Kaikkea sitä tuleekin kirjoitettua,
kuudes päivä lokakuuta 2007.
Esimerkiksi, heeee:
Käsi koskee kättä,
pyytää pyytämättä
Silmissäni kaipaus
vaikka huulet pysyy kii
Ota minut syliin,
kanna öisiin kyliin
Niin kuin savu joka hetken
yössä leijailee
Huoneeseeni jää, anna tulen lämmittää
Ennen kuin talvi tulee, ennen kuin tulee jää
Hmmm, tai vaikkapa:
Olen kävellyt aamuyöllä
kun kapakka sulkeutui
Töölönlahden rantaa
askeleeni kulkeutui
Nyt seison oven takana
on ikkunoissa pimeää
Kyy valvoo povellani
ja villi sydän läpättää
Ota minut sieluun
ota minut vereesi
Ota minut viereen
edes pikkuhetkeksi
Tiedän en voi olla
merimerkki kalliolla
Sielu jota kaipaat
huulet joita haluat
Olen tähdenlento yössä
vain savu haihtuva
Tähti tähtivyössä
olen lamppu sammuva
Ota minut sieluun
ota minut vereesi
Ota minut viereen
edes pikkuhetkeksi
Kolkutan ja avaat
kutsut minut taloosi
Eteisessä huomaan
peili näyttää hymysi
Niin olen lento yössä
vain savu haihtuva
En silti pyydä muuta
riittää että rakastat
Ota minut sieluun
ota minut vereesi
Ota minut viereen
edes pikkuhetkeksi
Hän on tänään poissa
anna mulle kasvonsa
Paina pääsi syliini
ja tunnet hänet minussa
Hetken juoksen hietikolla
juoksen kohti viivastolla
Juoksen syliin juoksen pakoon
juoksen tyhjiin - sinussa
Ota minut sieluun
ota minut vereesi
Ota minut viereen
taas pikkuhetkeksi
Juu!
Mihin kohtaan soolo laitetaan?
Juu tai ei?
Noooo, mieluummin kyllä
kirjoitan enemmän omalla tyylillä,
samaa teemaa, laulamatta:
oksa joka raapaisee ikkunaa vasten
ajatuksen siirtymä
kuvasta kuvaan
on sana, joka putoaa
on lause joka muotoutuu
on kokonainen säe
sormeni kehollasi
veteen piirrettyä viivaa
etsii niin kuin kartalta
tuttuja maastomerkkejä
aamuyöllä kun olet jo nukahtanut
lattialankku narahtaa
en saanut unta
tuuli liikuttaa oksaa
väsymyksen pehmentämiä mielikuvia
liikuttaa muistojen maastossa
hapuileva kaipaukseni
jotain kohti
joka saapuessaan
ei sittenkään täytä
sitä kohtaa sisälläni
mitä täyttämään sen tarvitsin
teeskentelisinkö sinulle
huomaan,
että nyt kaikki on hyvin
vai kertoisinko
että tultuasi tyhjyys
jonka täytit
yhä vain syvempi
ja syvenee suudelma suudelmalta
jokaisen nautinnonhuipun
lähes pakahduttavan onnentunteen jälkeen
enemmän ja enemmän katoat minulta
niin kuin minäkin katoan
itseltäni pois
runot mitä kirjoitan nukkuessasi
käyvät hämäremmiksi
mutta
se on ihmeellistä
että aamuisessa kahvipöydässä
hymyilemme toisillemme aurinkoista hymyä
ja lauseet jotka vuotavat huuliltani
ovat hämmästyttävän selkeitä
kaiken lisäksi totta:
rakastan sinua
niin, tiedän taas aamulla sanovani
ja silloin
se ainakin tuntuu
vastaansanomattomasti
todelta
katsoessani sinua silmiin
siksi juuri minua pelottaakin,
enkä saa nukutuksi
oksa raapaisee ikkunaa
varjot liikkuvat kohisten ulkona
vesi liikkuu
järvissä ja virtaa jokina merta kohti
kun tuuli puhaltaa kovemmin
aallot kuohuvat
jos seisoisimme rannalla
tietäisimmekö mitä on pinnan alla
kun katsoisimme yli kaiteen
ja tuntisimme suolaiset pärskeet kasvoillamme
olisiko meillä mitään käsitystä
miltä kaikelta meidän täytyy sulkea
silmämme joka päivä
voidaksemme katsoa toisiamme silmiin
kuvitellen että ihminen on ihmiselle täyttymys
ja vastaus
lohduttava suoja
yön pimeimpiä kauhuja vastaan
tällaisina hetkinä
anna anteeksi
minun on pakko kysyä vapisevan sieluni kanssa
eikö ole olemassa rakkautta
joka kestäisi kysymysten painon
rakkautta jossa ihminen ei yrittäisi
täyttää toisen sydämessä niitä syvimpiä ja herkimpiä alueita
jotka voi täyttää vain
rakkaus
mistä sen löydän
jotain jonka varassa
voisin katsoa sinua silmiin
katoamatta itseltäni
ja sinulta
Heeeeee?
Ei mitään heeee - ystäväni -
Kysymykset kipeimmät rivien välissä
laulaa lausumaton
kaipaus
* hali *
Hyvää viikonloppua!
kuudes päivä lokakuuta 2007.
