin epäterveeksi todennut.
Ja tuilla ei täällä elä.
Eli mitä nyt? - Anonyymi
Älä ainakaan jatka nykyistä uraa joka ei vie mihinkään.
Löydä uusi tai poikkea ainakin tieltä! - Anonyymi
Onko se Suomessa TABU sanoa ettei kyseessä ole työuupumus kun viisas lopettaa?
Olisiko kuitenkin se työ ja se kulttuuri sen ympärillä joka on sairas eikä se viisas ihminen jonka keho ja mieli kertoo totuuden ? - Anonyymi
Älä missään nimessä palaa sinne.
Se oli työelämä TÄÄLLÄ joka epäonnistui etkä sinä. - Anonyymi
Elämän uhraaminen tuottaa rahaa vain sen paikan omistajalle / -jille ja edes heidän sille uhrattu (vai ovatko paljussa?) elämä ei ollut viisaasti käytetty elämä.
- Anonyymi
Tuosta kertomuksesta paljastui, että olet uupunut ja käynyt töissä.
Voi olla mahdollista, että kyseessä on työstressi. Olet sen kuvannut ja saanut masennuksesta saikkua. Lääkäri on ollut kiltti kun on kirjoittanut paperit joilla saa palkallista sairaslomaa.
Syy uupumukselle voi olla ihan joku muu kuin työ! Olet vain saanut sellaisen lapun lääkäristä.
Syynä yleiskunnon laskuun ja väsymykseen voi olla jokin sairaus, näitä sairauksia on monia, kilpirauhas ongelmat, uniapnea jne. Oma "masennus" johtui pääasiassa työpaikan sisäilmaongelmista. Sen korjaamalla lähti elämä uuteen nousuun.
Kannattaa tutkia oma terveys ja ympäristön terveys heti alkuun hyvin tarkkaan. Syy uupumukseen ja toimenpiteet joilla uupumus loppuu voi löytyä myös työasioiden hoiden henkilökemioiden ulkopuolella!
Tsemppiä :) - Anonyymi
Sinussa EI ole vikaa vaan työpaikassa joka tuhosi sinut ja kulttuurissa joka salli sen tapahtua.
EsiMIEHESI koko elämä on negatiivinen sävy. - Anonyymi
Lähes 20 vuotta vanha aloitus, mutta aihe on yhä valitettavan ajankohtainen.
"Onko se Suomessa TABU sanoa ettei kyseessä ole työuupumus kun viisas lopettaa?
Olisiko kuitenkin se työ ja se kulttuuri sen ympärillä joka on sairas eikä se viisas ihminen jonka keho ja mieli kertoo totuuden ?"
On tärkeää, ettei totuutta sanota. Nyt työpaikkojen eettisissä ohjeissa korostetaan, että ongelmista ei saa puhua edes ystävälle, vaan tätä varten on työterveyshuolto ja muuta sellaista.
Jännä juttu, että työoloista johtuvalla uupumuksella ei saa sairauspäivärahaa, vaan uupumuksen syyn pitää löytyä uupuneesta itsestään, jolloin hänet katsotaan masentuneeksi.
Mitä tapahtuu niille, jotka onnistuvat noudattamaan valehtelemisen kulttuuria ja pitämään suunsa kiinni uupumisestaan ja kriittisistä ajatuksistaan työnantajaa sekä esimiestä kohtaan? Ollaan leipääntyneitä ja vit..tuneita, yritetään sammutta terve järki, joka koko ajan esittää kriittisiä kysymyksiä. Syödään unilääkkeitä, että saadaan nukutuksi. Kerrotaan työterveyslääkärillekin, ettei tässä mitään, aina olen ollut huono nukkuja. Ollaan saikulla muista syistä ja toivotaan, että jollain syyllä päästäisiin pois oravanpyörästä. Sellaista on tuottava työ. - Anonyymi
Joo työ on hienoa. Chapluni jo teki aikanaan hyvän leffan rääkätystä työntekijästä. Kaikki vaan siksi että omustajat voi rikastua tekemättä itse mitään. Mitä jörkeä on kouluttaa itsensö työntekijäksi tousen firmaan. Ei mitään.
- Anonyymi
Ensimmäinen lääkärikäynti pari vuotta sitten. Käyntejä työpsykologilla. Ei apua. Taistellut olen kuitenkin ylempänä toimihenkilönä kun en kerta kaikkiaan ole keksinyt mitään muutakaan. Organisaatiossa paljon väsymystä ja ihmisiä olen kannatellut kunnes sitten itse ajauduin seinään ja itkin päivän kun viimeinen pieni vastoinkäyminen katkaisi kamelin selän. Nyt sairaslomalla. En jaksa murehtia tulevaisuutta vaan toivon että ajan kautta se selviää. Toivon todellakin että toipuminen ei ole 2X altistuminen koska silloin kohdallani puhutaan vuosista.
Työelämä on sairas. Onko ”mukavia” työyhteisöjä enää? - Anonyymi
Pahoinpitele pari ihmistä, niin ihmiset rupeavat kuuntelemaan.
- Anonyymi
Lopetin osallistumisen suomalaiseen kulttuuriin.
Elämäni paras päätös. - Anonyymi
Koko ajan ketkut ihmiset keksivät uusia tapoja päästä elämään muiden työn tuloksilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901249
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14750Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290706- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39661- 60638
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634