Huhtiniemen teloitukset

Viime aikoina esillä on ollut jälleen kerran nämä jatkosodan aikana tapahtuneet Huhtiniemen teloitukset ja puheet suomen historian vääristelystä. Eilisen päivän (4.10) Helsingin Sanomissa oli sivulla C1 jälleen juttua suomalaisten sotilaiden katoamisista jatkosodan aikana ja siitä, kuinka paljon suomalaisia rintamakarkureita oikein todella teloitettiin jatkosodan aikana. Äskettäin ilmestyneessä professori Heikki Ylikankaan "Romahtaako rintama" -kirjassa sanotaan, että kesällä 1944 suomalaiset teloittivat omia sotilaita noin 250. Viralliset tiedon mukaan kun koko jatkosodassa teloitettiin "vain" 57 omaa sotilasta. Kirjan kirjoittanut Heikki Ylikangas kertoo hesarissa niin, että "Emme mekään pidä niitä valtioita sivistysvaltioina, joiden tutkimus ei ole uskottavaa. Sillä mittarilla mitataan myös meitä".

Tässä samassa lehtiartikkelissa dosentti Martti Turtola kannattaa ehdottomasti laajaa tutkimusta teloitetuista ja kadonneista. Hän ei usko, että tutkijat tai armeija olisivat tietoisesti pimittäneet teloitettujen määrää. Hänen mielestään nyt on vain kulunut sen verran aikaa, että tutkijoidenkin on jo helpompi lähestyä aihetta. Hän sanoo, että kadonneiden ja teloitettujen selvittäminen on ollut sekä omaisille että sodan kokeneille tutkijoille herkkä kohde. "Esimerkiksi 1970-luvulla toisesta maailmansodasta oli kulunut vasta vähän aikaa, että näiden asioiden kaivaminen yksinkertaisesti tuntui pahalta." Turtolan mielestä yksi syy kattavan tutkimuksen puutteeseen on sen kalleus ja vaikeus. "Tässä yksi monien ihmisten vuosien työstä." Hänestä on lopulta kyse siitä, kuinka veriset olivat ylipäälikkö C.G.E Mannerheimin kädet. "Oliko Mannerheim pyöveli, kuten neuvostopropaganda väitti? Sehän tämän tutkimuksen ydin on." Turtola ei kuitenkaan halua, että historiantutkimus muutettaisiin juridiikaksi. Hänen mielestään syyllisyydet ja vastuut pitää kertoa, mutta ei-juridisena prosessina. "Ei tässä kenraalien luita nyt kannata oikeuteen raahata." Hän sanoo.

Mitä mieltä tämän palstan kirjoittajat ja SKP:n kannattajat ovat näistä Huhtiniemen huhuista ja näiden jatkosodan aikana kadonneiden sotilaiden kohtaloista? Ovatko suomen oikeistolaiset onnistuneet jälleen kerran salaamaan näitä ikäviä historiallisia tosiasioita oman maineensa pelastamiseksi? Virallisten tietojen mukaan kun sotavuosien 1939-1945 aikana sotiin osallistuneista on kadoksissa peräti 5311 sotilasta.

Entä mitä mieltä olette siitä, millä tavalla näistä teloituksista vastuussa olevia henkilöitä ja teloittajia pitäisi rangaista näistä teoista? Pitäisikö teloituksien uhrien omaisille korvata jollain tavalla heidän kärsimyksensä?

Erityisesti odotan Toveri Aapon ja Avarakatsannon mielipiteitä tähän asiaan. Jotenkin epäilen jo nyt saman tien sitä, että tämän palstan oikeistolaisista ainakin Kalle hyväksyy täysin nämä rintamakarkureiden mahdolliset teloitukset ja uskoo myös melko varmasti täysin tähän oikeistolaisten kirjoittamaan historian vääristelyyn, jossa vaietaan kaikista näistä suomen historian ikävistä asioista, kuten aseistakieltäytyjien, rintamakarkureiden ja sotavankien teloituksista.

