Hei! Minulla on 8v tytär, jolla todettin nyt adhd. No se ei ollut yllätys, koska olen tavallaan tiennyt sen aina. No pian olemme menossa neurologille ja minun käskettiin miettimään ennen sinne menoa että haluanko aloittaa tytöllä lääkityksen.
Nyt haluaisin kuulla kaikkien mielipiteitä, joiden lapsella on lääkitys päällä adhd.n. Niin hyvät kuin huonotkin puolet.
Itse olen jotenkin päättymässä tuohon lääkitykseen, koska meillä tilanne on aika mahdoton. Tyttö ei keskity ei sitten mihinkään. Ruokailukin aivan mahdotonta, kun pyörii tuolillaan ja poistuu välillä.Niinkuin kaikissa muissakin arkipäivän toiminnoissa tuo tulee eteen.
Koulun käynti on hänellä aivan mahdotonta. Tunnin aikana häiritsee muita ja postuu luokasta monta kertaa.
Miten teillä muilla on koulu saatu sujumaan? Onko normaalissa opetuksessa, vai pienessä ryhmässä? Itse haluasin, että tyttö pääsisi pienempään ryhmään. Ja pian meillä onkin siitä palaveri. Se vaan kun niitä paikkoja ei ole rajattomasti.
Mutta toisaalta jos aloittaisi lääkityksen, niin kai sekin vaikuttaa positiivisesti koulun käyntiin?
Mutta nyt haluaisin todellakin kuulla kaiken mahdollisen lääkityksestä!
Saako lääkkeistä mitään korvausta? Eli haetaanko kelalta jotain korvattavuutta?
Kiva jos joku osaisi vastata.
ADHD ja lääkitys
12
1190
Vastaukset
- kannattaa nyt
hakea Kelalta hoitotukea lapselle. Kun/jos sen saat sillä kustantaa mahdolliset lääkkeetkin. Hoitotukea myönnetään lääkärin B-lausunnon ja oman selvityksen perusteella. Tiedän, että moni adhh lapsi saa vähintään alinta n 80e/kk tai jopa korottua hoitotukean 180e/kk.
Ja hoitotukea ei myönnetä, jos ei ole lääkitystä ja hyvä olla muutakin kuntoutussuunnitelmaa.
Hakulomakkeita saa Kelan toimistosta ja se on täytettävä tarkoin. Kaikista päivittäin lisätyötä/ ylimääräistä avista lapsen piirteistä kuvaus ja vertailu ns "normaalin lapsen" helppouteen on peruste hoitotuelle.- alkuperäinen kirjoittaja
Kiitti tiedosta. Ajattelinkin, että jossain vaiheessa voisi kokeilla hakea tuota sairaanlapsenhoitotukea. Mutta tiedän myös sen, että sitä on aika vaikea saada, ainakin täällä länsi-suomessa.
Minulla on myös vanhempi lapsi jolla on vaikea krooninen sairaus ja syö päivittäin4-8 pilleriä, sekä on melkolailla autettava, joudun mm. auttamaan häntä pukeutumisessa, ruokailussa ja monessa muussakin asiassa, mitä normaalisti tuon ikäiset tekee itsenäisesti. Se syö jo lapsenkin itsetuntoa. Lisäksi käydään usein kontrolleissa polilla, verikokeissa, ja nyt ollaan taas menossa toisen kerran kuukauden sisällä osastolle. Mutta mitä sanoo kela. Hoitotukea, ei edes alinta myönnetä. Tämä sairaus on jyllännyt nyt jo liki 2 vuotta, eikä tilanne ole edes parantunut vaan on pahentunut.Eli senkin osalta täyttyis nuo kelan vaatimat kriteerit, että yli puoli vuotta kestävä krooninen sairaus.