Esimerkiksi, heeee:
Käsi koskee kättä,
pyytää pyytämättä
Silmissäni kaipaus
vaikka huulet pysyy kii
Ota minut syliin,
kanna öisiin kyliin
Niin kuin savu joka hetken
yössä leijailee
Huoneeseeni jää, anna tulen lämmittää
Ennen kuin talvi tulee, ennen kuin tulee jää
Hmmm, tai vaikkapa:
Olen kävellyt aamuyöllä
kun kapakka sulkeutui
Töölönlahden rantaa
askeleeni kulkeutui
Nyt seison oven takana
on ikkunoissa pimeää
Kyy valvoo povellani
ja villi sydän läpättää
Ota minut sieluun
ota minut vereesi
Ota minut viereen
edes pikkuhetkeksi
Tiedän en voi olla
merimerkki kalliolla
Sielu jota kaipaat
huulet joita haluat
Olen tähdenlento yössä
vain savu haihtuva
Tähti tähtivyössä
olen lamppu sammuva
Ota minut sieluun
ota minut vereesi
Ota minut viereen
edes pikkuhetkeksi
Kolkutan ja avaat
kutsut minut taloosi
Eteisessä huomaan
peili näyttää hymysi
Niin olen lento yössä
vain savu haihtuva
En silti pyydä muuta
riittää että rakastat
Ota minut sieluun
ota minut vereesi
Ota minut viereen
edes pikkuhetkeksi
Hän on tänään poissa
anna mulle kasvonsa
Paina pääsi syliini
ja tunnet hänet minussa
Hetken juoksen hietikolla
juoksen kohti viivastolla
Juoksen syliin juoksen pakoon
juoksen tyhjiin - sinussa
Ota minut sieluun
ota minut vereesi
Ota minut viereen
taas pikkuhetkeksi
Juu!
Mihin kohtaan soolo laitetaan?
Juu tai ei?
Noooo, mieluummin kyllä
kirjoitan enemmän omalla tyylillä,
samaa teemaa, laulamatta:
oksa joka raapaisee ikkunaa vasten
ajatuksen siirtymä
kuvasta kuvaan
on sana, joka putoaa
on lause joka muotoutuu
on kokonainen säe
sormeni kehollasi
veteen piirrettyä viivaa
etsii niin kuin kartalta
tuttuja maastomerkkejä
aamuyöllä kun olet jo nukahtanut
lattialankku narahtaa
en saanut unta
tuuli liikuttaa oksaa
väsymyksen pehmentämiä mielikuvia
liikuttaa muistojen maastossa
hapuileva kaipaukseni
jotain kohti
joka saapuessaan
ei sittenkään täytä
sitä kohtaa sisälläni
mitä täyttämään sen tarvitsin
teeskentelisinkö sinulle
huomaan,
että nyt kaikki on hyvin
vai kertoisinko
että tultuasi tyhjyys
jonka täytit
yhä vain syvempi
ja syvenee suudelma suudelmalta
jokaisen nautinnonhuipun
lähes pakahduttavan onnentunteen jälkeen
enemmän ja enemmän katoat minulta
niin kuin minäkin katoan
itseltäni pois
runot mitä kirjoitan nukkuessasi
käyvät hämäremmiksi
mutta
se on ihmeellistä
että aamuisessa kahvipöydässä
hymyilemme toisillemme aurinkoista hymyä
ja lauseet jotka vuotavat huuliltani
ovat hämmästyttävän selkeitä
kaiken lisäksi totta:
rakastan sinua
niin, tiedän taas aamulla sanovani
ja silloin
se ainakin tuntuu
vastaansanomattomasti
todelta
katsoessani sinua silmiin
siksi juuri minua pelottaakin,
enkä saa nukutuksi
oksa raapaisee ikkunaa
varjot liikkuvat kohisten ulkona
vesi liikkuu
järvissä ja virtaa jokina merta kohti
kun tuuli puhaltaa kovemmin
aallot kuohuvat
jos seisoisimme rannalla
tietäisimmekö mitä on pinnan alla
kun katsoisimme yli kaiteen
ja tuntisimme suolaiset pärskeet kasvoillamme
olisiko meillä mitään käsitystä
miltä kaikelta meidän täytyy sulkea
silmämme joka päivä
voidaksemme katsoa toisiamme silmiin
kuvitellen että ihminen on ihmiselle täyttymys
ja vastaus
lohduttava suoja
yön pimeimpiä kauhuja vastaan
tällaisina hetkinä
anna anteeksi
minun on pakko kysyä vapisevan sieluni kanssa
eikö ole olemassa rakkautta
joka kestäisi kysymysten painon
rakkautta jossa ihminen ei yrittäisi
täyttää toisen sydämessä niitä syvimpiä ja herkimpiä alueita
jotka voi täyttää vain
rakkaus
mistä sen löydän
jotain jonka varassa
voisin katsoa sinua silmiin
katoamatta itseltäni
ja sinulta
Heeeeee?
Ei mitään heeee - ystäväni -
Kysymykset kipeimmät rivien välissä
laulaa lausumaton
kaipaus
* hali *
Hyvää viikonloppua!
Vastaukset 1
Vanhimmat
kamalasti kaihertas kirjottaa vastausrunoa, mutta
kun tämä on taas NIIN pitkä, niin nyt en oikeen
jaksa keskittyä lukemaan, printtasin tämän kyllä.
Jotta, jotta - mistäs sitä koskaan tietää, mutta
ainakaan tänään ei synny enää yhtikäs mitään, kun
olen ainakin 3 runoa jo kirjottanu.
Nyt tässä pikkuhiljaa alan sulkemaan ruutua ja
poikkean vielä postissa.
Ainiin, ei se käy muuten se suunnitelma mitä ei-
len ehdottelit, liiaksi mutkaa - joten, pitänee
miettiä muita vaihtoehtoja sitten.
Hyvää illan jatkoa/wekendiä, missä sitä sitten
viettänetkään partaseni.