18

1109

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olisi kaunis

      Tehdään teloittajille patsaat
      Onhan muunmuossa hyvämies stalinille tehty patsaita. Hänhän teloitti mm. muutamia miljoonia kommunisteja.
      Kommarin teloittaja RULES.
      Teloita kommareita, saat bonusta.

      • Pidätkö todella kaikkia suomalaisia rintamakarkureita pelkästään kommunisteina? Heidän joukossa oli varmasti myös ihan tavallisia perheenisiä, työläisiä ja tavallisten perheiden viattomia poikia, jotka pakotettiin suomen oikeistolaisten laittomalle sotaretkelle.

        Jos näille teloittajille alettaisiin tehdä jotain patsaita, niin toivottavasti ne kaadettaisiin ja häpäistäisiin mahdollisimman nopeasti. Viattomien ihmisten murhaajat kun eivät ainakaan minun oikeustajuni ja moraalini takia ansaitse mitään patsaita, eikä mitään muutakaan hyvitystä tekemistään murhatöistä. Toivottavasti tähän aiheeseen saadaan parempia ja asiallisempia vastauksia, kun te oikeistolaiset ette koskaan kykene minkäänlaiseen asialliseen keskusteluun.

      • T Urpo
        DarkFear kirjoitti:

        Pidätkö todella kaikkia suomalaisia rintamakarkureita pelkästään kommunisteina? Heidän joukossa oli varmasti myös ihan tavallisia perheenisiä, työläisiä ja tavallisten perheiden viattomia poikia, jotka pakotettiin suomen oikeistolaisten laittomalle sotaretkelle.

        Jos näille teloittajille alettaisiin tehdä jotain patsaita, niin toivottavasti ne kaadettaisiin ja häpäistäisiin mahdollisimman nopeasti. Viattomien ihmisten murhaajat kun eivät ainakaan minun oikeustajuni ja moraalini takia ansaitse mitään patsaita, eikä mitään muutakaan hyvitystä tekemistään murhatöistä. Toivottavasti tähän aiheeseen saadaan parempia ja asiallisempia vastauksia, kun te oikeistolaiset ette koskaan kykene minkäänlaiseen asialliseen keskusteluun.

        Mutta sotilaskarkurit ammutaan kaikissa armeijoissa
        sotatilan vallitessa.

        Puna armeijassa linjasta lähteneille oli omat
        teloittajat jo linjan takana.

        Asia on ikävä sinänsä, ei sitä kukaan kiistä.

        Mutta käsittämätön se ei ole.

        Paitsi pasifisteille, jotka ovat itseltänsä
        kieltäneet sodan mielettömyyden ja lainalaisuu-
        det.

        Itseasiassa 250 teloitettua on helevetin vähän
        verrattuna rautamyrskyn tasoon ja tuolloisen
        sekasorron.

        Mutta näin se on ja tulee olemaan.

        Sota on mieletöntä kaikkien mielestä.

        Syyllinen teloituksiin istui tuolloin Moskovassa.

        Suvereenin valtion kimppuun hyökännyt kupan
        raunioittama mielenvikainen "kommunismin rakentaja".

      • ymmärrä
        T Urpo kirjoitti:

        Ihmisen pääkopasta mitään,jos se pettää onko ampuminen vain oikea ratkaisu.Huhtiniemen asiat ovat totta,olen omin korvin kuullut henkilöltä näistä asioista joka eli silloin.

      • haloota juu
        ymmärrä kirjoitti:

        omin korvin olen kuullut notta ameriikassa kasvaa puuvilla lampaita. ne kasvavat juurillaan maasta kuten kasvit, mutta yläosa on sitten lammas. ja se syö ruohoa ympäriltään lampaan tapaan ja ja siihen otukseen kasvaa puuvilla.
        onkohan kaikki totta mitä omin korvin on kuultu tai on jostakin luettu???
        olis mukava tietää mikä tässä huhtiniemen mysteerio menikään.