No palatakseni tuohon adhd tyttäreeni, niin totta on, että hänkin vaati huomattavasti enemmän työtä, mitä ns. normaali lapset. Jatkuvasti saa olla neuvomassa asioita hänelle kädestä pitäen. Jatkuvasti saa olla muistuttamasa asioista. Lisäksi hän on sellainen kodin sotkija. Hän heittää tavarat minne sattuu, eikä muista itsekkään. Hän pyrkii tekemään kaiken mitä tekee siten missä aita on matalin. Ja yleensä kaikki jää kuitenkin tekemättä.
Läksyjen tekeminen on minulle äidille ja lapselle myös yhtä henkistä tuskaa. Hän ei pysty keskittymään 2 sekunttia pitempään ja pian jo koulukirjat lentää pitkin seiniä.
Kotiin en voi kuvitella jättäväni häntä yksin, koska hän tekee asioita ennenkuin ajattelee.
Onni on, että teen töitä kotoa käsin. Mutta ongelma on, kun vanhemmalla on sairaala keikka, niin aina pitää hommata lapsen vahti. Ja nyt olen myös huomannut, että hyvin harva suostuu häntä edes hoiviinsa ottamaan, koska hänessä on paljon työtä. Ja sitten kun pyörittää tätä rumbaa yksin, niin välillä tuntuu, että on jaksamisen äärirajoilla.
Vaan suuri helpotus oli kuitenkin tuo diagnoosi. Tiedän ettei minussa olekkaan ollut vikaa. Tyttö ei tee asioita tahallaan vaan hän ei voi itselleen mitään. Psykologi sanoi, että tyttö tiedostaa ja kärsii hirvittävästi ongelmastaan, mutta kun ei pysty niin ei.
No testit kertoi myös aika yllättävän ja mahtavankin asian...Tytöllä on kuitenkin aika hyvä itsetunto...Itse olen ajatellut, että olen saanut sen jo ihan nollaan jatkuvalla kieltämisellä ja marmattamisella. Välillä itsellä on jopa käynyt ajatus, että eikö toi kakara oikeasti osaa mitään ja onko se noin tyhmä...No ne on ollut omia ajatuksia, ja en ole ilmaissut hänelle niistä. Vaikka on joskus tullut sanottua aika pahastikkin...Ja inhottavin sana mitä tulee käytettyä liiankin usein on, että TAAS....(taasko sä teit noin...etkö sä taaskaan...)
Millaisia mietteitä muilla adhd.n vanhemmilla on?
Ja edelleen haluaisin tietoa lääkityksestä, ja minkä nimisiä ne lääkkeet on? Ritalinin tiedän, mutta kun yritin käydä lääkelaitoksen sivuilla, niin ei antanut sen nimistä lääkettä. Ja eikös noihin lääkkeisiin tarvita erityisresepti?
Mitenkähän lääkkeiden vienti onnistuu ulkomaille? Siis perheen rantalomille?
Ja vaikka tuossa viestissä nyt tulikin purnattua ja varmaan sai käsityksen, etten osaa edes arvostaa lastani, niin kyllä osaan. Kaikesta huolimatta hän on aivan ihana ja hänessä on ne omat ihanat piirteet. Hän rakastaa ihmisiä yli kaiken ja valoittaakin monet ihmiset ihanuudellaan ja vilpittömyydellään.
Hän on myös todella taitava liikkuja...notkea kuin kuminauha..mutta valitettavasti hänen harrastus piti lopettaa ainakin toistaiseksi joukkuevoimistelussa, koska hänen keskittyminen ei riittänyt ottamaan huomioon koko ryhmää. Hän oli siinä todella innokas, mutta oli selkeästi muita edellä taidoissaan, eikä jaksanut keskittyä siihen mitä muu ryhmä opetteli, mutta hän jo osasi.
Mutta täytynee katsoa myöhemmin tilanne uudestaan jos aloitetaan lääkitys ja se auttaisi.
Onko kenelläkään kokemusta, että lääkitys ei olisi auttanutkaan? Jotenkin ajattelen ehkä liikojakin lääkkeen auttamisesta???!!! - sitkeesti vaan
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemusta, että lääkitys ei olisi auttanutkaan? Jotenkin ajattelen ehkä liikojakin lääkkeen auttamisesta???!!!laitat hakemuksia,pyydät lääkärintodistuksia!
