Tietääkö kukaan mitään vakuutusyhtiötä, joka myöntäisi tuollaisia vakuutuksia epileptikoille?
Perheellämme on auto-, koti-, ja lemmikkieläinvakuutukset Ifissä, mutta henki-ja tapaturmavakuutusta ei epilepsiani takia myönnetty. Pidin sitä kummallisena, koska voihan epileptikkokin kuolla tai vammautua muistakin syistä ja voisihan korvauksen sitten vain yksinkertaisesti evätä jos kuolemantapaus tai vammautuminen johtuisi epistä.
Saako epileptikko henki-tai tapaturmavakuutusta?
7
2952
Vastaukset
- Hugo.
Itse ainakin olen saanut tapaturmavakuutuksen Pohjolasta. Henkivakuutus en ole yrittänytkään, koska ei ne varmaan myöntäisi ja onhan tuota järkevämpiäkin sijoituskeinoja, mutta siis kyllä niissä vakioehdoista on sellaisia kohtia, että ei sitä saakaan.
Niin, joskus eivät ole korvanneet tapaturmia, koska ne olleet epilepsiasta, mutta kyllä korvasit, kun ei ollut epilepsiasta. Olivat vielä oikein joustavia ja vakuutus on maksanut todellakin elinikäisesti maksunsa takaisin. - Ann85
Minä olen juuri hommaamassa Tapaturmavakuutusta Tapiolasta (Oulussa). Kävin siellä yks päivä... niillä oli "kriteerinä, että kaksi vuotta kohtaukseton. Minä olen ollut kohtaukseton 1v.7kk. Mutta Tapiolan lääkäri meinasi, että voin sen silti saaha. Joten ajattelin laittaa paperit vireille! Pitää vaan pyytää Neurolta lääkärin todistus ja panna siihen mukaan. Kyselin vielä miten epi silti vaikuttaa, jos jotain sattuu... Meinasi, että äkilliset hoitokulut korvataan, mutta ei mitään pitkä-aikaisia..vaikka johtuisinkin epistä.
Toivossa elän, että enköhän minä pian saa vakuutuksen! :)
(Itse haen "tapaturma ja invaliiditeetti" varalle vakuutukset. Mutta olis siihen voinut ottaa "henkivakuutuksenkin"..Minä en ottanut, kun ei kai kenenkään tarvitse "hyötyä", jos kuolen... Lopuilla rahoilla pitäkööt hautajaiset.. :) Ehkä sitten, kun olen töissä, enkä enää ole köyhä opiskelija... :) ) - anni74
on fenniassa tapaturma- ja henkivakuutus. vakuutus ei korvaa mitään mikä aiheutuu epilepsia kohtauksista. Samoin meillä on pankista joku sairasvakuutus. minun kohdallani se korvaa vaan jos sairastun vakavasti esim. syöpään..mitään epilepsian aiheuttamia juttuja ei korvata.
- Kahes
Kokemuksiani hakukeskusteluissa ovat, että kaikki vakuutusyhtiöt ovat kumonneet myöntämisen pelkän lääkityksen takia. Siihen ei siis tarvita kohtauksia minun kohdalla. Tosin viimeisestä kohtauksesta on niin kauan, että sen ei pitäisi olla esteenä myöntämiselle.
- eräs gaijin
kysymys sitä, että saako henki/tapaturmavakuutuksen jos epilepsia on todettu ennen sellaisen hankkimista? Mietityttää hiukan, koska itselläni sellainen on mutta otettu ennen sairastumista. En ole vielä pystynyt soittelemaan vak.yhtiööni mutta olen jotenkin olettanut että se pätee..?
Muistan kyllä aikoinaan kun parin kympin korvilla niitä vakuutuksia otin, että hylsyä sain aluksi kun leikkauksen seurannat osuivat vielä viiden vuoden isään mutta lopulta lääkärilausunnoilla se onnistui. - öööööö
Mulla on vakuutukset IFistä. Ei tosin kauaa. Tapaturma- ja sairasvakuutuksen olisin saanut mutta epilepsian lisäksi siitä olisi suljettu korvausvastuun ulkopuolle myös gynekologiset vaivat, mielenterveysongelmat sekä käytöshäiriöt. ja mulla ei siis ole sairashistoriassa ollut mitään noista. vain epilepsia ja sekin mielestäni melko helppohoitoinen. Eli vakuutustoimisto menee kyllä vaihtoon. miten sitäpaisi käytöshäiriö määritellään. eikös tuon perusteella voi sulkea oikeastaan kaikki onnettomuuden korvausvastuun ulkopuolelle. esim jos jäisin auton alle niin tietystihän se johtuisi siitä että olisin käytöshäiriössäni kävellyt sinne tarkoituksellisesti.
Pohjantähti ainakin saneli että jos viimeisestä kohtauksesta alle 2v niin sitten on turha haaveilla sairas- tapaturma tai edes matkustajavakuutuksesta laisinkaan (ei siis edes rajoitetuin ehdoin).- Anonyymi
Voiko saada epilepsia tapaturmasta myöhemmin hakee korvauksia jos ei oo huomannu hakea
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?903899- 252186
- 2002072
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell911701PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w3541571Varoitus kyläläisille Suomussalmella
Paikkakunnalla on ilmennyt huolestuttavaa toimintaa jossa kaksi aikuista miestä ( Dimitri ja Teemu ) on syyllistynyt nuo161253Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale941209- 931160
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.321005Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72946