      • T Urpo
        ymmärrä kirjoitti:

        Ihmisen pääkopasta mitään,jos se pettää onko ampuminen vain oikea ratkaisu.Huhtiniemen asiat ovat totta,olen omin korvin kuullut henkilöltä näistä asioista joka eli silloin.

        Entäs sitten? Karkurit ammutaan joka armeijassa
        sotatilan aikana.

        Missäs ne raadot sitten on?

        Varmaan musta lahtari syönyt iltapalaksi?

    • "Viime aikoina esillä on ollut jälleen kerran nämä jatkosodan aikana tapahtuneet Huhtiniemen teloitukset ja puheet suomen historian vääristelystä. Eilisen päivän (4.10) Helsingin Sanomissa oli sivulla C1 jälleen juttua suomalaisten sotilaiden katoamisista jatkosodan aikana ja siitä, kuinka paljon suomalaisia rintamakarkureita oikein todella teloitettiin jatkosodan aikana. Äskettäin ilmestyneessä professori Heikki Ylikankaan "Romahtaako rintama" -kirjassa sanotaan, että kesällä 1944 suomalaiset teloittivat omia sotilaita noin 250. Viralliset tiedon mukaan kun koko jatkosodassa teloitettiin "vain" 57 omaa sotilasta. Kirjan kirjoittanut Heikki Ylikangas kertoo hesarissa niin, että "Emme mekään pidä niitä valtioita sivistysvaltioina, joiden tutkimus ei ole uskottavaa. Sillä mittarilla mitataan myös meitä"."

      Suomi olikin suuri sotarikollinen toisessa maailmansodassa Jatko-sodan aloituksineen, suur-suomi aatteineen, Hitlerin ja natsi-Saksan kanssa veljeilyineen, juutalaisluovutuksineen murhattavaksi ja sekä tietenkin tämä viattomien arvokkaiden ihmisten karjamainen joukkoteurastus.

      "Tässä samassa lehtiartikkelissa dosentti Martti Turtola kannattaa ehdottomasti laajaa tutkimusta teloitetuista ja kadonneista. Hän ei usko, että tutkijat tai armeija olisivat tietoisesti pimittäneet teloitettujen määrää. Hänen mielestään nyt on vain kulunut sen verran aikaa, että tutkijoidenkin on jo helpompi lähestyä aihetta. Hän sanoo, että kadonneiden ja teloitettujen selvittäminen on ollut sekä omaisille että sodan kokeneille tutkijoille herkkä kohde. "Esimerkiksi 1970-luvulla toisesta maailmansodasta oli kulunut vasta vähän aikaa, että näiden asioiden kaivaminen yksinkertaisesti tuntui pahalta." Turtolan mielestä yksi syy kattavan tutkimuksen puutteeseen on sen kalleus ja vaikeus. "Tässä yksi monien ihmisten vuosien työstä." Hänestä on lopulta kyse siitä, kuinka veriset olivat ylipäälikkö C.G.E Mannerheimin kädet. "Oliko Mannerheim pyöveli, kuten neuvostopropaganda väitti? Sehän tämän tutkimuksen ydin on." Turtola ei kuitenkaan halua, että historiantutkimus muutettaisiin juridiikaksi. Hänen mielestään syyllisyydet ja vastuut pitää kertoa, mutta ei-juridisena prosessina. "Ei tässä kenraalien luita nyt kannata oikeuteen raahata." Hän sanoo."

      Mannerheim kuuluukin samaan kastiin Leninin, Stalinin ja Hitlerin rinnalle.

      "Entä mitä mieltä olette siitä, millä tavalla näistä teloituksista vastuussa olevia henkilöitä ja teloittajia pitäisi rangaista näistä teoista? Pitäisikö teloituksien uhrien omaisille korvata jollain tavalla heidän kärsimyksensä?"