- ytimekkäästi. :o)
Meillä 12v. poika jolla Concerta eikä pois vaihdettais!!:o) Pojan sanoja lainaten:"Ihanaa ku voi elää tavallisesti!"-kuvastakoon lääkityksen ihanuutta.Meillä lääke sopii todella hyvin pojalle eikä ihmeitä sivuvaikutuksia ole ollut.Alussa ruokahaluttomuutta,josta selvittiin antamalla sitä mitä söi.Nukahtamiseen pojalla on Melatoniini eli ns.unimaitokapseli.Toimii hyvin.Kyllä elämä helpottui kun lääkitys aloitettiin muutama vuosi sitten.Oppimisvaikeuksia ei enää ole kun lääkitys takaa normaalin keskittymiskyvyn,eikä pinnakaan pala niin herkästi enää.:o)Adhd-pojalla keskiarvo lähellä ysiä!!Lääkitys kun takaa hyvän keskittymiskyvyn,pidemmän pinnan ja hyvät harrastus- ja kaverisuhteet niin kasvatus ja opettaminen normaaliin yhteiskuntaan onnistuu oikein hyvin.Ja sitäpaitsi onhan tutkittu että adhd-henkilöt joilla on lääkitys ja tukitoimet kohdallaan eivät sotkeudu rikolliseen elämään tai päihteiden käyttäjiksi.Ikävän moni adhd-nuori ajautuu huonoille teille kun heitä ei ymmärretä.Lääkitys auttaa sopeutumaan yhteiskuntaan pitemmällä tähtäimellä.
- Nimetön
Kiitos rohkaisevista sanoista!
Onko teillä poika kuitenkin normaalim opetuksessa?
Kyllä itse olen miettinyt siihen lääkitykseen ryhtymistä...Ainut vaan, että minun lähipiirissä on muutama ihminen jotka ovat ehdottomasti lääkitystä vastaan...he kannattavat enemmän luontaistuotteita...No joo, minä olen kokeillut jo kauan aikaa sitten noi abc kalanmaksaöljyt...olen kokeillut aloevaara uutteet, mutta muutosta ei ole tullut. Eli siihen loppui mun usko luontaistuotteisiin...Samoin olen kokeillut vanhemmalla lapsella noita luontaistuotteita...ja jo lyhyen kokeilun aikana oireet on melekein pahentuneet. Eli nyt uskon vain ja ainoastaa puhtaasen lääketieteeseen.
Nyt ajatltuna minun on äärettömän vaike kuvitella, että mun tytär voisi pystyä keskittymään. Hän on 8v ja aina ollut vilkas ja meneväinen. Onko lääkitys jotenkin muuttanut lapsen persoonaa? tarkoitan tällä kysymyksellä nyt sitä, että onko lapsen persoona muuttunut?
Koska en ikimaailmassa haluaisi, että tytäreni muuttuisi joksikin muuksi....vaan haluan että hän olisi tasan oma itsensä varustettuna kuitenkin paremmalla keskittymiskyvyllä.
Mun kysymykset ja kirjoitukset saattaa vaikuttaa naurettavilta ja jopa turhilta, mutta haluan niin paljon kokemuksia muilta...ja käytännön vinkkit on myös tervetulleita. - tieltä eksy :o)
Nimetön kirjoitti:
Kiitos rohkaisevista sanoista!
Onko teillä poika kuitenkin normaalim opetuksessa?
Kyllä itse olen miettinyt siihen lääkitykseen ryhtymistä...Ainut vaan, että minun lähipiirissä on muutama ihminen jotka ovat ehdottomasti lääkitystä vastaan...he kannattavat enemmän luontaistuotteita...No joo, minä olen kokeillut jo kauan aikaa sitten noi abc kalanmaksaöljyt...olen kokeillut aloevaara uutteet, mutta muutosta ei ole tullut. Eli siihen loppui mun usko luontaistuotteisiin...Samoin olen kokeillut vanhemmalla lapsella noita luontaistuotteita...ja jo lyhyen kokeilun aikana oireet on melekein pahentuneet. Eli nyt uskon vain ja ainoastaa puhtaasen lääketieteeseen.
