”Ei ole mielekästä kieltää itseään
Kasvoin ja vartuin vanholiislestadiolaisessa perheessä. Jo varhain tiesin sen, että olen erilainen, homo. Oloin aika ymmälläni mitä homous on, salaa etsin tietoa, ettei vaan kukaan näkisi mitä luen. Kertoessani perheelleni ja kavereilleni homoudestani sain hyvin erilaisia vastaanottoja. Nuorempien reaktiot olivat usein ”ei siinä mitään, että olet homo. En voi vain vakaumukseni vuoksi hyväksyä sitä”.
Raain suhtautuminen tuli odotetusti kotiväeltä, varsinkin vanhemmiltani. En voinut ymmärtää miten pahalta heistä tuntui-ymmärsin, että heidän ajatuksissaan olin lähes kuollut tai jotain muuta.
Monen vanhoillislestadiolaisen nuorenkin suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on hyvin jyrkkää, koska heillä ei välttämättä ole mitään kuvaa tai kosketusta siihen. Eikä asiasta juuri puhuta, se lakaistaan pois syntinä tai ristinä, joka on luotu kannettavaksi.
Minun on ahdistava olla siellä, istua heidän joukossaan ja kuunnella sitä saarnaa. Minua ei ole olemassa niissä puheissa. Tiedän kuitenkin, että minunlaisiani on useita. Moni ympäristön paineessa menee jopa avioliittoon vain unohtaakseen oman itsensä siinä kuitenkaan onnistumatta.
Minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa, kun kerroin homoudestani: kiellä itsesi tai uskosi. Valitsin silloin uskon, mutta ajattelin liikaa mitä muut ajattelivat. Tein parannuksen nimellisesti.
Todellisuudessa elän nyt petollista kaksoiselämää. Kotiväelle, suvulle ja uskoville ystävilleni elän sinkkuna ja en juuri vietä aikaa homoseksuaalisten kanssa. Siinä oikeassa elämässäni, mitä haluankin elää, olen edelleen raitis. Tapailen miestä suuntana suhde. Käyn joskus ulkonakin ja olen oma itseni.
En pelkää puhua homoudesta myöskään vanhoillislestadiolaisissa piireissä, niissä vain on helpompi elää homouden ymmärtäjänä kuin homoseksuaalina. Tosin ne lähimmät ystävät ovat sen ymmärtäneet ja heille voin jo olla oma itseni.
Ihmettelen kovin, että tämä asia on niin vaiettu vanhoillislestadiolaisuudessa. Heillä ei ole mitään halua auttaa homoseksuaaleja, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet heidän yhteisössään. He haluavat tuomita syntiseksi, jos kertoo olevansa homo, tai kehottavat kieltämään itsensä.
Halusin tuoda tämän esille, koska en jaksa enää elää kaksoiselämääni. Mutta pelkään perheeni, ustävieni ja vanhoillislestadiolaisten reaktioita homoudestani ja halustani olla oma itseni. En usko, että he tulevat homoutta hyväksymään, mutta toivon, että he ymmärtäisivät ja hyväksyisivät, että homoseksuaalisuutta on myös heidän joukossaan.
Asiasta vaikeneminen ei ole keino asian poistamiseen. Seuroissa saarnataan suvaitsevaisuudesta erilaisia kansoja ja kulttuureja kohtaan. Lapset ovat Jumalan lahja, heidät otetaan vastaan sellaisina kuin he syntyvät, paitsi jos hän on homo ja uskaltaa olla ja elää homona.
Toivon avoimempaa keskustelua asiasta myös Suomen rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksessä sekä sen jäsenyhdistyksissä. Tunnen olevani syrjäytetty, vaikka ystävien kanssa on mukava olla. Mutta en voi olla aidosti oma itseni, tunnen ahdistusta ja voimattomuutta. Ei ole mielekästä elää näin, muttei ole mielekästä kieltää itseäkään jokaisella askeleella.
Peilissä kahdet kasvot
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä” Kaleva 16.09.2007 Lukijan sivu
Kasvoin ja vartuin vanholiislestadiolaisessa perheessä. Jo varhain tiesin sen, että olen erilainen, homo. Oloin aika ymmälläni mitä homous on, salaa etsin tietoa, ettei vaan kukaan näkisi mitä luen. Kertoessani perheelleni ja kavereilleni homoudestani sain hyvin erilaisia vastaanottoja. Nuorempien reaktiot olivat usein ”ei siinä mitään, että olet homo. En voi vain vakaumukseni vuoksi hyväksyä sitä”.