      Pikaoikeuden käynnin jälkeen heidät pitäisi lukita vankiloihin loppuiäkseen ja heidän omaisuutensa luovutettaisiin omaisten käyttöön.

      • "Suomi olikin suuri sotarikollinen toisessa maailmansodassa Jatko-sodan aloituksineen, suur-suomi aatteineen, Hitlerin ja natsi-Saksan kanssa veljeilyineen, juutalaisluovutuksineen murhattavaksi ja sekä tietenkin tämä viattomien arvokkaiden ihmisten karjamainen joukkoteurastus."

        Tämä on täysin totta! Suomalaiset kun aloittivat jatkosodan Neuvostoliittoa vastaan näiden menetettyjen alueiden takaisin saamiseksi, samalla suomalaisten haaveena oli saada aikaan suur-suomi natsi-Saksan hyvän sotamenestyksen ansiosta. Nämä juutalaisluovutukset ja yhteistyö natsi-Saksan kanssa ovat olleet aina suomessa äärimmäisen tabuja asioita, joista ei juurikaan haluta kertoa mitään historiankirjoituksessa. Huhtiniemen joukkoteloitukset ja muut aseistakieltäytyjien ja rintamakarkureiden teloitukset ovat myös olleet sellaisia asioista, joista nämä sotaa ihailevat oikeistolaiset eivät ole halunneet koskaan mitään puhua.

        "Mannerheim kuuluukin samaan kastiin Leninin, Stalinin ja Hitlerin rinnalle."

        Mannerheim on vastuussa mm. suomalaisten kommunistien tappamisesta, sekä varmasti myös näistä jatkosodan aikana tapahtuneista rintamakarkureiden teloituksista.

        "Pikaoikeuden käynnin jälkeen heidät pitäisi lukita vankiloihin loppuiäkseen ja heidän omaisuutensa luovutettaisiin omaisten käyttöön."

        Tämä olisi täysin oikeudenmukainen rangaistus näitä lahtareita kohtaan, jotka ovat teloittaneet viattomia rintamakarkureita. Mielestäni kaikki elossa olevat teloittajat pitäisi etsiä keinoja kaihtamatta ja tuoda oikeuden eteen vastaamaan rikoksistaan, joihin he ovat syyllistyneet. Elikautinen vankeustuomio vaan näille teloittajille ja heidän omaisuus pitäisi luovuttaa näiden teloitettujen rintamakarkureiden omaisille.

      • DarkFear kirjoitti:

        "Suomi olikin suuri sotarikollinen toisessa maailmansodassa Jatko-sodan aloituksineen, suur-suomi aatteineen, Hitlerin ja natsi-Saksan kanssa veljeilyineen, juutalaisluovutuksineen murhattavaksi ja sekä tietenkin tämä viattomien arvokkaiden ihmisten karjamainen joukkoteurastus."

        Tämä on täysin totta! Suomalaiset kun aloittivat jatkosodan Neuvostoliittoa vastaan näiden menetettyjen alueiden takaisin saamiseksi, samalla suomalaisten haaveena oli saada aikaan suur-suomi natsi-Saksan hyvän sotamenestyksen ansiosta. Nämä juutalaisluovutukset ja yhteistyö natsi-Saksan kanssa ovat olleet aina suomessa äärimmäisen tabuja asioita, joista ei juurikaan haluta kertoa mitään historiankirjoituksessa. Huhtiniemen joukkoteloitukset ja muut aseistakieltäytyjien ja rintamakarkureiden teloitukset ovat myös olleet sellaisia asioista, joista nämä sotaa ihailevat oikeistolaiset eivät ole halunneet koskaan mitään puhua.

        "Mannerheim kuuluukin samaan kastiin Leninin, Stalinin ja Hitlerin rinnalle."

        Mannerheim on vastuussa mm. suomalaisten kommunistien tappamisesta, sekä varmasti myös näistä jatkosodan aikana tapahtuneista rintamakarkureiden teloituksista.