Nyt ajatltuna minun on äärettömän vaike kuvitella, että mun tytär voisi pystyä keskittymään. Hän on 8v ja aina ollut vilkas ja meneväinen. Onko lääkitys jotenkin muuttanut lapsen persoonaa? tarkoitan tällä kysymyksellä nyt sitä, että onko lapsen persoona muuttunut?
Koska en ikimaailmassa haluaisi, että tytäreni muuttuisi joksikin muuksi....vaan haluan että hän olisi tasan oma itsensä varustettuna kuitenkin paremmalla keskittymiskyvyllä.
Mun kysymykset ja kirjoitukset saattaa vaikuttaa naurettavilta ja jopa turhilta, mutta haluan niin paljon kokemuksia muilta...ja käytännön vinkkit on myös tervetulleita.Eli meidän 12v. poika on aina ollut normaaliopetuksessa.Tähän asti on luokassa ollut avustaja,mutta nyt kun pojalla on mennyt jo pitkään kaikin puolin erinomaisesti niin tukitoimia on karsittu.Idioottimaista ajattelua!
Mekin kokeiltiin kaikenmaailman "hömpät" eikä mitään muutosta tullut.Anna lähipiirin pitää omat mielipiteensä,SINÄHÄN sen lapsen kanssa elät!!!Ovatko he sanoneet miksi ovat niin vastaan?Kysyppä,että josko tyttösi sairastaisi syöpää niin olisivatko he silloinkin lääkitystä vastaan?!?Tai mikä ero on pienen sydänpotilaan lääkityksellä adhd-lapsen lääkitykseen?!?Hoitamaton adhd vie usein lapsen/nuoren masennukseen ja jopa itsetuhoisuuteen.Meillä on kokemusta tästä.:o(
Kysyit että onko lääkitys muuttanut lapsen persoonaa.-Meillä ei pätkääkään!!Poika on edelleen vilkas,puhelias,mahtavan huumorintajun omaava kohtelias ja huolehtivainen isoveli.Ainoa mikä on muuttunut,on se ärsyttävä höösääminen joka paikkaan,itsensä ja muiden telominen,räjähtely,unohtelu ja YLIvilkas käytös.Toki kaikkea tätäkin löytyy vielä joskus,mutta toosi harvoin.Ennen lääkitystä, kaikkea tätä oli kaaokseen asti päivittäin. - vielä jotain
tieltä eksy :o) kirjoitti:
Eli meidän 12v. poika on aina ollut normaaliopetuksessa.Tähän asti on luokassa ollut avustaja,mutta nyt kun pojalla on mennyt jo pitkään kaikin puolin erinomaisesti niin tukitoimia on karsittu.Idioottimaista ajattelua!
Mekin kokeiltiin kaikenmaailman "hömpät" eikä mitään muutosta tullut.Anna lähipiirin pitää omat mielipiteensä,SINÄHÄN sen lapsen kanssa elät!!!Ovatko he sanoneet miksi ovat niin vastaan?Kysyppä,että josko tyttösi sairastaisi syöpää niin olisivatko he silloinkin lääkitystä vastaan?!?Tai mikä ero on pienen sydänpotilaan lääkityksellä adhd-lapsen lääkitykseen?!?Hoitamaton adhd vie usein lapsen/nuoren masennukseen ja jopa itsetuhoisuuteen.Meillä on kokemusta tästä.:o(
Kysyit että onko lääkitys muuttanut lapsen persoonaa.-Meillä ei pätkääkään!!Poika on edelleen vilkas,puhelias,mahtavan huumorintajun omaava kohtelias ja huolehtivainen isoveli.Ainoa mikä on muuttunut,on se ärsyttävä höösääminen joka paikkaan,itsensä ja muiden telominen,räjähtely,unohtelu ja YLIvilkas käytös.Toki kaikkea tätäkin löytyy vielä joskus,mutta toosi harvoin.Ennen lääkitystä, kaikkea tätä oli kaaokseen asti päivittäin.Niin...ja meillä on ollu aamutoimissa kuvakortit käytössä.Eli kun poika on herännyt ja noussut sängystä hän kääntää sitä toimintaa vastaavan kortin nurinpäin tauluun.Ja sitä rataa vessatouhut,syömiset,pukemiset,lääkkeen otto ym.Nyt ei tarvi meistä aikuisista toisen olla koko aikaa "vahtimassa" poikaa.Paitsi vessaan poikaa jumittuu edelleen.:o/) Kysy ihmeessä lisää jos joku asia jää askarruttamaan.Ja lääkäritkin vastaavat varmasti mielellään.