Raain suhtautuminen tuli odotetusti kotiväeltä, varsinkin vanhemmiltani. En voinut ymmärtää miten pahalta heistä tuntui-ymmärsin, että heidän ajatuksissaan olin lähes kuollut tai jotain muuta.
Monen vanhoillislestadiolaisen nuorenkin suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on hyvin jyrkkää, koska heillä ei välttämättä ole mitään kuvaa tai kosketusta siihen. Eikä asiasta juuri puhuta, se lakaistaan pois syntinä tai ristinä, joka on luotu kannettavaksi.
Minun on ahdistava olla siellä, istua heidän joukossaan ja kuunnella sitä saarnaa. Minua ei ole olemassa niissä puheissa. Tiedän kuitenkin, että minunlaisiani on useita. Moni ympäristön paineessa menee jopa avioliittoon vain unohtaakseen oman itsensä siinä kuitenkaan onnistumatta.
Minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa, kun kerroin homoudestani: kiellä itsesi tai uskosi. Valitsin silloin uskon, mutta ajattelin liikaa mitä muut ajattelivat. Tein parannuksen nimellisesti.
Todellisuudessa elän nyt petollista kaksoiselämää. Kotiväelle, suvulle ja uskoville ystävilleni elän sinkkuna ja en juuri vietä aikaa homoseksuaalisten kanssa. Siinä oikeassa elämässäni, mitä haluankin elää, olen edelleen raitis. Tapailen miestä suuntana suhde. Käyn joskus ulkonakin ja olen oma itseni.
En pelkää puhua homoudesta myöskään vanhoillislestadiolaisissa piireissä, niissä vain on helpompi elää homouden ymmärtäjänä kuin homoseksuaalina. Tosin ne lähimmät ystävät ovat sen ymmärtäneet ja heille voin jo olla oma itseni.
Ihmettelen kovin, että tämä asia on niin vaiettu vanhoillislestadiolaisuudessa. Heillä ei ole mitään halua auttaa homoseksuaaleja, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet heidän yhteisössään. He haluavat tuomita syntiseksi, jos kertoo olevansa homo, tai kehottavat kieltämään itsensä.
Halusin tuoda tämän esille, koska en jaksa enää elää kaksoiselämääni. Mutta pelkään perheeni, ustävieni ja vanhoillislestadiolaisten reaktioita homoudestani ja halustani olla oma itseni. En usko, että he tulevat homoutta hyväksymään, mutta toivon, että he ymmärtäisivät ja hyväksyisivät, että homoseksuaalisuutta on myös heidän joukossaan.
Asiasta vaikeneminen ei ole keino asian poistamiseen. Seuroissa saarnataan suvaitsevaisuudesta erilaisia kansoja ja kulttuureja kohtaan. Lapset ovat Jumalan lahja, heidät otetaan vastaan sellaisina kuin he syntyvät, paitsi jos hän on homo ja uskaltaa olla ja elää homona.
Toivon avoimempaa keskustelua asiasta myös Suomen rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksessä sekä sen jäsenyhdistyksissä. Tunnen olevani syrjäytetty, vaikka ystävien kanssa on mukava olla. Mutta en voi olla aidosti oma itseni, tunnen ahdistusta ja voimattomuutta. Ei ole mielekästä elää näin, muttei ole mielekästä kieltää itseäkään jokaisella askeleella.
Peilissä kahdet kasvot
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä” Kaleva 16.09.2007 Lukijan sivu
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos kieltää itsensä kieltää Jumalan, sillä Jumala on ihmisen luonut sellaiseksi millainen hän on. Eri asia jos on vaikkapa murhaaja, ja kieltää itsessään murhaajan, lopettaa murhaamisen.Murhaajaksi ei synnytä, vaan kasvetaan. Mutta homoksi synnytään, enkä voisi olla tämän surullisempi ahdasmielisten ihmisten "vakaumuksen" vuoksi, joka sellaisen kieltää. Homoja on aina ollut ja tulee aina olemaan, niinkuin heterojakin. Ikävää että kaikki oletetaan heteroiksi automaattisesti ja yritetään kasvattaakin heteromuottiin. Joka tuomitsee se tullaan tuomitsemaan.