        "Pikaoikeuden käynnin jälkeen heidät pitäisi lukita vankiloihin loppuiäkseen ja heidän omaisuutensa luovutettaisiin omaisten käyttöön."

        Tämä olisi täysin oikeudenmukainen rangaistus näitä lahtareita kohtaan, jotka ovat teloittaneet viattomia rintamakarkureita. Mielestäni kaikki elossa olevat teloittajat pitäisi etsiä keinoja kaihtamatta ja tuoda oikeuden eteen vastaamaan rikoksistaan, joihin he ovat syyllistyneet. Elikautinen vankeustuomio vaan näille teloittajille ja heidän omaisuus pitäisi luovuttaa näiden teloitettujen rintamakarkureiden omaisille.

        Tässä vielä oikein hyvä esimerkki siitä, miten kovasti militaristi-daider oikein puolustelee näitä Huhtiniemen teloituksiin syyllistyneitä lahtareita. Hänen mielestään kun näitä vanhoja juttuja ei pitäsi enää kaivella, koska se loukkaa näiden teloituksiin syyllistyneiden sotaveteraanien muistoa. Daider kun ei tietenkään välitä mitään siitä asiasta, että Huhtiniemessä tapettiin viattomia suomalaismiehiä, jotka olivat ihan tavallisia perheenisiä ja joidenkin naisten poikia, miehiä tai poikaystäviä.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000014&posting=22000000029535107

      • tulee,,,,

        Täyttä totuutta urpojen luettavaksi.

      • T Urpo
        tulee,,,, kirjoitti:

        Täyttä totuutta urpojen luettavaksi.

        Ja ruumiit!

        Muuten menee hyvin punaisella selitystieteellä.

        Mutta kuten sanottu, kaikissa armeijoissa niin
        punaisissa, mustissa, keltaisissa ja valkoisissa
        teloitetaan karkurit sotatilan vallitessa.

      • texkiller

        sellaista armeijaa (ehkä poislukien yhdysvaltain armeija) ei taida ollakaan joka ei karkureitaan sotatilanteessa teloittaisi. mutta se siitä.

        minä vaan ihmettelen jotta kuinka se darkki hakkaa sitä päätänsä huhtiniemen mäntyyn kokoajan. todisteen todistetta ei vielä ole tullut muutoin kuin jonkun vanhuudenhöperön ukkelin muisteloiden muodossa. hautoja on avattu ja häpäisty, silti sieltä ei ole löytynyt kuin jotain 1800-luvun vainajia.

        hölmön tölväystä koko homma. kohta siellä on koko suomen siviilipalvelushenkilökunta kuopimassa hautoja auki. kyllä joku hautarauha pitäisi olla.

      • texkiller kirjoitti:

        "sellaista armeijaa (ehkä poislukien yhdysvaltain armeija) ei taida ollakaan joka ei karkureitaan sotatilanteessa teloittaisi. mutta se siitä."

        Onko tämä sitten jokin puolustus siihen, että suomen armeijalla oli oikeus teloittaa omia rintamakarkureitaan?

        "minä vaan ihmettelen jotta kuinka se darkki hakkaa sitä päätänsä huhtiniemen mäntyyn kokoajan. todisteen todistetta ei vielä ole tullut muutoin kuin jonkun vanhuudenhöperön ukkelin muisteloiden muodossa. hautoja on avattu ja häpäisty, silti sieltä ei ole löytynyt kuin jotain 1800-luvun vainajia."

        Ensin myönnät tuossa alussa itsekin sen, että jenkkien armeija saattaa olla ainoa armeija joka ei ole teloittanut omia rintamakarkureitaan. Nyt sitten yrität kuitenkin väittää niin, etteikö suomen puolustusvoimat olisi koskaan teloittanut omia rintamakarkureitaan. Eli kumpaa mieltä nyt oikein mahdat olla tästä asiasta?