- EI MUUTA PERSOONAA!!!!!!
Nimetön kirjoitti:
Kiitos rohkaisevista sanoista!
Onko teillä poika kuitenkin normaalim opetuksessa?
Kyllä itse olen miettinyt siihen lääkitykseen ryhtymistä...Ainut vaan, että minun lähipiirissä on muutama ihminen jotka ovat ehdottomasti lääkitystä vastaan...he kannattavat enemmän luontaistuotteita...No joo, minä olen kokeillut jo kauan aikaa sitten noi abc kalanmaksaöljyt...olen kokeillut aloevaara uutteet, mutta muutosta ei ole tullut. Eli siihen loppui mun usko luontaistuotteisiin...Samoin olen kokeillut vanhemmalla lapsella noita luontaistuotteita...ja jo lyhyen kokeilun aikana oireet on melekein pahentuneet. Eli nyt uskon vain ja ainoastaa puhtaasen lääketieteeseen.
Nyt ajatltuna minun on äärettömän vaike kuvitella, että mun tytär voisi pystyä keskittymään. Hän on 8v ja aina ollut vilkas ja meneväinen. Onko lääkitys jotenkin muuttanut lapsen persoonaa? tarkoitan tällä kysymyksellä nyt sitä, että onko lapsen persoona muuttunut?
Koska en ikimaailmassa haluaisi, että tytäreni muuttuisi joksikin muuksi....vaan haluan että hän olisi tasan oma itsensä varustettuna kuitenkin paremmalla keskittymiskyvyllä.
Mun kysymykset ja kirjoitukset saattaa vaikuttaa naurettavilta ja jopa turhilta, mutta haluan niin paljon kokemuksia muilta...ja käytännön vinkkit on myös tervetulleita.ADHD:n hoitoon tarkoitetut lääkkeet (Ritalin, Concerta ne tavallisimmat) eivät todellakaan muuta lapsen persoonallisuutta joksikin toiseksi tuntemattomaksi. Kyllä lapsella säilyy ne perusluonteen piirteet, mitkä hän on perinyt vanhemmiltaan.
Kokemusta on sekä luontaistuotteista, että lääkehoidosta ja ainoa keino hillitä ylivilkkautta on oikea lääkitys. Sinä olet ylivilkkaan lapsen vanhempi ja vain SINÄ tiedät parhaiten, mitä haittaa on lapselle itselleen ylivilkkaudesta ja impulsiivisuudesta. Älä anna periksi, vaikka sinua koko suku haukkuisi lääkityksen vuoksi, sanon näin, koska kokemusta on jo kuuden vuoden ajalta. En tiedä miten jaksaisin nyt, jos olisin aikoinaan antanut suvun haukkumisen perusteella periksi lapseni hoitamisessa!
Luontaistuotteet ovat hyvä lisä ruokavalioon. Ritalin vie ruokahalua, joten käytin apteekissa myytävää Sana-Sol valmistetta, joka puolestaan lisää ruokahalua ja siitä saa lisävitamiinejä. Sama sivuvaikutus voi olla myös Concertalla. EPA omega -kalaöljyvalmisteet ovat myöskin hyviä ravintolisiä monipuolisen ruokavalion ja lääkityksen lisänä ellei perheessänne syödä kolme kertaa viikossa kalaruokaa.
