somaliäitiä lapsilaumansa kanssa, tulipa mieleeni, että mikseivät anna tyttöjensä pukeutua edes pikkuisen länsimaalaisemmin - enkä tarkoita mitään napapaita yms. virityksiä?
Vaatimalla tyttöjensä pukeutuvan niinkin leimaaviin releisiin, kuin nyt vallalla on, aiheuttavat ihan omin toimin hyvää alustaa esimerkiksi kiusaamiselle.
Pojat pienimmästä isompaan sen sijaan oli puettu vimeisen päälle länsimaisiin, osin kalliisin merkkivaatteisiin.
Myös tuli mieleeni, että miksiköhän tämä vihreä kaupunginvaltuutettu Zahra Abdulla on Suomessa olonsa aikana alkanut pukeutua "säkkiin" kaikkine pääriepuineen?
Moskovasta Suomeen "paettuaan" pukeutui vuosikausia täysin länsimaalaisittain ilman huivia yms.
Somaleista taas!
4
404
Vastaukset 4
itkun aihetta löytynyt.tulisi äkkiä kevät niin voisi taas valittaa koiranpaskasta...
- Voisitko pitää
turpasi kiinni?
- muslimimies.
näin ainakin voi päätellä varsin kiihkeistä mielipitestäsi puolustaessasi sitä porukkaa kaikkine omintakeisine vaatimuksineen.
Siispä: pukeudut täkäläisittäin katsottuna yöpaitaan (Suomessa miehet pukeutuivat yöllä samankaltaiseen yöpaitaan, ehkä noin 100 vuotta sitten) ja virkattuun myssyyn minkämoista ei käytetty koskaan, jonkinlaista yömyssyä kyllä, sitäkin harvat noin 100 vuotta sitten
- ei rasismia todellakaan
Vähemmistövaltuutettu, vihreä tai muuten vasemmistolaishenkinen yrittää tuhota ihmisyyttä kehittävää sosiaalista yhteiskuntaamme hyväksymällä kaiken, mitä muslimeilta tai muilta sopeutumattomilta tulee osaksemme.
Maassa maan tavalla tai maasta pois.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 711128
- 981074
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23953Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔67923Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126880- 129828
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20820- 58785
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27751- 45686
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6673Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46671- 19627
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142622Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128621Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 35600
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12589