        Huhtiniemen tapauksesta sanon sen asian, että kaivaukset ovat vielä kesken, eli näin ollen mahdollisia sota-aikana teloitettujen rintamakarkureiden ruumiita ei ole vielä välttämättä löydetty. Kyllä tässä Huhtiniemen asiassa on jotain arkaluontoista ja salattavaa, kun niitä kaivauksia on haluttu lykätä koko ajan vuosikausia eteenpäin. Nyt kun monet näistä sota-aikana eläneistä lahtareista on kuollut, niin asia on uskallettu ottaa vasta nyt tarkemmin käsittelyyn. Huhtiniemen kaivauksia ei tietenkään haluttu aloittaa aikaisemmin, kun silloin vielä hyvin monet näistä teloittajista ja sotarikollisista olivat elossa, oikeistolaisten mielestä kun näiden asioiden esille kaivaminen saattaisi loukata heidän muistoaan.

        "hölmön tölväystä koko homma. kohta siellä on koko suomen siviilipalvelushenkilökunta kuopimassa hautoja auki. kyllä joku hautarauha pitäisi olla."

        Minun mielestäni on ainakin pelkästään hyvä asia, että näitä sota-aikana tapahtuneita teloituksia aletaan vihdoinkin selvittää. Olisiko se sitten mielestäsi parempi, että näiden uhrien omaiset joutuisivat elämään vieläkin jatkuvassa epätietoisuudessa näiden jatkosodassa kadonneiden sotilaiden kohtalosta? On varsin selvä asia, että osa näistä jatkosodan aikana kadonneista sotilaista on joutunut teloitusryhmän eteen juuri Huhtiniemessä.

        Metsissä. Mitä väliä sillä on kun täyspäiset
        armeijan käyneet ja muutakin kuin punikkiläpysköitä
        lukeneet ymmärtävät että asia on niin.

        Linjasta ei lähdetä.

        Onneksi vain 250 tuomittiin. Kertoo siitä
        että loppujen lopuksi linjasta ei niin kovin
        kauas lähdetty.

        Ihan oikeasti toveri Darkki. Kaikki pitävät
        asiaa ikävänä mutta sota on sota.

        Turhaa sinne on siviilioikeutta huutaa.

        Se ei ole enää sotaa. Meinaat että vanja olisi
        ollut mielissään kun vääpeli olisi Suomen puolella
        huutanut "ne ketkä haluu lähteä voivat mennä
        kotionsa".

        Ymmärrän että olisit ehkä pitänyt ajatuksesta
        että punaiset varkaat ja raiskaajat olisivat
        helpommin päässeet kävelemään perässä.

        Toivottavasti et.

        Paree näin. Saa elää vapaassa maassa eikä ole
        tarvinnut katsoa punaista kuukautisrättiä
        salossa.

      • T Urpo kirjoitti:

        "Onneksi vain 250 tuomittiin. Kertoo siitä

        kauas lähdetty."

        Kaikista teloituksista ei edes kirjoitettu mitään virallisia pöytäkirjoja, eikä kaikille rintamakarkureille edes järjestetty mitään oikeudenkäyntiä, sillä monet teloitettiin saman tien ilman mitään papereiden kirjoituksia. Huhtiniemen teloituksiin liittyneitä asiakirjoja on myös oikeistolaisten toimesta "yllättäen kadonnut" ja osa niistä on hävitetty ihan tarkoituksella.

        "Ihan oikeasti toveri Darkki. Kaikki pitävät
        asiaa ikävänä mutta sota on sota."

        Oikeistolaiset kun ovat halunneet aina salailla kaikkia näitä ikäviä asioita, koska he ovat aina suhtautuneet paljon myönteisemmin sotaa ja toisten ihmisten tappamista kohtaan kun me rauhanomaiset vasemmistolaiset.

        "Turhaa sinne on siviilioikeutta huutaa."