Luontaistuotteet eivät kertakaikkiaan paranna ADHD:tä, koska oireyhtymä on useinkin geenitasolla saakka ja sille on myöhäistä tässä vaiheessa tehdä mitään. ADHD on ihmisiän ajan mukana kulkeva ominaisuus, kenellä se on ja sitä eivät vitamiinipillerit tai rasvahapot paranna, se on varma.
Kaiken olen kokeillut ja kokenut käytännössä! Joten toivon sinulle paksua nahkaa ja käy lääkärillä keskustelemassa lääkityksen aloittamisesta. - Nimetön
EI MUUTA PERSOONAA!!!!!! kirjoitti:
ADHD:n hoitoon tarkoitetut lääkkeet (Ritalin, Concerta ne tavallisimmat) eivät todellakaan muuta lapsen persoonallisuutta joksikin toiseksi tuntemattomaksi. Kyllä lapsella säilyy ne perusluonteen piirteet, mitkä hän on perinyt vanhemmiltaan.
Kokemusta on sekä luontaistuotteista, että lääkehoidosta ja ainoa keino hillitä ylivilkkautta on oikea lääkitys. Sinä olet ylivilkkaan lapsen vanhempi ja vain SINÄ tiedät parhaiten, mitä haittaa on lapselle itselleen ylivilkkaudesta ja impulsiivisuudesta. Älä anna periksi, vaikka sinua koko suku haukkuisi lääkityksen vuoksi, sanon näin, koska kokemusta on jo kuuden vuoden ajalta. En tiedä miten jaksaisin nyt, jos olisin aikoinaan antanut suvun haukkumisen perusteella periksi lapseni hoitamisessa!
Luontaistuotteet ovat hyvä lisä ruokavalioon. Ritalin vie ruokahalua, joten käytin apteekissa myytävää Sana-Sol valmistetta, joka puolestaan lisää ruokahalua ja siitä saa lisävitamiinejä. Sama sivuvaikutus voi olla myös Concertalla. EPA omega -kalaöljyvalmisteet ovat myöskin hyviä ravintolisiä monipuolisen ruokavalion ja lääkityksen lisänä ellei perheessänne syödä kolme kertaa viikossa kalaruokaa.
Luontaistuotteet eivät kertakaikkiaan paranna ADHD:tä, koska oireyhtymä on useinkin geenitasolla saakka ja sille on myöhäistä tässä vaiheessa tehdä mitään. ADHD on ihmisiän ajan mukana kulkeva ominaisuus, kenellä se on ja sitä eivät vitamiinipillerit tai rasvahapot paranna, se on varma.
Kaiken olen kokeillut ja kokenut käytännössä! Joten toivon sinulle paksua nahkaa ja käy lääkärillä keskustelemassa lääkityksen aloittamisesta.Eli kiitos todella paljon rohkaisevista sanoista tuon lääkityksen suhteen...
Nyt en enää epäröi vaan heti kun päästään neurologille, niin aion pyytää sen lääkityksen.
Ihana ajatus, että tyttö voisi olla hössäämmättä joka suuntaan kokoajan. Kuinka se voi olla itsellekkin niin stressaavaa kun tyttö on koko ajan liikkeelä. Ja se sählääminen...ei tee tahallaan, mutta sählää kokoajan.
Ja ne raivarit. Välillä ne vie voimat ihan täysin ja silloin on itku päässyt minulta.