        Miksi me emme saisi vaatia oikeutta tässä asiassa?

        "Ymmärrän että olisit ehkä pitänyt ajatuksesta

        helpommin päässeet kävelemään perässä."

        Mitä nyt tarkoitat "punaisilla varkailla ja raiskaajilla"? Pahimmat lahtarit kun ovat yleensä löytyneet näiden oikeistolaisten joukosta.

        "Paree näin. Saa elää vapaassa maassa eikä ole

        salossa."

        Parempi asia se neuvostomiehitys olisi ollut, kun tämä viattomien rintamakarkureiden tappaminen.

      • Etkö ole kuullut

        "Parempi asia se neuvostomiehitys olisi ollut, kun tämä viattomien rintamakarkureiden tappaminen."

        Darkkipieni, etkö ole ikinä kuullut Stalinin vainoista. Jopa kaltaisiasi ja jopa innokkaampia, pitkäkielisiä häntyreitä teloitettiin tuhansin ihailemasi Stalinin toimesta. Miksi mielestäsi vihatut valkolahtarit olisivat olleet AINOKAINEN poikkeus Stalinin puhdistusten sarjassa...? Tiedän kyllä että olisit iloiten hyväksynyt 126.000 suojeluskuntalaisen joukkomurhan ilomielin. Olet asiasta kertonut lukemattomia kertoja joten olet kovan työn edessä mikäli tapasi mukaan poistat kaikki ikävät vanhat kirjoituksesi.

        Tuossa esimakua YHDEN AINOAN piirikunnan arkistosta.
        http://www.onego.ru/win/pages/spiski/

        Olen monasti kysynyt Sinulta DarkFear miksi on niin vaikeaa sanoa ENSIMMÄISTÄKÄÄN kielteistä sanaa Stalinista. Jos olet jossain kielteisesti kommentoinut niin voisitko ystävällisesti tiedokseni linkittää... vai mistä tämä ilmiselvä lukkarinarakkaus oikein juontaa ??

      • texkiller
        DarkFear kirjoitti:

        "sellaista armeijaa (ehkä poislukien yhdysvaltain armeija) ei taida ollakaan joka ei karkureitaan sotatilanteessa teloittaisi. mutta se siitä."

        Onko tämä sitten jokin puolustus siihen, että suomen armeijalla oli oikeus teloittaa omia rintamakarkureitaan?

        "minä vaan ihmettelen jotta kuinka se darkki hakkaa sitä päätänsä huhtiniemen mäntyyn kokoajan. todisteen todistetta ei vielä ole tullut muutoin kuin jonkun vanhuudenhöperön ukkelin muisteloiden muodossa. hautoja on avattu ja häpäisty, silti sieltä ei ole löytynyt kuin jotain 1800-luvun vainajia."

        Ensin myönnät tuossa alussa itsekin sen, että jenkkien armeija saattaa olla ainoa armeija joka ei ole teloittanut omia rintamakarkureitaan. Nyt sitten yrität kuitenkin väittää niin, etteikö suomen puolustusvoimat olisi koskaan teloittanut omia rintamakarkureitaan. Eli kumpaa mieltä nyt oikein mahdat olla tästä asiasta?

        Huhtiniemen tapauksesta sanon sen asian, että kaivaukset ovat vielä kesken, eli näin ollen mahdollisia sota-aikana teloitettujen rintamakarkureiden ruumiita ei ole vielä välttämättä löydetty. Kyllä tässä Huhtiniemen asiassa on jotain arkaluontoista ja salattavaa, kun niitä kaivauksia on haluttu lykätä koko ajan vuosikausia eteenpäin. Nyt kun monet näistä sota-aikana eläneistä lahtareista on kuollut, niin asia on uskallettu ottaa vasta nyt tarkemmin käsittelyyn. Huhtiniemen kaivauksia ei tietenkään haluttu aloittaa aikaisemmin, kun silloin vielä hyvin monet näistä teloittajista ja sotarikollisista olivat elossa, oikeistolaisten mielestä kun näiden asioiden esille kaivaminen saattaisi loukata heidän muistoaan.

        "hölmön tölväystä koko homma. kohta siellä on koko suomen siviilipalvelushenkilökunta kuopimassa hautoja auki. kyllä joku hautarauha pitäisi olla."

        Minun mielestäni on ainakin pelkästään hyvä asia, että näitä sota-aikana tapahtuneita teloituksia aletaan vihdoinkin selvittää. Olisiko se sitten mielestäsi parempi, että näiden uhrien omaiset joutuisivat elämään vieläkin jatkuvassa epätietoisuudessa näiden jatkosodassa kadonneiden sotilaiden kohtalosta? On varsin selvä asia, että osa näistä jatkosodan aikana kadonneista sotilaista on joutunut teloitusryhmän eteen juuri Huhtiniemessä.

        ei kai kukaan sitä hyväksy jotta hermonsa menettäneitä ihmisiä lahdataan mutta pitää ottaa huomioon sekasorto ja se, että koko kansakunta li joutua kommunistien kansanmurhan uhriksi. kyllä minä sen ymmärrän, että romahtanut rintama pyrittiin saamaan kasaan keinoja kaihtamatta. en minä kiistä etteikö sodassa teloitettaisi omiaan mutta onko siinä mitään järkeä ( http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1443915 ) myllätä hautuumaita auki kun todisteista ei silti ole tietoakaan? edelleen hölmön tölväystä koko touhu.

        jos joskus saadaan oikeaa (ei mutu) tietoa, että missä näitä vainajia on ja jos kadonneiden omaiset haluavat asiaa selvittää niin kaivettakoon sitten. tämä huhtiniemiasia alkaa muuttua jo tragikoomiseksi. kommunistit ja huuhaaprofessorit perustavat kohta jotain yhteisiä yhdistettyjä maansiirto\salaliittokerhoja ja myllertävät suomen kalmistot auki.

        kyllä jotain tolkkua pitäisi olla kouluja käyneiden ihmistenkin touhuissa. kommunistit irtopisteitä kerätessään nyt eivät yllättäisi ketään vaikka syyllistyisivät millaisiin mauttomuuksiin tahansa.

      • K.E.K
        texkiller kirjoitti:

        perehtyy niin rivien välistä voi tehdä sen johtopäätöksen että todellakin huhtiniemessä on tapahtunut se mistä huhutaan, jälkiä vaan on peitelty ja soppa on sekava, moni on lusikkansa soppaan tyrkännyt, hämmentänyt mutta kukaan ei vakavasti ole sattumia etsinyt, vaan puolihuolimattomasti yrittänyt ja toivonut että sillä tavalla sattumia olisi lusikkaan jäänyt, itse olen asiaa tutkinut eikä ole tarvinnut edes kahlata koko saatavilla olevaa aineistoa läpi niin silti asia näyttää siltä että huhu on totta, asiaa tutkivilta ja kaivauksia suorittaneilta sekä asiassa kärkipäässä olevilta on jäänyt muutama seikka huomaamatta tai sitten tärkeät seikat ovat lentäneet tuuleen akanoiden mukana.
        Asiassa on lähdetty seuraamaan erästä johtolankaa minkä kuitenkin on johtanut oikeaan suuntaan mutta se polku on mennyt siitä oikean polun vierestä. On uskottu väärien ihmisten puheisiin ja johtopäätöksiin. Itse jos voisin tutkia enemmän ko. tarinaa niin lähtisin selvittämään asiaa aivan eri tavalla, tosin käyttämällä jo saatavilla olevaa aineistoa mutta asiassa edettäisiin juuri sitä viereistä polkua ja uskon että tämän viereisen polun sitkeä seuraaminen toisi asiaan selvyyden.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      211
      2088
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1247
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1137
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      34
      688
    Aihe