Minulle psykologi sanoi, että tälläisen lapsen kanssa parasta olisi välitön palkitseminen hyvästä käytöksestä ja teoista. Ja välitön rangaistus huonosta käytöksestä. Miten te olette käytännössä toteuttaneet tämän? Minä olen käyttänyt paljon kotiarestia, mutta psykologi sanoi, että se ei tuota toivottua tulosta, koska hän tavallaan ehtii unohtaa jo sen perimmäisen syyn miksi on arestissa. Niin ja tuo palkitseminen...Sanoi, että jokin tarra systeemi olisi vaikka hyvä. Mutta itse olen ajatellut, että ihan sanallinen kiitos olisi myös palkitsevaa...Vaikka aina olen tyttöä kiittänyt hyvästä teosta, niin nyt olen opetellut sanomaan sen niin, että myös tyttö tosiaan tietää, että tarkoitan sitä mitä sanon..Jos hän vie vaikka roskat, niin olen halannut ja kertonut miten paljon hän auttoi minua. Jos hän on käyttäytynyt hyvin, niin olen kertonut siitäkin, että oli todella mukavaa kun olit niin hienosti. Toivottavasti sekin toisi hänelle hyvän mielen ja auttaisi häntä säilyttämään itsekunnioitusta ja huomaamaan, että hän on tärkeä.
Mitenköhän kauan vie, että se lääkitys alkaa vaikuttamaan? Meillä tosiaan menee tässä vielä tovi ennenkuin päästään sinne neurologille, joka saa lääkkeen edes kirjoittaa.
Miten teillä adhd lapset jaksaa katsoa jotain mieleistä tv-ohjelmaa???
Meillä jaksaa yllättävän hyvin, paitsi kyllä jotain oheisliikettä löytyy. Esim naaman vääntelyä,silmien räpsyttelyä tic-oireisena. Ja jalka ainakin vispaa, ja yleensä hän katsoo tv-tä lattialla ja samalla jalka käy koko ajan ylös alas.
Millaisia teidän lapset on ollut ihan pieninä? Meillä tytöllä oli kaikki mahdolliset allergiat ja vatsan väännöt ja oli erittäin itkuinen ja kärttyisä vauva. Ei nukkunut öitään vaan 1-2 tunnin välein heräsi,päivisin ei nukkunut kunnolla vaan häntä piti heijata vaunuissa kokoajan, heti kun vauhti pysähtyi alkoi parku. Myös hereillä ollessa hän ei viihtynyt vaunuissa, jos oltiin liikenteessä, vaan häntä piti kantaa säällä kuin säällä rintarepussa.
Puhumaan hän oppi hiukan muita myöhemmin,ja puhe oli pitkään epäselvää, ajoittain vieläkin, mutta luulen, että sekin johtuu ainaisesta "kiireestä" pitää saada asiatkin kerrottua nopsaan.
Hänellä oli pari vuotiaana aivan uskomaton uhmakin...hakkasi päätään ja kiljui.
Mutta onneksi tyttö on oppinut pyytämään anteeksi. Yleensä kun hän sanonut pahasti tai raivonnut, niin itkien tulee hänkin anteeksi pyytämään. Mutta kohta saattaa olla sama show päällä.
Vaan eiköhän tämä elämä tästä helpotu kun tyttö saa apua. - se 12v. poika...
Nimetön kirjoitti:
Eli kiitos todella paljon rohkaisevista sanoista tuon lääkityksen suhteen...

Vaan eiköhän tämä elämä tästä helpotu kun tyttö saa apua.Jossain vaiheessa me yritettiin tosissamme palkita/rangaista poikaa "oikein".Mutta siitä tuli kamala stressi.:o/ Sit päätettiin että otetaan pojan kanssa selvät pelisäännöt arkeen.Läksyt tehdään AINA heti koulun jälkeen,jonka jälkeen EHKÄ saa pelata pleikkaa tai katsoa elokuvan.Päivällinen aina tiettyyn aikaan jne.Vaatii vanhemmilta paljon panostusta.Ja nyt kun tätä mallia on toteutettu jo jonkin aikaan,niin pieni lipsuminen ei ole katastrofi.Meillä on 4 muuta sisarusta pojalla ja kaikki lapset me ollaan kasvatettu samalla tavalla.Adhd-pojalla on samat vaatimukset ja oikeudet kuin muillakin.Esim.roskien vienti kuuluu normaaliin elämään jota tekee kaikki.Ja jokaiselle viejällehän me sanotaan kiitos.Toki joissakin asioissa me vanhemmat mennään valmiiksi jo puolitiehen vastaan poikaa,mutta niin etteivät muut sisarukset huomaa. ;o)
Lääkitys vaikuttaa heti.Meillä lääkäri ehdottikin alussa lääkkettömiä päiviä,mutta niistä luovuttiin kun poika itse sanoi että silloin on niin typerä olo.Eli "vain otettu lääke auttaa".
Televisiosta meillä on vain huonoja kokemuksia.Osaksi pojan adhd:n takia me luovuimme töllöttimesta pari vuotta sitten.Nykyään jos ollaan kylässä jossa tv on niin poika on TOSI levoton sen jälkeen.Mummuloissa poika saa katsoa rajattomasti telkkaa ja sen kyllä huomaa jälkeenpäin!Niinkuin sisaruksistakin.Meillä on kyllä siis ns.pikkutelkkari josta voi katsoa video/dvd-elokuvia tai pelata pleikkaa.Pleikkaakin annetaan pelata vain tunnin kerralla eikä sunnuntaisin lainkaan.Eikä muutenkaan päivittäin.Eikä leffojakaan alvariinsa tuijoteta.Tv:tä ei ole kytketty antenniin,eli tv-ohjelmia ei voida katsoa.Eikä meillä todellakaan ole mitään digijuttuja.Ja hyvä niin! :o)
Meillä poitsu oli yhtä ihanan rauhallinen vauva kuin kaikki meidän muutkin lapset.Eli vauva-aikana en olisi missään nimessä arvannut mitä tuleman pitää.Ainoa ero oli että pojalla oli niin kiire syödä että pulloruokintaan siirryttiin aikas pian kun sieltä tuli nopeemmin ja poika oli laiska imemään.Ja sinisenähän hän syntyi ja velttona.Lapsivesi oli totaalisen vihreää ja ryynimäistä.Oltiinhan poikaa jo synnytetty 2vrk!!
- neuvoska
Sukulaisille ei kai ole pakko lääkityksestä kertoakaan, sehän on ihan teidän perheen sisäinen asia.
Hyväksi koettu rangaistus meillä (ei tosin ole adhd-lasta) on teljetä ulos (tai jonnekin - me asutaan maalla, joten oven ulkopuolelle hetkeksi laittaminen ei tuo välittömästi sosiaalitoimea kolkuttelemaan). Se on välitön ja kivuton rangaistus, vapausrangaistus. Asiaan kuuluu sitten pois päästäessä myös käydä läpi, mitä yksinäisyydessä on opittu. Miksi joutui ulos, miten olisi kannattanut toimia, ettei olisi joutunut. - nippe
heips!
itselläni on 10-vuotias poika. Itse epäilen kanssa että on jonkin sortin adhd koulussa ei jaksa pysyä paikoilla eikä keskittyä, myöskään kotona ei ole hetkeäkään paikalla tai hiljaa mitään hänen ei tarvitse tehdä mitä ei halua jäi toistamiseen kiinni kaupassa varastamisesta kotona varastaa ihan mitä vaan kakkaa housuun vaikka wc olisi vieressä kylässä pystyy käydä wc:ssä olemme käyneet tuhrimisen vuoksi lekurissa mutta ei ole apua tekee niin idiootteja tempauksia ettei kaikista viitsi kirjoittaa kaikki herkut syö kaapista. olemme olleet pari vuotta lastenlinnan kanssa yhteydessä mutta en kyllä mielestäni ole saanut mitään apua asiaan pari hoitsua käy meillä kotona mutta en oikein käsitä mitä apua siitä on tänään siitä kyllä kysyn pienryhmä paperit pitäisi täyttää ja lähettää ois kiva kuulla enemmän miten teidän asia eteni.puhe ei pysy pojalla mielessä vaikka kuinka asiasta keskustelee
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi1874388Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo734271Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks622340Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä582281- 582194
- 531836
- 281487
Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1101298Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1171278- 601159